Skip to main content

Maaliskuun 2024 energiaraportti

  • Pirjo Laine

Onko ollut sellainen tunne, että ajamme hyvin nopeassa vuoristoradassa ja juuri kun luulemme päässemme läpi yhdestä hiuksia nostattavasta käännöksestä, kohtaamme jo uuden? Tervetuloa uuteen toimintamalliin, ja tällaiselta tuntuu jonkin aikaa. Unettomat yöt, tasapainottomuuden tunne, moniulotteinen ”multitaskaus” ja lisääntynyt vaikeus 3D:n kanssa, ovat kaikki osa tätä toimintamallia.

Tilanne ei parane, me sopeudumme ja 3D sopeutuu myös – tämä meno lisääntyy maaliskuussa.

Olemme pitkällä vuodessa 2024, ja asioita tapahtuu. Meillä on jo tapahtunut ISOJA asioita tänä vuonna, kuten Pluton siirtyminen Vesimieheen viime kuussa, paljon X-luokan auringonpurkauksia, henkilökohtaisten planeettojen yhtymiä, Saturnus Kaloissa ja paljon muutoksia geopoliittisella rintamalla.

Ylösnousemusherääminen käy isoilla kierroksilla, ja kaikki mitä meidän tarvitsee tehdä (tai voimme tehdä), on säteillä valoamme ja muistaa pysyä fokusoituneena aikomukseemme. Maaliskuu on henkisen voiman kuukausi – emme ole ohjaksissa, mutta voimme kontrolloida, miten se vaikuttaa meihin.

Valmistaudu marssimaan maaliskuuhun ja käytä hyödyksi tämä energia. Siitä puhumme Maaliskuun energiaraportissa.

Maaliskuussa tapahtuu niin paljon, että on vaikea tietää, mistä aloittaa. Jos olet seurannut Facebook-postauksiani, jaoin siellä yhden orkesterimusiikkisuosikeistani, Parade of the Charioteers (= vaununajajien paraati) elokuvasta Ben-Hur. Se on kappale, jota olen soittanut paljon orkestereissa, ja se on yksi majesteettisimmista ja inspiroivimmista sävellyksistä. Tällä tavalla näen maaliskuun astuvan näyttämölle. Tässä linkki Andre Rieun orkesteriin soittamassa sitä.

Maaliskuussa tapahtuu paljon, mm. pimennys, Merkuriuksen perääntymisvarjo, kevätpäiväntasaus ja pääsiäinen. Aloitan numeroilla. Ei siksi, että ne ovat tärkeämpiä kuin mikään muu, vaan koska silloin kun meillä on kuukausi tai vuosi, jonka luku on 11, paljon asioita tapahtuu. Maaliskuu on 3-kuukausi 8-vuodessa, ja siitä tulee 11. Meillä on toinen 11-kuukausi joulukuussa 2024, joten pidä mielessä, mitä opit tästä kuukaudesta, koska saamme tämän energian toistinnon joulukuussa. Tiedän, että se näyttää kaukaiselta, mutta se on vain kahdeksan kuukauden päässä. Katso, miten nopeasti tämä vuosi on mennyt (no, ainakin osa siitä).

11 on mestariluku ja henkisen vihittävän numero. Tämä on vihkimyksemme alku henkiseen tinkimättömyyteen – ei oppien henkisyydestä, vaan todella tullen ihmisen ja jumaluuden, henkisen ja aineellisen synergiaksi, integroiduksi 3D/5D-toimintamalliksi, mikä on tämän elämän sielumissio.

Silloin kun työskentelemme 11-energian kanssa, meidän täytyy oppia integroimaan henkinen perspektiivi kaikkeen ja alkaa ajatella itseämme linjassa hengen kanssa. Sivuhuomautus tässä: meidän ei tarvitse olla hengen mestari, palata taaksepäin 1000 elämää ja yrittää selvittää, mistä kaikki alkoi, hankiutua eroon egosta (tämä on erittäin huono neuvo), löytää uusi parannettava asia, mennä hiljaisuusretriittiin (en koskaan edes harkitsisi sitä), meditoida tuntitolkulla tai paastota kuukautta (ei myöskään hyvä ajatus).

Nuo toimet ovat ok, jos olemme utelias tietämään, miten paljon kidutusta kestämme, mutta niillä ei ole mitään pitkäaikaista arvoa, kun kyse on siitä askeleesta ylösnousemuspolullamme, joka meille esitetään ja joka on täysi integroituminen – henkisen ja aineellisen yhteensulautuminen, joka luo uuden evoluutiomallin.

Meidän ei tarvitse korvata aineellista henkisellä – meidän täytyy tuoda ne yhteen, ja kun tuomme, luomme jotain uutta ja erilaista samalla tavalla, kuin sekoittaessamme yhteen jauhoja, sokeria, voita, munia ja nostatusainetta ja kypsentäessämme sitä 15 minuuttia saamme pikkuleipiä.

Tämä on vihkimyksemme henkeen, mistä kirjoitin aivan ensimmäisessä uutiskirjeessäni helmikuussa 2004. Se oli ensimmäinen artikkelini, se oli sarja, jonka tein planeettavalotyöntekijästä, ja se on iso luku kirjassani Ascending into Miracles – The Path of Spiritual Mastery (= ihmeisiin ylösnouseminen, henkisen mestaruuden polku). Henkisen vihkimyksen polku on jatkuvaa henkistä integrointia (ei hallintaa tai korvaamista), kun integroimme 3D:n ja 5D:n yhdeksi isoksi kehittyneeksi ja korkeavärähteiseksi toimintamalliksi. Ajattele sitä parannuksena/päivityksenä, ei korvaamisena, vaikka siltä voi tuntua.

Maaliskuu on ainoa kuukausi, jonka nimi on teonsana (suom. huom. ”maaliskuu” on sama sana kuin ”marssia”). Vuoden suosikkipäiväni on 4.3. – ei, se ei ole syntymäpäiväni, vaan pakko ryhtyä toimeen. Aloitamme uuden vuosittaisen syklin 20.3. ja maaliskuun kolme ensimmäistä viikkoa ovat hyvää aikaa tehdä fyysistä ja energeettistä siivousta valmistautumiseksi astrologiseen uuteen vuoteemme.

Kuka muistaa vanhan sanonnan ”maaliskuu tulee kuin leijona ja lähtee kuin lammas”? Se viittaa siihen, että maaliskuu on talven loppu ja kevään alku, päiväntasauksen ollessa tämän kuukauden 21. päivä. Historiallisesti vuosi on alkanut 20.3. kevätpäiväntasauksesta, missä on tolkkua, koska kevätpäiväntasaus on myös eläinradan nollapiste, jossa Aurinko palaa ensimmäiseen merkkiin, Oinaaseen.

Mutta maaliskuussa on kyse loppumisista ja alkamisista, koska aloitamme kuukauden Kaloissa ja siirrymme Oinaaseen. On paljon tasapainoista, organisoitua ja tarkoituksellista virtausta toimintaan ja liikkeeseen. Itse asiassa kaikki ulkoplaneetat, paitsi Uranus, ovat kolmessa viimeisessä merkissä osan maaliskuuta, ja meillä on vielä vahva henkinen teema koko kuukauden. Koko vuoden itse asiassa, Saturnuksen ollessa Kaloissa. Pysyn kannassani siinä, ettei tämä ole huono asia, vaan Saturnus Kaloissa tuo kovasti kaivattua, henkisesti linjassa olevaa energiaa puhdistamaan ja tasapainottamaan, ja tuo energia on kanssamme helmikuuhun 2026.

Ei ole hullua ryntäystä ulos lähtöportista, vaan enemmänkin harkittua liikettä paikasta toiseen. Jos tunnet tarvetta siivota, karsia tavaroita, tyhjentää ja myös muuttaa nyt, yhdistyt maaliskuun värähtelyihin. Mutta ennen kuin päätät tehdä tämän mestaripuhdistuksen ja hankkiutua eroon kaikesta, varmista, että katsot eteenpäin, miten korvaat raivaamasi, koska et halua paljon energia-aukkoja elämääsi tällä hetkellä.

Maaliskuun energiateema on ”erota/huomaa, päätä, tee”, ja tämä on hillitty lähestymistapa, joka saattaa tehdä kaikki teidät maaliskuun Oinaat vähän hermostuneeksi. Oinaat ovat tunnettuja ja kuuluisia hyppäämisestä asioihin (olen Oinas ja tiedän), mutta tällä kertaa meidän täytyy osoittaa varovaista malttia erittäin hyvistä syistä. Pääasiassa, koska haluamme käyttää maaliskuun koko energialaajuuden tehdäksemme parhaimpia, tehokkaimpia ja voimaannuttavimpia valintoja. Ajattele tässä kohoamista ja laajentumista, käyttäen henkeämme opastamaan meidät päätöksiin, jotka todella ”nostavat värähtelyä”, ja luomaan uusia portaaleja ja mahdollisuus- ja potentiaalimalleja.

Maaliskuun energiateeman kaikki puolet ilmaisevat Kalojen ja Oinaan energiaa, jotka ovat jin ja jang, vastakohdat, ja edustavat sitä taistelua 3D:n ja 5D:n, egon ja hengen välillä, johon usein osallistumme. Kutsun näitä alfa-omega-portaaleiksi, koska ne yhdistävät ”ensimmäisen ja viimeisen”, mikä merkitsee tässä tapauksessa Oinasta ja Kaloja. Ja tämä vaikutus kestää useita vuosia, pitkälle vuoteen 2026. Se tekee maaliskuusta hyvin voimakkaan kuukauden ja erityisesti tästä maaliskuusta, joka merkitsee Saturnuksen ensimmäistä täyttä vuotta Kaloissa – se siirtyi Kaloihin 7.3.2023.

En usko, että Saturnus Kaloissa on huono asia tai enteilee vakavia asioita. Sen sijaan, katsottaessa taaksepäin sen edellistä kertaa Kaloissa 1991, monissa geopoliittisissa asioissa jotka alkoivat tuolloin, ympyrä sulkeutuu. Ole varovainen – karmabumerangi on viritetty ja valmiina toimintaan. Tämä ei päde niihin, jotka säteilevät valoaan ja tekevät ylösnousemustyötään. Se pätee niihin, jotka puskevat pimeitä agendoja, osallistuvat rikollisiin toimiin ja luovat kaaosta ja sekasortoa ympäri maailmaa.

Erottaminen/huomaaminen merkitsee nähdä, erottaa ja välttää kiusausta katsoa kokonaisuutta, katsoen sen sijaan eri osia. Usein sanon asiakkaille – ja olette kuulleet minun sanovan tämän tulkinnoissa, joita teen viikoittain Enlightening Life LIVE -lähetyksessä – että he ajattelisivat jonkin valinnan tai päätöksen eri aspekteja, eivätkä niputa yhteen kaikkea yhdeksi isoksi asiaksi.

Esimerkiksi, jos yrität myydä kotisi ja muuttaa, se voi olla ylivoimaista. Erottelukykyä käyttämällä voit nähdä, että tässä on itse asiassa kaksi päätöstä, ei yksi. Ensimmäinen päätös on myydä talo ja toinen on muuttaa. Kun käytät erottelukykyä, teet parempia valintoja, koska et yritä käyttää ”yksi valinta korjaa kaiken” -lähestymistapaa. Harkitset valintojasi myös niiden vaatiman ajan, energian ja ponnistelun perusteella ja miten se vaikuttaa sinuun ja polkuusi.

Päättäminen on yhden polun valitsemista, jota seurataan. Tiesitkö, että sanan ”päättää” latinankielinen juuri merkitsee ”leikata irti”? Silloin kun päätämme, ”leikkaamme irti” kaikki muut mahdollisuudet, kunnes meille jää yksi polku, yksi vaihtoehto ja yksi ratkaisu.

Ja sitten on ”tehdä”, maaliskuun muutos- ja transformaatioprosessin viimeinen askel. Tämä on toiminta-askeleemme, jossa sitoudumme siihen, mitä olemme päättäneet erottelukykymme perusteella, joka johti parhaimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Tässä kohtaa jäämme jumiin – vaihdamme tekemisen väittelemiseen/miettimiseen ja kierrämme kehää, kun yritämme minimoida seuraamuksemme ja maksimoida valintojemme yleisen hyväksyttävyyden, jotta voimme päättää tavalla, joka aiheuttaa vähiten hämmennystä, kaaosta ja kritiikkiä.

Maaliskuussa, sen korostaessa erityisesti polariteettia vs. kaksinaisuus, 3D vs. 5D, fokuksemme siirtyy ”parhaasta” vaihtoehdosta ”korkeimpaan” tai kohottavimpaan vaihtoehtoon, ja sitä varten meidän täytyy ottaa mukaan henki. Vaikka henkemme tai korkeampi itsemme ei kerro meille, mitä tehdään, se antaa meille seuraavan oivallus- ja erottelukykytason, joka voi voimaannuttaa meidät näkemään omien verhojemme, illuusioidemme, odotustemme, olettamustemme ja toiveidemme yli ja näkemään, mikä on korkein energeettinen hyvämme. Se voi voimaannuttaa meidät päättämään selkeämmin, tasapainottamaan henkiset ja aineelliset tarpeemme ja ottamaan hengen mukaan elämäämme.

Se on ylösnousemuksen tarkoitus.

Maaliskuu alkaa helmikuun 24. päivän täysikuun ollessa vielä hyvin aktiivinen. Tämä täysikuu sisälsi harvinaisen kollektiiviaspektin Saturnukseen, joka sisälsi Merkuriuksen. Tämä on hyvin karmallinen kuvio, kuten näemme tässä kuussa. Jos olet ihmetellyt, milloin ”pahat ihmiset” saavat palkkansa, se alkaa nyt. Energiatasapaino korostuu maaliskuussa tarpeellamme liikkua eteenpäin tavalla, joka ei sisällä suuren ekstrakuorman kanniskelua. Yksinkertaisemmin ilmaistuna, jos jokin ei saa sinua hehkumaan itseluottamusta, selkeyttä ja iloa, sen täytyy lähteä.

Meillä on uusikuu 10.3. Kalojen 20 asteessa. Se on lähellä kohtaa, jossa oli Jupiterin ja Neptunuksen yhtymä Kaloissa huhtikuussa 2022. Muistan sen hyvin, koska silloin juuri oli syntymäpäiväni. Tämä on hyvin henkinen aspekti, joka tapahtuu noin joka 151. vuosi ja avaa aina portaalin henkiseen heräämiseen. Tuota heräämistä on tapahtunut, vaikka ei kenties niiden fanfaarien ja huomion kera, kuin mielestämme sen pitäisi tai se voisi tapahtua. Henkinen herääminen avaa meidät selkeyteen, itseluottamukseen ja eheämmän, tyydyttävämmän ja yhdenmukaisemman elämän haluun. Tiedän, että näemme sitä, ja muista, että Pluton ollessa nyt Vesimiehessä, olemme enemmän 5D-suuntautuneessa paikassa ja etsimme yhteisöä, yhteyttä, yhteistyötä, yhteistoimintaa ja luovuutta.

Tiedätkö, että joitain suurimpia sosiaalisen median tilejä ovat ne, jotka antavat informaatiota ruuanlaitosta, käsitöistä, puutarhanhoidosta ja paluusta luovaan elämiseen ja omavaraisuuteen/riippumattomuuteen?

Kohdatessamme kaiken sen, mitä maailmassa tapahtuu tällä hetkellä, meillä on kaksi vaihtoehtoa: kirota pimeys tai säteillä valoa. Minusta tarvitsemme paljon valoja – on paljon pimeyttä, mutta se vain paljastuu, koska hyvin paljon valoa säteilee. Kaikella on seuraamus, myös valomme säteilemisellä.

Täysikuu 25.3. on pimennys – ei suuri pimennys, jollaisen näemme huhtikuussa, mutta Vaa’assa se alleviivaa maaliskuun harmonia-, tasapaino- ja yhdenmukaisuus energiaa, sykli joka alkoi Vaaka-pimennyksestä lokakuussa 2023.

Merkurius menee perääntymisvarjoon 19.3., valmistautuen perääntymiseensä huhtikuussa. Ja maaliskuun loppuun saakka Mars ja Venus kulkevat edelleen yhdessä samoissa merkeissä, kuten ovat kulkeneet tammikuusta saakka. Merkuriuksen perääntymiset ovat aina aikaa ajatella, harkita ja arvioida uudelleen, sekä ajankohtia harkittuun toimintaan. Tässä koko kuukaudessa on kyse toimeen ryhtymisestä, joten aloitetaanpa.

Vielä yksi asia maaliskuun energiassa on työntö maksimoida energiailmaisumme, ja siihen voisi liittyä, päätös- ja valintamielessä, taloudellinen periaate nimeltään ”vähenevän tuoton laki”. Tämä taloudellinen periaate toteaa, että lopulta se arvo jonka saavutamme missä tahansa tilanteessa, vähenee ajan kuluessa, kunnes siitä tulee arvotonta meille (kaikkien muiden tekijöiden ollessa samanarvoisia). Tämä on erityisen totta, kun puhumme energiayhteyksistä ihmisiin ja karmaamme heidän kanssaan ja itsemme kanssa. Lopulta kyllästymme jakamaan aikaamme, energiaamme, ponnistelujamme, rakkauttamme ja tukeamme, kun emme saa mitään vastineeksi. Sen tuoton tai positiivisen tuloksen odotus joka perustelisi ponnistelumme, ei enää riitä pitämään meitä linjassa tuon mission kanssa, erityisesti jos sitä ei koskaan tule. Jos luet tätä ja resonoit sen kanssa, se voi olla vahvistus sille, minkä jo tiedät – on aika ohjata energiasi omaan polkuusi ja alkaa tukea omia unelmiasi, tavoitteitasi, suunnitelmiasi, toiveitasi ja halujasi.

Puhutaan paljon pimennyksestä 8.4., jonka reitti peilaa pimennystä 21.8.2017, kun se ylittää USA:n. Ja se on vastakkainen pimennykselle 13.10.2023 Vaa’an 21 asteessa. Mitä tahansa alkoikin tuossa pimennyksessä, se loppuu nyt. Todennäköisesti ei ole yhtään hotellihuoneita vapaana pimennysreitillä, ja se on tapahtuma, jota miljoonat ympäri maailmaa katselevat. En usko, että mitään merkittäviä tapahtumia on tuona päivänä – pimennyksillä on erittäin pitkä toimintaikkuna, joten tuo energia kaikuu meillä jonkin aikaa.

Ja arvaa mitä! Se on Oinaan merkissä, ja Mars, Oinaan hallitsija, on Kaloissa. Emme pääse henkisen vihkimyksen polkua pakoon tässä kuussa, ja vaikka se voi haastaa jotkut, luulen, että valtaosalle meistä se on tervetullut muutos, koska meistä tuntuu lopultakin, että olemme kotona.

Tämä on kuukausi harmoniseen toimintaan, yhdenmukaiseen valitsemiseen, tarkoitukselliseen tekemiseen ja prosessista nauttimiseen. Mahtavaa kuukautta.

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

5.3.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

astrologia