
Siirtymä/kirkastusjakso 2024-2032
Tiedän, että monet teistä kokevat mullistuksia, äkillisiä kuolemia perheessä tai muualla, äkillisiä muutoksia, haasteita ja sairautta, tai myös hätätilanteita putkahtelee esiin. Olen kirjoittanut maan muutoksista sekä sisäisestä transformaatiosta ja kirkastumisesta, mikä jatkuu ja tulee vielä voimakkaammaksi. Kuitenkaan meille ei koskaan anneta kerralla enempää, kuin pystymme käsittelemään, ja tässä ja nyt on kyse todella fokusoitumisesta siihen, mitä HALUAMME kokea, ilmentää ja mitä rakastaisimme kanssaluoda – vahvistaen tämän joka aamu herätessä ja joka ilta ennen nukkumaanmenoa.
Meidät keksitään ja ohjelmoidaan uudelleen, mutta meidän täytyy tehdä myös sisäinen työ, ettei se sabotoi muuta. Jos olemme sisäisesti kieltämisen tilassa, se heijastuu ulospäin, ja tällin kera!
Se mihin fokusoidut, ilmentyy nyt melkein välittömästi. Siksi on viisasta aina palata takaisin sydämeen, hiljentää mieli ja tulla sitten kristallinkirkkaaksi siinä, mitä oikeasti haluat saada lisää – ei siinä, mitä pelkäät.
Pelko on valetodiste, joka vaikuttaa todelta, ja useimmiten se pitää meidät jumissa vanhoissa toimintamalleista, sen sijaan että vapautamme itsemme ja olemme todellisessa sielumestaruudessamme. Tunne tuo pelko, ja sitten tee joka tapauksessa, kuten joku ilmeikkäästi sanoi muutama vuosi sitten.
Olet oikeasti jumalaisen lähteen tytär ja poika. Nyt on aika vaatia todellinen perintösi rakastettuna tyttärenä ja poikana ja avata sylisi enemmän kuin koskaan kaikelle tuolle hyvyydelle, yltäkylläisyydelle, ilolle, kauneudelle, harmonialle, inspiraatiolle, rakkaudelle, viisaudelle, korkeammalle oivallukselle ja tiedolle, jotka ovat syntymäoikeutesi.
On aika vaatia mestaruutesi ja täysivaltaisuutesi ja tehdä se tässä ja nyt.
Omat ylösnousseet mestarisi auttavat sinua aina ja opastavat sinua, mutta he eivät voi elää elämääsi sinun puolestasi, eikä heidän sallita puuttua elämääsi. Jos tarvitset apua, pyydä ja kuuntele sisältä ja seuraa sisäistä opastusta, yllykkeitä, tuota viisasta sisäistä ääntä.
Monet kuulevat tätä, mutta eivät luota siihen, ja sitten sabotoivat itseä.
Tätä planeettaa ei koskaan tarkoitettu ujoille ja aroille hiirulaisille, vaan rohkeimmista rohkeimmille, etkä olisi täällä tänä aikana, jos et olisi kykenevä käsittelemään, mitä tahansa tulee.
Haasteet hiovat sisäistä mestaruutta ja sielulihaksia ja saavat sinut sopimaan uuteen rooliin kanssaluojana, eläen sydämestä ja sielusta ja ollen omassa totuudessasi, vankkumatta kuin mahtava kosminen elämänpuu, joka on tukevasti juurtunut ja maadoittunut uuteen Maahan ja ankkuroitunut uuteen kultaiseen aikaan rakkaudella, rakkauden kautta ja rakkaudessa.
Muista, että olet mestari, ja mestari seisoo vankkumatta totuudessa ja tinkimättömyydessä rakkauden ja rakastavan aikomuksen kera.
Et ole ujo ja arka hiirulainen, vaan jumalaisesti luotu täydellinen sielu – jumala ei luo ”sutta”, ainoastaan täydellistä.
Se on ego, joka kieltää, ”pyörittää” pelkoa ja loihtii kuvia, jotka saavat mielen pyörimään. Sydän tietää aina sielun totuuden ja muistaa tämän totuuden.
Menetin kaiken 2004, ja tänä päivänä olen kiitollinen, että kaikki se tapahtui, sillä olen uudestisyntynyt. Minun on tarvinnut karistaa monia vanhoja kerroksia, vanhoja uskomusjärjestelmiä, vanhaa ohjelmointia, ja tarvitsee edelleen. Kun asioita tapahtuu nyt, istun välittömästi alas ja kirjoitan sen haittoja ja hyötyjä, enkä lopeta, ennen kuin olen löytänyt etuja enemmän kuin haittoja – ei vain minulle, vaan kaikille ihmisille.
Se muuttaa välittömästi kaiken, kun oikea ja vasen aivopuolisko tulevat tasapainoon ja harmoniaan taas kerran, ykseyteen ja yhtenäisyyteen, inspiraatioon ja luovaan virtaan, ja tämä sitten nostaa paljon korkeammalle tasolle, jossa voi nousta kaiken sen yläpuolelle. Lisäksi tulee kiitolliseksi kaikesta, ja mitä kiitollisemmaksi tulee, sitä enemmän vetää puoleensa asioita, joista olla kiitollinen.
Seuraavien 10 vuoden aikana meidän täytyy karistaa enemmän ja enemmän kerroksia, enemmän ja enemmän vanhaa. Etsi kuitenkin ihmettä!
Ensimmäistä kertaa tuhansiin maavuosiin voimme nyt astua täysin uuteen luomiseen ja luoda alusta, kun vanha putoaa pois, ja teemme sen sydämen rakkaudesta, kun Kristus/Buddha-tietoisuus sisällämme nousee esiin.
Astumme nyt yhtenäisyyteen, ykseyteen, jossa voimme kanssaluoda valoyhteisöjä ja kanssaluoda rakastavasti uudessa kultaisessa ajassa 5D- ja 7D-tilassa, yhtenä.
Tämä on kosminen ihme.
Pidä tämä ihme ikuisesti sydämessäsi ja sielussasi ja hoivaa sitä siellä ja kanssaluo pyhässä temppelissäsi, rakkaudella ja rakastavalla aikomuksella, aina kaiken suurimmaksi hyväksi, ja sitten koe tämän ihmeen tapahtuvan sisälläsi ja sitten kaikkialla ympärilläsi. Ja vuoteen 2032 mennessä et tunnista itseäsi enää, kun olet kirkastunut korkeimmaksi sieluitseksesi ja elät elämää rakkauden ja ilon kera.
Kuitenkin kaikki tämä on jo ulottuvillasi tässä ja nyt – omassa sielussasi, yhtenä jumaluuden kanssa sisälläsi, omassa pyhässä temppelissäsi, sydämesi ja sielusi temppelissä.
Astumme näennäisen mahdottomaan. Kuitenkin todellisuudessa tämä merkitsee: minä olen mahdollinen. Rajaton. Loputtomiin.
Minä olen ylösnoussut mestari … (nimesi ja sielunimesi). Minä olen mitä olen.
Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
21.9.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine