
Hoffman 8.1.24: Tammikuun 2024 energiaraportti
On uuden vuoden ensimmäinen kuukausi, ja olemme kaikki innostuneita siitä. Tämä on aikaa, jolloin olemme täynnä lupausta ja päättäväisyyttä ”pärjätä paremmin” kuin edellisvuonna, ja toivoa siitä, ettei menneisyys toistu. Tämä uusi vuosi tuo täysin uutta värähtelyä, ja voimme tehdä tästä vuodesta uuden alun. Mutta se ei tapahdu lupauksilla, uusilla tavoitteilla ja toivolla tai toiveajattelulla. Se tapahtuu päättäväisyydellä, aikomuksella, määrätietoisuudella ja toimimisella uudesta perspektiivistä.
Tammikuu 2024 on tilaisuus uuteen alkuun, mutta se alkaa sen jälkeen, kun viimeistelemme joitain keskeneräisiä asioita. Siis, tuo sisään uutta energiaa, mutta älä sivuuta noita jääneitä ja kalvavia pikkuhommia, jotka vaativat huomiotamme, koska niistä saattaa tulla kompastuskiviä myöhemmin tänä vuonna. Tammikuun energiaraportti muistuttaa meille, että rutiinien säilyttäminen ja energiaviritykset ovat oleellisia tasaiseen matkaan. Ja tämä uutiskirje aloittaa 21. vuoteni, jolloin kirjoitan uutiskirjeitä, energiaraportteja ja jaan näitä näkemyksiä, resursseja ja informaatiota kanssanne.
On tammikuu, ja olemme vuodessa, joka lupaa uusia käynnistyksiä ja uusia alkuja. Viimeisen neljän vuoden, erityisesti vuoden 2023, raskaan energian jälkeen olemme valmiita mihin tahansa, mikä ei ole menneisyyden toistoa. Mutta ennen kuin yritämme siirtyä eteenpäin liian nopeasti, tammikuun energia lähettää meille muistutuksia, että jokin vanha asia joka putkahtaa esiin, vaatii huomiotamme ja ratkaisuamme. Loppuunsaattaminen ja päätökseen saaminen on erityisen tärkeää nyt, ja jos emme halua menneisyyden toistoa, meidän täytyy antaa sille huomiota aina silloin tällöin.
Tämä uutiskirje merkitsee 21. vuottani, jolloin kirjoitan ja jaan näitä näkemyksiä, resursseja ja informaatiota maailman kanssa. Enpä tiennyt silloin, kun arkkienkeli Uriel otti ensimmäisen kerran minuun yhteyttä lokakuussa 2003, että tekisin tätä työtä yli kaksi vuosikymmentä. Rehellisesti sanottuna, luulin sen kestävän noin puoli vuotta, ja sitten jatkaisin uraani liiketoiminnassa ja teknologiassa. Itse asiassa halusin olla vain ”tietotekniikan varatoimitusjohtaja yrityksessä, joka on 50 suurimman joukossa”. Niin se vaan menee, että universumilla on omat suunnitelmansa. En kadu mitään tästä – on ollut kunnia ja etuoikeus olla osa tätä ylösnousemussykliä. Mutta siinä on ollut hetkensä, ja olemme jakaneet paljon yhdessä.
Ja kun oppaani jakoivat GPS 2024 -kurssin teeman, SHIFT, oli pakko nauraa, koska ensimmäinen sarja josta kirjoitin helmikuussa 2004 ensimmäisessä uutiskirjeessäni, oli shift (=muutos) – ympyrä on sulkeutunut.
Sinä 8-vuotena, joka 2024 on, tammikuun 1-energia tekee tästä kuusta 9-värähtelyä, joka on loppuunsaattamisen luku. Siis kyllä, on aikoja, jolloin meidän täytyy kulkea vanhan maaperän yli, kun valmistaudumme uusiin polkuihin. Tämä ei ole huono asia – se on vain osa elämää. Erona on, että nyt voimme laittaa menneisyyden todella menneisyyteen, jonne se kuuluu, eikä se enää putkahtele esiin mitä epämukavimpina aikoina ja häiritse nykyhetkeä, estäen meitä liikkumasta eteenpäin.
9-kuukausi vuoden alussa luo tilaisuuden tarkastella ja harkita uudelleen vanhoja asioita. On ok aloittaa uusia asioita. Emme vain voi sivuuttaa menneisyyttä, ja meillä on Merkurius perääntymisvarjossa 21.1. saakka. Emme koskaan laita menneisyyttä todella pois – osa mielemme funktiota on muistaa menneisyys, ettemme toista ei-haluttuja tai tarpeettomia toimia, jotka eivät ole toimineet aiemmin. Nyt meillä on ymmärrystä ja henkistä kypsyyttä käyttää menneisyyttä tarkoituksellisemmin ja määrätietoisemmin, astinkivenä virstanpylvään sijasta.
Tammikuun teema on elvyttäminen, ja se kuulostaa hyvältä minusta. Hyvin paljon siitä, mitä on tapahtunut erityisesti neljänä viime vuotena ja Pluton 15 vuotena Kauriissa, on ollut harjoittelua turhuudessa, pettymyksessä, haasteissa ja sitoutumisemme testaamista. Katson taaksepäin siihen, kun Pluto siirtyi Kauriiseen 2008, ja olen inspiroitunut siitä kasvusta, heräämisestä ja uudesta tietoisuudesta, jota se on esitellyt (vaikka ”pakottanut” olisi parempi sana). Tietysti olisi ollut mieluisempaa, jos siihen ei olisi liittynyt niin monia haasteita niin monilla tasoilla, mutta sitä Pluto tekee.
Useita vuosia, erityisesti USA:n Pluton paluun myötä 2022, olen kirjoittanut niistä valtavista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja poliittisista muutoksista, jotka ovat osa Plutoa Kauriissa. Tämä Pluto-sykli ei ollut erilainen. Itse asiassa se oli vielä globaalimpaa internetin ja sen yhteystason vuoksi, joka meillä on tänä päivänä. Ja tässä kuussa Pluto lähtee lopultakin Kauriista ja aloittaa 20 vuoden matkansa Vesimiehessä. Tämä tuo monumentaalisen muutoksen globaaleihin energioihin, ja se alkaa jo. Se tekee lyhyen paluun Kauriiseen myöhemmin tänä vuonna, mutta marraskuusta lähtien se on täysin Vesimiehessä ja valmis aloittamaan työnsä siellä.
Veti melko vakavaksi oivaltaa, että silloin kun Pluto lähtee Vesimiehestä 2043, olen jo pitkälti yli 80-vuotias. Monet meistä viettävät loppuelämänsä Pluton ollessa Vesimiehessä. Jotkut meistä voivat nähdä Pluton siirtyvän Kaloihin. ”Pluto Leijonassa” -sukupolvelle, 1938–1958, Pluto Vesimiehessä on Pluton oppositio. Leijonasukupolvi näki toisen maailmansodan ja globalisaation tulevan, mikä on ollut tyrannian lähde vuosikymmeniä. Tuossa oppositiossa nähdään nyt tämän järjestelmän purkaminen, ja on jo korkea aika. Pluto on anteeksiantamaton ja herpaantumaton energiasykleissään. Se sallii usein asioiden tulla hallitsemattomiksi, ennen kuin se tulee tuomaan oman versionsa totuudesta ja oikaisusta.
Meillä on odotettavissa tämä muutos nyt, ja Pluto Vesimiehessä tuo valoa, joka purkaa hyvin paljon siitä 3D-pimeydestä, jota olemme eläneet hyvin pitkään. Pluto toimii kuin jäätikkö, joka liikkuu hitaasti ja vakaasti eteenpäin ja kaivertaa maata kulkiessaan sen ohi. Jäätikön liikkumisen aiheuttamat muutokset eivät näy välittömästi, mutta maisema jonka yli se kulkee, on pysyvästi muuttunut.
Uusi kuu 11.1. on Pluton viimeinen näyttö Kauriissa, kun sillä on ”löyhä”, mutta voimakas aspekti Plutoon. Se ei lähde Kauriista muistuttamatta meille kaikista niistä muutoksista, joita se toi, jottemme unohda, että maisemamme on pysyvästi muuttunut. Ei ole paluuta vanhoihin tapoihin, joten voimme yhtä hyvin hyväksyä sen, että uusi, korkeamman värähtelyn toimintamalli on tullut sisään, ja opetella, miten siitä saa parhaan irti.
Täysikuussa 25.1. Pluto on keskeinen, kun se on yhtymässä Aurinkoon Vesimiehessä ja oppositiossa Kuuhun Leijonassa. Tuon täysikuun energiassa saatetaan nähdä joidenkin sellaisten julkisten ja hallitushahmojen kaatuvan, jotka ovat toimineet hyvin itsekkäillä ja itsekeskeisillä tavoilla ja jotka ovat käyttäneet tavallista kansaa aivan liian kauan hyväkseen. Luulen, että näemme melko monien norsunluutornien hajoavan tässä kuussa.
Ja tässä kuussa on enemmänkin Kauris-toimintaa, erityisesti täysikuun aikaan, mikä vie meidät helmikuuhun, Merkuriuksen, Venuksen ja Marsin ollessa Kauriissa. Emme ole vielä valmiita tuon energian osalta. Tämä tuo mukaan Kaurispuhdistuksen henkilökohtaiset aspektit, ja jos on jotain vanhoja asioita joita emme ole vielä hoitaneet, saamme tilaisuuden tehdä sen myöhemmin tammikuussa, jatkuen helmikuuhun.
Meillä on 21.1. tuon Pluton suuri siirtyminen Vesimieheen samana päivänä, jolloin myös Aurinko siirtyy Vesimieheen. Se on merkittävää, koska Vesimies on 5D-merkki ja menemme virallisesti 5D-alueelle tästä lähtien. Nyt kun Pluton on muuttanut pysyvästi geopoliittista maisemaa, se työstää energeettistä maisemaa. 21.1. on myös päivä, jolloin Merkurius lähtee vihdoin perääntymisvarjostaan ja kuunsolmu on Oinaan 19 asteessa, samassa asteluvussa kuin täydellinen auringonpimennys huhtikuussa 2024.
Siitä syystä olen sanonut, että meidän täytyy alkaa olla enemmän tietoinen energiasta, energeettisestä resonanssista, yhdenmukaisuudesta ja virrasta, koska tässä kohtaa heräämme ja muistamme todellisen voimamme luojina. Älä koskaan epäile, ettei voimamme luoda todellisuutemme ulotu vaikuttamaan myös globaaliin todellisuuteen. Ja kun valtava enemmistö ihmisistä on hyvin yhdistyneitä tänä päivänä, tuo vaikutus on todella voimakas.
Olemme todella ihmisperhettä, ja meillä on voimakas tietoisuus kaikesta ja yhteys kaikkeen, mitä tapahtuu ympäri maailmaa. Voimme päästä melkein joka paikkaan maailmassa internetin kautta. Esimerkiksi, tiesitkö, että on internet-sovellus nimeltään Radio Garden, jolla voit kuunnella mitä tahansa radioasemaa maailmassa, reaaliaikaisesti? Minulla on tapana kuunnella radioasemia Ranskassa, Australiassa ja muissa maissa ympäri maailman. Itse asiassa jos yrität oppia uuden kielen, se on mahtava työkalu sujuvuuden harjoittelemiseen. Olen lukenut, että jos ymmärtää radiojuontajia, jotka puhuvat erittäin nopeasti, voi pitää kielitaitoaan sujuvana jossain kielessä.
Kaikki on superlatautunutta tänä päivänä, muutoksia tapahtuu salamavauhtia ja tapahtumat vievät tunteja tai päiviä, eivät viikkoja tai kuukausia. Olin hyvin aktiivinen internetissä 1990-luvun lopulla ja kirjoitin silloin ensimmäisen kirjan internetistä ja bisneksestä. Lainasin artikkelia, jossa sanottiin, että sähköposti voisi mennä maailman ympäri vuorokaudessa. Nyt sosiaalisen median postaus voi mennä maailman ympäri muutamassa sekunnissa. Vaikket ehkä pidä kaikesta internetissä, se voi olla voima hyvään, heräämiseen, yhteyteen ja valaistumiseen.
Tammikuun teema on elvyttäminen, ja se on tervetullut askel siunatussa suunnassa, kun meillä kaikilla on nyt käyttöä uusille perspektiiveille, uudelle fokukselle ja uudelle suunnalle. Elvyttämistä on tuoda jokin takaisin eloon, virkistää sen tarkoitusta ja antaa sille uusi missio ja fokus. Miten sopiva teema ensimmäiselle kuukaudelle vuonna 2024, joka on suuren potentiaalin vuosi. Emme voi elvyttää ottamatta mukaan menneisyyttä tai muistamatta, miksi jokin ei toiminut, oli pettymys tai ei vastannut odotuksiamme. Joskus odotuksemme saivat meidät vaikeuksiin alun alkaen, joten kenties se on hyvä paikka aloittaa elvyttämisemme.
Jos olet kuluttanut neljänä viime vuotena paljon aikaa elämän- ja terveyshaasteiden kanssa, kuten minä, tämä on hyvä kuukausi tuoda uutta elämää elämääsi. Se mikä on tärkeää sinulle, on saattanut muuttua, ja se on mahtava aloituskohta. Elämä on dynaamista, ei pysähtynyttä, ja tosiaankin muutamme prioriteettejamme ja mahdollisuuksiamme ajan kuuluessa. Käytä tammikuun elvyttämisteema kohentamaan ja tukemaan sitä, mikä on tärkeää sinulle, ja karsimaan pois se, mikä ei ole.
Tämä on hyvä kuukausi tehdä energia-inventaari ja arvioida, mikä on todella tärkeää ja merkityksellistä sinulle ja millä ei ole enää merkitystä. Voit huomata, ettet voi sietää noita asioita elämässäsi enää, ja jos niin on, on aika lähteä pois. Pois lähteminen voi merkitä myös energiasiteiden katkaisemista ja energiatuen poistamista uskomuksilta, asenteilta, muistoilta ja tilanteilta, joilla ei ole enää paikkaa elämässäsi tai energiakentässäsi.
Meillä ei ole enää energiaa tukea sellaista, minkä kanssa emme resonoi, eikä meidän tarvitse tehdä sitä. Ja irtipäästäminen on osa elvyttämistä, erityisesti kun päästämme irti asioista, joita emme voi enää sietää, joista emme selviydy tai joiden kanssa emme halua olla tekemisissä. Siis, älä pelkää päästää irti vanhoista energiamalleista, koska se on tarpeellista uusien luomiseksi. Ja uusi ”Pluto Vesimiehessä” -toimintamalli tuo joitain hyvin suuria muutoksia, aivan kuten se toi aiemmassa Vesimiessyklissään, joka alkoi 1778.
On lisää hyviä uutisia alfa-omega-portaalien myötä, jotka vaikuttavat tässä kuussa, kun ne tukevat sekä alkuja että loppuja ja auttavat keskeneräisten asioiden viimeistelyssä. Ja Plutolla Vesimiehessä on ”melko tiukka” aspekti Jupiteriin Härässä monta kuukautta, mikä ravistelee sitä hillitöntä materialismia ja itsekeskeistä käyttäytymistä, josta on näyttänyt tulleen uusi sosiaalinen normi. Ja siihen sisältyvät ne glamourin, kuuluisuuden ja rahan illuusiot, joista on tullut uusia markkinointimalleja hyvin monille internetissä.
Oletko huomannut, että nyt on harvempia ”influenssereita”, ja harvempia ihmisiä, jotka yrittävät saada verkkomainetta ja -kuuluisuutta rehentelemällä tavallisesti epäaidolla elämäntyyleillään ja rahoillaan? Pidä silmällä sen vähenemistä vielä lisää, kun Pluto Vesimiehessä muuttaa sitäkin maisemaa. On paljon suurempi fokus 5D-energioihin – yhteisö, yhteys, yhteistoiminta, yhteistyö ja luovuus – ja paljon pienempi 3D:hen – karaatit, käteinen ja töykeä käyttäytyminen.
Jos olet tuntenut olevasi lannistunut siitä, mitä maailmassa on tapahtunut muutamana viime vuotena, tammikuu on hyvä aika saada takaisin ”mojosi”. Heränneenä ja tietoisena olemisen vaikea osa on, että sinulla on erilainen perspektiivi ja syvempi ymmärrys maailman tapahtumista ja sattumuksista. Näet totuuden, mutta saatat olla yksinäinen valomajakka, joka yrittää loistaa pimeässä. Mutta kun ihmiset heräävät – ja se on lisääntynyt eksponentiaalisesti viime aikoina – sinusta tulee totuuden ääni, jota kaikki haluavat kuunnella. Ihmeitä ja energiamuutoksia on nyt runsaasti, joten ole avoin vastaanottamaan, koska valon on aika loistaa.
Tammikuu on voimakas muutos tietoisuudessa ja paljon kaivattu energian uudelleenkäynnistys, joka on tervetullut vuoden 2023 raskaan energian jälkeen. Se tuo mukanaan muutosta juuri riittävästi, samalla ylläpitäen myös vallitsevan tilan juuri riittävästi, muistuttamaan meitä käsittelemään sen menneisyyden, jonka osalta halumme päätöksen, jotta voimme aloittaa vuoden raikkaasti. Muista, että tammikuun 9-energia ei ole kutsu rynnätä ulos lähtöportista – se on muistutus varmistaa, että meillä on reitti suunniteltuna, bensaa auton tankissa, olemme tehneet rutiinihuollon automatkaa varten ja meillä on paljon pikkupurtavaa syötäväksi.
Ei ehdottomasti ole tylsä kuukausi, ja se tuo tuoreita ideoita ja perspektiivejä, uusia suunnitelmia ja projekteja, ja perspektiiviemme elvyttämistä, jotta voimme todella saada parhaan irti tästä SHIFT-vuodesta ja uudesta 5D-”minä olen”-toimintamallista. Nämä ovat teemoja uudessa GPS 2024 -ohjelmassani, ja voit ilmoittautua siihen tästä linkistä. Nämä työkalut ja resurssit ovat erityisen hyödyllisiä niiden muutosten tekemisessä, joita haluat tehdä, jotta voit elvyttää elämäsi, tuoda uutta energiaa todellisuuteesi ja alkaa käyttää aikomus-, ilmentämis- ja ihme-energioitasi luomaan upean, iloisen ja ilontäyteisen elämän nyt.
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
8.1.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine