
Hoffman 1.4.25: Huhtikuun 2025 energiaraportti
Meillä oli hyvin tapahtumarikas maaliskuu, ja huhtikuu jatkaa tuota aktiivisuutta, joten emme saa levätä vielä. Se mitä pimennykset paljastivat, käsitellään nyt nopeasti ja päättäväisesti, vaikkei se olisi ollut oma tyylisi aiemmin. Kun Neptunus on Oinaassa, olemme toimintamoodissa, ja alfa-omegaportaalin toimiessa olemme myös täydessä energian yhdenmukaisuusmoodissa. Se mitä tämä merkitsee, on ilmeisempää ajan kuluessa, mutta se on muuttuva maisema, joten älä odota näkeväsi lopputulosta aivan vielä.
Tänä on uudistumisen, elpymisen, virkoamisen ja uudelleenharkinnan aikaa – kaikki sopivaa, koska toimimme edelleen sekä Venuksen että Merkuriuksen perääntymisjakson sisällä. Jos et ole onnellinen ja tyytyväinen ja elät edelleen läpi traumaa, haavoja, pelkoja ja rajoituksia, on aika tehdä muutos. Valinta tapahtuu uuden alun ja entisessä pysymisen välillä. Sinun täytyy tehdä tuo päätös.
Huhtikuu on täynnä tilaisuuksia, monien toimintahetkien kera, mutta se mitä teet tällä energialla, määrittää saavuttamasi tulokset.
***
Älä asetu liian mukavasti ajatellen, että maaliskuu on ohi ja voit rentoutua, koska huhtikuu on toinen toiminnantäyteinen kuukausi, ja meidän täytyy myös käsitellä maaliskuun pimennysten ja energialiikkeiden ja -muutosten jälkimainingit. Olemme edelleen Oinaan jaksossa, joten toiminta on teemana, vaikka Mars onkin Ravussa, puksuttaen kohti Leijonaa ja tulevaa yhteenottoaan Pluton kanssa (jälleen), joka tapahtuu huhtikuussa. Ja meillä on muutama toimintaelementti lisää huhtikuussa, joten pitäkää aikomuksenne korkeina ja valonne kirkkaina, koska tässä kuussa ”noustaan ylös, astutaan esiin ja loistetaan”.
Huhtikuu on 4-kuukausi numerologisesti, kun huhtikuu on 4. kuukausi ja vuosi 2025 on 9-vuosi, 4+9=13 ja 1+3=4. Neljä on vakauden, täyttymyksen ja loppuunsaattamisen luku. Se symboloi varmuutta/turvaa, tietoa, luottamusta ja rakennetta. On neljä pääsuuntaa – itä, länsi, pohjoinen ja etelä. Ja neljä Maan elementtiä – maa, vesi, ilma ja tuli. Ajattele tuolin tai pöydän neljää jalkaa, ja autoa neljän pyörän päällä. Neliössä on neljä sivua, ja se voi olla laatikko, jonka päällä seistä, jotta voimme nousta seuraavalle tasolle, tai vankila joka pitää meidät teljettynä sisään. Kun tämän kuukauden värähtelyssä on 1 ja 3, voimme ryhtyä maaliskuun luovan energian pohjalta toimimaan tasapainoisella ja vakaalla tavalla. Ryntäämättä ulos lähtöportista, mikä on hyvin tyypillistä Oinasta, tämä on harkittua, punnittua ja tarkoituksellista toimintaa, joka linjassa aikomuksemme kanssa.
Nelosen kompastuskivi on olla liian jäykkä ja vakiintunut, kaavamainen tavoissaan, jääräpäinen ja muuttumaton. Nelonen on pahimmillaan, kun se yrittää olla kaikkia asioita kaikille ihmisille, sirpaloiden resurssit ja ollen fokusoitumaton. Ne ovat elementtejä, jotka voivat tehdä huhtikuusta haastavan kuukauden joillekin, erityisesti niille jotka pakahtuvat kaikesta energiasta ja yrittävät piiloutua tai pysyä samana, koska pelkäävät muutosta.
Huhtikuu alkaa maaliskuun energian kajahdellessa hyvin äänekkäästi – Neptunuksen siirtyminen Oinaaseen ja pimennys 29.3. Näillä kahdella tapahtumalla on pitkäaikaisia vaikutuksia, joten uusi kuukausi ei merkitse, että ne menevät pois. Ne luovat vain energiapuumerkin huhtikuulle. Merkurius lähtee eteenpäin 7.4. ja Venus 12.4. Sitten huhtikuun iso tapahtuma (ainakin yksi niistä) on Marsin meneminen Leijonaan (jälleen) 17.4. ja antautuminen ”valta kansalle” -hetkelleen Pluton kanssa, kuten se teki suurimman osan joulukuusta ja tammikuusta. Eikä siinä kaikki, koska kesäkuussa Mars on Leijonassa, tavaten jälleen Pluton. Sitten Marsin ja Pluton yhteydet ovat ohi loppuvuoden.
Ennen kuin jatkamme loppukuukauden yksityiskohtiin, minun täytyy jakaa hassu juttu kanssanne. Ajattelin kaikkea sitä irtipäästämistä ja muuttumista, jota meidän on tarvinnut tehdä, kun valitsemme ylösnousemuspolun ja karman välillä, koska ne eivät kulje samalla tasolla. Meidän täytyy päättää, mihin fokusoimme energiamme. Ongelmana on, että karmapolun karttaminen merkitsee niin paljoa irtipäästämistyötä (huomaa, etten sanonut ”anteeksiantotyötä”), että se voi olla uuvuttavaa ja lannistavaa.
Miten voimme antautua tuollaisen tason irtipäästämiselle ja mennä myös eteenpäin? Sitten ajattelin vuohia – että meidän täytyy olla enemmän kuin vuohet. Vuohet ovat merkillisiä eläimiä.
Ne ovat fiksuja, vikkeliä, pystyvät hyppäämään korkealle ja kiipeämään korkeille huipuille. Vuohet ovat märehtijöitä, kuten lehmät, ja niillä on kyltymätön ruokahalu. Vuohet syövät mitä tahansa, ja paljon.
Ne syövät rikkaruohot, karhunvatukat ja kaiken vihreän laajalta alueelta tunneissa. Niillä on paksu nahka, jota edes kovimmat piikit eivät pysty lävistämään, ja yksi niiden lempiruuista on myrkkymuratti.
Miten vuohet onnistuvat syömään niin paljon? Koska niillä on äärimmäisen nopea aineenvaihdunta ja ne ”paskovat”, samalla kun syövät. Jos vuokraat vuohilauman raivaamaan laidunta tai peltoa, mistä on tullut hyvin suosittua viime vuosina, ne syövät rikkaruohot ja kaiken vihreän ja lannoittavat pellon samaan aikaan. Ne ovat malliesimerkki sanonnasta ”ruoka menee toisesta päästä sisään ja toisesta ulos”, ja niillä se tapahtuu nopeasti.
Siis jos olemme kuin vuohet, arvioimme tilanteita, punnitsemme vaihtoehtoja ja teemme irtipäästämispäätöksiä, kun menemme eteenpäin. Meidän ei tarvitse kuluttaa päivä- tai viikkotolkulla aikaa jonkin siirron miettimiseen, joka olisi voinut tapahtua kuukausia tai vuosia sitten. Se käyttäytyminen jota näemme ihmisissä nyt, ei todennäköisesti eroa siitä, mitä he ovat tehneet hyvin pitkään. Näemme sen eri perspektiivistä tänä päivänä, mutta he eivät ole muuttuneet. Valintamme liittyy siihen, haluammeko tuota käyttäytymistä elämäämme tällä hetkellä, ja vastaus on tavallisesti ei.
Huhtikuun energiateema on jälleenrakennus, mutta tämä on paremminkin, kuin feenikslinnun nousemista tuhkasta, kuin yritystä ottaa tiiliä talteen vanhasta talostasi uuden talon rakentamiseen. Jos osia elämästäsi ei ole tuhottu totaalisesti tammikuun jälkeen, et ehkä kiinnitä huomiota, tai olet käynyt tuon prosessin jo läpi kuluneiden 5+ vuoden aikana. Jos olet, pidä itseäsi onnekkaana, koska on aika rakentaa uudelleen uusilla piirustuksilla.
Huhtikuun keskiössä on, miten ilmaisemme energiaamme. On kuusi energiatilaa – vaikuttaa, ilmaista, tukahduttaa, estää, painostaa ja masentaa. Haluamme tehdä hyvän vaikutuksen; tukahdutamme energiamme, kun pelkäämme konfliktia tai negatiivisia reaktioita; meistä tuntuu estetyltä, kun emme voi tehdä, mitä haluamme; painostetulta, kun joku vastustaa suoraan ponnistelujamme tai pelkäämme niin tapahtuvan; ja masentuneelta, kun olemme surullinen liian pitkään. Mutta näiden energiatilojen tärkein aspekti on, miten ilmaisemme energiaamme – miten tuomme sen maailmaan.
Voimme puhua, mikä on ilmaisumuoto, mutta voimme myös jakaa lahjojamme, taitojamme, kokemustamme ja asiantuntijuuttamme. Meistä voi tulla sen energian täyttä ilmaisua, jonka tiedämme ruumiillistavamme, ilman tuomitsemisen tai kritisoinnin pelkoa. Mitä väliä, jos joku tuomitsee sinut? Sen sijaan, että pelkäät hänen tuomiotaan, ole kriittisempi hänen toimistaan. Mikä antaa hänelle oikeuden tai auktoriteetin tuomita sinut ja mikä on hänen agendansa? Annamme aivan liikaa voimaamme/valtaamme niille, jotka tuomitsevat meidät – ajattelematta edes, arvostammeko heidän tuomiotaan tai mielipidettään.
Minäpä kerron teille jotain, minkä sanoin yli 15 vuotta sitten. Jos joku, jonka mielipidettä et arvosta, tuomitsee sinut, onko hänen tuomionsa arvokas? Vastaus on ei, ja sinun pitäisi olla tietoisempi siitä, keiden annat himmentää valosi ja vähentää voimaasi, koska heidän aikeensa eivät ole hyviä ja heidän tuomionsa palvelee heidän omaa agendaansa, koska sinun valosi on liian kirkas heille. Asia ajateltavaksi tänä toiminnantäyteisenä kuukautena.
Suurin osa siitä, mitä olemme tehneet elämässämme, on annettu vanhemmiltamme ja aiemmilta sukupolvilta, se on peritty, tai teimme niin, koska emme tienneet muustakaan. Tämä on osa energiaperintöämme, eikä se ole aina palvellut iloamme, vaan se on auttanut meitä elämään uudelleen karmapolkumme. Nyt on uudelleenrakennuksen aika, mutta ei sillä tavalla, kuin olemme aina tehneet sen. Meidän täytyy käyttää uusia piirustuksia ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja, jotka ovat uudessa harmoniassa oman ilomme kanssa – ei sen kanssa, että parannamme muita ja itseämme, saamme selville traumamme ja sieluhaavamme, ja teemme karmapolustamme elinkelpoisen tai ehjän.
Jos ihmettelet, miksi harmoninen toiminta on meille uusi pakko, syytä Neptunusta, joka on nyt Oinaassa aloittamassa uuden astrologisen syklin. Neptunus on Kalojen nykyaikainen hallitsija, ja se on ollut Kaloissa huhtikuusta 2011 saakka. Neptunus on pitänyt 14 vuotta henkistä tilaa meille, odottaen meidän pääsevän läpi ensimmäisestä ylösnousemussyklistä ja pitäen valoa meille, kun rämmimme kilometritolkulla pimeydessä. Ja nyt Neptunus on vapaa aloittamaan uuden syklin, ja se on valmis toimintaan.
Emmekö mekin ole tehneet tätä, kuluneet 14 vuotta, tai vuodesta 2003 saakka, jolloin tämä ylösnousemussykli alkoi, tai pidempään? Olemme pitäneet energiaa parantumiselle, pitäneet valoa ja olleet valotyöntekijä, samaan aikaan toivoen, ettei tämä olisi taas yksi elämä, jossa toimme valoa, ennen kuin muut olivat valmiita näkemään ja myöntämään sen. Mutta niin ei nyt – tuo matka on ohi, ja meidän on aika siirtyä eteenpäin, niin kuin Neptunus.
Neptunus Oinaassa on perimmäinen alfa-omegaportaali, 12. huoneen hallitsija ensimmäisessä huoneessa, ja se on kanssamme 14 vuotta, joten meillä on paljon aikaa sopeutua. Neptunus Kaloissa auttoi meidät pimeimpien aikojen läpi. Oinaassa se tuo meidät olemisen uusiin korkeuksiin ja uusiin valonlähteisiin. Ja koska Neptunus on eläinradan alkumerkeissä reilut 50 vuotta, se myös opettaa uudelle sukupolvelle henkisestä toiminnasta, energeettisestä tinkimättömyydestä ja yhdenmukaisuudesta, ja ihmisen ja jumalan synergiasta.
Huhtikuun 1. päivää kutsutaan perinteisesti aprillipäiväksi – päiväksi jolloin ihmiset tekevät hassuja kepposia ja vitsejä toisilleen. Sillä saattaa olla juurensa vuodessa 1582, jolloin paavi Gregorius muutti uuden vuoden alkamaan 1.1. eikä maaliskuun lopulla. Ihmiset juhlivat yleensä uutta vuotta 1.4., ja niitä jotka kieltäytyivät hyväksymästä tuon kalenterimuutoksen, kutsuttiin ”huhtikuun hölmöiksi” (suom. huom. englannin kielessä aprillipäivä on ”April Fool’s Day” eli ”huhtikuun hölmön päivä”). Vähemmän lupaava alku hyvin lupaavalle kuukaudelle.
Mutta vielä paranee. Sen lisäksi, että Merkuriuksen perääntyminen loppuu 7.4. ja Venuksen 12.4., meillä on Merkurius, Venus, Pohjoissolmu ja Saturnus Kaloissa, Mars Ravussa ja Kuu ja Uranus Härässä, samojen astelukujen paikkeilla. Tämä aloittaa huhtikuun selkeällä viestillä: integroida henkiset arvomme aineelliseen todellisuuteemme.
Siitä mitä arvostamme, tulee arvokasta meille, ja liian kauan olemme sallineet muiden sanella sen. Silloin kun luomme arvomme energiapotentiaalimme ja mieltymystemme pohjalta, luomme toimintamallin, jonka voimme laajentaa korkeampiin taajuuksiin. Mutta silloin kun perustamme arvomme siihen, mitä muut haluavat meidän olevan heille tai minkä he hyväksyvät, rajoitamme energiapotentiaalimme heidän taajuuteensa. Näetkö, miten tämä toimii?
Siis, mitä olemme nyt halukas kokeilemaan, kun potentiaali on suuri ja polku on raivattu? Meidän täytyy vain ilmaista aikomus korkeimmista tuloksista, ja ainoat esteet tai rajoittimet tulevat omista peloistamme ja epäilyksistämme.
Huhtikuun täysikuu on 12.4., ja se on Vaa’assa, aivan Kheronin ja Erisin kohdalla, joten tämä on erinomaista aikaa sieluhaavoille, surulle ja vanhoille traumoille ilmestyä puhdistettavaksi ja vapautettavaksi, tai elettäväksi uudelleen karmapolkujemme kautta.
Ja uusi kuu on 27.4. Härässä, ja tämä vaikuttaa erityisesti kaikkiin teihin, jotka olette syntyneet vuoden 1957 lopulta vuoden 1958 alkupuolelle, ”Uranus Leijonassa” -sukupolveen. Aloitatte uuden elämänvaiheen, ja teillä on asioita jaettavana maailman kanssa. Ajattelette ehkä ”eläköitymistä”, mutta todellisuudessa teidän pitäisi ”virittäytyä uudelleen” ja nousta vanhan polkunne tuhkasta uusiin mahdollisuuksiin. On aika saada unelmat pois kaapin perältä ja alkaa kuvitella se elämä, jota ette ole kyenneet elämään tähän mennessä.
Huhtikuu jatkaa maaliskuun energiaa vähemmän särmikkäänä. Pimennykset puskevat voimalla eteenpäin ja ovat vaativia, ja sitä seuraa integrointi- ja uudelleenkalibrointiaika. Olen eri mieltä niiden astrologien kanssa, jotka sanovat, että pimennykset ”kätkevät”. Ne sammuttavat häiritsevän valon, jotta meidän täytyy luottaa sisäiseen valoomme selkeyden saamisessa. Aivan kuten et voi nähdä tähtiä päivällä, koska on liikaa valoa. Mutta heti kun aurinko laskee, voit nähdä taivaan täynnä tähtiä. Koska emme voi nähdä tähtiä päivällä, se ei merkitse, ettei niitä ole. Mistä löysit kätkettyjä tai estettyjä ”tähtiä” elämässäsi viime kuussa? Oletko valmis antamaan niiden loistaa nyt kirkkaasti?
Kun on niin paljon henkistä toimintaa, saattaa olla houkutusta vetäytyä sisäiseen turvapaikkaasi ja löytää rauhaa ja lohtua sieltä. Mutta se ei ole tämän kuukauden juttu. Kun suuri määrä henkistä energiaa virtaa, meitä kehotetaan löytämään suurempi energiatasapaino henkisen ja aineellisen välillä, poistaen henkisen ja aineellisen välisen rajan ja nähden sen kaiken yhtenäisenä tilana.
Mitä jos voisimme lakata määrittelemästä itsemme erikseen ihmisenä ja henkenä, ja sen sijaan nähdä itsemme yhtenä energiaolentona? Mitä jos henkiset voimat tyydyttäisivät ihmistarpeemme? Sitä tapahtuu, silloin kun luomme ihmeitä. Miksei sitä voi tapahtua meille koko ajan? Se on asia harkittavaksi, kun astumme uusien mahdollisuuksien toimintamalliin ja uuteen jumalaisen ihmisen todellisuuteen, ilmaisten henkisen ja aineellisen integroitua tasapainoa ja eläen taivasta maan päällä.
Upeaa kuukautta.
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
1.4.2025
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine