
Herätyshuuto - Heinäkuun 2025 energiaennuste
Heinäkuu avautuu rohkealla, tulisella ja syvästi transformoivalla aikajanalla. Voimakkaiden ja aktiivisten taajuuksien yllyttäessä sisäistä liekkiämme pintaan, meitä kutsutaan kohtaamaan mikä tahansa haudattu ylpeys, kunnianhimo tai intohimo, joka on poreillut, ja tekemään tietoisuuteen ja aikomukseen perustuvia valintoja.
Vaikka äkillisiä muutoksia ja sisäistä huolta voi tulla esiin, tässä on voimakas kutsu: valjastaa kuumuus armollisesti ja muuttaa impulsiivinen energia luovaksi toiminnaksi.
Kuukauden keskikohta tuo kaunista aikaa levätä.
Nerokkaat mielemme ja rakenteelliset järjestelmämme siirtyvät vähitellen pohdiskelevaan tilaan, kutsuen meitä tutkimaan uudelleen oletuksiamme, kommunikointimallejamme ja polkumme pitkäaikaisia perustoja.
Vaikka maailma näyttää hidastuvan, tämä ei ole pysähtymistä. Se on hedelmällistä hiljaisuutta ennen uutta upeaa hyppyä eteenpäin henkilökohtaisessa ja kollektiivisessa tietoisuudessamme.
Kun keskustelut menneisyytemme kanssa saavat päätöksen ja sisäiset rakenteemme muuttuvat, puhdistamme tilaa uusille yhteyksille, syvemmälle luottamukselle elämään ja kestävämmän ja vahvemman ytimen esiinnousemiselle.
Heinäkuun lähestyessä loppuaan, kollektiivinen energia kääntyy sydäntä kohti, mikä sallii enemmän lämpöä, leikkisää ilmaisua ja niiden yhteyksien vahvistamista, joilla on eniten merkitystä itsemme ja muiden kanssa.
Virta on kääntymässä
Mitä tahansa näemmekin maailmannäyttämöllä, se on suora heijastus siitä, mitä on tapahtunut syvällä meissä jokaisessa – haluamme myöntää sen tai emme.
Esimerkiksi, on helppoa kiinnittää huomio ulkopuolellemme ja syyttää tai mustamaalata ihmisiä, ryhmiä tai organisaatioita, jotka eivät tee, mitä meidän mielestämme ”heidän pitäisi tehdä”.
Kuitenkin syyttäessämme muita, luomme karmavelkaa heidän kanssaan, mikä vaatii meitä antamaan heille kaiken voimamme.
Tämä karmavelka kiinnittää meidät näihin ihmisiin, ryhmiin ja organisaatioihin, vaatien meitä oppimaan vaikeita oppitunteja voidaksemme lopultakin saavuttaa sen kohdan, jossa voimme vihdoin olla vapaa heistä.
Silloin kun käyttäydymme tällä tavalla, tuemme enemmän pelkomatriisia, sen sijaan että valitsemme astua rakkausmatriisiin.
Pohjimmiltaan, syyttäessämme muita syytämme oikeasti vain itseämme, sen sijaan että vaikuttaisimme positiivisesti maailmassa.
Tämä on mielen luoma häiriötekijä, joka laittaa meidät energeettiseen ”oravanpyörään”. Silloin jäämme jumiin erillisyyden maailmaan, jossa vapautta tuntuu olevan niukasti.
Alkaaksemme lähteä pois tuosta pyörästä, voimme kysyä itseltämme:
”Miten minua palvelee, että jatkan muiden ja pohjimmiltaan itseni syyttämistä asioista, joista en pidä tässä maailmassa?” ja ”Kuka olen, silloin minulla ei ole enää tarvetta syyttää?”
Tällaiset kysymykset alkavat avata uusia aivoaaltoja mielessä, jotka muuttavat tuota sisäistä dialogia, jota meidän on tarvinnut toistaa – ja se on pitänyt meidät jumissa ulkoisen syyttämisen ja sisäisen kieltämisen kierteessä.
Jotain erityistä
Sitten toisaalta … tuloksena niistä kaikista, jotka ovat tehneet sisäisen henkisen työnsä ja siirtyneet syyttämisen yli, jotain hyvin erityislaatuista on alkanut ankkuroitua kollektiiviseen 3D-todellisuuteemme.
Virta on kääntymässä paljon nopeammin, kuin alun perin odotettiin.
Nyt on tulossa kristallinkirkkaaksi, että pelkoenergialla ei ole enää sitä samaa vaikutusta kollektiivitietoisuudessa, kuin sillä oli ennen.
Ihmisiä kaikilta elämänalueilta siirtää syrjään näennäiset sukupuoli-, rotu-, uskonto-, kulttuuri- ja taustaeroavuutensa ja oivaltaa, että pohjimmiltaan olemme kaikki perhettä ja haluamme elää rinnakkain rauhassa.
Ne päivät jolloin sallitaan pelon ja uhkailun kontrolloida massoja ja pidätellä meitä, ovat tulossa loppuun.
Nimittäin aioneita sitten päätimme, että meidän tarvitsee kokea pelkoa tavoilla, joilla olemme kokeneet, jotta lopulta kehittyisimme sen yli. Olemme siinä kohdassa tänä päivänä.
Olemme kehittymässä sen pelon yli, joka ennen pidätteli meitä, ja heräämässä siihen oivallukseen, että pelon jälkeen on täydellinen ja perimmäinen vapaus – jollaisen vain henki-itsemme on tuntenut.
Ihmisosamme (mieli) ei ole kokenut tällaista vapautta niin pitkään aikaan, että se on unohtanut sen olevan edes mahdollista.
Aitoja muutoksia
Henkilökohtaisella tasolla meitä pyydetään nyt riisumaan pois kaikki, mikä tekee myönnytyksiä kykyymme olla täysin rehellinen itsellemme ja muille.
Halumme heijastavat universumin halua laajentua.
Muutama seuraava viikko on erinomaista aikaa tarkistaa, elämmekö todella elämää, jota eniten haluamme itsellemme. Jos elämme, se on upeaa!
Jos emme kuitenkaan tunne olevamme linjassa sen elämän kanssa, jota todella haluamme, nyt on aika kysyä itseltämme:
”Olenko antanut ulkoisten olosuhteiden päättää, millaista elämää elän?”
Enimmäkseen ne jotka tietävät olevansa elämänsä todellinen Luoja, antavat itselleen luvan elää haluamaansa elämää. Ja jos he eivät ole siinä vielä täysin, he tietävät, miten tehdään tarvittavia muutoksia virratakseen haluamaansa todellisuuteen.
Jos samaistumme edelleen pelko-, tuska-, kamppailu- tai puute-energioihin, näin on luultavimmin, koska annamme edelleen voimamme ulkopuolisille olosuhteille ja annamme niiden sanella, millainen elämämme on.
Tämän oivaltamisen myötä, voimme hyväksyä, että mielemme valitsi antaa tuon voiman pois. Sitten kun hyväksymme sen täysin, voimme alkaa parantaa mielen tarpeen samaistua tuohon malliin.
Tämä on aikaa olla rehellinen siitä, miten valitsemme elää ja haluammeko jatkaa samalla tavalla.
Globaalilla tasolla pätee sama. Isot muutokset kehittävät meidät entisen pelkopohjaisen kontrollin yli.
Jos kiinnitämme huomiota, tiedämme tarkkaan, mitä nuo muutokset ovat, vaikka kunnioituksesta voimistuneita kollektiivisia tunteita kohtaan, en mene yksityiskohtiin.
Herätyshuuto kaikille jotka ovat polulla
Tämä on herätyshuuto kaikille valotyöntekijöille, tiennäyttäjille, empaateille ja niille, jotka tekevät sisäistä parannus- ja kasvutyötä.
Nyt enemmän kuin koskaan, sinua pyydetään katsomaan pelkoilluusion yli ja ymmärtämään, mitä oikeasti tapahtuu kollektiivitietoisuudessa.
Mediakanavien ja vanhojen rakenteiden johdolla, jotka haluavat pysyä kontrollissa, tällä hetkellä on ihmisten suurta painostusta fokusoitua erillisyyteen ja uhritietoisuuden jatkumiseen.
Tämä on häiriötekijä, jonka on tarkoitus estää kollektiivia heräämästä suurimpaan potentiaaliinsa, jossa on rauhaa, ystävällisyyttä, rakkautta, yltäkylläisyyttä, vapautta ja kaiken elämän kunnioittamista.
Mielenkiintoista on, että tiesimme kaikki tämän olevan tulossa! Silloin kun kaaos puhkeaa, kuten tällä hetkellä tapahtuu, ilmapiiristä tulee kypsä valtaville läpimurroille.
Polku noihin läpimurtoihin kiihtyy, kun valitsemme pysyä vankkumatta rakkaudessa.
Rakkaus ei ole höttöä, eikä heikko.
Rakkaus on luja. Rakkaus on suurin voima universumissa, joka yhdistää kaikki elävät asiat.
Rakkaus kuitenkin aina kuuntelee, hoivaa, kunnioittaa ja sillä on myötätuntoa kaikkea elämää kohtaan, silloinkin kun mieli haluaa luoda erillisyysharhaa.
Siis rakkaat valotyöntekijät, tiennäyttäjät, empaatit ja sisäisen kasvun etsijät, tämä on aikasi nähdä totuus siitä, mitä oikeasti tapahtuu, uskomatta pelkopohjaisia tarinoita.
Totuus on, että olemme yhtä perhettä. Riippumatta rodusta, sukupuolesta, kansallisuudesta tai mistään muusta nimikkeestä, jonka mieli on keksinyt tuolle tai tälle ryhmälle.
Ne ovat vain leimoja. Mikään niistä ei sido sieluasi.
Ne ovat vain kaavoja, joihin mieli samaistuu, luodakseen vakauden ja rakenteen tunnetta.
Millaiselta maailma näyttää, kun kaikki muistavat pyhän, ikuisen luontonsa?
Sinulla on voima luoda tila tuon päivän saapumiselle nopeasti, tunnistamalla ensin jumalauuden itsessäsi ja sitten kaikissa olennoissa.
Tämä on herätyshuutosi!
Ykseyden, rauhan ja rakkauden invokaatio
Rakas ”minä olen” -olemus, Kaiken olevaisen jumalainen lähde,
kutsun nyt ykseyden, ehdottoman rakkauden ja rauhan pyhää valoa täyttämään sydämeni, mieleni ja koko olemukseni.
Kutsun nyt kaikkia jumalaisia valo-olentoja, arkkienkeleitä, Elohimiä, ylösnousseita mestareita, puhtaan rakkauden tähtikansoja ja kaikkia hyväntahtoisia valo-olentoja, jotka ovat linjassa ykseydenlain kanssa, ympäröimään minut läsnäolollaan ja suojallaan.
Pyydän, että kaikki siteet, kiinnikkeet, sopimukset, implantit ja vääristymät sisälläni ja ympärilläni – ne jotka ovat juurtuneet pelkoon, erillisyyteen ja jakautumiseen – rakastavasti tunnistetaan, puretaan ja muunnetaan puhtaaksi rakkaudeksi nyt, kaikilla aikajanoilla, kaikissa elämissä, ulottuvuuksissa ja todellisuuksissa.
Valitsen ankkuroitua Maan korkeimman kohtalon kultaiselle aikajanalle, joilla kaikki olennot muistavat jumalaisen alkuperänsä ja elävät rauhassa, vapaudessa, harmoniassa ja rakkaudessa.
Affirmoin nyt:
Muistan, kuka minä olen.
Olen elävää ja hengittävää jumalaisen rakkauden ilmaisua.
Valitsen ykseyden erillisyyden sijasta, selkeyden harhan sijasta, ja myötätunnon tuomitsemisen sijasta.
Lähetän rakkauden ja muistamisen aaltoja tämän planeetan joka kolkkaan nyt.
Herätkööt kaikki olennot täydellisellä ajoituksella.
Avautukoot kaikki sydämet lempeästi totuuteen ykseydestä.
Purkautukoot kaikki pelkoverhot puhtaan, ehdottoman rakkauden säteilyssä.
Anna tämän hetken olla käännekohta minulle, ihmiskunnalle ja kaikelle elämälle tällä pyhällä maapallolla.
Valitsen nyt elää tietäen, että sen mitä teen toiselle, teen itselleni.
Ja näin siunaan Maan. Siunaan jokaisen olennon. Siunaan jokaisen aikajanan.
Astun täysin jumalaiseen rooliini rauhantekijänä, totuudentuojana, valonpitäjänä ja siltana taivaan ja maan välillä.
Olen valmis. Olemme valmiita.
Ja niin se on. Ja niin se on. Ja niin se on.
Aamen.
Olemme KAIKKI tässä yhdessä.
Kiitollisuudella,
Emmanuel