
Dagher 02 22: Helmikuun 2022 energiaennuste - optimismin paluu
Hei, ystäväni. Jos tämän vuoden alku on tuntunut intensiivisemmältä, kuin oletit, et ole yksin. Itse asiassa monista ihmisistä tuntuu, että vuoden 2022 neljä ensimmäistä viikkoa olivat rankimpia vuosiin. Ja se kertoo melko paljon.
Miksi näin tapahtuu?
Ihmisaspektistamme voi tuntua turhauttavalta yrittää hahmottaa, miksi asiat tapahtuvat niin, kuin tapahtuvat.
Kuitenkin silloin kun muutoksen tuulet saavat niin paljon vauhtia, kuin niillä on viime aikoina ollut, sillä, että irtipäästää tarpeesta saada selvää kaikesta ja menee parhaansa mukaan virran mukana, voi olla hyvin suotuisa vaikutus hyvinvoinnillemme ja mielenrauhallemme.
Aika saattaa päätökseen
Vaikka kaikilla on oma ainutlaatuinen kykynsä muovata todellisuutensa, joskus jokin yleinen asia vaikuttaa moniin meistä samanaikaisesti. Tässä tapauksessa, monien meidän yleisenergiaa on ollut viime aikoina tarve saada päätökseen asioita. Silloin muutamia asioita tulee etualalle.
Päätös voi merkitä:
* jonkin asian viimeisteleminen, jota olemme käsitelleet
* prioriteettien uudelleenarviointi
* parantuminen
* velkansa maksaminen
* uudelle alueelle muuttaminen
* talon siivoaminen (henkisesti, fyysisesti, tunteellisesti ja ympäristön osalta)
* jonkin aikakauden loppumisen sureminen (suhde, kokemus, rakkaan kuolema)
Vuoden 2022 alku antoi meille tilaisuuden selvittää, parantaa ja ratkaista monia henkilökohtaisia ja kollektiivisia haasteita, joita olemme kokeneet parina viime vuotena.
Jos pari viime vuotta on tuntunut erityisen vaikeilta – ja yhteisymmärrys on, että ne ovat olleet joitain vaikeimmista ajoista monille – niin vertauskuvallisesti tuo lentomatka voi tuntua vielä kuoppaisemmalta ja haastavammalta juuri, kun olemme laskeutumassa.
Kuitenkin tuo vaikea ja kuoppainen hetki voi auttaa meitä tarttumaan johonkin muuhun, josta vielä pyydetään huolehtimaan – juuri ajoissa sen täysin uuden luvun/vaiheen kannalta, jota juuri aloitamme.
Optimismin paluu
Siis missä olemme nyt, kun siirrymme tähän sydämenmuotoiseen kuukauteen?
Ensinnäkin on tärkeää kunnioittaa jokaisen ihmisen tahtia, kun kyse on hänen päätökseensaattamisprosessistaan. Jotkut muutokset vaikuttavat tapahtuvan liian hitaasti joillakin.
Kuitenkin kun otamme päivän mittaan aikaa harjoittaa tietoista läsnäoloa, kuten meditointi, hengittely, itserakkaustyö, luontokävelyt jne., annamme itsellemme tilaisuuden tuntea keveyttä ja optimismia, joka on aistittavissa nyt ja joka tuntuu olevan ulottuvilla enemmän kuin koskaan.
Helmikuun puoliväliin mennessä tämä tilaisuus yhdistyä sisäiseen keveydentunteeseen tulee vielä suuremmaksi.
Nämä optimistiset tunteet antavat meille uskomattoman tilaisuuden näkyä itsellemme tavoilla, joihin emme ole ennen vielä täysin pystyneet, täydellisen itsensä hyväksymisen, itsensä rakastamisen ja itsensä hoitamisen kautta.
Itserakkaus on yksi mahtavimmista henkisistä harjoituksista, minkä voimme omaksua. Rakastamalla itseämme kunnioitamme sitä Lähdettä/jumalaista kipinää, josta tulimme.
Jos sinulle on haastavaa hyväksyä itsesi, rakastaa ja kunnioittaa itseäsi täysin, tiedä, ettet ole yksin.
Olemme ajassa, jolloin vanhempien, opettajien, yhteiskunnan, hallituksen, median tai kenenkään muun syyttäminen siitä, miten kohtelemme itseämme, ei enää palvele meitä. Kun keveys ja laajentuminen tulevat aina vain helpommaksi meille, tulee paljon haastavammaksi jatkaa maailman syyttämistä siitä, mitä pidämme omina ongelminamme.
Jos tunteemme laukaisee jokin, mitä näemme tapahtuvan maailmassa, voimme tietää, että se on vain palautetta, joka kehottaa meitä rakastaan itseämme enemmän.
Maailman parantaminen voi tapahtua vain, kun parannamme aktiivisesti itseämme.
Itsemme parantaminen on toinen tapa sanoa, että sitoudumme rakastamaan ja kunnioittamaan jokaista aspektiamme. Tavallaan se auttaa meitä harmonisoitumaan aidoimman itsemme kanssa.
Jokainen triggeri on tönäisy tehdä rauha menneisyyden kokemusten kanssa, oppia niistä ja ymmärtää, että kaikki mitä kävimme läpi, laittoi meidät itsensä oivaltamisen polulle. Tämä antaa meille voiman käyttää kaikkia aiempia kokemuksiamme – vaikka ne olisivat näyttäneet miten haastavilta aikanaan – parantamaan nykytodellisuuttamme
Tämä on aika alkemisoida kaikki viipyilevä tuska ja kärsimys puhtaaksi rakkaudeksi.
Helmikuu tuo mukanaan suurempaa rauhan, ilon ja tyyneyden tunnetta, jos sallimme itsemme fokusoitua suurempaan kuvaan sen sijaan, että häiriinnymme asioista, jotka vievät meidät pois omasta voimastamme.
Tässä on jotain yksinkertaisia tapoja ottaa vastaan enemmän sitä optimistista energiaa, jota nyt tulee:
1. Järjestä usein aikaa itsesi hoivaamiseen ja hellimiseen.
2. Tee päivittäin tarkistuksia itseltäsi ja istu vain muutama minuutti epämiellyttävien tunteiden kanssa, joita sinulla ehkä on. Epämiellyttävät tunteet ovat kehon ja mielen tapa pyytää rakkauttamme ja tunnustustamme.
3. Kysy itseltäsi päivittäin: "Mitä rakastavin osani tekisi ja sanoisi nyt?"
4. Jaa lahjojasi, kykyjäsi ja taitojasi.
5. Näe mieli lapsenasi, joka vain haluaa sinun rakastavan itseään ja auttavan sitä tuntemaan turvaa.
6. Lisää leikki- ja nauruaikaa päivärutiiniisi.
7. Ole spontaani.
8. Ilmaise kiitollisuutta ja arvostusta usein.
9. Syö ruokia, jotka tuntuvat parantavan ja ravitsevan kehoasi.
10. Leiki lemmikkiesi tai ystäviesi/perheesi lemmikkien kanssa.
On paljon muuta, mitä voimme tehdä pitääksemme asiat kevyinä, mutta nämä asiat voivat auttaa meitä liikkumaan oikeaan suuntaan.
Sisäisen lapsemme syleileminen
Helmikuu on myös aikaa hoivata, parantaa ja syleillä sisäistä lastamme.
Sisäinen lapsi ei ole täällä ottaakseen itselleen maailman ahdingon tai toimiakseen kuin aikuinen. Sisäisen lapsemme rooli on leikkiä, pitää hauskaa ja nauttia siitä runsaasta taikuudesta, jota elämällä on tarjottavana.
Kaikkien niiden haastavien kokemusten vuoksi, joita meillä on empaatteina ollut, koska olemme olleet hyperherkkiä ympäristöllemme, useimmat meistä ovat alkaneet yhdistää sisäisen lapsemme suru-, trauma- ja vastoinkäymisenergiaan.
Työskennellään tämän erityiskuukauden energioiden kanssa ja muistutetaan sisäiselle lapsellemme valosta, jota hän on. Muistutetaan sille, että olemme auttamassa sitä rentoutumaan niistä raskaalta tuntuvista illuusioista, joita usein liitetään aikuisuuteen.
Yksi suurimmista illuusioista on, että sisäisen lapsemme täytyy mutkistaa asioita sen vuoksi, että se haluaa tuntea olevansa turvassa ja suojeltu. Sisäinen lapsi on tehty kukoistamaan elämän yksinkertaisissa asioissa, kuten rakkaus, ilo, rauha, hauskanpito ja leikki.
Muutaman seuraavan viikon aikana meillä on tilaisuus päästää irti siitä, että asiat tehdään mutkikkaiksi, ja avautua nauttimaan suuremmasta yksinkertaisuudesta elämässämme. Tämä tapahtuu luonnostaan. Meitä pyydetään vain olemaan halukas siirtymään tähän suuntaan.
Voimme myös olla ennakoiva sisäisen lapsemme hoivaamisessa, parantamisessa ja syleilemisessä, kertomalla sille jotain tällaista:
"Rakas sisäinen lapsi, näen sinut, rakastan sinua ja tuen sinua ehdottomasti.
Olet vapaa palaamaan aidoimpaan aspektiisi, joka on rakkaus. Vapautan sinut tarpeesta ottaa itsellesi aikuisen asioita.
Haluan vain muistuttaa sinulle, että ainoa tehtäväsi on nyt pitää hauskaa, leikkiä ja nauttia elämästä. Tätä varten tulit tänne. Ja olen tässä sinua varten, aina."
On aikoja leikkiä ja tuntea niitä optimistisia energioita, joita tulee nyt, ja on aikoja saattaa loppuun asioita. Saatat kokea kumpaakin näistä nyt, ja se on tervettä ja positiivista.
Muista, että olemme kaikki tässä yhdessä.
Taianomaisesti sinun,
Emmanuel
Kirjoittanut Emmanuel Dagher (www.magnifiedmanifesting.com)
Helmikuu 2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine