Vaikuta vaatevalinnoilla

Tarkoituksella kukaan tuskin pukeutuu vaatteisiin, jotka on valmistettu epäeettisesti. Mutta eettisiä vaatteita ei ole kovin helppo löytää. Miksi niiden etsiminen yleensäkään on kuluttajan vastuulla?

Aina välillä vaatteiden edullisuus yllättää. Farkut alle kahdella kympillä? Toppi alle kympillä? Hetken hinta saattaa ilahduttaakin: rahalla saa enemmän vaatteita kuin ennen. Sitten, viimeistään kun paita on ensimmäisen käytön jälkeen nukkainen ja toppi vääntyy kieroksi pesukoneessa, hinta alkaa mietityttää.

Mikä halpojen vaatteiden salaisuus sitten on? No, etenkin halpa työvoima sen monissa valmistuvaiheissa. Osansa on myös nopealla tuotannolla sekä edullisilla (halvalla työvoimalla) tuotetuilla materiaaleilla.

Kuinka tässä sitten kävi niin, että suuri osa meistä pukeutuu esimerkiksi Bangladeshissa kyseenalaisissa oloissa tehtyihin vaatteisiin? Muoti muuttuu nykyään hurjaa tahtia. Naistenlehdet lisäävät himojamme ja tarpeitamme esittelemällä uutta muotia useita kertoja vuodessa. Muodissa taas on entistä helpompi pysyä mukana, kun viimeistä huutoa olevan pukineen voi ostaa halpisvaateketjusta hintaan, jollaiseen lähes kaikilla on varaa. Syitä kerrotaan ja pohditaan Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi –kirjassa.

Suhtautuminen vaatteisiin on siis muuttunut. Ennen vanhaan vaatteita muodistettiin ja korjattiin. Se oli mahdollista siksikin, että vaatteet olivat laadukkaampia. Vaatteita ei hankittu yhtä usein suin päin mielijohteesta, vaan tiettyyn tarpeeseen. Nykyään vaatekaapin sisältöä ei taas juuri suunnitella. Vaateliikkeissä käydään luomassa identiteettiä ja haaveilemassa.

Jos vielä aikuisenakaan ei tiedä mistä pitää ja vaihtelee vaatekaapin tyyliä kuin tuuliviiri, kysymys voi olla jonkinlaisesta roolihämmennyksestä tai muusta ongelmasta, joka kannattaisi ratkaista ennen vaatekaupoille lähtemistä.

Monet eivät myöskään tutki vaatteiden laatua kaupassa. Etenkään nuoremmat shoppailijat eivät välttämättä edes osaa miettiä ostostaan kangastyypin ja sen kestävyyden kannalta. Entä testaatko sinä saumojen kestävyyttä tai kankaan rypistyvyyttä ennen vaatteen ostamista?

Halpatuotannosta ei tosiaankaan kärsi vain vaatteen ostaja. Siinä vaiheessa kun vaate on kaupassa, sen kaikkia tuotantovaiheita voi vain arvailla. Tavallisesti muotivaatteen hinta on neuvoteltu niin alhaiseksi ja aikataulu niin kiireiseksi, että esimerkiksi Aasiassa tuotanto ajautuu niiden käsiin, jotka työllistävät lapsia tai aikuisia, jotka eivät juurikaan työvuorojensa välillä lepää. Välikäsiä on niin monia, että valmistajaa tai valmistuspaikkaa on vaikea selvittää. Tavallisissa vaatekaupoissa ei normaalisti osata kertoa vaatteen kaikista vaiheista. Niinpä kuluttajan vastuulle jää erittäin haastava selvitystyö.

Vaikka epäinhimilliset työolot kaukomailla eivät suoraan heijastu tänne, on epäjohdonmukaista vaatia itselleen elinkelpoista palkkaa, turvallisia työoloja ja alle 12 tunnin työpäiviä, mutta hyväksyä nälkäpalkat, vaaralliset olosuhteet ja kohtuuttomat työolot ostamiensa vaatteiden valmistuksessa.

Ongelmat eivät koske vain halpojen vaatteiden tuotantoa: ongelmallista eettisiä pukineita kaipaavalle kuluttajalle on myös se, että hinta tai laatu eivät takaa sitä, että vaatteen tuotanto ei olisi ollut vahingoksi ympäristölle tai että sen tekijä ei olisi jossain vaiheessa saanut huonoa korvausta työstään tai työskennellyt epäinhimillisissä oloissa.

Luontokin kärsii halpatuotannosta. Puuvillan, joka on polyesterin ohella tärkein tekstiilikuitu, tuotanto on monella tavalla ongelmallista. Sen hinta pysyy matalana halvan työvoiman ansiosta, se vaatii mittavat määrät hyönteismyrkkyjä ja hurjasti vettä. Polyesterin tuotannon keskeisimmät ongelmat ovat puolestaan siihen tarvittavat energiamäärät sekä siitä aiheutuvat päästöt. Nahan parkitseminenkin suoritetaan tavallisimmin aineilla, jotka ovat vahingollisia niin työntekijöille kuin ympäristöllekin. Kannattaa siis etsiä luomupuuvillaa, kierrätettyä polyesteriä ja kasviparkittua nahkaa.

Mitä kuluttuja sitten voi tehdä odottaessaan, että vaateteollisuus korjaa tapansa? On tärkeää antaa palautetta ja vaatia tietoja vaatteen valmistusoloista ja materiaalien alkuperästä. Kirjoita vaikka talteen viesti, jonka voit nopeasti lähettää yritykseen, jonka valmistama tuote sinua kiinnostaa. Hyvän olon vaatekaappi neuvoo tässäkin ja kehottaa kysymään muun muassa työoloista, mahdollisuuksista jäljittää puuvillan alkuperä ja työtekijöiden oikeuksista järjestäytyä.

Toinen tapa vaatii enemmän aikaa ja suunnitelmallisuutta, mutta on varmasti vaivan arvoinen. Saramäen kirjassa on yksityiskohtaiset ohjeet vaatekaapin sisällön suunnittelulle. Keskeistä on miettiä, minkälaisia asukokonaisuuksia tarvitsee ja kuinka usein. Sitten tutkitaan vaatekaapin sisältö ja perehdytään huolella tuotteisiin, joita tarvitsee ostaa.

Käytöstä poistettujen vaatteiden kierrättäminen on hyvä juttu, mutta ei siitä mitään erikoispisteitä saa. Se kuuluu samaan luokkaan kuin käsienpesu vessakäynnin jälkeen – pakollista, jos haluaa lukeutua edes alkeellisesti sivistyneiden ihmisten joukkoon.

Lähteenä käytetty Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjaa (Atena, 2013). Kurkkaa arviomme kirjasta täältä.

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2014.