Tunnetko vanhan luonnonuskon mukaiset ihmisen kolme erilaista sielua?
Ruumissielu, haltijasielu ja vapaasielu. Henki, luonto ja itse. Ainakin näillä nimityksillä ovat kulkeneet kolme eri sielua, jotka ovat ilmenneet jokaisessa ihmisessä. Yksi niistä voi myös lentää sielulintuna, toinen näyttää ihmiselle etiäisiä ja kolmas tarvita joskus jopa samaanin tekemää sielunhakumatkaa.
Pohjoiseuraasialaiset kansat (johon kuuluvat myös suomensukuiset kansat ja saamelaiset) ovat uskoneet ihmisen olemuksen olevan useampi osainen ja koostuvan useammasta kuin yhdestä sielusta. Tämän sekä ”sielu-uskon”, että muinaisen suomalaisen luonnonuskon mukaan sieluja on kaikkiaan kolme.
Ruumissielu / Henki -sielu
Muinaissuomalaisessa luonnonuskossa Henki edustaa kehon ja mielen voimaa, sydämen sykettä ja hengitystä. Kun ihminen kuoli, Henki pakeni kehosta sielulintuna.
Saamelaisessa sielu-uskossa Ruumissielu on ruumista elossa pitävä elämänvoima, yksi ihmisolemuksen näkymättömistä ulottuvuuksista. Myös saamelaiset ovat tunteneet perinteen sielulinnusta ja liittäneet sen esimerkiksi riekkoon, kiirunaan tai kuukkeliin.
Haltijasielu / Luonto -sielu
Muinaissuomalaisessa luonnonuskossa toinen ihmisen sielu on Luonto. Luonto on ihmisen yliluonnollinen vartija, hänen haltijasielunsa. Se voi ilmetä myös eläimenä tai edustaa ihmisen sisällä vaikuttavia persoonattomia voimia.
Saamelaisessa sielu-uskossa Haltijasielu oli ihmisen haltija, joka saattoi näyttäytyä etiäisenä, henkilön tulosta etukäteen ilmoittavana näkynä tai kuulohavaintona.
Myöhäisemmissä perinteissä tavataan myös käsitys kuolleen ”haltijoista”, kuolleen näkymättömistä seuralaisista, jotka muodostavat uskomusolentojen joukon. Silloin on kyse kuitenkin eri olennoista kuin ihmisen haltijoista, eli haltijasieluista.
Vapaasielu / Itse -sielu
Muinaissuomalaisessa luonnonuskossa kolmas sieluista on Itse. Itse on se, joka antaa ihmiselle persoonallisuuden ja psyyken. Itse on se riippumaton osa ihmisestä, joka on olemassa ilman hänen kehoaankin. Itse on se, joka antaa hahmon, elämän ja luonteen vastasyntyneelle lapselle. Itse syntyy aina uudestaan samaan sukuun, ja voi myös näyttäytyä kuolemansa jälkeen sukulaisilleen.
Ajatus sukukohtaisesta jälleensyntymismahdollisuudesta on yleisesti sisältynyt pohjoisten kansojen sielukäsityksiin, mukaan lukien suomalaiset ja saamelaiset.
Saamelaisessa sielu-uskossa Vapaasielu tarkoittaa sitä ihmisen tietoisuutta ja identiteettiä kantavaa ulottuvuutta, jonka nykyihminen intuitiivisesti yhdistää sanaan sielu (niitä ollessa vain yksi). Vapaasielu saattoi lähteä ruumiista ilman että siitä seuraisi kuolema. Poissaolo ruumiista ei kuitenkaan saanut jäädä pysyväksi tilaksi, sillä ruumis oli pidemmän päälle riippuvainen vapaasielusta. Pitkittynyt poissaolo johti niin sanottuun sielunmenetykseen, joka edellytti samaanin (noaidin) transsissa toimittamaa sielunhakumatkaa.
Kuolemassa vapaasielun uskottiin siirtyvän ruumiista toiseen todellisuuteen, vainajien valtakuntaan. Kuitenkin, mikäli kuolema oli jollain tavalla ennenaikainen, vapaasielun uskottiin elävän maan päällä sille ennalta määrätyn elinajan loppuun saakka. Tämä uskomus saattaa selittää esimerkiksi kummitteluilmiöt.
Lähteet:
Pentikäinen & Pulkkinen: Saamelaisten mytologia, SKS 2018
Ukonvaaja -dokumenttielokuva, Helomedia 2016 (suomalaisesta mytologiasta, muinaissuomalaisesta elämäntavasta ja luonnonuskosta)
