Skip to main content

Navajon elämä on täynnä tabuja jotka edesauttavat Universumin harmoniaa

  • ViljaJ
TILAAJILLE

Amerikan alkuperäisväestön Navajo-kulttuuri nojaa sekä animistiseen maailmankuvaan, että tiukkoihin tabuihin. Välinpitämättömyys tabuja kohtaan houkuttelee epäharmoniaa ja voi aiheuttaa harmeja jopa universaaleilla tavoilla. Millaisin keinoin navajot palauttavat maailmankaikkeuden tasapainoa silloin kun tabuja on rikottu? Tabu-ajattelu pohjautuu siihen, että navajojen maailmankuvassa kaikki liittyy kaikkeen. Niin eläimet muurahaisista karhuihin, vuoret, pauhuava meri, auringonpaiste kuin me ihmisetkin olemme kaikki kytköksissä toinen toisiimme.

Tuo maailmankuva on myös vahvasti animistinen. Jokaisella näkyväistä maailmaa asuttavalla olennolla on oma henkinen aspektinsa eli sielu. Henkimaailmaa asuttavat lisäksi ikivanhat jumaluudet, joiden rinnalla on joukko muita henkiolentoja (yei).

Kaikella on navajojen maailmassa oma paikkansa. Kun asiat ovat järjestyksessä, universumi on eräänlaisessa “kauneuden tilassa” eli hozho.

Universumin osaset ovat kuitenkin alati vaarassa eksyä väärille paikoille. Sitä pelätään, sillä epäjärjestys aiheuttaa epäharmoniaa.

Erityisesti voimakkaiksi mielletyillä asioilla, olennoilla ja ilmiöillä on taipumus aiheuttaa epäharmoniaa. Sellaisia ovat esimerkiksi kuolleet eli chindi.

Kuitenkin myös käärmeillä, karhuilla, piikkisioilla, näädillä, peuroilla, kojooteilla, kotkilla, muurahaisilla, yökkösillä ja perhosilla on taipumusta aiheuttaa epäharmoniaa. Kaktukset ja tietyt luonnonilmiötkin katsotaan vaarallisiksi.

Epäharmonia uhkaa erityisesti silloin, jos asioita ei hallita. Tabujen noudattaminen on eräänlainen keino hallita universumia ja pitää siten sen järjestystä ja harmoniaa yllä.

Tabujen rikkominen houkuttelee harmeja

Navajo-kulttuurissa tabujen rikkominen sinällään ei ole paheksuttavaa. Tabuja kuitenkin noudatetaan, sillä niiden rikkominen houkuttelee ikävyyksiä aiheuttamalla epäharmoniaa.

Kärjistetysti voidaan sanoa, että esimerkiksi murha tekona ei ole navajojen kulttuurissa paha asia. Sen myötä aaveista saattaisi kuitenkin pian koitua ongelmia. Murhattu henkilö on tässä tapauksessa irrelevantti, sillä navajot uskovat jokaisella meistä olevan pahansuopa puolensa – sellainen, joka saattaisi hyvinkin aiheuttaa harmeja kuoleman jälkeen. Näin ollen murhaaminen on tabu, jota ei sovi rikkoa.

Tabuja liittyy moniin muihinkin asioihin. Esimerkiksi uhkapeluuseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kodin laittoon. Tietenkin myös seksuaaliseen toimintaan liittyy koko joukko tabuja, ja jopa tabuista uneksiminen voi aiheuttaa harmia. Myös tiettyjen eläinten (vaikkapa pöllön) mainitseminen ohimennen saattaisi poikia ikävyyksiä.

Universumin tasapaino voidaan palauttaa seremonialla

Navajon elämä on täynnä tiukkoja tabuja, ja navajot noudattavat niitä tarkoin. Heillä on silti myös keinoja harmonian palauttamiseksi siltä varalta, että tabujen rikkominen sitä järkyttää. Universumin tasapaino voidaan palauttaa tarkoitukseen sopivalla seremonialla.

Seremonioita on monenlaisia, tarkoituksesta riippuen. Esimerkiksi vuoriseremonialla voidaan tasoittaa vuorilla asustavien eläinten aiheuttama epätasapaino.

Seremonioiden teho perustuu siihen, että oikea ja oikealla tavalla suoritettu seremonia miellyttää jumaluuksia. Tyytyväisinä nämä saattavat antaa siunauksensa universumin tasapainon palauttamiseksi tai sen ylläpitämiseksi.

Normaalisti sermonia kohdistetaan suoraan henkilölle, joka sitä on pyytänyt. Kyse onkin vain harvoin sadetanssi-tyyppisistä koko heimoa hyödyttävistä seremonioista. Jumaluuksien siunausta saatetaan pyytää esimerkiksi karjan suojelukseen tai lapsen synnytykseen.

Jos olisit navajo, pyörisi elämäsi siis hyvin pitkälti tabujen ympärillä. Navajot suorastaan rakastavat sekä tabuja, että seremonioita.

Lähteet:

- singing the path of the spirits - the Navajo ways of healing and sorcery

alkuperäiskansat