Elämme maailmassa, joka suosii tekemistä, ei olemista. Heti syntymästä saakka meitä kannustetaan saavuttamaan. Vauvoina meidät opetetaan konttaamaan, seisomaan ja kävelemään. Menemme kouluun, ja meitä kehotetaan opiskelemaan kovasti, tekemään kotitehtävät ja saamaan hyviä arvosanoja. Aikuisena varmistamme työpaikan, rakennamme kodin ja perheen, aloitamme bisneksen ja pyrimme menestymään paremmin.
Kun pääsemme viisausvuosiimme, toimeksianto voi muuttua, mutta se on edelleen samaa peliä. Unohdamme, että olemme kuolevaisia, ja yritämme huijata ikääntymistä viimeisimmällä ”lifehackillä”. Teemme, mitä voimme, pysyäksemme relevanttina ja muiden huomion arvoisena. Ajattelemme perintöä ja mitä voimme ”tehdä”, jotta meidät muistetaan. Tämä peli ei ikinä lopu.
Mutta ”me” kaikissa näissä tilanteissa, ei ole me. Se on ego.
Elämämme ensimmäinen puolisko omistetaan egon kehittämiselle – tuon persoonallisuuden joka kantaa meidät elämän läpi. Tämä persoonallisuus on tulos kaikesta, mitä on tapahtunut – kaikki mitä olemme oppineet, ihmiset joita olemme tavanneet, kokemukset joita meillä on ollut, ja kaikki valinnat joita olemme tehneet. Yksinkertaisesti ilmaistuna, ego on muodostelma ”sinusta”, joka perustuu ulkoisen maailman vaikutukseen ja omaan reaktioosi siihen.
Ego on ovela. Kun tajuat, ettei se ole sinä (lisää tästä myöhemmin), se hermostuu ja taistelee pysyäkseen hengissä pitämällä sinut mukana tässä tekemis- ja saavuttamispelissä. Omassa tapauksessani, kun egoni näki vanhan kuvan minusta esiintymislavalla, se sanoi: ”Tyttö, sinun täytyy päästä takasin sinne. Olet synnynnäinen opettaja. Se on tarkoituksesi. Tule nyt!” Tai kun näin yhden kirjani kannen, se varoitti: ”Et enää yhtään nuorene, kultaseni. On vielä tilaisuus päästä takaisin listoille. Kirjoitetaan uusi bestseller!” Jos tämä ei toimi, ego nostaa panoksia. Se näkee ryhmäkuvan ihmisistä, joiden kanssa ennen matkustelin, ja sanoo: ”Katso, miten hauskaa sinulla oli. Voit saada sen takaisin. Lähdetään!”
Ego on viettelevä, ja sen ääntä on vaikea vastustaa, koska uskomme sen olevan, kuka olemme. Olemmehan omistaneet koko elämämme sen luomiseen. Mutta minä en ole egoni, etkä sinäkään ole omasi. Olet olento pitkälle yli sen, mitä fyysinen maailma on luonut.
Lakkasin antamasta egoni pyörittää show’ta, kun aloin kuunnella toista ääntä – ääntä joka on ikuinen, hereillä ja tietoinen enemmästä, kuin tämä elämä. Tämä ääni sai huomioni, kun se alkoi sanoa tällaisia asioita: ”Olet väsynyt, kultaseni, ja sinun täytyy levätä.” Tai ”Olet kyllästynyt. Olet tehnyt samaa asiaa pitkään, ja olet valmis johonkin uuteen.” Ja ”Miksi et pysähdy ja tasaa hengitystäsi, jotta voin näyttää sinulle uuden tavan elää.”
Ensin tämä uusi ääni aiheutti minulle (egolleni) paniikin. Rakastimme elämää, jonka olimme luoneet, emmekä halunneet päästää siitä irti. Mutta minä olin väsynyt, olin kyllästynyt, ja olin täysin tietoinen, että minulla oli vähemmän elämää edessäni kuin takanani. Niinpä päätin kuunnella.
Kuusi vuotta myöhemmin, jatkuvan viisaan terapian, väljemmän aikataulun ja vakaan yhteyden myötä todelliseen minuun, voin rakastaa egoa, mutten antaudu sen pyyntöihin. Sen sijaan opettelemme tanssimaan yhdessä. Useimpina päivinä se antaa minun viedä, ja elämä on paljon parempaa sen vuoksi. Ja silloin kun se ei anna, annan itselleni vähän pelivaraa ja teen parhaani päästäkseni takaisin rytmiin.
Rakkautta,
Cheryl
Kirjoittanut Cheryl Richardson (cherylrichardson.com)
14.4.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
