Viestintuojat
Pitkän aikaa yritin pidätellä lohikäärmettäni peläten, että jos lohikäärme polttaa pois vanhan ihmisidentiteettini, menettäisin rakkaudentunteen. Onnekseni lohikäärme ei odottanut minun lupaani.
Keksitäänpä sana, jota voivat käyttää tulevat heräävät ihmissukupolvet: henkisyysperäinen stressihäiriö. Näin ensimmäisen kerran termin "henkisyysperäinen" Joachim Wolfframin Atlhar-kirjasarjassa ja oivalsin, että sekin voi johtaa häiriöön.
Kun siirrymme uusiin energioihin ja toimintamalleihin, metafyysisten työkalujen täytyy muuttua. Kaikki eivät tästä pidä, sillä useat kokevat työkalujen olevan täysin toimivia, niitä on aina käytetty ja ne ovat aina toimineet. Kryonilla on uutisia siitä …
Rakkaat lukijat, tervetuloa uuteen Maahan. "Uusi Maa, missä se on?" sanotte. Valaistuneiden ideoiden ja niitä seuraavien muutosten täytyy ensin tulla yksilön tajuntaan ja ne täytyy integroida, ennen kuin niistä voi tulla tietoisuustila, joka voi ilmentyä ulkoisesti. Tämän ymmärtämättömyys on syy, miksi monet ovat lannistuneet, kun he katselevat kaaosta ja uskovat,…
Terveisiä Kotoa, rakkaat ystävät. Liitymme tänään seuraanne viedäksemme teidät vähän pidemmälle tietä pitkin ja kertoaksemme teille, mitä tapahtuu. Kyllä, maailmanne muuttuu. Oma fyysisyytenne alkaa nyt muuttua. Kyllä, Maa muuttuu. Ympäristönne muuttuu kaikkialla ympärillänne hyvin monin tavoin. Vaikka voi olla pelottavaa aikaa ihmisille, kerromme teille myös, että olette oikea-aikaisia. Tämä on…
Kaikki ovat rakkauden arvoisia. Menen vielä pidemmälle: kaikkia rakastetaan. Korkeammissa ulottuvuuksissa meitä kaikkia rakastetaan ja arvostetaan enemmän, kuin voimme koskaan tietää. Kuitenkin jästimaailmassa olemme riippuvaisia kemiallisesta reaktiosta tunteaksemme rakkautta. Ja olemme riippuvaisia siitä, että tarinamme vahvistavat rakkauden sitten, kun kemikaalit haihtuvat. Havainto ja kemikaalit. Ei mikään ihme, että se on…
Kun olet astunut ainoastaan kerran pois kolmannen ulottuvuuden todellisuudesta, se muuttaa elämäsi ikuisiksi ajoiksi. Pystyt näkemään Itsesi kirjaston. Kun avaat tuon oven, on äärettömiä määriä opittavaa, joten pyydä oppaitasi auttamaan. Sinun täytyy pyytää heitä, muuten he eivät voi auttaa – se on vapaan tahdon asia.
Tulee melko rankaksi pysyä tarpeeksi yhdistyneenä tähän maailmaan kirjoittaakseen blogipostauksen. On neljäs päivä, kun istun kirjoittamaan tätä. Jos jollekin teistä on syntynyt halu välittää tietoaan jollain tavalla, aloittakaa se, kiitos. Kaikki on eri paikassa henkisessä heräämisessään, ja jotkut teistä saattavat olla toisten auttamispaikassa. Teemme kaikki oman osamme kollektiivin nostamisessa.
Monet eivät tiedä sitä, mutta Maa ja kaikki sen asukkaat kokevat tietoisuusmuutosta täysin uuteen todellisuuteen. Olemme siirtymässä viidenteen ulottuvuuteen, mikä lisäsi kierroksia 2012. Siitä lähtien se on nopeutunut lisääntyvässä määrin ja on uskomattoman selvää monille.
Olemme ajassa, jossa kaikki mikä ei harmoniassa sielutasolla, alkaa huutaa meille, työntää ja vetää meitä ja puristaa meitä epämukavasti, kun kieltäydymme kuuntelemasta. Kaaoksesta ja draamasta tulee jokapäiväinen tapahtuma, kunnes sanomme "nyt riittää". Tämä ei hellitä, ennen kuin olemme valmis tekemään muutokset, joita tarvitaan todellisuutemme harmonisoimisesi sielutasolla.
Todellisuutta vai illuusio todellisuudesta? Tämän artikkelin inspiroivat Lisa Transcendence Brown ja juuri nämä sanat, vaikka tämä artikkeli on kuplinut pinnan alla päiväkausia, koska pelkoenergia on ollut hyvin hallitsevaa viime aikoina. Tein lyhyen energiaraporttivideon tästä pelkoenergiasta pari päivää sitten. Tämä energia on täällä auttamassa meitä, jos sallimme sen. Voimme niellä tuon…
Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Lupasin aiemmin tänään antaa opettavaisen tarinan, ja niinpä jällen kerran tarinani kertoo hahmosta nimeltään Wo. Jos ette ole kuulleet tästä aiemmin, niin Wo edustaa jokaista ihmistä. Wo ei ole vain toinen sukupuoli, hän on molemmat sukupuolet. Tässä tapauksessa sanomme kuitenkin "hän" (miespuolinen), koska siinä…
Olemme kaikki kuulleet sanottavan: "Olemme niitä, joita olemme odottaneet." Olemme niitä, jotka pelastavat itsensä – kukaan ei tee sitä puolestamme. Olemme niitä, jotka ovat vastuussa itsensä pelastamisesta. Liian monet ajattelevat, että se on pelottava ajatus, mutta usko minua: on suunnitelma, on aina ollut ja korkeampi itsesi on mukana siinä.
Ruumiillistuneen valaistumisemme tässä kohtaa olemme luultavasti kaikki kyllästyneitä sanoihin. Paljon sanoja pujotettuna yhteen lauseiksi. Paljon plaa-plaa-plaata sivulla. Tässä kohtaa olemme kuulleet kaiken tai muunnelmia siitä. Riittää jo!
Tähtisiemenet ovat olentoja, jotka kuulivat kutsun Maasta neuvostolta, joka valvoo tätä planeettaa. He ovat täällä estämässä alempaa tietoisuutta tuhoamasta itseään ja kaikkia luomuksiaan.

Jeesus!

| 04.04.2019
Kävimme keskustelua Jeesuksen (Jeshuan) kanssa yhtenä päivänä, ja hän kertoi minulle todella kyllästyneensä saamaan kritiikkiä kaikesta, mikä menee pieleen, ja kunniaa kaikesta mikä menee oikein. Ja ne menevät koko ajan sekaisin keskenään riippuen siitä, kenen puolella on.
Vastauksena esitettyyn kysymykseen puhumme lisää ykseydestä ja yksilöstä, TEISTÄ korkeampina aspekteinanne ja teistä sellaisena, mitä uskotte olevanne. Pitäkää mielessä, että hyvin pienet erot sanamuodossa voivat aiheuttaa suuria eroja yleisissä käsityksissä.
Tämä fyysinen 3D-todellisuus jossa elämme, on uskomattoman tiukka ja rajoittava. Siis tällä hetkellä sitä taajuutta, jossa olemme, rukataan, ja kun tuota taajuutta rukataan vain vähän, se lähettää monumentaalisen planeettamuutoksen koko luomakuntaan.
Olen yläkoulun opettaja ja rakastan lapsiani, mutta teini-ikäisten kanssa ei ole pelkkää auringonpaistetta ja ruusuilla tanssimista. Minulla oli luokassa eräs lapsi, kutsumme häntä Samiksi. Hän ei ollut kovin hyvä oppilas. Häntä oli vaikea käsitellä. Ensimmäisestä kohtaamispäivästämme saakka minun täytyi kestää silmien pyörittelyä, sarkastisia kommentteja, satunnaista kiroilua ja loputonta: "Vihaan tätä…
Teidän on aika hyväksyä ne, jotka ovat toisenlaisia kuin te. Tietysti vastaatte, että hyväksytte jo ja rakastatte niitä, jotka ovat erilaisia kuin te, vastakkaisesta retoriikasta huolimatta. Saanemme olla eri mieltä. Nimittäin syvällä sisällänne on tunne, että olette edelleen parempi tai huonompi kuin toiset. Että rotunne, seksuaalinen identiteettinne, taloudellinen statuksenne tai…
Kun asiat tuntuivat menevän pieleen elämässämme, meillä oli ihmisinä taipumusta syyttää siitä jotain ulkopuolista voimaa, joka kontrolloi meitä, kuten Jumala tai avaruusolennot. Olimme rajoittuneita ymmärryksessämme ja sen laajuudessa, kuka olemme.
"Toivottavasti tämä ei ole tyhmä kysymys. Mutta miten tietää, mihin junaan on ns. nousemassa? Ajatus jäämisestä taakse jatkamaan toisten kantamista on melkein sietämätön minulle. Minusta tuntuu, että olen tehnyt tätä tietämättä ja tietoisesti jossain muodossa hyvin pienestä saakka, enkä yksinkertaisesti voi ja halua tehdä sitä enää.
Tervehdys Kotoa, rakkaat ystävät. Tänään viemme teidät matkalle kertoaksemme, mitä tapahtuu tällä hetkellä ja muutamana seuraavana kuukautena. Tapahtuu muutoksia, jotka sallivat teidän kaikkien alkaa ankkuroida todellista työtänne. Kyllä, tuo kysymys monilla on säännöllisesti: "Mikä on minun työni? Mitä minun pitäisi tehdä?
"Tämä on niin epäreilua! Olen investoinut niin paljon. Aikaani, energiaani, kaikki säästöni. Rakentaakseni tämän nettisivuston. Antaakseni pääsyn informaatioon niille ihmisille, jotka etsivät vastauksia. Voimaannuttaakseni ihmisiä. Ja nyt istun tässä velkakasan kanssa. Olen niin täynnä tätä!"
On tunne lähestyvästä muutoksesta sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti. Paljon yli normaalin Merkuriuksen perääntymishitauden tuntuu siltä, että joku painaa elämän pause-näppäintä. Täsmällisemmin nollausnäppäintä. Tuntuu siltä, että kaikki on pois käytöstä, tuntuu tulevalta päivitykseltä.
Se sattui. Hyvin kauan tämä elämä vain sattui kovasti. Suurimman osan elämästäni tunsin, että minut vedetään epätoivoon, vaikka olisin kuinka taistellut sitä vastan – kuin olisi taistellut mustaa aukkoa vastaan, joka imee valon unholaan. Jokainen askel eteenpäin levitti tuota aukkoa, ja minut syöstiin varjoihin uudestaan ja uudestaan ja taas uudestaan.
Maaliskuu on kohtalon ratkaiseva kuukausi, jossa alamme nähdä selvästi valheellisen ja todellisen eron. Se on voimallinen kuukausi täynnä yllätyksiä sekä odottamattomia ja kenties järkyttäviä tapahtumia, joissa meidät haastetaan suuresti tuomaan esiin olemuksemme uusia puolia ja tulemaan aidommaksi ja totuudenmukaisemmaksi kuin koskaan ennen.
Joskus saamani informaatiotulva on niin valtava, että se tuntuu kattavan monta aihetta. Joskus jos olen onnekas, meditointi ja torkut voivat fokusoida sen ja tuoda sanoiksi. Sanat eivät oikeasti tee oikeutta tuolle kokemukselle, mutta ainakin ne ovat vinkki siitä.
Identiteettinne ymmärretään edelleen hyvin paljon väärin. Tässä on kysymys erinomaisesta palautteesta, jonka saimme viime "yllytykseemme":"Olemmeko kaikki kirjaimellisesti täsmälleen sama "minä olen" -olemus, vai jakautuuko tai yksilöityykö yksi "minä olen" "minä olen" -alaolemuksiksi? Toisin sanoen, missä määrin Jack on täysin Amy, joka on täysin Juanita?"
Yksi meille mielenkiintoisimmista kysymyksistä on seuraava, joka liittyy kaiken mahdollisuuden hyväksymiseen, jumalaiseen "kyllään": "Kun meditoin hiljattain ryhmän kanssa, minua siunattiin viestillä niiltä, joihin viittaan "taivasperheenäni" … Kysyin heiltä: "Keitä olemme?" ja vastaus oli: "Olemme Kyllä." Tämä "jumalainen kyllä" kuulostaa todelta sydämessäni, mutta pääni yrittää jatkuvasti saada tolkkua siitä.
Sivu 2 / 51

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net