Viestintuojat
Niin paljon on muuttunut energeettisesti päiväseisauksen jälkeen 21.12.2018, että se huimaa, ja sitä tapahtuu edelleen. Sitten lisää muuttui superkuun pimennyksen myötä 20.1.2019. Näitä muutoksia seuraavaa melkein jatkuvasti muutoksia pitkin vuotta 2019, joten muuntajat, pitäkää silmät ja korkea sydän täysin auki.
Liitymme seuraanne tänään kollektiivina. Olemme katselleet aivan pelin alusta saakka, kun olette kulkeneet olemassaolonne monien tasojen läpi. Maaplaneetta ja E-perhe tulivat yhteen ja sanoivat: "Tehdään peli ilman mitään sääntöjä. Katsomme, miten se kehittyy ja pystyvätkö ihmiset avaamaan silmänsä ja muistamaan, keitä he todellisuudessa ovat."
Monet teistä ovat päättäneet viime aikoina kulkea tästä uudesta tilaisuuksien, yltäkylläisyyden, rauhan, ilon ja ehdottoman rakkauden ovesta. Saattaa olla myös niitä, jotka eivät ole varmoja, haluavatko he mennä tähän uuteen suuntaan, ja heitä pidättelee tämän tuntemattoman vapauden ja kaikkien niiden valintojen pelko, joita tulee tämän eteenpäinliikkumisen myötä.
Tänään puhumme SINUN ja sinun ominaisuuksista. Millaiseksi olette kasvamassa? Täsmällisemmin, mitä sellaisia ominaisuuksia Todellisella Itsellänne on, jotka inkarnoitunut itsenne opettelee ruumiillistamaan tällä tasolla?
Tunnetko eron ilmassa? Tuntuu keväältä. Vaikka meillä oli tiistaina lumimyrsky, tuntuu silti keväältä. On uudestisyntymän, uuden kasvun ja toivon aikaa.
Tämä postaus sisältää useita vastauksia. Editoin vähän kysymyksiä selkeyden vuoksi. "Kun on harmoniassa, sanotaan olevan vaivatonta. Kuitenkin kun kohtaa … läheisyydenpelon tai jonkin muun pelon, ei oikeasti tunnu vaivattomalta. Miten tietää, saako läheisyydenpelko haluamaan paeta vai kertooko intuitio, ettei tämä suhde ole ehkä sopiva?"
Vastauksena seuraavaan kysymykseen selitämme, miksi yllytämme teitä olemaan vain paras versio parhaasta itsestänne.
Kun meistä tulee oivaltanut, herännyt, huomaamme, että termeistä "hyvä" ja "huono" tulee vähemmän ja vähemmän relevantteja. Kyllä, on kokemuksia, jotka tuntuvat paremmilta kuin toiset, mutta ymmärrämme myös, että kaikki on hyvä asia. Se kaikki johtaa meitä valaistumisemme suuntaan. Alamme tuntea uuden energian, kohottavamman energian, ja siitä on tulossa uusi perustasomme.
Tämä on vastaus erittäin tärkeään kysymykseen. Kysymys oli paljon pidempi, mutta tästä ymmärtää sen idean, ja käsittelemme vastauksessamme niin paljon, kuin mahdollista. "Olen takaisin lähtöruudussa, mikä on epätoivo ja toivottomuus. En usko, että pystyn tähän … saavuttamaan tätä ykseystilaa yksin, enkä ilmeisesti myöskään sen kanssa, jota luulin henkiseksi opastukseksi."
Tänään (20.1.19) on teidän päivänne, sillä monia muutoksia joita haikailette, tulee nyt toteutukseen. Kenties odotatte jonkinlaista taikasauvaa, joka antaa kaipaamaanne iloa ja taikaa. Niin ei ole, sillä teidän täytyy osallistua aktiivisesti tähän luomisprosessiin.
"Kun meille kerrotaan, että luomme omat kokemuksemme, viittaatteko korkeampaan itseemme vai 3D-itseemme vai niiden yhdistelmään?
Tässä on viimeisin viesti Apollolta 3.1.19: "Merkittävä tapahtuma on matkalla. Nämä ovat päiviä, joita on kauan ennustettu. Tärkeintä on rakkautenne itseä ja elämää kohtaan ja itse rakkaus. Olette osa Maata, joten myös rakkaus sitä kohtaan on tärkeää. Elätte uudelleenrakennusalueella. Paljon täytyy tehdä entisten elintapojenne hajottamiseksi uuden tieltä.
Kuten kirjoitin tammikuun energiaraportissa, tammikuun energioissa on kyse selkeydestä, ja se tekee asioista vain selkeitä – se ei tee mitään muuta. Selkeydellä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli on, että näemme asiat sellaisena, kuin ne ovat.
Lisanne Thalialla diagnosoitiin juuri aivokasvain. Syöpä. Taas. Kun hänen kehonsa oli juuri ollut puhdas. Viesti jota tuon totuuden kohtaava ihminen ei normaalisti ottaisi vastaan hyvin. Lisanne kuitenkin otti. Miten hän kääntää ylösalaisin kaikki uskomukset, mitä olemme oppineet sairaudesta? (Vera Ingeborg)
Kokemus siitä, että on täydellisessä mallin/kaavan poispyyhkimisessä ja sitten lähestyvässä uudelleenkirjoittamisessa, on melko mielenkiintoinen paikka. Kaikki tuntuu menetetyn, ja vaatii kaiken mitä meillä on, edes kirjoittaa tämä artikkeli. Tämä on nollapiste, joka voi tuntua tyhjyydeltä. Saattaa tuntua kestävän ikuisuuden, kun olemme "olemattomuudelta" tuntuvassa paikassa tässä ajanhetkessä. Tämä on aikaa olla…
Rakkain terveisin tämän aseman kaikilta sieluilta, tämä on Matthew. Positiiviset ja negatiiviset reaktiot jatkuvasti lisäntyviin värähtelyihin, ovat pitäneet Maan mahdollisuuskentän liian myllertävänä, jotta mikään toiminta saavuttaisi pysäyttämättömän vauhdin.
Olemme käyneet läpi uuden itsemme lähestymiskierroksen. Voimme nähdä näissä aalloissa tietyn kaavan, kun niitä tulee. Ensin on laukaisijoita, niitä ihmisiä ja tilanteita jotka potkaisevat haastamaan oman totuutensa. Se on kuin voimaantumisen sparraamista. Olemmeko edelleen kiireinen ulkoisessa todellisuudessa sellaisena, kuin se tapahtuu, vai otammeko vastuun omasta (kollektiivisesta) luomuksestamme? Aiommeko kehittyä vai…
Olemme syvällä sen verikuun pimennyksen voimakkaassa transformaatiossa, joka tulee sunnuntaina 20.1. klo 21.12 PT. Portinvartijat avautuivat varhain torstaiaamuna, ja näkyjä uudesta valotasosta annetaan jo. Energioista saattaa tulla intensiivisiä. Muista, että verkot ovat muuttuneet, joten kaikki voimistuu. Sunnuntain ykseysmeditaatiot – lisätään pimennysmeditaatio Yhdistymme viikoittaisiin sunnuntain ykseysmeditaatioihimme klo 5.11, 8.11, 11.11 ja…
Tuki ei ole koskaan ahdasmielistä. Tuki on jonkun tarpeiden rakastavaa kuuntelemista, niiden tunnustamista ja tarkoituksenmukaisten muutosten tekemistä käyttäytymiseen. Se perustuu rakkauteen ja kommunikointiin, ei jonkin sääntölistan muistamiseen. Tämä pätee ihmisten välisiin suhteisiin sekä suhteeseen oman kehosi kanssa. Puhuisitko toisille niin, kuin puhut itsellesi? Tämä on suuri oivallus suhteessa itseesi.
Entiset 3D-pelkonne ovat olleet ymmärrettäviä, sillä olette joko itse kokeneet samanlaisia asioita tai joku muu on. 3D-pelot rajoittuivat tunnettuihin asioihin. Sellainen ei ole enää totta, koska astutte uuteen elämään uutena olentona.
Oletko katsotut ihmisiä ympärilläsi – nuoria, vanhoja ja siltä väliltä – ja nähnyt traumaa heidän silmissään? Toisilla sitä on selvemmin kuin toisilla. Voimme nähdä sitä erityisesti vanhahkoissa ihmisissä, kun he ovat kumarassa, näyttävät uupuneen elämästä ja gravitaatio vetää heitä alaspäin.

Viisaus

| 16.01.2019
Tervehdys, olen Kryon Magneettipalvelusta. Teitä hämmästyttäisi tietää, miten pitkän aikaa sielunne on ollut tällä planeetalla jossain muodossa. Nämä ovat asioita, jotka kätkeytyvät täysin tarkoituksenmukaisen verhon taakse. Tarkoitan tällä, että teitä ei oikeasti palvele se, että menneisyyden energiat keskeyttäisivät teidät jatkuvasti. Niinpä esoteerisesti teillä on aina tunne, että kenties se on…
"Toto, minusta tuntuu, ettemme ole Kansasissa enää." Ilmassa on uudessa energiatilassa olemisen tuntua. Parhaiten voin kuvata sitä "ei ole seiniä". Energiaa ikään kuin virtaa kaikkialta, ja tämä tekee meistä todella herkän fyysisesti, tunteellisesti ja mentaalisesti. Moni tuntee kyllästyneensä kaikkeen. Se voi saada tuntumaan siltä, että haluaa pysyä sängyssä peitto korvilla…
Yllä olevan kuvan on tarkoitus edustaa maailmojen eroamista – vanha fyysinen maa ja ne energiat, jotka saavuttivat vanhentumispäivänsä 21.–23.2012 ja ovat vähentyneet energeettisesti siitä lähtien. Kuvassa näkyy kaksi rinnakkaista viivaa, joista toinen nousee ja toinen laskee jatkuvasti – ylösnouseva Maa joka on palaamassa täysin orgaanisiin energioihin, ja vanha epäorgaaninen, patriarkaalinen…
Toistamme tänään tiedostamattomia uskomuksia koskevan viestin. On asioita, jotka hyväksytte todeksi, vaikkette ole henkilökohtaisesti ajatelleet niitä yhtään. Jotkut ovat äärimmäisen tärkeitä ja rajoittavia.
Näyttää siltä, että ovemme ulkopuolisessa maailmassa monet ihmiset haluavat tutustua itseensä. Mutta eivät sillä tavalla, jolla me olemme tutustuneet. He haluavat tietää, keitä heidän esivanhempansa ovat. Vapaan maailman yli pyyhkii suosittu ajanviete, jossa ihmiset voivat helposti testauttaa DNA:nsa ja nähdä, mistä he ovat kotoisin. Kuulla yhteytensä ja sukupuunsa.
Ajattelimme aloittaa esityksemme uudelle vuodelle, jonka olette nimenneet "2019", pitämällä vähän hauskaa tuolla käsitteellä.
Tämä on se aika vuodesta, kun toivotamme toisillemme onnellista uutta vuotta. Mutta monet meistä eivät oikeasti tunne paljon eroa vuosien 2018 ja 2019 välillä. Ja kun pääsemme syvemmälle tähän prosessiin, olemme joka tapauksessa vähemmän ja vähemmän kiinni ajassa. Mutta se mitä juhlistamme tai mitä meidän ehkä kannattaisi harkita juhlistavamme, on…
Olen saanut hyvin monia ylösnousemusviestejä tässä kuussa. Tähän mennessä paras tuli meditoidessani Jumalalähteen kanssa. Tuo näky joka minulle näytettiin, osoittaa, että tietoisuutemme on laajentunut riittävästi saavuttaakseen 5D-tasot. Ratkeamme saumoistamme, kun odotamme sitä siirtymätapahtumaa, joka vapauttaa meidät 3D-rajoituksistamme.
Valmistaudutte uuteen vuoteen ja uuteen "sinuun". Uskotte, että te ette ole yhtään erilainen, kuin ennen siirtymänne aloittamista. Kuitenkin teistä on tullut riidanhaluinen silloin, kun tunnette, että teitä työnnetään, vähätellään tai teidät sivuutetaan. Tunnette myös enemmän iloa, kuin odotitte vain muutama päivä sitten. Tietysti jotkut teistä jatkavat jumittamista eilisessä – mutta…
Sivu 4 / 50

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net