28.06.2015

Venus-varjo alkoi

Tänään Venus siirtyy alueelle, minkä yli se perääntyy 25.7. alkaen, ja tämä merkitsee Venuksen varjojakson alkamista.

Venus perääntyy melkein joka toinen vuosi ja antaa satumaisen tilaisuuden tarkastella, uudistaa, parantaa, selkeyttää ja transformoida kaikkea, mikä on Venusta – rakkaus, suhteet, itserakkaus, itsearvostus, oma arvo, sisäiset feminiiniominaisuutemme, miten tarkastelemme itseämme ja toisia naisina (sekä yksilönä että kollektiivisesti), kykymme vastaanottaa ravintoa, hoivaa ja nautintoa ja ilmaista itseämme luovasti.

Venus liitetään tavallisimmin rakkauteen, mutta oikeasti se merkitsee feminiinisyyttä, mikä perimmiltään vaikuttaa kaikkeen – suhteet, tulot, yltäkylläisyys, terveys, onnellisuus ja sydämen täyttymys.

Yksinkertaisin tapa tarkastella perääntymisvaiheen toimintaa – myös varjojaksoja – on seuraava. Sanotaan, että olet ajamassa San Diegosta San Franciscoon. Menet Los Angelesin kautta, mutta parin tunnin kuluttua Santa Barbarassa oivallat unohtaneesi jotain sinne! Niinpä palaat takaisin, poimit tarvitsemasi ja jatkat taas ajoasi rannikkoa pitkin. Lopulta ajat Santa Barbarassa sen kohdan ohi, missä sinun oli käännyttävä ympäri, ja siitä eteenpäin on uutta aluetta!

Niinpä päädyt ajamaan Los Angelesin ja Santa Barbaran välisen tieosuuden kolme kertaa: ajat ensimmäisen kerran, palaat takaisin hakemaan unohdetut tavarasi ja sitten taas jatkat eteenpäin. Nämä kolme ajoa edustavat perääntymistä edeltävää varjoa, itse perääntymisvaihetta ja lopulta perääntymisen jälkeistä varjoa.

Useimmat ihmiset tietävät "Santa Barbarasta takaisin Los Angelesiin" -osan perääntymisestä, mutta eivät tiedä kahdesta varjojaksosta, mitkä auttavat ymmärtämään elämänmuutoksia ja sisäisiä muutoksia tänä aikana.

Tänään Venus on Leijonan 14 asteessa, kutsutaan tätä kohtaa Los Angelesiksi. Se kulkee Neitsyen 0 asteeseen, kutsutaan sitä kohtaa Santa Barbaraksi. Se perääntyy tuosta kohdasta 25.7. alkaen.

Se saavuttaa Los Angelesin (Leijona 14 astetta) 6.9., alkaa sitten kulkea suoraan ja 9.10. se on taas Santa Barbarassa saavutettuaan Neitsyen 0 astetta, mikä merkitsee virallisesti sen varjojakson loppua.

Päivämääriä kalenteriisi:

22.6. – 24.7.: Venus kulkee suoraan, mutta on perääntymistä edeltävässä varjossa

25.7. – 5.9.: Venus perääntyy

6.9. – 9.10.: Venus kulkee suoraan, mutta on perääntymisen jälkeisessä varjossa

Se miten tämä vaikuttaa sinuun, riippuu siitä a) missä Leijonan 14 astetta – Neitsyen 0 astetta on syntymäkartallasi ja b) mitä sinussa täytyy eniten selvitä, muuttua ja herätä tänä aikana feminiinienergian osalta.

Monet suhteet käyvät usein tarkasteluvaiheen läpi tänä aikana ja ex-rakastettuja voi ilmestyä esiin. Sen sijaan että tässä on kyse puhtaasti noista suhteista, suurempi kuva on: mitä nämä suhteet, ihmiset, dynamiikat ja mallit joita sinulla on ollut, yrittävät tuoda tietoisuuteesi omasta Itsestäsi?

Kun feminiinisyytesi muuttuu, niin muuttuu myös tapasi hahmottaa itsesi, mm. tietoisuus siitä, minkä olet hyväksynyt aivan liian kauan (on se sitten suhde, tulot, ihmisten huonompi kohtelu kuin ansaitset, liika antaminen, liian vähän vastaanottaminen jne.). Sen myötä voi tulla surua, vihaa tai itsesyytöksiä, mitkä on hyvä tunnustaa ja päästää irti, muttei ole mitään tarvetta jäädä jumiin näihin tunteisiin. Todellinen kulta on siinä, mitä haluaa tulla esiin noiden tunteiden alta – paljastuva, vahva, intohimoinen, luova, arvokas ja ansaitseva feminiinienergiasi. Tämä vaikuttaa sekä miehiin että naisiin.

Kiinnitä huomiota kaikkiin teemoihin, joita tulee esiin näillä kolmella jaksolla, kun niillä on aivan ehdottomasti jokin viesti sinulle!

Jos haluat käyttää tämän ajan sellaisten suhdeongelmien muuttamiseen, jotka ovat olleet tai ovat tapa sinulla, niin tsekkaa "Let Love In" –online-kurssini.

Jaa vapaasti tätä postausta linkkinä tälle sivulle. Kiitos aina upeista kommenteista ja näkemyksistä, joita täällä jaetaan.

Rakkautta, Dana x

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)

23.6.2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net