23.12.2018

Vastauksia, osa 20 - oppaat ja opettajat

On monia kysymyksiä kanavoitujen viestien lähteistä, niistä joita kutsutaan oppaiksi ja opettajiksi. Olemme valinneet yhden monista. "On monia ihmisiä, jotka kanavoivat. Jotkut kanavoivat yksittäisiä energioita/olentoja, toiset kanavoivat monia olentoja, jotka toimivat ryhmänä, esimerkiksi Neuvosto, Abraham jne. Ovatko nämä kaikki erillisiä olentoja vai yksi ja sama, joka tunnetaan vain eri nimellä, ja osoittavatko kaikki niiden neuvot ihmisiä samaan suuntaan? Kiitos!"

Ymmärtäkää, ettei "Neuvosto" ole nimi, jonka olemme antaneet itsellemme. Olemme selittäneet aiemmissa viesteissä, kuten kanavammekin, että hän pyysi saada kutsua meitä niin yrittäessään selittää omaa kokemustaan meistä. Emme tarvitse nimiä täällä, mutta ymmärrämme teidän tarvitsevan jokin tavan tunnistaa meidät, kun ette tunne meidän energiaamme. Mutta ymmärtäkää myös, että kun annatte nimen jollekin, rasitatte sitä oman ymmärryksen rajoilla. Vastaamme tähän kysymykseen noiden rajojen laajentamiseksi vähän.

Jonkin aikaa olemme puhuneet tavalla, joka kannustaa teitä näkemään ulottuvuusajattelumallinne ohi ja yrittämään oivaltaa lisää, että jaottelut eivät ole todellisuutta, vaan kommunikointityökaluja, parhaimmillaan. Tarvitsette noita käsitteitä lineaarisessa ajattelussa auttamaan teitä selittämään asioita. Siksi teistä on hämmentävää, jos vastaamme totuudenmukaisesti kaikkiin yllä oleviin kysymyksiinne "kyllä".

Kenties paras tapa valaista, mitä sanomme, on käyttää itseänne esimerkkinä. On energiakenttä nimeltään John. On toinen nimeltään Becky. Ne vaikuttavat teistä erillisiltä ja koette ne tietoisuudessanne niin. Kuitenkin useimmat teistä alkavat hyväksyä, että John ja Becky ovat tietoisuuskenttiä, jotka osallistuvat perheeseen, naapurustoon, kaupunkiin, maahan jne. – aina kaikkeuteen saakka. Myös kukin niistä on kenttä.

Sinne tämä viesti on menossa – kaikkeuteen saakka. Teidän on helpompi ymmärtää tämä, jos ajattelette näitä oppaita ja opettajia funktioina ja tarkoituksina. Abrahamilla on tarkoitus. Yhdeksän neuvostolla on tarkoitus. Mutta ymmärrättekö, että näillä tasoilla älykkyys voi olla ajatuksennopeudella missä tahansa, missä sitä tarvitaan? Se voi olla myös kaikkialla, missä sitä tarvitaan. Se voi olla ja on.

Nyt sitten, osoitammeko kaikki teitä samaan suuntaan? Vastaamme näin. On ilmiselvää, että universumissa on kokonainen kirjo energioita. On alempia, kuin missä te olette. On se, missä te olette. On korkeampia, yli kykynne ymmärtää. Kuitenkin teidät on tehty kehittymään tuohon ymmärrykseen. Ja sisällätte jumaluuden kipinän, joka ajaa teitä tuohon tavoitteeseen. Ja meidän roolimme on auttaa teitä tuossa pyrkimyksessä.

Lisäksi haluaisimme pyytää teitä kysymään itseltänne: "Mitä jos ne jotka kommunikoivat kanssamme, ovat meitä? Jos en ole erillään ihmisistä, olenko erillään muista ajoista? Muista tasoista? Muista ulottuvuuksista? Mitä tapahtuu, kun tietoisuuteni laajenee?"

Autetaanpa teitä laajentamaan ajatteluamme vähän lisää siitä, mitä tiedätte. "Mikä on mahdollista minulle, jos se mitä nämä opettajat ja oppaat sanovat, on totta? Mitä edessäni voi olla sellaista, mitä en pysty edes kuvittelemaan? Ja olenko valmis ja halukas ottamaan selvää?"

Rakas perhe, se on tarkoituksemme. Löytäkää tuo osa itsestänne, joka on jo siellä, missä me olemme. Aloittakaa hyväksymällä, että on sellainen olento, josta te olette osa. Se on prosessi. Olette tuossa prosessissa.

Kiitos näkemyksellisistä kysymyksistä.

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)

4.12.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net