22.06.2016

Valmistautuminen ensikontaktiin, osa 8

Me Arcturuslaiset haluamme tehdä tämän "Lähetyksen Maahan". Näemme, että monet teistä alkavat muistaa, miten luotte todellisuutenne. Siksi haluamme muistuttaa teille, että todellisuutenne luomisen kolme tehokasta työkalua ovat tietoisuustilanne, havaintonne ja huomionne.

Huomiofokuksenne on hyvin tärkeä, koska "tekin olette siellä, missä huomionne on"! On asioita, joihin teidän kannattaa kiinnittää huomionne, ja asioita jotka teidän on parasta sivuuttaa. Huomio on tietoisuutta. Näin ollen todellisuudesta johon kiinnitätte huomionne, tulee todellisuus, jonka olette päättäneet kokea.

Ollessanne kolmannen/neljännen ulottuvuuden tietoisuudessa, unohdatte, että voitte valita, minne kiinnitätte huomionne. Olette edelleen "valta toisiin" –todellisuudessa, joka kertoo teille, minne teidän pitäisi katsoa ja mitä teidän pitäisi kuulla.

Onneksi kurkistaessanne lisääntyvässä määrin viidenteen ulottuvuuteen, kolmannen ulottuvuuden ajalla, paikalla ja ulkoisella kontrollilla ei ole enää yhtä paljon valtaa teihin. Oivallatte, että se todellisuus jonka haluatte havaita, on todellisuus, jossa elätte.

Näin ollen päätätte olla kiinnittämättä tietoisuuttanne siihen, mitä "valta toisiin" –ryhmät lähettävät teille kaikkien medioiden kautta. Tämä oivallus auktoriteetistanne siihen todellisuuteen, jossa elätte, on usein ensimmäinen henkilökohtaisen mestaruuden vaihe.

Kun oivallatte, että päätös havaita jokin todellisuus, on ensimmäinen askel tuossa todellisuustaajuudessa elämiseen, alatte ottaa vastuun siitä, mihin kiinnitätte huomionne.

Muistatte myös, ettei viidennen ulottuvuuden havainnoissanne ole oikeaa tai väärää todellisuutta. Korkeammissa maailmoissa ei ole hyviä tai huonoja todellisuuksia, koska "hyvä" ja "huono" ovat kolmannen ulottuvuuden polarisoituneita harhakuvia.

Todellisuus mihin olette päättäneet kiinnittää huomiota, on se todellisuus, jossa päätätte elää. Onneksi moniulotteiset energiavirtaukset lähettävät ehdotonta rakkautta, ääretöntä viisautta ja moniulotteista voimaa korkean sydämenne ulottuvuuksienväliseen portaaliin. Nyt-hetkessä tämä informaatio lähetetään kolmannen ulottuvuuden ulottuvuuksienväliseen portaaliin.

Voitte päättää havaita todellisuuden kolmannen ja kenties myös neljännen ulottuvuuden tietoisuudella. Mutta muistakaa, että se mihin kiinnitätte huomionne, määrää sen todellisuuden, minkä havaitsette ja missä elätte.

Suurena uhrauksena todelliselle moniulotteiselle tietoisuudellenne, olette päättäneet ottaa maa-astian kolmannen ja neljännen ulottuvuuden todellisuusmaailmassa. Vastaavasti elätte kolmannen ulottuvuuden maailman hälinässä ja vilskeessä, jossa havaintokentässänne on paljon häiriötä.

Tätä "häiriötä" lähettävät kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuuteenne ne, jotka alkavat menettää vallan teihin. Aina kun tietoisuutenne resonoi tuohon matalaan todellisuustaajuuteen, ette usein pysty havaitsemaan moniulotteisia energiavirtauksia, joita tulee lisääntyvässä määrin Gaian ilmakehään.

Tietysti näitä moniulotteisia energiavirtauksia on aina ollut maan päällä, muttei koskaan yhtä paljon kuin nyt. Me, galaktinen perheenne, kuulemme avunpyyntönne ja vastaamme.

Kuitenkin vain ne jotka ovat maadoittaneet energiakenttänsä Gaian ytimeen ja yhdistyneet viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen ja havaintoihin, voivat tietoisesti havaita viidennen ulottuvuuden energiavirtaukset. Loimme tämän tilanteen, jotta ne jotka edelleen elävät alemmassa "valta toisiin" –tietoisuudessa, eivät voi havaita näitä energiavirtauksia.

Miten sinä, ylösnouseva ihminen, tunnistat moniulotteisen energiakentän? Tavallisesti tunnistat energiavirtaukset ensin fyysisen kehosi kautta. Fyysinen kehosi on "eläinpuku", jota tietoisuutesi käyttää. Tietoisuudellasi on kuitenkin usein niin kiire kolmannen ulottuvuuden selviytymisen kanssa, ettei sinulla ole aikaa huomata energiavirtauksia.

Toisaalta fyysinen muoto on se "sinä", joka peittää tietoisuuttasi ja suojelee sitä antamalla yksityiskohtia ympäristöstä. Yksityiskohdat voivat olla niin yksinkertaisia kuin "ota takki, ulkona on kylmää" tai "mene lääkäriin nyt, kun jokin tarvitsee hoitaa".

Koska fyysinen kehosi toimii kotelona, joka sisältää tietoisuutesi ja suojelee sitä, se on osasi, joka on oppinut/muistanut, miten luetaan energiavirtauksia. Kehosi kertoo sinulle: "Ei, älä nouse tuolle korkealle tuolille. Hae tikkaat."

Tai kehosi saattaa sanoa: "Ruoki minut, olen nälkäinen." Kehosi kertoo myös nielemisvaikeuksilla, mitä ruokaa se ei halua. Kehosi saa sinut myös tuntemaan janoa, kun kärsit nestehukasta.

Kehosi ei ole huolissaan siitä, mitä sinun pitäisi tehdä tai mitä joku toinen käski sinun tehdä. Kehosi on huolissaan sinusta – tietoisuudesta jota se suojelee. Siksi keho on usein kolmannen ulottuvuuden olemuksesi osa, joka ensimmäisenä tunnistaa moniulotteisten energia-aaltojen virran.

Kehosi on aina tunnistanut tuulen ihollasi, lämpötilan ympärilläsi sekä mikä on pelottavaa ja mikä lohduttavaa. Näin ollen kun moniulotteisia energiavirtauksia tulee lisääntyvässä määrin kolmanteen ja neljänteen ulottuvuuteen, fyysinen kehosi tunnistaa ne ensin.

Kehosi tuntee kuumuuden, kylmyyden, tuulen, sateen, kosteuden ja kuivuuden tunteen. Kehosi tunnistaa myös, kun sinulla on ainutlaatuinen kokemus. Mielesi ja tunteesi voivat olla niin kiinni jokapäiväisessä elämässä, ettet edes "katso ylös ja haista ruusuja", mutta kehosi suojelee sinua 24/7.

Kehosi tunnistaa, että jotain uutta on havaintokentässäsi. Näin ollen silloin kun jotain ainutlaatuista moniulotteisesta energiavirtauksesta tulee havaintokenttääsi, kehosi huomaa sen, mitä mielesi saattaa olla liian kiireinen huomaamaan. Kehosi tietää myös eron kolmannen ulottuvuuden elämästä kumpuavan fyysisen havainnon ja fyysisestä elämästä kumpuavan astraalikokemuksen välillä.

Näin ollen keho voi tuntea taajuusoktaavihypyn viidenteen ulottuvuuteen. Kehosi ei kuitenkaan tiedä, miten reagoida tähän energiavirtaan, koska se on vasta äskettäin kyennyt havaitsemaan tämän virran hyvin tuntuvalla tavalla.

Kehosi voi kuitenkin tunnistaa, että tämä energiakenttä on suotuisa, joten se yrittää suunnata tietoisuutesi tämän uuden kokemuksen tietoiseen huomaamiseen. Kuitenkin mielesi on luultavasti kiinni jossain tärkeässä 3D-tehtävässä, joka rajoittaa tietoisen huomiosi siihen, mitä teet – ei siihen, mitä tunnet.

Lopulta löydät aikaa pysäyttää hälinäsi/vilskeesi ja istut alas, rentoudut ja kenties myös meditoit. Kun istut alas ja tunnet kehoasi, tunnistat uuden tunteen ytimessäsi. Selkärangassasi tuntuu kutitusta, mikä saa sinut haluamaan pitää selkärankasi suorassa ja virittyä tähän "kutitukseen".

Mutta ei, ei, sinun täytyy tehdä jotain hyvin tärkeää. Mutta onko tuo jokin tärkeämpi kuin virittyminen ainutlaatuiseen tunteeseen, joka on kehosi ytimessä? Jos vastauksesi on: "Kyllä, minun täytyy tehdä tämä ensin", niin olet päättänyt olla virittymättä moniulotteisiin energiavirtauksiin. Sen sijaan olet laittanut kolmannen ulottuvuuden askareesi ylösnousemusprosessisi edelle. Valitsit toiminnan ennen havaintoa.

Kuitenkin hetken ottaminen moniulotteisten energiavirtausten havaitsemiseen, voisi muuttaa loppuinkarnaatiosi ajaksi jokaista tekoa, jonka päätät tehdä. Tietysti et oivalla tehneesi tuota valintaa, koska päätit olla huomaamatta sitä, mikä on ilmaista, sisäistä, luontaista ja kaikkialla ympärilläsi.

Sinulle on opetettu, sinut on aivopesty siihen, että sinun täytyy tehdä kovasti työtä kaiken eteen ja maksaa rahaa siitä, mitä haluat kokea. Unohdit yksinkertaiset nautinnot – tuntea tuuli kasvoillasi, auringonlämpö kehollasi, katsoa auringonlaskua ja/tai tuijottaa kuuta.

Sinut on aivopesty uskomaan, että sinun on tehtävä aina työtä – jotta saat rahaa – saadaksesi sen, mitä sinut on aivopesty uskomaan tarvitsevasi. "Valta toisiin" –ihmiset ovat näkymätön pomosi, ja he antavat sinulle määräyksiä myriadeilla mainoksilla ympärilläsi.

Sinut on aivopesty huomaamaan mainokset tuodaksesi lisää rahaa "valta toisiin" –ryhmille. Onneksi kehosi muistuttaa sinua sivuuttamaan mainokset ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Kehosi sanoo: "Sulje silmäsi ja kuuntele hiljaisuutta."

Ensin et kuule hiljaisuutta, vaan kuulet ajatuksesi ja kehosi. Kun kuulet ajatuksesi, ota hetki tunnistaaksesi, miten ajatukset vaikuttavat kehoosi. Huomaa myös, miten keho vaikuttaa ajatuksiisi.

Päästä nyt irti ajatuksistasi ja kiinnitä huomio vain kehoosi …

Kun jokin ajatus tulee mieleesi, päästä vain irti …

Ajatuksesi haluavat palata luoksesi. Kehota niitä lempeästi istumaan huoneen toiselle puolelle, ja tulet niiden luon hetken kuluttua …

Palauta kaikki huomio kehoosi …

Aloita tuntemalla koko kehosi kerralla …

Älä ole vuorovaikutuksessa näiden tunteiden kanssa. Tunnista vain nämä aistimukset ja päästä sitten irti …

Salli koko huomiosi asettua kehoosi …

Vedä pitkään ja hitaasti syvään henkeä ja rentoudu kehoosi …

Kehosi alkaa sitten puhua sinulle, koska lopultakin kuuntelet sitä.

Mihin kehosi alueelle huomiosi menee?

Keskity tuolle kehosi alueelle ja päästä irti …

********

Suzille puhuu.

Kehoni alue joka puhuu minulle tällä hetkellä, on sydämeni. "Rakas sydän", kysyn, "mikä viesti sinulla on minulle tässä nyt-hetkessä?"

Keho puhuu:

Rakas maa-astiamme tietoisuus, me, sydämesi jäsenet, haluamme muistuttaa sinua ehdottoman rakkauden voimasta – ensin itseäsi ja sitten toisia kohtaan.

Ehdoton rakkaus on vastalääke kaikelle pelolle, jota lähetetään ympäri todellisuuttanne. Tätä pelkoa lähetetään, jotta Maan heränneet ihmiset eivät tunne moniulotteisen energiavirtauksen aaltoa.

Kuitenkin kehosi alkaessa tunnistaa tämän moniulotteisen energiavirtauksen tunteen, tunnet sen myös silloin, kun mielesi on kiireinen ja tunteesi huolestuneita.

Me, sydämesi, edustamme elämäsi alkua. Kun sydämesi löi ensimmäistä kertaa yksin, synnyit, ja kun sydämesi lakkasi lyömästä, kuolit. Me, sydämesi, olemme täällä muistuttamassa sinulle, että pian on loppu, jota seuraa uusi alku.

Monet ihmiset pelkäävät tätä siirtymää, koska he eivät usko, että he pystyvät tekemään sen. Me, sydämesi, haluamme puhua kaikkien sydänten puolesta, jotka yrittävät kommunikoida maa-astiansa iskostetun mielen kanssa.

Rakas ihminen, joka käytät tätä kehoa, ansaitset ehdotonta rakkautta itseäsi kohtaan, kun tämä ehdoton rakkaus ohjaa huomiosi niitä moniulotteisia energiavirtauksia kohti, joita kulkee todellisuutesi ja maa-astiasi läpi.

Tunne tämä ehdottoman rakkauden energiavirtaus.

Seuraa tätä virtaa ajatuksillasi, tunteillasi, valinnoillasi ja kehollasi.

Sinä olet tuo virta, koska olet päättänyt tuntea sen kehossasi.

Me, sydämesi, muistutamme sinulle, että kun rakastat itseäsi, pystyt havaitsemaan kaiken rakkauden, jota on ympärilläsi. Tunne tuo ehdoton rakkaus, seuraa tuota ehdotonta rakkautta, ole tuo rakkaus ja huomaat, että ehdoton rakkaus jota huokuu sisältäsi, vetää puoleensa ehdotonta rakkautta, jota huokuu muista.

Ehdoton rakkaus on magneetti, siunaus, joka tunnistaa moniulotteiset energiavirtaukset. Kun tunnet rakkauden kehossasi, tunnet, miten rakkaus ohjaa moniulotteisia energiavirtauksia korkeaan sydämeesi.

Kun tämä ehdoton rakkaus virtaa korkean sydämesi ulottuvuuksienväliseen portaaliin, korkea sydämesi jakaa tämän moniulotteisen energiavirtauksen kolmannen silmäsi ulottuvuuksienvälisen portaalin kanssa.

Kolmannen silmäsi ulottuvuuksienvälisen portaalin ollessa auki, näet, mitä huokuu sinusta ja sinuun. Tämä säteily parantaa kehosi, mielesi ja henkesi. Tämän sisäisen, näkymättömän parantumisen myötä, alat luoda todellisuuttasi.

Kun kolmannen ulottuvuuden ehdollinen rakkautesi muuntuu moniulotteisen ehdottoman rakkauden korkeammaksi taajuudeksi, tunnet, miten ehdotonta rakkautta virtaa luonnostaan ja äärettömästi niissä moniulotteisissa energiavirtauksissa, joiden voit nyt tuntea hyväilevän kehoasi, tulevan lempeästi mieleesi ja virtaavan sydämeesi.

Miten nämä energiavirtaukset muuttavat todellisuuttasi? Miten nämä energiavirtaukset muuttavat sinua?

Onneksi sitten kun otat vastaan nämä moniulotteiset energiavirtaukset, tulet niiksi ja huout niitä, sinun ei enää tarvitse tietää vastauksia, sillä olet elävä vastaus.

Ensin jatkat niiden kaikkien vastausten elämistä aika-paikkatodellisuudessasi. Kuitenkin kun moniulotteiset energiavirtaukset opastavat jatkuvasti sinua viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli, päästät vähitellen irti ajasta ja elät nyt-hetkessä.

Tuossa nyt-hetkessä virtaat niiden myriadien todellisuusversioiden läpi, joita koet, otat vastaan ja luot. Tämän todellisuuden luomisen määrittää se todellisuustaajuus, jota parhaillaan koet.

Jos näin ollen koet kynnyksen viidennen ulottuvuuden taajuuteen, muistat, että ITSESI viidennen ulottuvuuden olemuksen on muunnettava kaikki jätehiukkaset, joita olet koskaan jättänyt Gaian aineeseen kaikkien inkarnaatioidesi aikana.

Jos kuitenkin olet lähellä tätä ulottuvuuksienvälistä kynnystä tai sillä, olet jo muuntanut suurimman osan pelkotunnemalleistasi, jotka pitävät edelleen kiinni Gaiasta. Tämä tehtävä ei ole uhkaava, koska ehdoton rakkaus jota sinulla on ITSEÄSI kohtaan, parantaa pelon, jota olet kerännyt toisissa inkarnaatiossa.

Myös violetti tuli on moniulotteista. Näin ollen muuntaessasi nykytodellisuutesi, muunnat myös tuon todellisuuden kaikki taajuudet. Kyllä, teillä kaikilla on ollut moniulotteisia elämiä aiemmin, mutta tavallisesti pystyitte laajentamaan tietoisuutenne vain neljännen ulottuvuuden astraalimaailman korkeimpiin ulottuvuuksiin.

Tunnetko/uskotko, että olet valmis hyppäämään täysin eri käyttöjärjestelmään? Muista, että ylösnousemusprosessisi tapahtuu luultavasti kurkistuksella viidennen ulottuvuuden Maahan. Sitten tulet takaisin kolmannen ulottuvuuden Maahan kouluttamaan muita ihmisiä.

Ihmiset ovat aiheuttaneet suurimman osan vahingoista Gaialla. Näin ollen ihmisten on osallistuttava Gaian muuntamiseen. Tietysti ylösnousevat ihmiset puhdistavat Gaiaa, vaikka "valta toisiin" –ryhmät saivat aikaan pahimmat vahingot. Tässä kohtaa teitä kutsutaan lähettämään ehdotonta rakkautta ja violettia tulta niille, jotka olette aiemmin tunteneet vihollisinanne.

Täysin heränneiden ja ylösnousevien ihmisten kollektiivilla joka toimii yhdessä galaktisen perheenne kanssa viidennessä ulottuvuudessa ja sen yli, sekä Gaian ytimen monilla viidennen ulottuvuuden asukkailla on voima muuntaa planeetta.

Tietäkää, että sillä jonka tietoisuus resonoi neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen, on kymmenkertainen voima siihen verrattuna, joka on edelleen eksyneenä kolmanteen ulottuvuuteen. Näin ollen valtaosa ihmisistä ei välttämättä ole planeettaylösnousemusta varten.

Täysin heränneiden ja Gaian ykseystietoisuus, ehdoton rakkaus, violetti tuli ja viidennen ulottuvuuden tietoisuus on tarpeeksi voimakasta uudelleenkalibroimaan Gaian korkeampaan värähtelytaajuuteen.

Tällä tavalla palaatte SINUUN, joka resonoi äärettömästi ykseyden viidennen ulottuvuuden nyt-hetkeen.

"Onko tämä unta?" kysyt.

"Ei", vastaamme. "Kolmas/neljäs ulottuvuus on unta. Heräät nyt viidennen ja ylempien ulottuvuuksien ykseyteen, joka on aina ollut, mutta maa-astiasi unohti sen.

"Tästä syystä pyydämme sinua jakamaan tämän ulottuvuuksienvälisen informaation toisten kanssa. Jos et tiedä, miten se tehdään, kysy meiltä, galaktiselta perheeltäsi, ja autamme sinua."

Siunausta teille kaikille. Nähdään viidennessä ulottuvuudessa.

Arcturuslaiset

Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

13.6.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Mene! Pysähdy! Mene! Brexit »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net