17.11.2016

Valmistautuminen ensikontaktiin, osa 28

Viidennen ulottuvuuden nyt-hetki. Tervehdys, olen Sharman, ja tässä taas puhumassa kanssanne. Ilmoitan onnellisena, että tätä lähetystä varten minä, Sharman, yhdistän plejadilaisen energiakenttäni arcturuslaiseen energiakenttääni. Samalla tavalla kuin monilla teistä maan päällä on perintöä eri maista, useimmilla meistä aluksella on perintöä eri galakseista.

Meidät on kasvatettu moniulotteisilla, galaksienvälisillä aluksilla, jotka majoittavat monia palveluksessa olevia galaktisia edustajia. Siksi emme ole enää sidottuja vain kotimaailmaamme. Sen sijaan hahmotamme itsemme monigalaktisiksi olennoiksi. Siksi en puhu yksilönäni "minä", vaan kollektiivinani "me".

Käsitämme, että siitä on aika pitkä maa-aika, kun olemme puhuneet kanssanne. Kuitenkin meidän ulottuvuudessamme aika ja paikka eivät ole enää käyttöjärjestelmämme osa. Viidennen ja ylempien ulottuvuuksien todellisuudessa elämme ykseyden nyt-hetkessä.

Käsitämme, että tämä käsite on vaikea maasidonnaisten ystäviemme ymmärtää, joten meitä on pyydetty puhumaan kanssanne taas ja yrittämään selittää viidennen ulottuvuuden käyttöjärjestelmäämme kolmannen ulottuvuuden tavalla.

Aivan kuten aika ja paikka ovat Maan kolmannen ulottuvuuden käyttöjärjestelmän perusta sekä vähemmässä määrin osa Maan neljännen ulottuvuuden käyttöjärjestelmää, nyt-hetken tässä on viidennen ulottuvuuden käyttöjärjestelmämme perusta.

Kuitenkin kaikki aluksemme on kalibroitu toimimaan myös neljännen ulottuvuuden käyttöjärjestelmässänne, jotta ne mukautuvat säännöllisiin vieraisiimme kolmannen/neljännen ulottuvuuden Maasta. Kun ihmiset pystyvät laajentamaan tietoisuutensa neljänteen ulottuvuuteen, he pystyvät havaitsemaan meidän todellisuutemme aluksella, säilyttäen edelleen maa-astiansa, joka tavallisesti nukkuu.

Käytämme sanaa "todellisuus" "elämän" sijasta, koska on monta elämää, jotka pyörivät samanaikaisesti moniulotteisessa tietoisuudessamme. Itse aisassa olemme nyt-hetkenne tässä muistuttamassa ystävillemme maan päällä, että teilläkin on monta elämää.

Me jotka tarkkailemme kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuuttanne viidennen ulottuvuuden perspektiivistä, näemme tyytyväisenä, että vapaaehtoisemme fyysisellä maapallolla ovat oppineet sopeutumaan niin vaikeaan todellisuusformaattiin.

Olemme tässä nyt-hetkessänne muistuttamassa teille, että on monia erilaisia todellisuusformaatteja, joita olemme tarkkailleet sekä kokeneet vapaaehtoisesti tilapäisesti. Meillä on ollut näitä kokemuksia, koska olemme ottaneet maa-astian yhdessä lukemattomista todellisuuksistanne.

Teidät saattaa yllättää se tieto, että monia todellisuuksia pyörii samanaikaisesti rakkaalla Gaiallanne, Maassanne. Sitä useimmat ihmiset eivät tiedä, että Maa jonka tunnemme Gaiana, on elävä olento, joka ajattelee ja tuntee samalla tavalla kuin ihmiset.

Ihmiset kuitenkin tietävät tavallisesti sen ajatukset ja tunteet säätilana. On erilaisia sääjärjestelmiä, jotka ovat luontaisia Gaian planeetan eri alueille. Silloin kun tuossa säässä on merkittävä muutos, Gaia puhuu.

Vaikka monet ihmiset ovat täysin tietämättömiä planeetan elämänvoimasta, he ovat hyvin tietoisia säästä. On tietysti eri sääjärjestelmiä, jotka ovat luontaisia planeetan eri alueille.

Silloin kun tuossa normaalisäässä tapahtuu äkillinen tai vähittäinen muutos, Gaia puhuu. Ihmiset sopeutuvat alueensa säätilaan paljon enemmän, kuin käsittävät. Näin ollen silloin kun normaalisää muuttuu, ihmiset panevat hetken kiireisessä elämässään merkille ympäristönsä maan päällä.

Sanomme "ympäristön maan päällä" erotukseksi niistä monista sisäisistä mentaali- ja tunneympäristöistä, jotka vaikuttavat heihin jatkuvasti. Ensisijaisesti tämän sisäisen tunne- ja mentaaliympäristön kautta, joka on jokaisen ihmisen tietoisuudessa, Gaia voidaan kuulla.

Valitettavasti valtava ihmisenemmistö on tietämätön omasta sisäisestä ympäristöstään. Tämä tietoisuuden puute johtuu suurelta osin niistä tiedostamattomista viesteistä, joita pimeyden voimat syöttävät jatkuvasti ihmisille. Nämä todellisuutenne salaiset johtajat ovat mestareita tunteiden ja mielen manipuloinnissa.

Emme kerro tätä pelotellaksemme teitä, vaan muistuttamaan, että keskitytte mielenne mestaruuteen ja tunteidenne tiedostamiseen. On suuri määrä aivopesua – kuten sitä kutsutaan maailmassanne – jota lähetetään kantaja-aalloilla, joita päivätajuntanne ei tiedosta.

Jos kuitenkin huolehditte tunteistanne ja fyysisestä kehostanne, kykenette havaitsemaan tietoisesti nämä viestit. Moderneja ihmisiä, erityisesti kehittyneissä maissa, on opetettu käsittelemään tiedostamatta monia viestejä, joita heille lähetetään television kautta, erityisesti mainoksina televisiossa, elokuvissa, sanomalehdissä ja internetissä.

"Miten ketään voi opettaa tiedostamatta?" kuulemme teidän kysyvän. Vastauksemme on, että ihmiset on opetettu olemaan piittaamatta sisäisistä ohjeistaan ja käsittelemään ulkoisia ohjeitaan. Tästä syystä monet ihmiset eivät enää pysty kommunikoimaan Gaian kanssa.

Nuo vitkastelijat jotka ovat epäonnistuneet ylösnousemusprosessissaan monissa inkarnaatiossa, tulivat maan päälle kauan sitten, kun heidän kotimaailmansa ylösnousi viidenteen ulottuvuuteen. Nämä pimeät sielut eivät kyenneet ylösnousemaan, koska he eivät pystyneet päästämään irti riippuvuudestaan valtaan toisista.

Voidakseen resonoida viidennen ulottuvuuden todellisuustaajuuteen, täytyy päästää irti kaikesta halustaan saada valtaa toisista ja keskittyä sen sijaan sisäisen voimansa kehittämiseen. Kun yksilö keskittyy valtaan toisista, hänen tietoisuutensa alenee kovasti, koska hänen kadottaa yhteyden luontaiseen sisäiseen voimaansa.

Jokaisella olennolla on luontainen sisäinen voima, joka on hänen henkilökohtainen sisäinen henkikipinänsä. Tämä sisäinen henkikipinä on sallinut hänen elävöittää se maa-astia, jonka hän on valinnut voidakseen kokea elämää kolmannen ulottuvuuden Maassa.

Kuten saatetaan tietää tai olla tietämättä, Maassa on myös monia vierailijoita, jotka ovat päättäneet asua neljännen ulottuvuuden Maassa, joka tunnetaan Maan astraalitasona. Monet olennot joita hallitsee tarve saada valta toisiin, ottavat inkarnaation astraalitason alimmissa taajuuksissa, jotka tunnetaan "alempana astraalitasona".

Tästä syystä monet ihmiset lähettävät ehdotonta rakkauttaan ja violettia tulta alemmalle astraalitasolle. Kiitämme teitä kaikkia, jotka tekevät niin, koska olette vaikuttaneet valtavasti Gaian ylösnousemukseen. Aivan kuten ihmiset voivat selvittää kaikki omat pelkonsa rakastamalla itseään ehdottomasti sekä ympäröimällä itsensä violetilla tulella, Gaia hyötyy kovasti ehdottomasta rakkaudesta ja violetista muuntamistulesta, jota lähetetään sen planeettakehoon.

Muistakaa, että ne jotka päättivät ottaa muodon jollain planeetalla, tekivät niin, koska he tuntevat luontaista kiintymystä tuon planeetan energiamalleihin. Monet teistä jotka olette valinneet inkarnaation maan päällä, olette inkarnoituneet myös Venukselle. Itse asiassa monilla niistä jotka elävät palvellen Gaiaa, on ollut monia inkarnaatioita Venuksella.

Venuksella he oppivat/muistivat todellisen moniulotteisen ITSENSÄ sekä syyn tulevaan inkarnaatioonsa Gaian maapallolla. Gaia ja Venus ovat sisarplaneettoja ja toimivat usein yhtenä yhteisen aurinkokuntansa parantumisen ja edistymisen hyväksi.

Yksi tärkeä käsite jonka opitte yöllisillä tai meditatiivisilla vierailuillanne Venukselle, on ehdoton rakkaus. Venus on päästänyt irti polariteettitarpeesta ja auttaa rakasta Gaia-sisartaan tekemään saman.

Hyvän ja pahan polariteettierillisyys on aiheuttanut Gaialle suuria vaikeuksia myriadien sotien vuoksi, jotka ovat vahingoittaneet sen kehoa ja kuluttanut sen resursseja. Venuksen energiakentät opettavat ihmiskuntaa rakastamaan taidetta, kauneutta, syvää ihmisystävyyttä ja ulottuvuuksienvälistä kommunikointia.

Ulottuvuuksienvälinen kommunikointi on planeettaylösnousemuksen perusta. Kun useammat ja useammat ihmiset muistavat, että he voivat vierailla Venuksella ja/tai tähtialuksillamme unen tai syvän meditaation aikana, he eivät enää tunne uhkana sitä jatkuvaa propagandaa, jota pimeät sielut lähettävät.

Nämä pimeät olennot ovat ottaneet hallintaansa monia kolmannen ulottuvuuden kommunikointijärjestelmiänne. Siksi pyydämme teitä valitsemaan tarkkaan, mitä katselette vapaa-aikananne. Jos se mitä katselette tai kuuntelette, laajentaa tietoisuuttanne, niin ottakaa aikaa rentoutua ja nauttia olostanne.

Jos kuitenkin tuo media pelottaa teitä, se alentaa tietoisuuttanne ja avaa teidät pelolle. Me viidennen ulottuvuuden olennot voimme selvästi nähdä ne pelkomarkkerit, joita on istutettuna kauhuelokuviin, mainoksiin sekä muihin osiin televisiota, radiota ja/tai nettiä.

Jos tunnette pelkoa, älkää altistako itseänne tuolle medialle. Jos kuitenkin voitte lähettää tuolle viestille ehdotonta rakkauttanne ja violettia tulta, ennen kuin lopetatte tuon "viihteen", auttaisitte kovasti Maan kollektiivitietoisuutta.

Ehdoton rakkautenne ja violetti tuli voivat myös etsiä "pelkomarkkerit" ja muuntaa ne takaisin tyhjiksi energiapaketeiksi, jotka voivat omaksua vain viestejä korkeamman ulottuvuuden aikomuksesta.

Käsitättekö, miten paljon Gaian täytyy muuntaa pelkoenergiamalleja, jotka roskaavat sen ilmakehää? Tästä syystä monet vapaaehtoisemme päättivät ottaa maa-astian. Nämä Gaia-vapaaehtoiset tunnetaan usein "siivousjoukkona".

Me, moniulotteinen perheenne, haluamme kiittää niitä, jotka ovat liittyneet siivousjoukkoon kerta toisensa jälkeen, siitä suuresta avusta, jota olette antaneet Gaialle maan, ilman, tulen, veden ja eetterin puhdistamiseen. Palvelun jota annatte Gaialla, annatte myös monille sukupolville, joita elää aina vain ylikansoitetummalla planeetalla.

Onneksi useammat ja useammat teistä käyttävät valokehoaan, joka auttaa kovasti Gaiaa planeetan toipumisessa. Nimittäin viidennen ulottuvuuden valokehonne joka on vuorovaikutuksessa Gaian kolmannen/neljännen ulottuvuuden Maan kanssa, auttaa kovasti planeettaylösnousemusta.

Lisäksi te jotka päätitte jäädä viidennen ulottuvuuden maapallolle ylösnoustuanne valokehoon, autatte kovasti kiihdyttämään Gaian muuntumista kolmannen/neljännen ulottuvuuden planeetasta viidennen ulottuvuuden planeetaksi.

Viidennen ulottuvuuden valoplaneetaksi muuntumisen nyt-hetkessä Gaia kokee paljon siitä, mitä te koette muuntuessanne viidennen ulottuvuuden valokehoksenne.

Ymmärrättekö nyt paremmin, miksi päätitte ottaa maa-astian tässä tärkeässä planetaarisen ja solaarisen muuntumisen nyt-hetkessä?

Omista kokemuksistamme kolmannen ulottuvuuden maa-astiassa, me galaktiset käsitämme, miten vaikeaa voi olla planeetalla, joka vaihtelee jatkuvasti pelosta rakkauteen, sitten rakkaudesta pelkoon. Tällä kierrolla on myös negatiiviset seuraamukset Gaian planeettaolemukselle.

Ongelmana on, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole aavistustakaan, miten heidän tunteensa vaikuttavat heidän ympäristöönsä. Jos heillä olisi, he yrittäisivät tunnistaa pelkotunteensa ja keskittyä taas rakastaviin tunteisiinsa.

Olemme varmoja, että te joilla on koiria, kissoja tai lintuja kotonanne, oivallatte, miten paljon tunteenne vaikuttavat lemmikkeihinne. Haluamme muistuttaa teille, että ne tunteet joita tietämättänne lähetätte maailmaanne, vaikuttavat myös puihin, kukkiin, hyönteisiin, ruohoon, veteen ja taivaaseen.

Vaikea haasteenne on pysyä tietoisena energiakentistä, joita luotte ja lähetätte ympäristöönne. Monet henkisistä johtajistanne ovat tiedostaneet tämän ja meditoineet vuosikymmeniä oppiakseen hallitsemaan tunteensa ja ajatuksensa.

Haluamme teidän kaikkien tietävän, että me, galaktinen perheenne, voimme tarkkailla Maan energiakenttiä tähtialustemme kehittyneellä teknologialla. Haluamme teidän tietävän, että voimme havaita myös sen violetin tulen ja ehdottoman rakkauden suuren muuntavan voiman, jota lähetätte todellisuuteenne.

Lopuksi haluamme muistuttaa teille, että teillä on kyky muistaa muut, entiset, nykyiset ja tulevat inkarnaatiot, joissa olette saavuttaneet ajatustenne ja tunteidenne suuremman hallinnan.

Kyllä, koska me galaktiset resonoimme viidennen ulottuvuuden nyt-hetkeen, voimme samanaikaisesti tarkkailla menneitä, nykyisiä ja tulevia todellisuuksianne. Voimme myös havaita mahdolliset ja todennäköiset todellisuutenne. Kaikki nuo todellisuudet pyörivät ja liikkuvat valtavassa kosmisessa meressä.

Kun palaatte tietoisemmin luontaiseen viidenteen ulottuvuuteenne, tekin saatte takaisin nämä havainnot. Kun saatte tietoisen kyvyn havaita energiakenttiä, ennen kuin niistä tulee todellisuuksia, minkä monet teistä tulevat tekemään, pystytte muuntamaan kaikki "valta toisiin" –teot, ennen kuin ne voivat ilmentyä.

Oivalsitteko, että teillä on tämä kyky? Näemme, että monet eivät ole vielä muistaneet tuota luontaista taitoa. Havaitsemme kuitenkin myös, että monet teistä ovat hyvin lähellä tuon luontaisen taidon muistamista, joka aivopestiin teiltä pois.

Muistakaa, että niitä moniulotteisia kykyjä jotka ovat luontaisia teille, on pimeiden olentojen mahdotonta saavuttaa. Tästä syystä ne haluavat aivopestä teidät ja laittaa pelkomarkkereita mediaanne.

Siksi muistutamme, että olette voimakkaampia kuin pimeyteen eksyneet. Itse asiassa olette vielä voimakkaampia kuin ne, kun välähdätte valokehoksi.

Voitteko kuvitella, miten hämmästyttävän voimakkaita te olette – te viidennen ulottuvuuden ystävämme jotka olette ottaneet kolmannen ulottuvuuden maa-astian? Se moniulotteinen voima joka teillä on, on lukittuna valokehoonne. Siksi tuohon voimaan voi päästä käsiksi vain, kun tietoisuus resonoi viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli.

Tällä tavalla pimeät sielut eivät voi pakottaa ihmistä käyttämään voimaansa negatiivisesti. Voitte päästä käsiksi tähän valtavaan voimaan vain aktivoimalla viidennen ulottuvuuden valokehonne. Sitten kun olette muuntuneet valokehoksenne, olette voittamaton kaikelle kolmannen/neljännen ulottuvuuden negatiivisuudelle ja/tai aseille.

Kun joku suuri ihminen Maan menneessä historiassa pystyi muuntumaan valokehokseen, hän lähti kolmannen ulottuvuuden Maasta ja asui korkeammissa ulottuvuuksissa. Kuitenkin planeettaylösnousemuksen uudessa ajassa valokehonne astuu Gaia ytimeen auttamaan sen aivojen ytimen ja keskuskristallien uudelleenkalibroinnissa.

Sitten aivan kuten jokainen ihmisvalokeho räjähtää esiin fyysisen kehon ytimestä, Gaian valokehoplaneetta räjähtää esiin planeettakehon ytimestä!

Kuulemme teidän kysyvän: "Milloin tämä tapahtuu?" Vastauksemme on, että se voi tapahtua vain viidennen ulottuvuuden tietoisuuden nyt-hetkessä ja näin ykseyden värähtelyssä.

"Mitä se merkitsee?" kuulemme teidän kysyvän.

"Menkää viidennen ulottuvuuden tietoisuuteenne löytämään tuo vastaus itsellenne", vastaamme.

Siunausta. Me olemme te ja te olette me. Jos teillä on lisää kysymyksiä, kysykää meiltä vieraillessanne aluksellamme.

Sharman ja Galaktinen perheenne

Arcturuslaisia ja Sharmania kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

6.11.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net