12.06.2016

Työkaluja uuteen energiajohtamiseen

On avautumassa täysin uusi toimintamalli meille energiaportaaleina ja –astioina. Monta vuosikymmentä olemme vain työskennelleet energian kanssa ja monissa tapauksissa pitäneet sitä energiakehossamme, koska sillä ei ollut paikkaa, minne mennä. Jos sinulla on ollut turvotusta, pahoinvointia ja painonlisäystä kuluneina 10 vuotena, tiedät, mistä puhun. Nyt pystymme prosessoimaan energiaa ja liikuttamaan sitä eteenpäin, lataamaan sen maahan ja maadoittamaan maaverkkoihin.

Tätä teemme kollektiivitasolla – henkilökohtaisella tasolla huhkimme pois draama- ja traumaelämiä ja valomme säteilemisen pelkoa. Vaikka pelkomme on ollut oikeutettu, se ei ole enää hyödyllinen tai suotuisa ja on aika miettiä uusia luomuksia. Olemme uusi energialaajentuma ja ylösnousemusjohtaja, ja energiajohtaminen on edistymistyökalumme. Miten voit parhaiten käyttää energiaa elämässäsi nyt ja käyttää sitä luottavaisena ja selkeyden kera?

Oli aika, jolloin toimme sisään energiaa, sitten kätkimme sen ja odotimme jonkun löytävän. Kun on ollut elämiä, joissa petettiin, vainottiin ja rangaistiin muulla tavalla valona ja energialähteenä olemisesta, tiedämme kaikki aivan liian hyvin sen hinnan, jonka maksoimme sielutehtävämme vuoksi. Nuo elämät jättivät merkkinsä meihin ja tänä päivänä ne muistuttavat meitä epäröimään, pidättelemään ja varmistamaan, että reitti on selvä ja olemme turvassa, ennen kuin jaamme koko sitä valo- ja energia-asteikkoa, johon kykenemme. Paitsi ettei se toimi enää. Emme ainoastaan ole kokematta sen laajuista vainoa, kuin kerran koimme, vaan emme voi myöskään enää kätkeä tuota valoa. Se on liian kirkas, olemme liian voimakkaita ja maailma on kiinnostunut ja valmis tavoilla, joilla se ei ole koskaan ennen ollut.

Ensimmäinen energiajohtamistyökalumme on esiintuleminen, jolloin astumme ulos piilopaikastamme ja hyväksymme roolimme uutena valomajakkana. Emme ole enää valotyötekijöitä, jolloin teemme kovasti työtä puristaaksemme valoa ihmistietoisuuden pimeimpiin sopukoihin. Tämä on uusi voimaantumistaso, jossa meidän täytyy vain säteillä ja antaa ihmisten löytää meidät, kun ovat valmiita pääsemään käsiksi ja yhdistymään kirkkaampaan valolähteeseen.

Toinen energiajohtamistyökalumme on yhdenmukaisuus, jolloin meistä tulee esimerkki parantuneesta, eheästä ja harmonisesta elämisestä. Tähän ei liity mitään vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa – voimme olla yhdenmukainen, vaikkei kukaan pitäisi meistä, ja tähän sisältyvät lähimmät yhteytemme, kuten perhe. Kyse on siitä, miten rento olemme oman energiamme suhteen ja miten valmis olemme elämään omaa elämäämme. Jos olemme valmis voimaantumaan sekä olemaan iloinen ja tyydyttynyt, niin voimme olla yhdenmukaisuustilassa ja se antaa meille pääsyn suuremmille energiatasoille.

Kolmas energiajohtamistyökalumme on laajentuminen, jonka myötä meistä tulee suurempia energia-astioita ja energiaportaaleja, mikä päästää enemmän energiaa ja valoa maahan. Meidän ei tarvitse tehdä työtä säteilläksemme kirkkaammin. Kyse on valmiudesta tutkia oman potentiaalimme suurempia ilmaisuja, mikä vahvistaa automaattisesti valomääräämme. Ajattele tässä ihmeiden täyttämää elämää, jolloin ilmennät vaivattomasti todellisuutesi taianomaisilla tavoilla ja nautit tilaisuuksista, joita et tiennyt edes olevan.

Miten pääset käsiksi näihin energiajohtamistyökaluihin? Ne ovat jo sisällämme ja odottavat käyttämistä. Ne ovat olleet pitkään horroksessa, joten ne saattavat olla vähän pölyssä, ja koska emme ole käyttäneet niitä pitkään aikaan, emme ole harjoitelleet. Jos pelkomme estivät meitä säteilemästä kirkkaasti aiemmin, nyt voimme säteillä pelotta. Jos aiempi hyväksymisen tai luvan tarpeemme piti meidät varjossamme, emme tarvitse enää kenenkään hyväksyntää tai lupaa tutkia ja laajentaa oman voimamme rajoja. Ja jos ponnisteluillamme oli aiemmin vakavia seuraamuksia, se ei ole enää mahdollisuus.

Uutena valona ja energiajohtajina uusi sielutehtävämme on säteillä valoa maailmaan – ei tekemällä paljon töitä valon levittämiseksi, vaan tulemalla siksi, joka olemme aina olleet, kirkas valonlähde maailmalle joka on nyt kyllästynyt elämään pimeydessä. Säteile kirkkaasti, tämä on meidän aikamme, joten nautitaan siitä ja tullaan iloisen, yhdenmukaisen ja laajentuneen valon lähteeksi, jonka kaikki näkevät.

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

Kesäkuu 2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Lakaisevat muutokset Ylösnousemusportaali »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net