En voi pitää sitä minkään tietyn tekniikan aikaansaamana. En ole koskaan päässyt meditaatiotilaan. En tee syvähengitystä. En noudata mitään ruokavaliota tai liikuntaohjelmaa. En joogaa tai käytä kristalleja. En polta tupakkaa, sikaria, kannabista tai ota minkäänlaisia lisäravinteita, yrttejä tai lääkkeitä.
Mitä tulee kaikkien ongelmieni – tunnepuolen ja fyysisten – ratkaisemiseen, en voi sanoa olevani ongelmaton. Ympäristöni ei ole täydellinen kuva. En välitä paljon hyvästä kodinhoidosta. En ole ratkaissut kaikkia suhdeongelmiani. Tai taloudellisia ongelmiani.
Mutta en myöskään sorru mihinkään noista ratkaisemattomista ongelmista niin paljon kuin ennen. Niinpä tavallaan ne eivät ole enää merkittäviä.
Minulla on huonoja päiviä. Huonoja hetkiä. Mutta olen huomannut, että energian liikuttamisesta ja noiden huonojen hetkien muuntamisesta tulee helpompaa. Jos hyväksyn nuo tunteet, on kyse sitten pelosta, surusta, toivottomuudesta, vihasta, turhautumisesta, tylsyydestä … se on vaikea paikka. Minusta on helpompaa tuntea jotain todella synkkää tunnetta kuin tylsyyttä. Me ihmiset haluamme tuntea, ja tylsyys on melkein tunteettomuutta.
Niinpä ne näyttävät kulkevan lävitseni ja näytän saavan jälleen tuon autuaan tunteen.
Noiden synkempien tunteiden tunteminen, omistamatta niitä, on tuo eliksiiri. Yrittämättä rämpiä ulos niistä tai analysoida niitä. Pysyä tuossa tunteessa, ei mielessä. Heti kun yritän korjata sitä yrittämällä ottaa selvää siitä, olen taas mielessäni. Se tuntuu pysäyttävän virtauksen.
Suurin yllätys minulle koko tässä ruumiillistuneen valaistumisen prosessissa on, että minun ei tarvitse yrittää parantaa itseäni ihmisenä, Mariana.
Minun ei tarvitse ratkaista ongelmiani – terveys-, talous- tai suhdeongelmiani. Minun ei tarvitse tulla paremmaksi ihmiseksi. Viisaammaksi, myötätuntoisemmaksi, fokusoituneemmaksi, enemmän miksi tahansa. Koska ihmisitseni ei ole kovin hyvä tuossa myötätunnossa, tuossa viisaudessa. Itse asiassa ihmisitseni on melko epävarma, melko huolissaan ja rakastaa puolustaa rajoituksiaan.
Minusta on uskomatonta, että ikuinen itseni, sieluni, ei oikeasti odota minun "saavan hommaa kuntoon" Mariana. Sieluni haluaa vain olla elämässä kanssani, juuri sellaisena kuin olen.
Ihmisitselleni, Marialle, se on vähän hullua. Miksi tämä suurenmoinen sielu olisi kiinnostunut jostakusta, joka roikkuu edelleen kiinni vanhoissa kaavoissa ja jolla ei oikeasti ole aavistustakaan, miten luodaan terveyttä, varallisuutta ja intohimoa?
Mutta olen tehnyt sitä. Olen tunnustellut tilannetta sieluni kanssa. Olen rentoutunut enemmän ja antanut tämän toisen osani olla vain kanssani. Minun ei tarvitse ponnistella, todistaa arvoani tai tehdä myönnytyksiä itseni suhteen millään tavalla. Olen päästänyt hänet vain sisään.
OLEN TÄSSÄ
Marian sieluna olen hurmioitunut siitä, että hän on sallinut minun tulla niin lähelle. Olen täynnä iloa kyvystä kokea hänet, kaikki hänen aistinsa ja tämän ympäristön niin intiimisti.
Ja kun olemme yhdistyneet, hän tuntee välittömästi turvaa. Hän tuntee läsnäoloni, ja hän tuntee elämää tavalla, jolla hän ei ole koskaan ennen tuntenut. Ja niin minäkin. Tunnen hänen kehonsa kautta hyvin paljon nautintoa. Voin yhdistyä fyysisyyteen, luontoon, ruokaan, musiikkiin, taiteeseen. Noina aikoina kun hän sallii minun olla kanssaan niin intiimisti, sulaudun yhteen kaikkien Maan elementtien kanssa ja tuon sisään kaiken eteerisen.
Joskus olen liikaa hänelle, joten hän pyytää minua perääntymään. Ja teen sen, rakkaudesta ja kunnioituksesta häntä kohtaan. Mutta hän sallii minun jäädä enemmän ja enemmän. Hän totuttelee säteilyyni kehossaan. Ja hänen kehonsa alkaa hyötyä tuosta säteilystä.
Hän luottaa minuun enemmän. Hän luottaa kokemukseen enemmän. Aikanaan hän luottaa minun tuovan itselleen asioita, joiden tuomisesta elämäänsä hän luuli olevansa vastuussa.
Mutta hän luottaa enemmän ja enemmän tunteisiin. Hän luottaa, että on turvallista tuntea hillitöntä iloa.
Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
21.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
