11.01.2016

Tammikuun 2016 energiaennuste

Ole rohkea - sitoudu rehellisyyteen itselle, yksinkertaisuuteen ja läsnäoloon.

Hei kaikille ja tervetuloa tammikuun 2016 energiaennusteeseen. Selvisimme vuoteen 2016 ja pääsimme läpi vuodesta 2015. Liity siis seuraani hengittämään ollaksesi läsnä …

Ja hengitä nyt sisään ja vapauta ulos vuosi 2015.

Ja nyt hengitä kutsuaksesi sisään vuoden 2016.

Yksi vuoden 2016 suuri teema on rohkeus. Se tuli jatkuvasti minulle uudestaan ja uudestaan, kun virityin viestiin teille tänään. Rohkeusteema tulee esiin kovasti 2016, joten tämä merkitsee, että sinulla on henkilökohtaisesti sekä kapasiteettia että kasvuoppitunteja auttamaan, että tulet rohkeammaksi elämässäsi – rohkeammaksi tavassasi elää ja tavassasi olla läsnä tietoisena, täysin toimivana ihmisenä.

Se merkitsee myös, että rohkeus on teemana maailman näyttämöllä. Olemme nähneet tätä jo tapahtuvan (erityisesti vuoden 2015 viime kuukausina) joskus aggressiivisina ja tuhoisina tekoina, joiden on tarkoitus laittaa kollektiivi kaaokseen, tuoda kaaosta ja pelkoa kollektiiviin. Usein tätä ilmaistaan kostona, jolloin joku joka käyttäytyy tuhoisasti toista olentoa kohtaan, projisoi oman sisäisen tuskansa ja sisäisen myllerryksensä ulospäin, tekee hän sen sitten kahdenkeskisessä väittelyssä tai ihmisryhmälle aggressiivisena tai tuhoavana tekona. Mutta on myös kaaosta, joka tulee tietoisuuden kohoamisesta planeetalla, jolla on suuri tuska-, kärsimys- ja sotahistoria, ja tämä on koettava ja puhdistettava tietoisuuden kohotessa.

RATKAISU KAAOKSEEN – AJATTELE JA TOIMI PAIKALLISESTI

Se ei ole helppoa tanssia eikä se ole tanssia, jossa on koskaan järkeä, jos katsot sitä vain elämänmatkasi yhtenä osana tai jos keskityt vain siihen, mitä tapahtuu laajemmin maailmassa. Mutta siinä voi alkaa olla järkeä, jos ajattelet ja toimit paikallisesti.

Tämä on siis rohkea viesti ja kutsu tammikuulle: miten pienenä, yksinkertaisena ja paikallisena voit pitää tekosi, fokuksesi ja olemistapasi?

PAKAHTUMISESTA POISTUMINEN – TASAPAINON SAAVUTTAMINEN HYPERYHDISTYNEESSÄ MAAILMASSAMME

Meille 2000-luvun ihmisille on erittäin pakahduttavaa, kun meillä on yhtäkkiä tämä valtava määrä informaatiota, stimulointia ja tietoisuutta siitä, mitä maailman muissa osissa tapahtuu – tavalla mitä vanhemmillamme ja isovanhemmillamme ei ollut. Maailmasta on tullut hyvin nopeasti globaalisti yhdistynyt ja siinä on ihmetystä – ja siinä on myös kauhua ja järkytystä. Ja vaikka monet meistä alkavat tottua tanssimaan siitä läpi ja löytävät uuden tapansa olla tietoisena planeetan moniulotteisuudesta, se voi silti olla PALJON järjestelmän käsiteltäväksi. Sen salliminen asettua itseemme ja tietoisuuteemme voi olla paljon meille ihmisinä, tietoisina olentoina ja henkiolentoina.

Niinpä pakahtuminen on edelleen teemana monilla.

Nämä ovat pakahduttavia aikoja. Niinpä yksinkertaisten ja mahdollisten tapojen löytäminen päästä pois pakahtumisesta on erittäin tärkeää. Esimerkiksi, joillakin teistä voi olla ajatus (erityisesti uudenvuodenlupausten hengessä), että teidän täytyy tehdä jotain suurta, kuten ilmoittautua kuuden kuukauden valmennuskurssille ja uhrata siihen 8000 dollaria tai mitä dramaattista ja suurta teidän täytyykin tehdä. Tarkistakaa se itseltänne, koska muutamille teistä se voi olla totta, mutta useimmat teistä yrittävät laajentua liian kauas johonkin, joka ei ole mahdollista – osittain reaktioina tähän kaaosenergiaan.

Totuus on, että paras tapa käsitellä kaaosenergiaa on pitää asiat pienenä, yksinkertaisena … yksi askel, yksi päivä kerrallaan.

Jos siis tunnet pakahtuvasi etkä tunne tekeväsi hyvää työtä itsestäsi huolehtimisessa tällä hetkellä, ajattele vain: "Minkä yhden asian voin lisätä päivärutiinini nyt, joka auttaa?"

Se voi olla:

* ravintoon liittyvä asia

* liikunta

* ulkoilu

* jokin yksinkertainen henkinen harjoitus

* kahden minuutin youtube-videon katsominen joka päivä, joka saa olosi tuntumaan paremmalta

* komedian katsominen.

Älä anna periksi sen tuomitsemiselle, mitä on. Kysy tällä hetkellä vain itseltäsi: "Minkä yhden asian voin tehdä saamaan oloni tuntumaan paremmalta?" Tuo se mieleesi ja tietoisuuteesi. Jos sinulla on kynä ja paperia käsillä, kirjoita se. Tai kirjoita se tietokoneellesi tai älypuhelimeesi.

TARPEIDESI TIETÄMINEN … JOKA PÄIVÄ

Sinun on tärkeää alkaa tietää, mitä tarvitset päivittäin, koska tammikuu on todella voimakkaiden energioiden kuukausi, muttei välttämättä voimakas horisontaalilla, räjäyttävällä tavalla. Meillä oli sitä paljon marraskuussa ja joulukuun alkuosassa. Tammikuu antaa tilaisuuden todella laajentua horisontaalisti, jos haluat, käyttämällä henkistä yhteyttäsi. Mutta nuo kaksi (laajentuminen ja henkinen yhteys) kohtaa jokapäiväisessä toiminnassasi ja käytännössäsi.

Niinpä sinulla saattaa olla uuvuttava tarina, että olet vältellyt jonkin tekemistä neljä vuotta. "Voi, en koskaan tee sitä." Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: voit joko suostua kokeilemaan sitä tässä kuussa tai suostua päästämään irti siitä ja lakata ajattelemasta, että sinun täytyy tehdä se, koska sinun ei ilmiselvästi tarvitse. Saatat olla kiintyneempi tarinaan ja siihen pettymykseen, jota tunnet siihen liittyen, kuin että panostat todella sen luomiseen elämääsi. Tunnusta se.

UUDEN VUODEN LUPAUKSIA 2.0: ITSENSÄ TUOMITSEMISEN LOPETTAMINEN

Saattaa tuntua aluksi vähän raskaalta myöntää itsellesi, että olet panostanut enemmän pettymyksen tuottamiseen itsellesi tai toistuvaan itsesi tuomitsemiseen. Mutta meille kaikille tapahtuu myös vapautuminen, kun voimme olla niin rehellinen itsellemme riippuvuuksistamme – liittyy riippuvuutemme sitten tiettyyn energiaan, tiettyyn malliin, tiettyyn aineeseen tai tiettyyn tekemiseen.

Valtava määrä energiaa vapautuu kehossasi, kun alat olla oikeasti rehellinen itsellesi siinä, mikset tee asioita, joita et tee, ja vain tunnustat sen: "Voi, en teet tuota asiaa, vaikka olen vuosia sanonut tekeväni."

Luulen, että tämä tulee minulle intuitiivisesti kaiken sen tammikuun uudenvuodenlupausenergian vuoksi, joka voi olla upea asia ja todella tehokasta, mutta se voi olla myös varsinainen syyllisyyden aiheuttaja monille ihmisille. Jos siis huomaat jo epäonnistuvasi uudenvuodenlupauksissa, anna uudenvuodenlupauksenasi olla välittämättä siitä, mitä teet, ja olla tuomitsematta itseäsi, koska se on todella tärkeä voima meille ihmisinä.

Jos lakkaamme tuomitsemasta käyttäytymisemme ja lakkaamme uskomasta, että olemme oikeassa siinä, missä havaitsemme tekevämme väärin, valtava määrä henkistä, psyykkistä ja mentaalista energiaa vapautuu. Jos siis teet yhden lupauksen itsellesi tänä vuonna, suostu olemaan ystävällisempi ja rakastavampi itsellesi, koska se vaikuttaa toisiin hyvin suotuisasti. On ihmisiä, jotka sanovat, että on itsekästä rakastaa itseään. Mutta on idioottia sanoa niin. Olen pahoillani, että olen näin ponteva, mutta olen kuullut tämän hyvin monilta ihmisiltä, jotka ovat erittäin ei-rakastavia toisille ihmisille elämässään. Ja jos nuo ihmiset rakastaisivat enemmän itseään, se ei ainoastaan vapauttaisi heitä paljosta tuskasta, vaan he lähettäisivät myös kivempaa energiaa maailmaan.

Emme tietenkään pysty siihen joka päivä. Olemme ihmisiä: meillä on hetkemme, kohtaamme puristuksemme ja kohtaamme ristiriitamme. Mutta meillä voi olla itserakkaus tavoitteena.

Jos siis uudenvuodenlupauksesi olisi: "Aion olla rakastavampi ja ystävällisempi itselleni", sen tekemisen suuri bonus on, että haluat luonnostaan olla sellainen myös muulle maailmalle enemmän kuin koskaan ennen.

KEHOSI SUUNNITELTIIN KUKOISTAMAAN … MYÖS KAAOKSESSA

Osa muutaman viime vuoden teemaa on ollut se kaaos ja pakahtuminen, jota voit tuntea joskus. Kun tietoisuus kohoaa, elämä on erittäin moniulotteista, mikä merkitsee, että voit käydä läpi hyvin monia asioita yhdessä päivässä, eikä tämä ollut tilanne aiemmin. Tämä energian keskittyminen voi olla hyvin paljon järjestelmän sisäistettäväksi. Keho, mieli, energiakeho ja henki-itse – koko joukkoa muokataan.

On siis paljon kaasosta. On kaaosta ulkona, on kaaosta sisällä. Ja kaaoksen saa asettumaan jatkamalla hengittämistä, palaamalla kehoonsa ja tietämällä, että keho suunniteltiin käsittelemään tämä.

Siinä on paljon sisäistettävää, mutta meidät kaikki suunniteltiin tähän aikajaksoon, johon olemme inkarnoituneet – emme vain oivaltaneet, että siitä tulisi tällainen ponnistus.

KÄSIKIRJOITUKSESTA IRTAUTUMINEN – SEN LÖYTÄMINEN, KUKA VOISIT OLLA

Teille jotka tunnette enemmän tasapainoa kuin koskaan ennen, tammikuu on upea aikaa päästä todella leikkimään elämän kanssa, tunnistaa synkronismit ja taianomaiset yhteydet, joita voi tapahtua, kun pääsee tuohon tasapainoiseen tilaan. Sinulla on nyt taito kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, ja tunnustaa se: "Vau, juuri viime viikolla halusin todella saada lisää tilaa elämääni ja tällä viikolla kolme asiaa peruuntui. Jokin tuolta lähti ja sitten tämä ihminen tarjoisi minulle tilaisuuden, jonka voin kokea väljästi täällä tiistai-iltana."

Samalla tavalla sinun on oltava rehellinen siinä, etsitkö niitä parannuksia, joita sanot haluavasi. Palaten aiemmin sanomaani, joskus voimme kiinnittyä parannusten haluamiseen ja kertomaan kaikille, että haluamme niitä, mutta emme oikeasti halua, koska ne saisivat aikaan alkemisen muutoksen kehossamme, jonka läpikäymistä pelkäämme.

Kuka olisit, jos päästäisit irti tavanomaisesta pelostasi? Tavanomaisesta huolestasi? Kuka olisit vanhempiesi kanssa, jos et heti ilmestyttyäsi heidän ovelleen menisi siihen malliin, että pysyt hiljaa heidän valittaessaan sitä, kuka olet? Tai sinun valittaessasi heille sitä, kuka olet, koska sitä teet heidän kanssaan – se on käsikirjoituksesi heidän kanssaan.

TUETTUNA OLEMINEN MUUTOSTEN LÄPI

Muutos on poikkeuksellisen voimakasta. Jonkun viisaan yksilön kohottavan tai inspiroivan sitaatin kera, kosketamme sen pintaa, miten viehättävää muutos on (viettelevä mieli pitää todella siitä). Mutta varsinainen muutos tapahtuu kehossa – ja sitten koko elämästäsi tulee hyvin erilainen, koska koko sisäistä itseäsi kutsutaan transformoitumaan.

Tämä on hyvin voimakas prosessi käytäväksi läpi, mistä syystä tarvitsemme tukea toisiltamme ja sisältämme.

Ja teille jotka olette valmiita todella menemään siihen, tammikuu on superlatautunut.

SISÄISEN VOIMA AIKA – ITSEMESTARUUS REHELLISYYDEN KAUTTA

Se ei merkitse, että ulkoinen maailmasi muuttuu räjähtävästi tammikuussa. Se ei ole niinkään tämän kuukauden energia. Tämä kuukausi on hyvin paljon sisäinen, aikaa todella yhdistää ja siirtää uutta energiaa kehoosi, jotta kevätkuukausien aikana – tai syys/talvikuukausien, riippuen pallonpuoliskostasi – alat huomata muutosta tapahtuvan siinä, mitä voit luoda ulkoisessa maailmassa.

Tammikuu on hyvin voimakas sisäinen kuukausi, jolloin voit tulla mestariksi suhteessasi kaaokseen ja pakahtumiseen. Voit saada myös kokemuksen, jossa alat elää vapaammalla ja läsnä olevammalla tavalla sisälläsi. Ja voit tarkastella käsikirjoitusten muuttamista vähän. Kyse ei ehkä ole siitä, että muutat tiettyjä käsikirjoituksia tässä kuussa, mutta kuukauden sisäinen energia on täydellistä aikaa tulla todella rehelliseksi itsellesi.

Voit olla rehellinen siitä, minkä haluaisit todella jättää taakse, kun astut vuoteen 2016, jotain jonka tunnistat itsessäsi ja joka on pitänyt sinua pienempänä tai rajoittuneempana, kuin haluaisit olla. Tämän tunnistus ja tiedostaminen on paljon enemmän kuin uudenvuodenlupaus.

UNOHDA, MITÄ LUULIT TIETÄVÄSI …

Tunnustan, että kaikki mitä juuri sanoin, on ehkä vähän monimutkaisempaa, kuin olisin halunnut sen olevan, mutta kerron teille, että tämä on noin 12. yritykseni nauhoittaa tämä energiaennuste. Yritin kuusi kertaa eilen ja tämän on kuudes kerta tänään. Aioin itse asiassa luopua sen tekemisestä, koska se ei tullut kasaan, ja sitten astuin kauemmas ja oivalsin: kaikki on nyt hyvin kaoottista ja ympärillämme on menossa hyvin monia asioita. Miten tuot kaiken sen kehoon ja vain annat sen olla?

Niinpä päätin antaa itselleni luvan nauhoittaa videon teille ja sanoa siinä mitä tahansa. Ja tietysti antamalla itselleni tuon luvan, oli helppoa antaa teille perinteisempi energiaennuste, minkä uskoin mahdolliseksi. Mutta ensin minun täytyi riisua pois kaikki, mitä olin havainnut, ja tulla hyvin yksinkertaiseksi.

Luulen, että tammikuu teki tämän minulle, ja luulen, että siihen se kutsuu monia meitä, jotka olemme tietoisia ja herkkiä. Nyt tulevassa energiassa on monia kerroksia ja ne vaativat meitä unohtamaan sen, mitä luulimme tietävämme, ja lähestymään asioita yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Asiat ovat hyvin monimutkaisia maailmassa tällä hetkellä, jotta on tilaisuus valjastaa yksinkertaisuuden ja läsnäolon voima.

TAMMIKUU AUSTRALIASSA

Toivon teille kaikille upeaa kuukautta. Odotan todella innolla teidän tapaamistanne Australiassa, jotka tulette Energiaviritysiltoihini ja Vallankumouksellinen rakkaus –viikonlopputyöpajaani. Olen Byron Bayssä, Brisbanessa, Sydneyssä ja Melbournessa. Kaikki yksityiskohdat ovat nettisivujen tapahtumasivulla.

Saan tavata joitain teistä henkilökohtaisesti myös New Yorkissa. Olemme juuri ilmoittaneet, että Energiaviritysilta tulee New Yorkiin perjantaina 19.2. Odotan siis innolla joidenkin teidän itärannikkolaisten tapaamista tuona iltana.

Lopuksi, tässä kuussa Portaalin uusi mp3 on "Kaaoksen hallitseminen", joka nauhoitettiin joulukuussa Sedonassa, Arizonassa. Ymmärrän nyt otsikon vähän paremmin. Se oli vähän etuajassa. Se on energiamatka ja myös kanavointi kaaoskokemuksesta elämässäsi ja siitä, miten se valjastetaan ja miten siinä ollaan. Se on portaalin jäsenten käytettävissä ilmaiseksi ja se on myös saatavana kaupasta, jos haluat käydä tsekkaamassa sen.

Viimeinen viesti minulta on iso kiitos teille kaikille, jotka lähetätte ihania viestejä, ja teille jotka lähetätte rahallisia lahjoituksia tukemaan näiden videoiden tekemistä ja esittämistä. Se merkitsee paljon, ja odotan innolla teidän palvelemistanne taas tänä vuonna kaikilla uusilla tavoilla, joita vuosi 2016 varmasti tuo minulle ja teille.

Paljon rakkautta kaikille. Pitäkää huolta itsestänne.

Lee x

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)

5.1.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Teksti on kirjoitettu puhtaaksi ja editoitu Leen videoviestistä.

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Luottamus Maamyllerrystä ja tunnemyllertystä »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net