28.11.2016

Pintahaavat paranevat helposti

Monet ovat olleet tunteistaan pökerryksissä muutaman viime päivän kaaoksen jälkeen. Älkää murehtiko, sillä sellainen ei ole enää teidän luonnollinen tilanne. Saattaa kestää muutaman päivän tasapainottua, mutta teette sen. Nimittäin ette ole enää 3D:tä ja askeleenne taaksepäin on pelkästään askel, ei hyppy. Parannatte osianne, joiden ette edes tienneet olevan haavoittuneita.

Tämä parantumisvaihe on hyvin erilainen kuin se puhdistusvaihe, jota koitte kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tietysti haluatte olla eri mieltä, sillä teistä tuntuu epämukavalta jatkuvista ilolupauksista ja –ennustuksista huolimatta.

Ajatelkaa tätä vaihetta pienenä ihohaavana, joka ei oikein koskaan parantunut, ennen kuin löysitte parantavaa voidetta.

Aioneita te ja kaikki 3D-yhteiskuntanne jäsenet peititte ja kätkitte nuo loukkaukset, vihat, laiminlyönnit ja pelot, jotka estivät teitä olemasta oma itsenne, ja pelkäsitte tarttua niihin. Kenties kyse oli vain siitä, että joku naapuri oli piittaamatta teistä, tai niin pelottavasta, että mietitte, selviytyisittekö te ja perheenne Maan tai ihmisen aiheuttamasta joukkotuhosta.

Vaikka selviydyitte, jatkuva "milloin on minun vuoroni?" –haava viipyi olemuksessanne. Nuo kätketyt pelot jotka hoiditte laastarilla, paljastetaan nyt lopullista parantamistanne varten.

Ihohaavanne ovat vain pintatasolla. Kenties nyt ei näytä kovin erilaiselta, mutta tulee näyttämään. Kun käytätte rakkausvoidettanne, olette matkalla.

Ne jotka eivät ole puhdistaneet sisäistä olemustaan, ovat sielunsa pimeässä yössä. Vaihe jonka te olette onnistuneesti saaneet loppuun.

Sisään kasvanut varpaankynsi on epämukava ja useimmiten kipeä. Ja kunnes kuin se paranee, keskitytte siihen. Mutta sitten kun käytätte oikeaa lääkettä, unohdatte koko tapauksen.

Sisäiset pelot joita keräsitte, ennen kuin poistitte ne tässä elämässä, kestivät aioneita ja vaikuttivat teihin sisäisesti ja ulkoisesti. Pystytte täysin osallistumaan rakkausjuhlaan varpaankynsi sisään kasvaneena, mutta ette todennäköisesti tee sitä, jos ette luota tuossa juhlassa olevien rakkauteen.

Tämä on ero pintahaavassa, jonka parannatte pian, ja syvällä pidetyssä haavassa, joka vaikuttaa olemukseenne aioneita.

Kenties ette pysty vielä erottamaan näitä kahta, sillä kärsitte.

Ajankohtainen kärsimisenne on pintatasolla eikä sellaista, johon teidän täytyy keskittyä viikkoja tai kuukausia, kuten aioneita sisällä pidettyihin pelkoihinne.

Kenties pelkäätte, että Maa luisuu taaksepäin monimuotoisuuden ja ekologian osalta. Se ei ole totta. Nimittäin jos luet tätä materiaalia, olet selvittänyt sisälläsi, mikä on hyväksyttävää sinulle. Olet keskittynyt ja puhdistanut pelkosi siinä määrin, että voit ilmaista pelkosi tietäen syvällä sisällä, että kaikki on hyvin, vastakkaisista viesteistä huolimatta.

Se mitä nyt tapahtuu, ei ole alistumista, vaan "tämä ei ole hyväksyttävää minun maailmassani." Niin se on, että te keskitytte yhtenä joukkona siihen, mitä haluatte, ettekä siihen, mitä uskotte olevan.

Ajankohtaiset pelkonne ja vihanne ovat sitä, että kaikki jatkuu entisellään johtajienne ja Maan osalta kokonaisuutena – ettekä ymmärrä, että tällainen pelko ei ole enää käypä.

Teidän on aika sopeutua uuteen maailmaan, jossa entiset pelkonne eivät ole enää todellisuutta. Tämä ei tahdo sanoa, että leijutte kaiken sen yläpuolella, vaan löydätte sisältänne uuden rakkausolemuksenne, joka murskaa (kyllä, "murskaa" on oikea sana) pelon, jota nyt ilmaistaan.

Teidän ei tarvitse enää kyyristyä nurkkaan ja kertoa toisille, että hän teki tämän tai tuon minulle. Olette eri olentoja, joita olitte vain kuukausia sitten. Ja niin se on, että vaikka aistitte ja tunnette vihaa, tiedätte syvällä sisällänne, ettei se ole teidän maailmanne, sillä luotte uutta maailmaa.

Ennen tätä siirtymää tämänhetkinen vihanne ja kiukkunne olisi pysynyt hengissä vuosikymmeniä, jopa aioneita, sillä sitä OLI teidän maailmanne. Ei ole enää. Niin se on, että voitte säteillä valoa noihin pimeisiin paikkoihin, nurkkaan käpertymisen sijasta.

Tämä on uusi maailma, jossa on uusi valo. Valo joka säteilee kaikille. Ja osallistuaksenne tähän uuteen vallankumoukseen, teidän täytyy vain tietää syvällä sisällänne, että kukaan ja mikään ei ole voimakkaampi kuin te.

Kenties teistä tuntee eristäytyneeltä. Kuin olisitte ainoa, joka säteilee valoaan. Tai kuin teillä ei olisi samanmielisiä ystäviä. Tai kuin olisitte maassa tai paikassa, joka on niin täynnä vihaa, ettei mitättömällä valollanne ole merkitystä. Tai että te ette halua osallistua yhteiskunnalliseen tai kulttuurilliseen vallankumoukseen. Tai että olette väsynyt ettekä voi taistella enää.

Taistelu ei ole roolinne, rakkaus on. Valonne säteileminen, jotta ne jotka ovat ns. ulkona kylmässä, tietävät, että jotain muuta on ulottuvilla. Valonne koskettaa ns. johtajia, sillä ette enää tarvitse johtajia yhtä paljon, kuin tavallinen ihminen. Rakkausvalonne säteilee ympäri maapalloa ja auttaa myös Maata kulkemaan läpi tuskastaan ja vihastaan.

Tämä on "kaikki voittavat" –aikaa, niiden "kaikki häviävät" –aikojen sijasta joita olette kokeneet aioneita. Pelkoaioneita jotka asettivat teidät jatkuvaan kierteeseen – vihaa, pelkoa, kostoa ja sitten taas lisää vihaa.

Tämä on rakkauden aikaa peloistanne huolimatta, mikä parantaa ne, jotka haluavat parantua, ja sallii ne, jotka eivät halua jatkaa vihakarmapyöränsä kokemista.

Kerroimme teille, että karmapöytänne on puhdas. Ja niin on siitä huolimatta, että pelkäätte jatkuvasti muuta. Tuon puhtaan pöydän kera – sitten kun tunnistatte ja parannatte ajankohtaiset pintapelkonne – tunnette taas kerran sitä raikkautta ja iloa, mihin olette jo päässeet käsiksi lyhyitä jaksoja.

Tämä aika yhteiskunnassanne sallii niiden, jotka eivät ole vielä aloittaneet siirtymämatkaansa, tehdä sen, jos he haluavat. Nimittäin ne tekijät jotka loitte yhtenä joukkona ns. "aggressiiviseksi vihaksi", antavat kaikille tilaisuuden päättää, jatkavatko he pelko- ja vihaelämäänsä vai matkivat sitä rakkautta ja iloa, jotka palaavat pian teille paljon pidemmiksi jaksoiksi kuin aiemmin.

Havaitsette, että toisten raivo ja pelot eivät vaikuta teihin niin kuin ennen ja itse asiassa ne tuntuvat vähän typeriltä. Sillä tiedätte, kuka olette, ilman että jonkun täytyy kertoa teille, kuka teidän pitäisi olla. Niin olkoon. Aamen.

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)

21.11.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net