01.12.2015

Kun tietää kaartaneensa pois kutsumuskurssistaan

Seuraava on katkelma uudesta muistelmateoksestani The Anatomy of a Calling (= kutsumuksen anatomia).

Siinä on kyse kutsumuksensa löytämisestä ja toteuttamisesta käyttäen Joseph Campbellin sankarin matkaa karttana siinä, mitä tapahtuu siitä hetkestä, kun kuulet kutsun seikkailuun, siihen hetkeen kun lopulta tuot graalin maljan kotiin ihmisille, jotka tarvitsevat sitä. Tämä katkelma kuvaa erityisen tuskallista osaa sankarimatkastani ja havainnollistaa, mitä tapahtuu, kun alamme kaartaa pois sielutinkimättömyydestämme.

Olin saanut kirjeen potilaaltani Fionalta työhuoneeni laatikkoon pitkän yön jälkeen, kun olin auttanut vauvoja maailmaan ja olin melkein voimaton. Kirjeessään Fiona selitti, että hänellä oli ollut miehensä kanssa ziljoona tappelua sitä, etteivät he olleet harrastaneet seksiä yli vuoteen, ja nyt mies uhkasi jättää hänet, ellei hän mennyt gynekologille selvittämään, mikä oli pielessä. Koska aikatauluni oli aivan täynnä, hän odotti kaksi kuukautta tavatakseen minut ja rukoili, että minulla olisi jokin taikaratkaisu, joka pelastaisi hänen avioliittonsa. Olin hoitanut häntä muutama vuosi takaperin ja hänen muistikuvansa minusta oli, että olin lähestyttävä, lempeä, hauska, myötätuntoinen ja rehellinen. Hän tunsi voivansa luottaa minuun.

Kirjeessään Fiona selitti, että tapaamisensa aamuna hän kävi suihkussa, ajoi häpykarvansa ja suihkautti suosikkiparfyymiään. Hän puki ylleen pitsisimmän alusasunsa ja suosikkimekkonsa. Kun hän saapui vastaanotolleni, hän seisoi jonossa neljän muun ihmisen takana, jotka ilmoittautuivat tiskillä, ja meni istumaan 20 muun naisen kanssa odotushuoneeseen. Hän odotti yli tunnin ja pitkään yli tapaamisaikansa. Lopulta assistenttini laittoi hänet huoneeseen, missä hänet määrättiin riisuutumaan, ja jätettiin yksin viileään huoneeseen 20 minuutiksi pelkkä paperikolttu päällään. Sitten hänen oli jo kylmä ja hänestä tuntui epämukavan haavoittuvalta ja hän alkoi itkeä.

Ilmeisesti – kuten hän kuvasi kirjeessään – en huomannut kyyneleitä tai edes pyytänyt anteeksi odotusta, kun tulin lopulta sisään. Fiona kirjoitti, että näytin väsyneeltä. Hiukseni olivat poninhännällä, silmäni olivat turvoksissa ja väsyneet eikä minulla ollut yhtään meikkiä. Minulla oli valkoinen takki venytettynä raskausvatsan yli, ryppyisten kirurgin vaatteiden päällä.

Hän kirjoitti, että jutustelin hänen kanssaan, kun täytin papereita ja valmistauduin suorittamaan vuositutkimuksen, mutta kun kysyin häneltä, oliko hänellä mitään ongelmia, Fiona epäröi. Seisoin selkä häneen päin enkä ottanut katsekontaktia. Koska olin niin muissa ajatuksissa, hän ei tuntenut turvalliseksi jakaa kanssani epämiellyttävää tarinaa epäonnistuneesta seksielämästään. Niinpä hän päätti pitää suunsa kiinni. Suoritin tutkimuksen, uusin hänen reseptinsä ja jätin hänet yksin huoneeseen suomimaan itseään.

Kun Fiona pääsi kotiin, hän riisui hienoimman mekkonsa ja laittoi pois pitsialusasunsa. Häneltä vaati kuukausia kerätä riittävästi rohkeutta tilatakseen ajan toiselta lääkäriltä, mutta hän oli löytänyt hyvän lääkärin, joka ei hyväksynyt hoitovakuutussuunnitelmia eikä tehnyt enää synnytyksiä, joten lääkäri oli voinut käyttää kokonaisen tunnin hänen kanssaan. Lääkäri auttoi häntä parantamaan hormonitasapainon ja sai hänet pois masennuslääkkeistä, ja hän ja hänen miehensä kävivät yhdessä terapiassa.

Hän kirjoitti, ettei hän aikonut tuomita minua tai häpäistä minua. Hänet oli kasvatettu uskomaan, että lääkäreitä kohdellaan kunnioittaen eikä kyseenalaisteta heidän neuvojaan tai käyttäytymistään. Mutta hän oli niin loukkaantunut tapaamisesta ja niin pettynyt toiminnastani, että hänestä tuntui, että hän halusi minun tietävän siltä varalta, että se auttaisi muita potilaita. Hän toivoi minulle hyvää, onnitteli raskaudestani ja ilmaisi myötätuntonsa siitä, miten kiireinen hän tiesi minun olevan. Hän allekirjoitti kirjeen: "Uskon, että olet edelleen siellä. Rakkautta, Fiona."

Itkin lukiessani Fionan kirjeen. Pahinta oli, etten edes muistanut tapaamista, enkä pystynyt loihtimaan mieleeni kuvaa hänen kasvoistaan. Fiona oli vain yksi kasvoton ja nimetön numero vastaanottoni lääketieteellisellä kokoonpanolinjalla.

Mitä minulle oli tapahtumassa? Miten olin antanut itseni tulla niin kiireiseksi, etten enää huomannut potilaani itkeneen? Minulla oli kutsumus terveydenhoitoon parantajaksi. Olinhan "Squirrel Girl" (=oravatyttö, sarjakuvan supersankarihahmo). Mutta millainen parantaja saa itkevän ja alastoman naisen, jolla on huoli terveydestä, tuntemaan Fionan lailla? Milloin olin lakannut välittämästä?

Kun luettuani kirjeen soitin kotoa Fionalle pyytääkseni anteeksi, hän kiitti minua soitosta ja kehotti olemaan murehtimatta tai pahoillaan. Olin sanoinkuvaamattoman häpeissäni.

Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)

17.11.2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Erilainen maailma Kaaos ja voima/valta »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net