09.02.2019

Ironia pimeiden voimien tutkimisessa

Olen kamppaillut erään ironisen asian kanssa pitäessäni nettisivuja, jotka paljastavat sen kontrollointimatriisin luonteen, jossa olemme. Koska olemme voimakkaita luojia, luomme tätä matriisia joka hetki sillä, mihin fokusoidumme ja mitä aiomme, ja meidät on ohjelmoitu alitajuisesti luomaan se, mitä tutkimme, tekemällä siitä oman totuutemme. On tärkeää oppia, miten tutkitaan ilman kiinnittymistä pelkoon ja muutetaan oma taajuutensa neutraaliksi tai rakkaudeksi voimaantuneessa tilassa, mikä estää kontrollointimatriisin vahvistamisen paljastaessaan sitä.

Osa ihmiskunnan kontrolloimisen mustaa magiaa ja ihmisten lukitsemista negatiiviseen matriisiin, alkaa tavallisesti koulusta. Meille opetetaan aineita, joita meidän täytyy toistaa uudestaan ja uudestaan muistaaksemme, ja sitten meiltä kuulustellaan, miten hyvin olemme ohjelmoineet aivomme uskomaan nämä faktat. Vanhempamme tavallisesti vahvistavat tätä ohjelmointia, koska myös heitä aivopestiin ja "mielikontrolloitiin". Ennen nykyajan koulujamme myös "hevoskärryihmisiä" aivopestiin hajottamaan ja hallitsemaan sota-ajatuksella, ja yhteiskunta varmisti monien ihmisten pitämisen saluunoissa ja/tai kirkoissa. Informaatiota levitettiin tavallisen postin ja sanomalehtien kautta, ja oli erittäin pieni mahdollisuus saada voimaannuttavaa informaatiota.

Informaatio voi olla yksi voimaannuttavimmista asioista kontrollointimatriisista vapautumiseen. Kuitenkin mustan magian ohjelmointia voidaan käyttää myös tutkimuksiin pimeistä voimista. Jotkut sanovat, että pimeyden pitäisi universaalin lain mukaab kertoa meille avoimesti, mitä se tekee, koska meillä on vapaa tahto eikä meitä pitäisi ohjelmoida ilman lupaamme. On todella hyvää valittujen salaseuran jäsenten vuotamaa informaatiota, ja on rutosti elokuvia, jotka paljastavat maanulkopuolisen elämän. Asettamalla tuon informaation kaikkien nähtäväksi, annamme oletettavasti suostumuksen jatkamalla elämistä kuin orjat, jos emme tee asialle mitään. Tietenkään useimmat ihmiset eivät oivalla katsovansa totuutta suoraan edessään. Mutta vaikka tunnistaisimme totuuden, mitä jos se annetaan nähdä, jotta meidät saadaan jatkamaan, mitä ne tekevät? Emme ole koskaan oppineet sanomaan "ei" ja muuttamaan energiaa, voidaksemme murtaa tuon subliminaalisen ohjelmoinnin tutkiessamme niiden kontrollointi- ja kidutusmenetelmiä.

Pointtini on ymmärtää, miten tämä käänteinen matriisikopio luodaan. Sanotaanpa, että puolet Maan väestöstä on Lähdeolentoja, jotka luovat tätä käänteismatriisitodellisuutta (enimmäkseen alitajuisesti) ajatuksillaan, fokuksellaan ja aikomuksillaan. Useimmat ovat täynnä pelkoa, eivätkä edes käsitä sitä. Toisessa puolikkaassa on pieni prosenttiosuus negatiivisia olentoja. Loput "ihmiset" ovat ei-pelaajahahmoja, sieluttomia olentoja tai taustaihmisiä, kuten Dolores Cannon on kutsunut niitä. Heitä kontrolloidaan tekoälyllä jatkamaan jokaisen hetken luomista alemmasta värähtelystä, ohjelmoimalla Lähdeolennot pysymään matalassa taajuudessa. Juoni jatkuu matriisissa, kun Lähdeolennot ovat unohtaneet, keitä ovat ja että he luovat oman todellisuutensa.

Joka hetki välähdämme useita kertoja olemaan ja pois olemasta. Kun välähdämme olemaan, olemme luoneet vain uudelleen kehon ja oman maamatriisiversiomme, joka perustuu edelliseen hetkeen ja siihen uuteen ohjelmointiin, joka vaikuttaa meihin nyt-hetkessä. Tämä on kaikkein suurin salaisuus: me luomme tämän matriisin. Negatiiviset olennot eivät luo mitään. Ne voivat vain kopioida matriiseja ja vaikuttaa Lähteeseen, jotta se luo negatiiviseen vaikutukseen ja tietämättömyyteen perustuen.

Järjestelmän hajottajia ovat tähtisiemenet, jotka heräävät sille, keitä he ovat Lähteenä, ja he tulivat tänne ohjelmoimaan matriisin uudestaan sisältä käsin. Sen tekemiseksi on tärkeää oppia, miten ollaan tarkkailija ja fokusoitumatta liikaa pimeisiin voimiin, jotta ei vedä niitä omaan todellisuuteensa. On oppimisketju, jota voidaan seurata ja johon sisältyy itsensä työstäminen, jotta pystyy käsittelemään totuuden. Ensin kompastut johonkin isoon aiheeseen ja tutkit kaiken mahdollisen siitä, sitten päätät, ettet halua sitä omaan matriisiisi, ja julistat universumille, ettet suostu siihen. Sitten on tärkeää prosessoida ja muuntaa kaikki tuo negatiivinen informaatio pitämällä tauko siitä, nostaen värähtelyäsi ja fokusoituen siihen, mitä haluat luoda uudessa Maassa.

Ennen juutuin niin tutkimaan negatiivista kontrollointimatriisia, että se alensi värähtelyäni. Ironista on se, että halusin ihmisten vain tietävän, mitä tapahtui, joten kirjoitin artikkelin siitä (vahvistaen sitä tiedostamatta). Jos joku käänsi päänsä tuolle informaatiolle, tuomitsin vahingossa ne, jotka kulkivat henkisesti tämän informaation ohi. Olen oppinut, että jos meillä ei olisi henkisiä ohikulkijoita ylläpitämässä korkeampaa taajuutta, jotta matriisin puhdistajat voivat mennä siivoamaan paskaa, jäisimme jumiin siihen värähtelyyn, joka vahvistaa tuota tutkimamme matriisia. Olen pidättäytynyt monien muiden synkempien aiheiden kirjoittamisesta, koska emme ole kaikki oppineet vetäytymään siitä värähtelystä, jonka ne ovat luoneet. On vielä paljon lisää pimeyden metkuja, joista monet tähtisiemenet eivät koskaan tiedä. Pienelle prosenttiosuudelle meistä se kerrotaan, ja tasapainotamme tuon osan matriisia muuntamiskyvyillämme.

Huomasin, että kun pidin taukoa tutkimuksistani ja luin jotain, mitä rakastin, kuten Barbara Marciniakin "Bringers of the Dawn", latauduin ja voimaannuin uudestaan. Menin myös luontoon tai hemmottelin itseäni spesiaaliaterialla tai jälkiruualla, kunnes minusta tuntui paremmalta. Tuo energiamuutos salli minun muuntaa sen, mitä olin napannut lukemalla noita pahoja asioita, ja sitten keskityin johonkin voimaannuttavaan ja tekemällä jotain, mistä nautin. Kun muutin sen energian, mitä olin tutkinut, muuttamalla energiaa kehossani, en jatkanut tuon aiheen luomista matriisiini. On tärkeää luoda oma pieni pakopaikkansa, kun on vielä täysin ruumiillistunut.

Olen myös sen jälkeen kyennyt tutkimaan negatiivista kontrollointimatriisia tarkkailijana, mikä tapahtui luonnostaan käytyäni "tyhjiössä". Kun olin saavuttanut tasapainon omassa energiatyössäni, olin "maailmassa, mutten maailmasta". Tämä esti minua ottamasta itselleni sen negatiivisen matriisimateriaalin ohjelmointia, jota "tarkkailin" sukeltaessani tutkimukseeni ja pois siitä. Jatkoin julistuksiani, etten suostu siihen, mitä "tuolla" tapahtuu. Joskus teen mielessäni "poista ja kirjoita uudelleen", kun ajattelen jotain negatiivista ymmärtääkseni sen, ja korvaan sen toistamalla positiivisia affirmaatioita siitä, mitä haluan. Olen myös avannut sydämeni niin, että luon matriisiani uudestaan rakkausvärähtelystä, pelkovärähtelyn sijasta. Matriisin uudelleenohjelmoinnin viimeiseen osaan sisältyy paljon keskittymistä siihen, mitä haluan omaan matriisiini, ja näin edesautan uuden Maan luomista.

Kaikkien roolina ei ole tutkia matriisia syvältä, ja havaintotapa liittyy paljon matriisin tulkitsemiseen. Mutta niille jotka ovat uteliaita ja kyseenalaistavat kaiken, avain on oppia muuntamaan se, mitä tutkii. Muuttamalla energiaasi ja pitämällä taukoa, et jää kiinni negatiiviseen spiraaliin omassa paikallisessa matriisissasi ja osallistut myös yleismatriisin luomiseen kaikkien muiden Lähdeluojien kanssa. Joskus on hyvä pitää useiden kuukausien tauko, jos sitä vaaditaan taajuutesi nostamiseksi takaisin korkeampaan tilaan tai ulottuvuuteen. Varmista, että lukemasi artikkelit ja katselemasi videot ovat totuustaajuutta, eivätkä perustu pelkoon tai matalaan värähtelyyn. Kiinnitä huomiota siihen, miltä sinusta tuntuu, ja tee muutoksia sen mukaan.

Matriisi jonka näemme, on hologrammi-illuusio, ja se on yhtä helppoa poisluoda, kuin se oli luoda. Muistamme, miten se tehdään, yksi tähtisiemen kerrallaan. Enemmistön vaikutuksen kumoamiseen vaaditaan vain pieni prosenttiosuus voimaantuneita luojaolentoja rakkausvärähtelyssä.

Kirjoittanut Michelle Walling (www.howtoexitthematrix.com)

29.1.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Rakkaudenteko Uusien malliemme asettamista »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net