12.11.2015

Hulluna tietoisuudesta

Useimpien mittareiden mukaan sinä ja minä olemme hulluja.

Minä erityisesti tekemäni työn vuoksi, mutta sinä tulet hyvänä kakkosena. Kliininen diagnoosi meillä kummallakin osuisi samaan yleiskategoriaan: (aisti)harhainen.

(Voi hyvä luoja! Menin juuri Wikipediaan katsomaan, oliko sanavalintani "harhainen" täsmällinen tämän artikkelin kannalta. Wikipedian mukaan olen todella harhainen! Tavallaan vain vitsailin kirjoittaessani tämän sanan. Artikkeli totesi seuraavaa. Omituiset harhakuvitelmat: harhakuvitelmia pidetään omituisina, jos ne eivät ole selvästi ymmärrettäviä saman kulttuurin ikätovereille eivätkä juonnu tavallisista elämänkokemuksista. Suureellisista harhakuvitelmista kärsivällä ei ole käsitystä kosketuksensa katoamisesta todellisuuteen. Yksilö on vakuuttunut siitä, että hänellä on erityisvoimia, -taitoja tai –kykyjä. Joskus yksilö saattaa uskoa olevansa joku kuuluisa henkilö tai hahmo.) (Kirjoittajan huomautus: Mietin, osuuko tähän harhakuvitelmakuvaukseen myös yksilö, joka uskoo kanavoivansa kuuluisaa kuollutta henkilöä.)

No, nyt kun olen saanut tuon pikkupaljastuksen minun – ja sinun – persoonallisuudesta, minäpä jatkan artikkeliani. Kirjoitan tätä lentokoneessa. Luulen, että takanani istuva vanhempi nainen lukee olkapääni yli. "Henry", hän kuiskaa nukkuvalle miehelleen: "tuo mies sanoo olevansa harhainen. Pitäisikö minun kutsua lentoemäntä?" Ei rouva, vaan lakata lukemasta olkapääni yli, koska pyörryt siitä, mitä tulee seuraavaksi.

Meillä on erityistehtävä, sinulla ja minulla. Sitä kutsutaan "tietoisuuden tuomiseksi elämään". Siinä on kyse tietoisuuden – mikä on itse elämä – luonteen ymmärtämisestä ja sen päästämisestä jokapäiväisiin kokemuksiimme. Siinä ei ole kyse takanani olevan naisen pelastamisesta. (Hän potkaisi juuri Henryä.) Siinä on kyse aikamme suurimman mysteerin paljastamisesta: tietoisuus on kaiken perusta. Se ei ole tiedettä, mutta se vaikuttaa tieteeseen tulevina vuosina. Se ei ole uskonto tai henkisyyttä, mutta se muuttaa niiden luonnetta elinaikanamme. Se ei ole edes "ajattelua" tai kognitiota, ja tässä on ongelma. Mitä se sitten on, tämä tietoisuudeksi kutsumamme asia? Ja miten se liittyy valaistumiseen? Emmekö ole täällä valaistumista varten? Emmekö ole kaikki inkarnoituneet siksi tähän hyvin erityislaatuiseen aikaan?

Kaikki me olemme oppineet ajattelemaan ja toimimaan lineaarisessa maailmassa. Joistakin teistä tuli melko hyvä siinä. Jotkut teistä ansaitsivat vaikuttavia yliopistotutkintoja ja teistä tuli lääkäreitä, bisnesjohtajia, terapeutteja, opettajia, taiteilijoita tai kirjailijoita. Opimme pelin ja pelasimme sitä hyvin. Mutta koko ajan – koko hemmetin ajan – tiesimme, että oli jotain muutakin. Emme tienneet, mitä se oli, emme tienneet, miten kuvata sitä, emmekä luottaneet siihen, minkä tiesimme. Mutta tiesimme sen.

Voi luoja, miten tämä on johtanut turhautumisen, masennuksen, ahdistuksen, vihan ja epäilyn vuosiin! Miten se on ottanut energiaa meistä! Miten monta kyyneltä olemme vuodattaneet tämän vuoksi? Miten monena päivänä emme ole voineet olla tavallisten ihmisten joukossa, koska emme sovi heidän maailmaansa emmekä ole vielä oivaltaneet omaa maailmaamme? Miten toivoimmekaan, että olisi nappula, josta sulkea ihmismielen lakkaamattoman pölinän, voidaksemme kuulla todelliset tunteemme ja oman totuutemme!

Mutta siinä kaikessa on kyse tietoisuudesta. Siinä missä monet henkisesti orientoituneet ihmiset pyrkivät mielenrauhaan ja yhteyteen kosmoksen kanssa, meissä on kyse tietoisuudesta. Tiedostamisesta. Oivaltamisesta. Heräämisestä. Adamuksen mukaan tietoisuus synnytti taivaat ja maat, se antaa muodon fyysiselle maailmallemme ja on läsnä koko luomakunnan joka ulottuvuudessa. Se ei sisällä energiaa, valtaa tai voimaa. Siksi sitä on mahdotonta havaita nykyisillä mittausjärjestelmillämme. Mutta kuitenkin se on Lähde.

Oma haasteeni on mennä mielen ajattelun yli puhtaaseen tietoisuuteen. Syyllistyn yritykseen käyttää mieltä tieni ajattelemiseen tietoisuuteen, mutta vuosien yrittämisen jälkeen olen alkanut oivaltaa, ettei se toimi. Päädyin ainoastaan suurempaan määrään mielen ajatuksia – joita minulla on jo liian paljon. Olen yrittänyt tuntea tieni tietoisuuteen, vain aistimalla todellisuuttani, mutta se on ollut kuin seisomista huterien pahvilaatikoiden päällä, mistä romahtaa alas toisen tai kolmannen kerroksen jälkeen. En näytä pystyvän pääsemään mielen ajatusten yli.

Mutta kuitenkin "tiedän" tietoisuudestani. Silloin kun en yritä ajatella sitä, tiedän, että se on siinä. Mutta kun ajattelen sitä, se menee pois. Se on kuin noiden valkoisten tai sinertävien valoleimahdusten näkemistä silmänurkassa. Tobias sanoi minulle kerran, että se oli tietoisuus – joko omani tai lähellä olevan olennon. Mutta sillä hetkellä kun katson suoraan noita valoja, ne menevät pois. Miten turhauttavaa! Haluan nähdä ne selvästi silmilläni, mutta mieleni menee tielle ja sitten ne näyttävät häviävän. Hiton mieli!

Puhdas tietoisuus – mieleni puuttumatta asiaan – näyttää tulevan, silloin kun vähiten odotan sitä. Viimeisin kokemukseni tapahtui yhtenä aamuna Kynnys-työpajassa Vernonissa, Kanadassa. Menin ulos aikaisin aamulla katselemaan auringonnousua vuorten takaa. Oli upea ja selkeä aamu. Normaalisti olisin ajatellut, miten kaunis aamu oli, mutta tällä kertaa vain istuin puistonpenkillä, vedin syvään henkeä ja oivalsin olevani puhtaassa tietoisuudessa. En määritellyt tai ajatellut tuota hetkeä. En ajatellut, miten kirkas taivas oli tai miten täydellinen lämpötila oli tai ettei ketään ollut ympärillä. Se vain oli. Millään muulla ei ollut merkitystä kuin tuolla hetkellä ja tuossa hetkessä olin täysin vapaa ja selkeä. Se ei ollut kokemus mielenrauhasta, vaikkei ollut mielen toimintaa, vaan paremminkin tietoisuus kaikesta ja ei-mistään samanaikaisesti.

Myöhemmin oivalsin, että puhdas tietoisuus on aina tässä, mutta en oivalla sitä, koska minulla on liian kiire kaiken määrittelemisessä sisälläni ja ympärilläni. Yritän jopa määritellä tietoisuuden, mutta jos se on kaiken lähde, ei ole mitään tarvetta tai syytä määritellä sitä. Määrittely tulee mielestä ja se sulkee välittömästi pois oivalluksen tietoisuudesta. Se vain on siinä aina, eikä sitä voi laittaa kognitiiviseen rakenteeseen. Sillä hetkellä kun menen mieleen tietoisuuden osalta, se ei ole enää tietoisuutta. Se on vain ajatus tietoisuudesta.

Nyt tuohon hulluusjuttuun: on hullua sallia jokin niin määrittelemätön kuin tietoisuus, ainakin konventionaalisten ihmissääntöjen mukaan. Vaikka mielen uskoa Jumalaan ja enkeleihin pidetään hyvänä, koska monet muutkin ihmiset uskovat niihin, tietämisen sallimista jostain "enemmästä" (tietoisuus) pidetään harhaisena, koska se ei ole peräisin mielestä. Itse asiassa mieli on tietoisuuden ilmaisumuoto, ei toisinpäin. Sillä hetkellä kun mieli yrittää määritellä sitä, se menee pois. Se on aina siinä, mutta näyttää häviävän, kun mieli tulee mukaan. (Tuo vanhahko nainen takanani kuiskasi juuri nukkuvalle miehelleen: "Henry, hän ei usko Jumalaan! Hän uskoo johonkin, jota sanotaan "tietoisuudeksi".)

Vaatii suurta itseluottamushyppyä mennä konventionaalisen ajattelun yli tietoisuuteen. Jotkut sanoisivat, että se on hullua. Toiset sanoisivat, että se on fantasiaa. Mutta tulee se päivä, luultavimmin meidän elinaikanamme, jolloin maailma tunnustaa jonkin sellaisen olemassaolon, joka on kaukana mielen tuolla puolen. Fyysikot ja tiedemiehet löytävät uuden tekijän, joka saa valon, energian ja hiukkaset toimimaan ja reagoimaan. Tietysti on valtavaa väittelyä siitä, mikä tämä tekijä on ja mistä se tulee. Jotkut sanovat sitä Jumalaksi, toiset väittävät sen tulevan muukalaisilta ja toiset sanovat sen olevan pimeää energiaa. Mutta me tiedämme, että kyse on tietoisuudesta. Oivallamme, että kaikissa noissa vuosissa, kun mietimme, olimmeko hullu vai harhainen vai täynnä fantasiaa, oli kyse olemisesta yhden kaikkein suurimman paljastuksen eturintamassa: tietoisuus.

Tunnen lentokoneen moottoreiden hiljentävän, kun alamme hiljalleen laskeutua Denverin lentokentälle. Katson taakseni, miten vanhemmalla naisella ja Henryllä menee. Nainen on sammunut, hänen päänsä nojaa Henryn olkaa vasten ja hänen suunsa roikkuu auki. Tietoisuudella on hassu tapa tainnuttaa ihmiset, koska mieli ei pysty käsittämään sitä. Hän herää muutaman minuutin kuluttua ja on täysin unohtanut, mitä hän luki olkapääni yli. Hänestä tuntuu vähän hämmentyneeltä, hän ei muista unia lyhyiden torkkujensa ajalta ja hän yrittää saada mielensä taas fokusoitumaan. Hän jatkaa monien muiden tapaan tiedostamattomana tietoisuudesta. Mutta jokin on herännyt syvällä hänen sisällään eikä sitä voi laittaa koskaan enää uneen, kunnes se oivalletaan.

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)

Marraskuun 2015 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Suoraan sydämestä 9.1. Yleiskatsaus vuodelle 2016 »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net