08.09.2015

Ei-minkään salliminen

Tässä sitä ollaan kynnyksellä ja sujahdetaan tai sukelletaan pää edellä toiselle puolelle.

Tiedän, että (teoriassa) kaikki on tehty ja valmista, kasama. Mutta silti mietin: "Onko tämä se suuri oivallus, mihin olen valmistautunut elämien ajan? Tätäkö on elämäni valaistumisen kynnyksellä?" Kyse ei ole siitä, että odotin punaisen maton tai kultaisten portaiden laskeutuvan pilvistä (vaikka se olisi kivaa), mutta odotin ainakin niiden aaltoina tulevien aspektien ja menneiden elämien muistojen loppumista, jotka sotkevat elämäni ahmyon. Oikeasti, se on uuvuttavaa. Minne tahansa käännynkin, tulen kasvotusten itseni kanssa – enkä välttämättä tuon todellisen ja vapaan versioni.

Epäilyjä on rajattomasti. Ne kysyvät: "Miten on mahdollista, että kaiken tietoisuuteni, viisauteni ja kokemukseni kera löydän itseni edelleen eksyneenä draamaan? Miksi asiat tuntuvat yhtä kaoottisilta ja järkyttäviltä kuin aina ja niissä on vielä vähemmän tolkkua? Ovatko nämä syvät haavat edes minun?" Kunnes muistan: "Mikään ei ole väärin. Valitsin muutoksen ja nyt olen keskellä sen kokemista." Emme shaumbroina ole ainoastaan muutoksenluojia, vaan myös transformaatioeksperttejä. Luulisi, että olisimme rennompia sen kanssa! Onhan muutos täällä meidän vuoksemme ja palvelemassa meitä.

Kenties on hyödyllistä muistaa, että se mitä tässä oikeasti tapahtuu, on paljon syvällisempää kuin ihmiselämän tavalliset ennustettavissa olevat syklit. Sellaiset kokemukset kuin työpaikan tai suhteen menettäminen tai myös syntymä ja kuolema ovat helppo nakki verrattuna siihen tietoisuusmuutokseen, joka tapahtuu siirtyessämme heräämisestä mestaruuteen. Olemme päättäneet luoda täysin uuden suhteen itseemme ja päästää irti siitä matriisista, jolle todellisuutemme on perustunut.

Voitaisiin sanoa, että havahtumaton ihmiselämä on kuin junamatka, jolla maisema muuttuu ihmisen kehittyessä. Oivalluselämä on kuitenkin erilainen: maiseman muuttumisen lisäksi nyt junakin muuttuu, eikä ainoastaan junan muoto, vaan myös sen toiminta, tarkoitus ja käyttöjärjestelmät. Navigointijärjestelmä määritellään uudestaan ja se kommunikoi kanssamme hullulla, uudella tavalla. Siinä missä elämä oli ennen juna raiteilla, se alkaa tuntua yhtäkkiä enemmän autolta pyörien päällä, kunnes seuraavana päivänä havaitsemme lentävämme ilmassa eikä mitään kiintopistettä ole näkyvissä. Juuri tästä syystä nämä muutokset ovat hyvin pelottavia – koska sallimme kiintopisteemme muuttua. Emme vaihda pelkästään kanavaa, jota kuuntelemme, vaan annamme kaukosäätimen mieleltä "minä olen" –olemukselle.

Vaatii tosissaan rohkeaa ja uskaliasta olentoa salliakseen tuollaisen transformaation. Muistakaa, rakkaat tietoisuuskollegat ja merirosvokumppanit, että teemme lopultakin sitä, mikä tuntuu oikealta meille, ja jokaisen todellisuusosan on järjestäydyttävä uudelleen suhteessa meihin. Pioneerina oleminen merkitsee katsomista tulevaisuuteen, jota ei ole vielä luotu, joten elämä on luonnollisesti huolestuttavaa.

Rakastamme epäilemistä, huolestumista ja kysymistä itseltämme, mikä on pielessä, mutta kohdataanpa totuus: jos juuri mitään ei tapahtuisi, olisimme todella järkyttyneitä. Emme voi saada kumpaakin. Emme voi astua vanhan itsemme rajojen yli ja säilyttää edelleen odotetun turva. Voimme kuitenkin tehdä ei-mitään. Toisin sanoen, muutoksen tielle menemisen sijasta voimme sallia sen – kaikessa suuressa kaaoksessaan, melussaan ja epätäydellisyydessään.

Melkein päivittäin kadotan itseni mieleeni ja aspekteihini, vain palatakseni ennemmin tai myöhemmin takaisin muistamiseen. Elämäni on tanssispiraalia, joka liukuu tietoisuuden ja kaikkien häiriötekijöiden välillä. Joskus mietin, mitä itua on käydä sitä läpi, jos aina päädyn samaan paikkaan joka tapauksessa? Enkö voisi vain mennä asiaan ja lakata ylipäätään menettämästä tasapainoani? Sillä tosiaankin sama asia tuo minut joka kerta takaisin muistamiseen:

Vedän tietoisesti henkeä, sallin kaiken olla, mitä on, tunnen hengityksen syvällä vatsassani … sallin lisää ja sanon itselleni: riippumatta siitä, mitä tapahtuu, se on ok, minä olen ok … kenties ei tunnu sitä, että kaikki on hyvin, mutta sekin on ok … itse asiassa millään ei ole merkitystä, paitsi että olen läsnä itseni kanssa, tiedostan, että olen olemassa, ja tiedostan, että tiedostan … hengitän lisää, kunnes luiskahdan tuohon suloiseen ei-mitään-tilaan … silloin tiedän saapuneeni alueelleni, tasapainopisteeseeni.

Kenties se on vain uusi sana hyväksymiselle, myötätunnolle tai sallimiselle, mutta jotenkin ei-mitään-käsite saavuttaa minut parhaiten. Ei-mitään on tila, jossa minun ei tarvitse tehdä tai olla mitään, mennä minnekään, ajatella, vastustaa tai kontrolloida mitään. Siinä ei ole mitään ymmärrettävää ja mitään todistettavaa – olen siinä vain kaikkea, mitä olen, eikä mikään ole oikeasti riittävän tärkeää häiritäkseen tuota rauhaa.

En ole harjoitusten suuri ihailija, mutta jos minun täytyisi myöntää käyttäväni jotain, se olisi ei-mitään-harjoitus. Tällä tavalla huomaan yhdistyväni kerta toisensa jälkeen tietoisuuteeni. Tämä alue on kuin olemista pyörremyrskyn silmässä, missä mikään ei kosketa rauhantilaani, missä voin itse asiassa nauraa tämän maailman naurettavuudelle ja tarkkailla elämäni draamaa, joka näytetään järjestetyn niin yksityiskohtaisesti ja nerokkaan synkronisesti, etten voi yksinkertaisesti uskoa, ettei sillä ole mitään merkitystä.

Tänä iltana menen nukkumaan tietäen, että luultavasti taas huomenna tanssin tuota spiraalitanssia ja liu'un oivaltamisen ja epäilemisen välillä. Ja koska tiedän, ettei minun ehdottomasti tarvitse tehdä mitään, voisin yhtä hyvin nauttia aistillisesta kokemisesta. Sillä kuka tietää, miten monta tilaisuutta minulla on vielä kokea oikeaa ja aspektien vaivaamaa draamaa, sellaista joka saa pääni pyörälle, sydämeni jyskyttämään ja vatsani sekaisin adrenaliinista? Aah, miten aistillista! On uskomatonta ajatella, että nämä ovat viimeisiä kertoja, jolloin koskaan pystyn kadottamaan itseni täysin näihin tiheisiin, tahmeisiin ja hyvin inhimillisiin tilanteisiin. Miksen siis tekisi sitä tyylillä, täysin vereslihalle avautuneena ja leveä hymy kasvoillani sanoen: "Kyllä, olen valmis! Tuokaa se esiin, aspektit! Näyttäkää minulle, mitä teillä on, koska aion nauttia helvetisti teistä, kun vielä voin, suoraan täältä ei-mitään-alueeltani, nojautuen taaksepäin ja syöden popcornia. Katsotaanpa show'ta!


Kim Seppälä on uuden energian kirjoittaja, joka asuu parhaillaan Etelä-Saksassa.

Kirjoittanut Kim Seppälä (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2015 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net