09.07.2015

Alemman astraalitason mysteerikouluun astuminen

Vaatii suurta rohkeutta katsoa omia pelkoja, menneitä traumoja, epäonnistumisia ja menetettyjä unelmia. Jos kuitenkin voimme löytää rohkeutta katsoa tietoisuutemme ja auramme alimpaan taajuuteen, löydämme monia opettajia.

Oivallamme myös, miten paljon olemme kasvaneet ja muuttuneet ITSEMME entisistä ilmaisuista.

Astraalitasolla on edelleen aika, mutta se on paljon nopeampi. Olin vasta teini, kun havaitsin ajan olevan erilainen eri paikoissa. Minulla ei ollut silloin sanaa "tietoisuustiloille".

Tiedän tehneeni tuon havainnon tuossa iässä, koska muistan tuon makuuhuoneen, kuin se olisi tapahtunut eilen. Olin tulossa juuri murrosikään ja kehomuutokseni saivat aikaan valtavia ja ei-haluttuja tunnemuutoksia.

Samaan aikaan oivalsin, että kaikki mitä olin kuvitellut, oli luultavasti totta. Näin ollen minun täytyi saada jonkinlainen kontrolli siihen, mitä kuvittelin. Itse asiassa uneni olivat hyvin häiritseviä – niin häiritseviä, että tiesin, että minun täytyi saada jonkinlainen kontrolli niihin.

Nyt teidän, että korkeampi itseni opasti minua, mutta silloin tiesin vain, että jos en saanut jotain kontrollia uniini, tulisin hulluksi.

Siksi aloin opetella laittamaan mustan samettiruudun mieleeni ja käyttämään tahdonvoimaa jonkin kuvan näkemiseen.

Ensimmäinen käyttämäni kuva oli punainen ruusu. Oli erittäin vaikea luoda kuva ruususta mielikuvituksessani, mutta jatkoin harjoittelua, kunnes pystyin.

Lopulta pystyin myös tavaamaan sanoja, jotka olivat erittäin vaikeita, ollakseni näkemättä noita sanoja peilikuvassa. Lopulta olin saanut jonkinlaisen kontrollin kuvista, mikä salli minun mennä mieleeni ennen nukahtamista.

Jotenkin olin tajunnut, että jos sallin negatiiviset ajatukset ennen nukkumaanmenoa, näkisin pahoja unia. Hoksasin tämän, koska olin käynyt katsomassa kauhuelokuvan, missä Blob tuli ulkoavaruudesta (opettaen nuoria ihmisiä vihaamaan ja pelkäämään avaruusolentoja) ja sulatti ihmisiä.

Olin niin kauhistunut noista sulattamiskuvista, että näin niitä aina, kun suljin silmät nukahtaakseni. Kovan harjoittelun jälkeen – mikä oli tehtävä yksin, kun elämässäni ei ollut ihmistä, jolle olisin voinut kertoa ongelmani – pystyin luomaan miellyttäviä kuvia mieleeni.

Kun otin aikaa luodakseni näitä rakkaudellisia ja onnellisia kuvia, minulla ei ollut painajaisia. Jos kuitenkin unohdin, painajaiset palasivat.

Vähitellen nukkuminen ei ollut yhtä kauhistuttavaa ja pystyin rentoutumaan siihen. Niinpä päätin laittaa herätyskellooni musiikkia järkyttävän pirinän sijasta. Sitten yhtenä aamuna minulla oli uni, mikä oli erittäin pitkä ja monimutkainen.

Pääasia minkä muistin unesta, oli laulu, mikä soi koko unen ajan. Se oli mukava ja miellyttävä uni ja heräsin hitaasti.

Sitten yllätyksekseni tuo laulu soi melko kauan herättyäni.

Silloin havaitsin, että aika oli unessa erilaista kuin hereillä. Panin merkille tuon havainnon ja sitten unohdin sen. Se oli yksi ensimmäisiä seikkailujani tietoisuustiloissa.

Ollessani nuori aikuinen 70-luvulla opin uuden termin "muuntunut tietoisuus". Ennen sitä tietoisuus merkitsi sitä, että olimme hereillä, emme unessa.

Kun nyt katson taaksepäin, voin nähdä, että tietoisuustilani oli hyvin matala monta vuotta, kun olin hyvin masentunut.

Olin masentunut, koska kaipaisin ITSEÄNI ja olin järkyttynyt, etten voinut olla itseni kenenkään kanssa tai minut tuomittiin. Siksi olen päättänyt noutaa monet masentuneet itseni.

Sanon "monet", koska masennus seurasi minua monissa elämäni vaiheissa. Näen kaikkien masentuneiden itsejeni opiskelevan nyt kauniissa mysteerikoulussa.

Olen tehnyt jonkin version tästä harjoituksesta monta kertaa, mutta se ei koskaan vanhene ja joka kerta minusta tuntuu vielä paremmalta.

Toivon, että sinä voit hakea ITSESI kadotetut osat ja viedä ne tähän kauniiseen mysteerikouluun.

Ne oppivat paljon ja niin sinäkin.

Siunausta.

Kenties haluaisit jakaa oman tarinasi.

Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

29.6.2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net