28.10.2016

Aikajanamuutoksen anatomia

Mitä enemmän tutkin aikajanamuutoksia, sitä enemmän innostun. Aikajanamuutokseen liittyy niiden todellisuuksien havaitseminen, kuvitteleminen, tunteminen tai visualisoiminen, jotka valitset, ja sitten niiden energisointi yhdistymällä niiden tunnetilaan. Kun tämä on tehty, jatkat sitten elämääsi tietäen, luottaen ja hyväksyen, että tämä todellisuus on jo osa sinua.

Katsot ehkä ympärillesi ja havaitset menneisyyden todellisuuksia, mutta tiedät sisälläsi, että olet tehnyt siirtymän uudelle aikajanalle. On aikaviive sisäisestä todellisuusmuutoksesta sen ilmestymiseen fyysiseen todellisuuteen. Tästä syystä uudelta todellisuudelta vie jonkin aikaa ilmestyä fyysiseen todellisuuteesi.

Vain sillä on merkitystä, että olemme tehneet tuon muutoksen itsessämme. Uusi todellisuus on sovittu juttu. Kunhan pysymme rauhallisena ja tiedämme tämän, ennemmin tai myöhemmin sisäinen ja fyysinen todellisuutemme ovat linjassa. Jos sallimme itsemme jäädä kiinni epäilyajatuksiin, horjutamme tätä harmoniaa.

Aikajanamuutosteoria

Aikajanamuutosteoria sanoo, että energiakentässämme on ääretön määrä aikajanoja. Koska nämä todellisuudet ovat jo olemassa, meidän täytyy vain hahmottaa se aikajana, josta pidämme eniten, ja siirtyä siihen omaksumalla se fokusitse, joka kuuluu uuden identiteettimme aikajanaan. Aikajanamuutostekniikka ei vaadi meitä luomaan uutta todellisuutta alusta. Jos voimme kuvitella, havaita tai tuntea tämän uuden todellisuuden, se on jo olemassa.

Jos olemme samaistuneet liikaa fyysiseen todellisuuteen (se mitä näet, on kaikki, mitä on), tämän tekniikan käyttäminen on sama asia kuin taittuminen taaksepäin koskettamaan nenällä varpaita. Aivan kuten meidän täytyisi kehittää hämmästyttävä fyysinen joustavuus tämän jooga-asennon saavuttamiseksi, meidän täytyy kehittää mestaritason sisäinen joustavuus päästääksemme tietoisesti irti nykyhetken identiteetistämme tai fokusitsestämme. Tämä on todella astumista tuntemattomaan. Kun omaksumme uuden fokusitseidentieteetin, luomme laajamittaisen muutoksen kvanttitasolla. Emme tiedä ajassa eteenpäin kaikkia niitä suuria ja pieniä muutoksia, joita se tuo. Se vaatii luopumaan vanhasta identiteetistä, päästämään irti kuolemanpelkokontrollista nykytodellisuuteemme ja menemään hämmästyttävän kyydin mukana uuteen todellisuuteen, joka paljastuu hetki hetkeltä.

Mahdollisia kompastuskiviä

Kun aloin energisoida aikajanoja, aloin tunnistaa mahdollisia kompastuskiviä. Oivalsin itsessäni osia, jotka olivat varautuneita tämän taianomaiselta näyttävän tekniikan suhteen. Yksi osani tunsi, että se oli liian helppoa. Tunnistin tämän osakseni, johon oli pienestä pitäen iskostettu, että elämä on kovaa. Tämän uskomuksen myötä minun on vaikea hyväksyä, että elämä voi tapahtua helposti ja vaivattomasti. Olen alkanut työskennellä sen osani kanssa, joka panostaa edelleen tähän uskomukseen. Uusi uskomus jonka omaksun sen paikalle, on, että uudet todellisuudet voivat tapahtua helposti ja vaivattomasti – kunhan ne ovat harmoniassa henkisen tarkoitukseni kanssa. Palaan henkiseen tarkoitukseen hetken kuluttua

Toinen osani haluaa kaiken olevan mitattavaa fyysisestä ja tieteellisestä perspektiivistä. Tämä osani odotti aikajanamuutoksen olevan fyysisesti näkyvä sillä hetkellä, kun se tehtiin.

Jos esimerkiksi energisoin aikajanaa, jossa asun New Yorkissa, tämä osani odottaa minun yhtäkkiä olevan siellä sillä hetkellä, kun olen tehnyt sisäisen muutoksen. Yllä mainitsemani viiveen vuoksi tämä on epätodennäköistä.

On tärkeää pitää mielessä, että fyysinen todellisuus on olemassaolomme varpaankynsi. Siinä tavassa jolla todellisuudet ilmentyvät maan päälle tänä aikana, se laahaa melkein aina sisäisen todellisuuden uudelleenjärjestelyn perässä. Lisäksi, kun viittaamme fyysiseen todellisuuteen nähdäksemme, onko muutos tapahtunut, tämä toimii taas kerran päinvastaiseen suuntaan ja ottaa todellisuusavaimemme fyysisestä maailmasta. Jos muutos on tehty sisällämme, niin se on tehty riippumatta siitä, mitä ulkoinen todellisuutemme sanoo tällä hetkellä.

Nyt kun tiedostan, että osalla minusta on näitä odotuksia, voin alkaa työskennellä niiden kanssa. Yksi tapa niiden muuttamiseen on saada tämä osani olemaan samaa mieltä siitä, että voin intuitiivisesti havaita muutoksen heti, kun se tapahtuu. Tämä muuttaa tehokkaasti mittausvälineen fyysisestä todellisuudesta intuitiiviseen havaintoon muutoksesta.

Minulle tässä on täysin tolkkua. Jos havaintokykymme on hienoviritetty, pystymme tunnistamaan, että vaikka fyysinen todellisuus näyttää edelleen samalta, olemme siirtyneet eri aikajanalle. Tästä hetkestä eteenpäin teemme päätöksiä uuden identieteetti-itsemme perspektiivistä. Koska nämä uudet valinnat kuljettavat meitä eri aikajanaa pitkin, meillä on erilaisia kokemuksia tällä aikajanalla. Värähtelymme on erilainen tällä aikajanalla. Vedämme puoleemme eri ihmisiä ja mahdollisuuksia tällä aikajanalla. Siirtymällä uudelle aikajanalle olemme tehokkaasti transformoineet kohtalomme.

Toinen mahdollinen kompastuskivi on pitää kiinni selvittämättömästä energiasta vanhan aikajanan ympärillä. Jos pidät kiinni negatiivisista tunteista, jotka liittyvät vanhaan aikajanaan – tai jos pyrit pakenemaan sen jotain aspektia – tämä voi sitoa sinut vanhaan todellisuuteen, kunnes siitä päästetään irti. On melkein mahdotonta päästää irti siitä, mitä vastustamme.

Sitten kun olemme käyneet mahdollisissa kompastuskivissä, olemme valmis aloittamaan aikajanamuutosprosessin.

Aikajanamuutosprosessi

Ensimmäinen askel on valita todellisuus, johon haluat siirtyä. Olet luultavasti ajatellut paljon, miten haluaisit muuttaa nykytodellisuuttasi. Tuo mieleen nyt nämä kuvat ihannetodellisuudestasi ja täytä yksityiskohdat.

Harmonisoidu hiljaisessa meditatiivisessa tilassa valitsemaasi aikajanatodellisuuteen. Salli itsesi täyttyä tästä todellisuudesta. Näe se. Tunne se. Katso maailmaa sen itsen perspektiivistä, joka kokee tätä aikajanaa. Toimi tästä eteenpäin tämän itsen perspektiivistä. Tämä ei ole "käyttäytymistä ikään kuin" tai itsesi "näkemistä" tässä todellisuudessa, mikä vihjaisi, että olet vielä sen ulkopuolella. On tärkeää olla täysin linjassa uuden identiteetin kanssa.

Kun olet siirtynyt tähän uuteen aikajanaan ja olet täysin harmoniassa sen kanssa ja omaksunut sen uudeksi identiteetiksesi, avaa silmäsi ja katso ympärille. Kyllä, näet saman fyysisen todellisuuden kuin ennen silmien sulkemista. Mutta jos olet tehnyt tämän aikajanamuutoksen oikein, katsot vanhaa todellisuutta uusin silmin – uuden fokusitsen silmin. Tästä eteenpäin alat tehdä valintoja ja toimia tämän uuden fokusitsen ja sen aikajanan perspektiivistä.

Jos tunnet, ettet onnistunut vaihtamaan uudelle aikajanalle, kannattaa ehkä tarkastella uudestaan mahdollisten kompastuskiviesi luetteloa ja nähdä, sekaantuvatko mitkään näistä tarkoitukseesi.

Aikajanamuutokset ja henkinen tarkoitus

Mainitsin aiemmin henkisen tarkoituksen. Haluan lopettaa muutamalla sanalla sen merkityksestä aikajanamuutosten tekemisessä. Oma kokemukseni on ollut, että siirtyminen uudelle aikajanalle, joka on harmoniassa henkisen tarkoitukseni kanssa, on paljon helpompaa, kuin siirtyminen aikajanalle, joka on vähemmän harmoniassa. Monilla meillä on aikomus liikkua aina henkisen tarkoituksemme toteuttamisen suuntaan. Tästä perspektiivistä katsottuna, yritys energisoida aikajanaa joka ei ole harmoniassa henkisen tarkoituksemme kanssa, olisi kuin yritystä ajaa autolla jarrut päällä!

Olkoon muutos kanssasi.

Katso lisää aikajanoista DL Zetan kirjasta "Timeline and Identity Shifts: The New Science of Reality Creation".

Kirjoittanut DL Zeta (www.celestialvision.org)

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Pimennysportaali Viesti Hilarionilta 16.-22.10.16 »

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net