28.11.2015

30 harhaverhoa - johdanto ja harha nro 1

Tämän kirjan otsikkona pitäisi oikeastaan olla "Minun 30 harhaverhoani", koska olen varma, että jokainen ihminen joka matkustaa sisälleen, löytää omat 30 harhaverhoaan tai enemmän.

Ollessani periaatteessa idealisti, havaitsin rakentaneeni suurimman osan harhakuvistani suurien ihanteiden ympärille. Tämä käsikirjoitus ei alkanut kirjana, vaan meditaationa. Olin tuolloin jäsenenä ryhmässä, jonka perusta oli New Yorkissa ja joka kanavoi informaatiota ylösnousseilta mestareilta, jotka asuvat korkeammilla todellisuustasoilla.

Mestarit olivat tarjoutuneet avaamaan erityisen sisäisen temppelin auttaakseen ihmiskuntaa itsensä vapauttamisessa jokapäiväisen elämän harhakuvista. Tunsin sisälläni erityiskutsun kokea tämän etuoikeuden. Siksi joka ilta, 30 peräkkäisenä iltana pyysin, että minut vietiin tähän sisäiseen temppeliin poistamaan yksi verho joka ilta. Seuraavana aamuna istuin alas kynän ja paperin kanssa ja pyysin, että minua autetaan muistamaan edellisen illan työ.

Jaan tämän prosessin kanssanne nyt, jotta voimme työskennellä yhtenä päästääksemme irti 3D-harhasta vuoden 2015 loppuun mennessä ja aloittaaksemme vuoden 2016 totuuden kera! Vaikka tämä kirja kirjoitettiin 1986, se pätee tänäkin päivänä, koska

KUN HARHA POISTETAAN, JÄÄ VAIN TOTUUS.

Metsä

Metsä on vihreä ja upea ja siellä on monia epätavallisia kukkia ja puita. Säätila on "säätön" siinä mielessä, että se on täydellinen. En tunne mitään ulkoista lämpötilaa. Tuulenhenkäys on lempeä ja hyväilevä, kuin pehmeitä höyheniä heilutettaisiin ympärilläni – kuitenkaan se ei liikuta pensaita tai kukkia. Kosteus näyttää tulevan maasta. En löydä puroja tai jokia eikä ole ehdottomasti satanut yhtään saavuttuani. Kuitenkin kaikessa on kevyttä kastetta, vaikka auringot ovat korkealla taivaalla.

Ei ole koskaan täysin pimeää, koska kolme kuuta valaisee erittäin tehokkaasti. Yksi hyvin epätavallinen asia on, etten ole nähnyt koskaan varjoa. Silloinkin kun auringot ovat matalalla horisontissa, ei ole varjoja. Lisäksi tämän paikan olennot eivät liiku. Ne ovat yhdessä paikassa ja sitten yhtäkkiä se ovat toisessa paikassa. Haluan epätoivoisesti saada jakaa tämän jonkun kanssa, mutten kenties silloin en pitäisi tätä päiväkirjaa.

Minun kai pitäisi ensin selittää, miten tulin tähän paikkaan. Luulen, että pystyn vielä muistamaan. Tässä paikassa aika on hyvin erilaista. En pysty mitenkään arvaamaan, miten kauan olen ollut täällä. Auringot ovat kulkeneet taivaan poikki 12 kertaa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, muistuttaako tämä maapallon aikaa. Maapallolla vuorokausi muodostuu auringon nousemisesta ja laskemisesta, kuun nousemisesta ja laskemisesta ja sitten tulee seuraava auringonnousu ja se on seuraava päivä. Täällä ei kuitenkaan näytä olevan mitään rytmiä aurinkojen nousemisella ja laskemisella. Vaikuttaa melkein siltä, että se tapahtuu minulle. Jos ajattelen, että aurinkojen täytyy olla jo aika laskea, niin katsoessani seuraavan kerran ne ovat laskeneet.

Mutta takaisin siihen, miten tulin tänne. Muistini mukaan meditoin maapallolla, rannalla lähellä kotiani. Ensimmäisen kerran tullessani tänne oli vain muutama hetki ja sitten yhtäkkiä olin taas rannalla. Nautin niin tuosta kokemuksesta, että yritin sitä uudestaan. Toisella kerralla pysyin täällä vähän pidempään. Kolmanteen kertaan mennessä olin jo hämmentynyt siitä, olinko siellä ja tulin tänne vai olinko täällä ja menin sinne. Silloin muutos alkoi. Tiesin, että voisin muuttaa ympäristöäni, mutta en tiennyt, mikä oli totta ja mikä kuviteltua.

Lopulta olin todella uupunut harjoituksesta ja menin makuulle (jossain) ja nukahdin. Kun heräsin, olin täällä. Voisin kai palata rannalle, jos haluaisin tarpeeksi kovasti, mutta en ole oikeasti yrittänyt. Minua kiehtovat niin tämän uuden paikan näkymät ja äänet, ettei minulla ole ollut mitään halua vielä lähteä.

Kaikista polariteeteista on ikään kuin tullut yhtä. Olen epätoivoisen yksinäinen ja kuitenkin samaan aikaan hyvin tyytyväinen ja rauhassa. Rakastan tätä paikkaa, kuitenkin samanaikaisesti vihaan sitä. Mitä pidempään olen täällä, minulta katoavat tunteet. Oivallan nyt, että tunne vastakohdista on välttämätön tunteiden kokemiseen. Olen myös oivaltanut, että ainakin minulla tunteet ja halu ovat punoutuneet yhteen. Kenties siitä syystä olen edelleen täällä. Haluan olla täällä, mutta en halua olla täällä. Kun tunteeni saavuttavat tasapainon, niin tapahtuu myös haluilleni. Siksi en osaa arvata, jäänkö tähän paikkaan vai lähdenkö. Tunteiden ja halujen lähtiessä vähitellen elämästäni, minulla ei ole mitään tunnetta siitä, mikä ne korvaa. Kenties tässä paikassa ei tarvita korvaamista.

Monet asiat eivät ole tarpeellisia täällä, koska ei ole erillisyyttä. Kun katselen kukkaa ja kiinnitän huomioni siihen, minusta tulee yhtäkkiä kukka. Olen kuitenkin samanaikaisesti edelleen itseni. Itseni? Mikä se on nyt? Ennen "itseni" oli se, mitä tunsin tai mitä halusin tai mitä ajattelin. Nyt näiden kolmen välillä on vain vähän eroa. Kun ajattelen, olen, joten ei ole mitään halua, koska ei ole erillisyyttä haluamiseen ja saamiseen välillä. Ilman erillisyyttä ei ole omistamista ja siksi ei ole omistajaa tai tarvetta olla omistettu. Maapallolla oli suuri ero ajatusten ja tunteiden välillä, mutta täällä ne ovat yhtä. Maapallolla voin ajatella tunteitani tai tunteideni piilottamista tai minulla voi olla tunne jostain ajatuksesta. Jos olin tunteikas, usein en kyennyt ajattelemaan ollenkaan. Täällä minulta katoaa tuo ero.

Tunnen myös, että minulta katoaa kyky kommunikoida tällä tavalla – erottaa jokainen ajatus sanaksi ja laittaa sanoja riviin. Tunnen, että minun täytyy kirjoittaa tämä nopeasti, kun vielä muistan tämän kommunikointimuodon. Kuten sanoin aiemmin, täällä kommunikoidaan olemalla yhteydessä. Täällä on eräs pieni lentävä otus, mutta kuten sanoin aiemmin, olennot eivät liiku. Siksi tarkoitan lentämisellä, että tämä otus elää ilmassa. Jos haluan tietää, miltä tuntuu elää ilmassa tai puhua tälle otukselle, siirrän vain huomioni siihen. Silloin olemme yhtä. On vaikeaa selittää, miten tämä tapahtuu. Seison maassa katsellen tuota otusta, mutta katselen myös ilmasta itseäni. Se on vähän kuin maapallolla uni, missä olen osallistuja ja tarkkailija.

Aivan kuten olennot täällä eivät liiku, en minäkään liiku. Olen vain tässä ja sitten olen tuossa. Mutta se on erilaista kuin oleminen "tässä" tai "tuossa" maan päällä, kun täällä ei ole todellisia rajoja. Näen jonkun muodon ympärilläni, mutta se eri rajoita minua. Voisin kai muuttaa muotoa, mutta roikun edelleen maakehossani. Se on minusta mukava ja tarvitsen sitä, jos haluan palata. "Haluan" – en ole varma nyt, mitä se merkitsee. Tuosta sanasta on tullut erittäin abstrakti ja merkityksetön. Monet asiat joilla on merkitystä maapallolla, eivät ole nyt tärkeitä.

Ruoka ei ole tarpeellista täällä. Mikään ei näytä syövän, minä mukaan luettuna. En ole tuntenut nälkää tai janoa enkä ole tehnyt tai poistanut mitään jätettä. Itse asiassa täällä ei ole lahoamista. Kaikki on täydellistä ja kaunista ja sitten yhtäkkiä se on poissa ja jokin muu korvaa sen. On monia kukkia ja puita, mutta en ole nähnyt yhtäkään kuollutta lehteä tai kukkaa. Lehdet eivät putoa maahan, vaan pysyvät puussa. Kukat eivät kasva, vaan näyttävät yhtäkkiä täysin kehittyneiltä. Sitten yhtäkkiä ne ovat poissa.

Täällä ei ole mitään kodin tarvetta, koska en tarvitse suojaa tai suojelua. En tarvitse myöskään nukkumispaikka, koska en nuku täällä. En ole vielä nukkunut enkä tunne väsymystä. Energiani on muuttumaton ja tasapainossa. Itse asiassa kaikki on tasapainossa. On tilaa kaikelle ja kuitenkin on äärettömästi tilaa ja on täydellisen läheisyyden tunne maailman kanssa, kuitenkin samanaikaisesti täydellinen eristäytyneisyyden tunne.

Olennot joita olen tavannut tähän mennessä, eivät ole lainkaan kaltaisiani. Tarkoitan, että ne näyttävät enemmän eläimiltä ja puilta. En ole vielä kokenut olentoa, mikä tuntuu ihmiseltä. Maasanastoni ei juuri kykene selittämään tätä ilmiötä. En tiedä, mitä ihmisen kaltainen olento olisi täällä – kuitenkin tiedän, etten ole tavannut sellaista.

Kenties nyt on aika tavata yksi. Taaskaan maakieli ei riitä tässä. En voi sanoa, että on aika tavata joku. Täällä ei ole aikaa eikä voi tavata toista, koska olemme kaikki yhtä. Kun sanon nämä sanat, alan kokea jonkun sisälläni. Kuitenkin ulkopuolellani se tuntuu ihmiseltä. Toivon, että se ottaisi kehon. Minun on liian vaikea ymmärtää olentoa ilman kehoa.

"Hei, huhuu, oletko ihminen?" kysyn.

Olento nauraa. Ensin olen hetken loukkaantunut, sitten tunne häviää. En voi enää pitää kiinni tunteista – ne tulevat nyt enemmän muistona kuin kokemuksena.

"Nimeni on luullakseni Jay", sanon.

"Meillä ei ole täällä nimiä", se vastaa. "Mutta keksimme sellaisen, jotta olosi on mukavampi. Miltä sinusta tuntuu Rhea?" se kysyy telepaattisesti.

"Se on kiva", sanon käyttäen edelleen ääntä.

"Täällä sinun ei tarvitse rasittaa kulkuneuvoasi tuottamalla noita ääniä. Tiedämme, mitä haluat kommunikoida kanssamme", se sanoo.

"Minulla on hyvin monia kysymyksiä. Haittaako se?"

"Ei tietenkään, siksi olemme täällä."

"Ensinnäkin, miksi tunnen enemmän erillisyyttä sinuun kuin muihin olentoihin, joiden kanssa yhdistyn?" kysyn nyt telepaattisesti.

"Ai, vastaus on: koska pyysit sitä. Kun alussa kommunikoimme kanssasi, yhdistyimme, mutta tarvitsit edelleen erillisyyttä."

"Se on totta", vastasin. "Minusta tuntui hyvin epätavalliselta, kun tulit aluksi. Miksen tunne tarvetta olla erillään toisista, kuitenkin tunnen tarvetta olla erillään sinusta?"

"Voi hyvänen aika, sinulla on tosiaan monia kysymyksiä. Sinun täytyy oppia, että täällä sinulla on myös vastaukset."

Tämä ajatus on täysin vieras minulle. Tarkoitan, että tiesin maapallolla, että minulla oli intuitio ja minulle kerrottiin, että voisin löytää omat vastaukseni. En kuitenkaan oikein uskonut sitä. Luin ja opiskelin jatkuvasti ja etsin vastauksia. Silloinkin kun meditoin tai rukoilin, kohteena oli joku muu. Nyt muistan hämärästi yhden meditaation, mikä minulla oli toisella rannalla ja missä minua käskettiin rukoilemaan – ei Jumalaa, vaan korkeampaa itseäni. Mutta korkeampi itsekin oli erillään maakehostani. Kuten oivalsin, tiesin tosiaan vastaukset ja unohdin kysymykset, jotka aioin esittää, ja sanoin vain: "Näyttäisitkö minulle paikkoja?"

"Minne haluaisit mennä? Kuten tiedät, täällä ei ole liikettä, joten en voi antaa sinulle kiertokäyntiä niin kuin maapallolla."

"No sitten, ehkä voit näyttää minulle, mitä ihmiset tekevät täällä."

Taaskin se nauraa. "Me emme tee täällä, me olemme. Mutta luulemme tietävämme, mitä tarkoitat."

Hetkessä olimme valtavassa luolassa. Tunsin monien olentojen energian, mutta näin vain ympäri huonetta pyöriviä kuvioita.

"Mitä ne tekevät?" kysyin.

"Ne yhdistyvät. Nämä olennot opettelevat sitä, minkä sinä opit pian."

"Mikä tuo on?" kysyin osoittaen levottomana pyörivää energiaa.

"Niin monia kysymyksiä. Vastaukset ovat selviä, kun olet valmis kokemaan ne."

Katselen ympäri luolaa ja näen monia eri energiamuotoja liikkuvan ympäri. Ihmettelen, onko niillä kehoa vai onko se kaikki, mitä ne ovat. Tunnen niiden ihmisyyden, vaikka ne eivät ole ihmisiä. Niissä on kuitenkin jotain, mikä saa minut oivaltamaan, että olen yksi niistä. Kysyn oppaaltani, mitä minun on tarkoitus tehdä seuraavaksi, ja se sanoo: "Liity niiden joukkoon."

"Miten voin tehdä sen? Hädin tuskin näen niitä."

""Hädin tuskin" riittää", se vastaa. "Mene vain eteenpäin ja kuuntele sydämelläsi. Ne tuntevat sinut ja kertovat, mitä tehdä."

Menen sitten eteenpäin tai paremminkin minut vedetään niiden ryhmän keskelle. Yhtäkkiä tiedän, että minun on tarkoitus seurata pientä valoa johonkin määränpäähän. Kun seuraan tuota valoa, huomaan liikkuvani – ensimmäistä kertaa – eteiskäytävää pitkin. Pieni valo tulee kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi, kun liikun. Alan oivaltaa, että tämä valo on olento. Kun oivallan tämän, se tulee tervehtimään minua. Sitten saan euforisimman tunteen, minkä pystyn muistamaan. Olen tuo olento ja se on minä.

"Tule", kuulen äänen sanovan sisälläni ja ulkopuolellani. "Sinun täytyy tietää jotain."

Kun valo ja minä siirrymme käytävän päähän, astumme suureen huoneeseen, mikä on täynnä monia muita valopisteitä. Joillain näistä valoista vaikuttaa olevan epämääräinen keho ympärillään ja toisilla ei ole. Nyt huomaan, että kehoni on paljon kevyempi kuin aiemmin ja siitä on tullut läpikuultava.

Etsin sisältäni ja ulkopuoleltani määritelläkseni tämän valo-olennon ytimen, jotta voin kysyä kehoni sisältä, kun yhtäkkiä kuulen hyvin rakastavan vastauksen.

"Kyllä, rakkaani, kehosi on muuttunut. Se on omaksunut hyvin korkean värähtelytaajuuden ja siksi se ei näytä yhtä tiiviiltä kuin ennen. Älä huoli. Monia vastauksia tulee, ennen kuin kysyt, jos olet valmis kuuntelemaan. Tämä huone on täynnä sinunlaisiasi olentoja, jotka ovat tulleet oppimaan totuudesta. Säteilevä valo-olento joka nyt puhuu, on korkeampien ulottuvuuksien jäsen ja sitä kutsutaan "lady Letoksi". Kuuntele nyt ja kuulet."

Asetun huoneen takaosaan, missä kuulen puhtaan ja laulavan sisäisen äänen, minkä tiedän jotenkin lähtevän tuosta olennosta, lady Letosta. Tiedän, että hän puhuu meille kaikille, jotka olemme kerääntyneet tänne, mutta samaan aikaan hän puhuu jokaiselle meille hyvin intiimisti ja henkilökohtaisesti. Kuulen hänen äänensä sisälläni ja kaukaa.

"Rakkaat ystävät, minä, lady Leto, puhun teille rakkaudella, mikä on harhakuvaton. Olen iloinen, että olette löytäneet tienne tänne osallistuaksenne tähän prosessiin, missä irtipäästätte harhasta ja suojaudutte siltä. Mutta ennen kuin voitte tehdä sen, teidän täytyy ensin ymmärtää, mitä harha on. Harha on kuin kotelo, minkä luotte ympärillenne ja sisällenne, kun kasvatatte siipiänne ja opettelette lentämään.

"Miten luotte nämä harhakuvat? Jotkut harhakuvat opittiin auktoriteettihahmoiltanne, kun olitte lapsi, ja toiset loitte itse tuntemattoman pelosta. Kun olette tilanteessa, minkä kohtaamisen kykenemisestä ette ole varma, luotte jonkin kuorikerroksen, minkä uskotte helpommaksi käsitellä. Tämä prosessi alkaa epävarmuudesta kykyynne seistä vahvana missä tahansa tilanteessa. Sitten haluatte tilanteen olevan tietyllä tavalla – tavalla minkä tunnette mukavammaksi. Sitten tuo halu kehittyy odotukseksi. Odotus ohjaa sitten tapaanne havaita.

"Jokaisessa tilanteessa on aina myriadeja mahdollisuuksia ja havaitsette sen, mitä haluatte kokea ja odotatte kokevanne. Jos menette kävelylle metsään ja haluatte nähdä lintuja ja odotatte sitä, etsitte tiedostamatta sitä ja kiinnitätte huomionne niihin. Jos haluatte nähdä roskia ja odotatte sitä, etsitte niitä ja näette pääasiassa sitä. Totuus on, että sekä linnut että roskat ovat rinnakkain ja valitsette todellisuutenne omilla haluillanne, odotuksillanne ja niitä seuraavilla havainnoillanne.

"Kysytte ehkä: "Miksi joku haluaisi nähdä roskia kävellessään metsässä tai haluasi minkään negatiivisen kokemuksen?" Vastaus on: "tapa". Olette oppineet tuntemaan turvaa siitä, mikä on tunnettua, ja turvattomuutta siitä, mikä on tuntematonta. Jos teillä on kasvaessanne ollut negatiivinen ympäristö, olette oppineet tuntemaan turvaa siinä. Tunnette vain sen ja siksi odotatte negatiivisuutta, koska haluatte tuttua tuntemattoman sijasta.

"Uskotte ehkä, että se harha on ongelma, että määrittelette virheellisesti ulkoisen maailmanne. Tämä on tietysti totta, mutta harhakuvat ympäröivästä maailmastanne ovat pelkästään heijastuksia niistä harhoista, joita olette muodostaneet sisällenne mielipiteistä, peloista, epävarmuuksista ja kiinnikkeistä. Entinen ympäristönne loi nämä sisäiset epäpuhtaudet ja ne heijastavat todellisuuden, mikä näyttää olevan ikään kuin jotain muuta. Luotte tämän "ikään kuin" –todellisuuden, koska se tulee teille tunnetusta ja siksi se tuntuu turvallisemmalta. Sitten tarkastelette elämää tästä näkyvästä todellisuudesta käsin ja teette päätöksiä tuon näkökulman perusteella, ette rauhallisen ja valaistuneen mielen ja rakastavan sydämen näkökulman perusteella. Jos voitte mennä sisäänne ja tarttua näihin epäpuhtauksiin ja parantaa ne, voitte saada takaisin luontaisen muistonne totuudesta. Tämä totuus voi antaa kaikkien harhakuvien antaman turvallisuuden, sillä se heijastetaan korkeammasta itsestänne eikä lapsuutenne ja egonne peloista ja traumoista.

"Eetteripolttopisteessämme Delosin yllä, työskentelemme läheisesti lady Pallas Athenen, totuuden Jumalattaren, totuus- ja ymmärrysvoimien kanssa, viidennen totuus- ja parannussäteen chohanin, mestari Hilarionin kanssa sekä Suuren keskusauringon, Apollon kanssa. Itse asiassa neuvostomme on Kultaviittojen veljes- ja sisarloosin sivuhaara. Sallikaa minun selittää, miten voimme auttaa teitä ymmärtämään, miten vapaudutaan harhasta ja suojaudutaan siltä.

"Täydeksi jumalolennoksi tulemisen prosessiin sisältyy hienovaraisia oppitunteja Jumalan feminiini- ja maskuliiniluonteen tasapainottamisesta (sisäänhengitys ja uloshengitys, jin ja jang, sisäistäminen ja säteileminen, rakkaus ja voima). Tämä sisäisen (feminiininen) ja ulkoisen (maskuliininen) todellisuuden tasapaino voidaan parhaiten saavuttaa, kun pystytte olemaan tietoinen kummistakin puolestanne. Kun olette tiedostaneet kummankin osan itsestänne, voitte sitten oppia tasapainottamaan ne sekä valve- (maskuliini) että unielämässänne (feminiininen). Mitä tietoisempi teistä tulee näiden henkilökohtaisten energioiden tasapainotusläksyjen oppimisesta, sitä nopeammin henkinen itsenne pystyy hallitsemaan mielen. Tämän tasapainon oppiminen kukoistaa vielä enemmän, kun on tapahtunut riittävästi sisäisen luonteen puhdistamista, mikä poistaa opitun ja itse luodun harhan.

"Ihmiskunnalle on annettu kaksi tärkeää lahjaa tämän evoluutioprosessin nopeuttamiseen. Ensimmäinen on tietoinen yhteys meidän kaltaisiimme ylösnousseisiin mestareihin. Nämä mestarit ovat astelleet evoluutiopolkua monissa maaruumiillistumissa ja siksi he pystyvät ymmärtämään ja auttamaan jokaista teitä sisäisellä matkallanne mestaruuteen.

"Toinen lahja on violetti muuntamistuli. Tämä violetti liekki on sisäinen toiminto, mikä on suoraan kutsuttavissa vapauttamaan energiaa kaikissa kokemuksissa. Violetti tuli on erittäin korkeavärähteinen henkivoima. Tämän valon ympäröimänä kaikki epätäydellisyys vapautetaan alkuperäiseen lähteeseen puhdistettavaksi ja jaettavaksi myöhemmin universumiin. Kaikki mikä selviää violetista tulesta, on varmasti vain korkeinta värähtelyä ja siksi jumalaista totuutta ja täydellisyyttä. Tällä muuntamistyökalulla voitte nopeasti erottaa totuuden harhasta. Voitte kutsua tätä tulta affirmaatiolla:

Roihua, roihua, roihua violetti tuli

ja muunna kaikki varjot valoksi, valoksi, valoksi.

"Delosin sisaret ja veljet auttavat teitä sisäisen ja ulkoisen elämänne tasapainottamisessa poistamalla yhden harhaverhon sisäisestä tietoisuudestanne 30 peräkkäisenä päivänä. Kunkin verhon poistamisen myötä he paljastavat teille lempeästi totuuden ja ymmärryksen näistä harhoista. Ajatelkaa sitä – 30 harhaverhoa nostetaan pois sisäisestä luonnostanne henkisen tiedostamisenne selkeyttämiseksi. Saatte merkittävän oppitunnin joka päivä. Esittäydymme 31. päivänä Elementtisadonkorjuujuhlassa, missä oman sisäisen kulkuneuvonne muodostavat elementit voivat esitellä lahjansa – tehostuneen etenemisen ja puhtauden – Maailman lordille.

"Joka päivä tämä puhdistusseremonia alkaa, kun teidät johdatetaan valkoiseen valoympyrään, missä kaksi sisarta totuuspolttopisteestäni – melkein muodottomia vaaleanpunaisessa säteilyssään – auttaa teitä päästämään irti jokaisesta sisäisen maailmanne verhosta. Sitten kaksi veljeä piirin ulkopuolella auttaa teitä lisää. Veli Hilarionin polttopisteestä heijastaa kutakin verhoa koskevaa totuutta, mikä on tarpeellinen etenemisellenne. Sitten veli Apollon polttopisteestä auttaa teitä ilmentämään tämän totuuden ymmärtämisvoiman ulkoisessa mielessänne. Minä autan teitä muistamaan lisää tämän sisäisen seremonian ulkoisessa tietoisuudessanne. Kiinnittäkää huomiota tässä kuussa opittuihin oppitunteihin. Käyttäkää violettia tulta vapauttamaan kaikki varjot, jottei mikään voi harhauttaa teitä tästä palveluksesta elämällenne.

"Kuin lastaan vaaralta suojeleva äiti, kiedon teidät syliini ja vartioin henkistä kehitystänne, jotta tunnette turvaa. En lepää, ennen kuin jokainen teistä on vapaa ikuisen rauhan todellisuudessa, "minä olen" –tietoisuudessa."

Kun suuri lady lopettaa inspiroivan puheensa, tunnen rakkauden ja ykseyden väreilevän koko ryhmässä. Etsin taas opastani kysyäkseni, mitä minun on tarkoitus tehdä, kun kuulen sisältäni:

"Kyllä, rakkaani, sinut on kutsuttu osallistumaan tähän seremoniaan. Sinun on kuitenkin oltava valmis palaamaan maapallolle joka oppitunnin jälkeen, jotta voit maadoittaa sen fyysiseen asuusi. Oletko valmis tekemään sen?"

"No", sanon hitaasti. "En voi sanoa olevani innokas palaamaan tuohon laatikkojen maahan, mutta minua kyllä inspiroivat kovasti lady Leton sanat. Otaksun, että jos opin todella ymmärtämään, mitä hän sanoi, elämäni on paljon onnellisempaa."
<!--[if !supportLineBreakNewLine]-->
<!--[endif]-->

"Onko tämä "kyllä", rakkaani?"

"Kyllä", sanon. "Se on "kyllä". Ja toivon, etten ole kadu sitä."

"Muista, rakkaani", se vastaa ystävällisesti, "että jokainen ponnistus minkä teet sielusi kehittymiseen, on ikuisesti osa olemustasi. Kun menet iltaisin nukkumaan, kutsu meitä ja katsomme, että palaat tänne."

"Onko minun lähdettävä nyt?" kysyn.

Mutta jo puhuessani tunnen, että huone ympärilläni hämärtyy ja minusta alkaa tuntua raskaammalta ja raskaammalta …

Verho nro 1 – Aika on rahaa -harha

"Voi hyvänen aika, olen takaisin". Kun lähdin pois, pelkäsin, etten palaisi, mutta olen täällä nyt. En kuitenkaan, tiedä, missä olin aiemmin. Tiedän oppaani sanoneen, että minun pitäisi palata maapallolle, mutten muista mitään muuta.

"Hei, rakkaani", kuulin oppaani tutun äänen.

"Tiedän, etteivät monet käytä nimiä täällä", sanon. "Mutta minua auttaisi, jos minulla olisi nimi, jolla kutsua sinua."

"Miksi ei, tietenkin. Voit kutsua minua lady Astreaksi. Minut on nimitetty vastaamaan kutsuusi ja pysyn oppaanasi niin kauan, kun tarvitset minua", hän vastasi. (Olin aina tuntenut hänet hyvin feminiinisenä, mutta on vaikeaa määrittää jonkun polariteettia ja sukupuolta ilman näkyvää kehoa.)

"On sinun vuorosi astua nyt ympyrään. Ole hyvä ja seuraa minua", hän pyytää, ikään kuin voisin kieltäytyä hänen pyynnöstään. Koska hän on yhtä lailla sisälläni kuin ulkopuolellani, en tiedä, miten voisin vastustaa hänen seuraamistaan, vaikka haluaisinkin. Kuljemme uuden eteiskäytävän läpi ja tunnen kehoni – mitä sitä on – tulevan kevyemmäksi ja kevyemmäksi, kun lähestymme kultaista ovea käytävän päässä. "Tulevaisuudessa saavut oven toiselle puolelle, mutta ensimmäisellä kerralla sinun täytyy saapua tänne, jotta voit sopeutua vähitellen tähän korkeampaan värähtelyyn. Vedä hitaasti syvään henkeä nyt ja valmistaudu ennen oven avautumista, sillä toisella puolella värähtely on erittäin korkea."

Teen, niin kuin hän sanoo, ja kun ovi avautuu, minusta tuntuu, kuin valtava tuli alkaisi liekehtiä edessäni. Suojaan silmäni ja roikun kiinni eteishallin seinissä. Koska minulta katoaa koko suuntavaisto, en enää tiedä, mikä on ylhäällä tai alhaalla tai seisonko, istunko vai makaanko. Ensimmäistä kertaa tunnen tässä paikassa epämukavuutta. Tunnen voimakasta suhina korvissani ja suurta huimausta ja pahoinvointisuutta.

En näe mitään ja kuulen vain suhinaa. Tunnen olevani kuin tulessa sisältä. Olen jähmettynyt paikoilleni samaan aikana, kun tunnen liikkuvani valonnopeudella. En pysty ajattelemaan tai puhumaan tai edes tuntemaan. Miksi olen täällä? Mitä ole tehnyt itselleni? Tämä on varmasti kuolema!

"Ei, rakkaani, et sinä kuole. Ainoastaan ne osasi, jotka ovat haluttomia muuttumaan, kuolevat, koska täällä tehty sitoumus on eletty sitoumus. Jokaisesta osastasi joka ei pysty jatkamaan, päästetään armollisesti irti. Älä vastusta tätä prosessia. Pidä sen sijaan kiinni siitä, mikä jää, ja luota. Rakkaani, luota ennen kaikkea."

Ensin yllätyn, kun pystyn kuulemaan hänen sanansa voimakkaan suhinan yli, mutta kun kuuntelen, se antaa minulla jotain, mistä pitää kiinni, ja alan tuntea mukavaksi tämän uuden olotilan. En kuitenkaan pysty edelleen puhumaan enkä tiedä, mitä sanoisin, jos pystyisin. Siksi seuraan häntä sokeasti, kyeten edelleen näkemään erittäin vähän tässä kirkkaassa valossa. Siirrymme huoneen keskelle, missä valo on vielä voimakkaampi, ja siellä näyttää olevan muodostettu ympyrä tästä valosta. Seuraan opastani ja kuulen heikosti ikuisen suhinan yli: "Luota. Ennen kaikkea sinun täytyy luottaa."

Kun astun ympyrään, huomaan olevani yksin – täysin yksin. Tämä yksinäisyys ei kuitenkaan aiheuta tuttua vanhaa pelkoa, vaan se käskee syvempään ja täydellisempään hiljaisuuteen. Hiljaisuuteen joka ylittää kaiken, mitä muistan kokeneeni. Yhtäkkiä kaksi kaunista naista, jotka ovat pukeutuneet vaaleanpunaiseen säteilyyn, ilmesyy jostain ympyrään ja liikkuu minua kohti. He poistavat lempeästi näkymättömän verhon kasvoiltani.

He siirtyvät ympyrän reunalle ja kuulen lady Leton äänen sanovan: "Rakas, ensimmäinen verho on "aika on rahaa" –harha. Aika ja raha ovat kumpikin tärkeitä vain kolmannen ulottuvuuden maapallolla ja ne ovat siksi upeita harhaperustoja. Kummallakaan ei ole mitään arvoa sisäisessä maailmassasi. Tämän harhan kaava perustuu uskomukseen, että on oltava rahaa selviytyäkseen ja rahan saaminen vie aikaa, ja siksi vain tietty määrä aikaa voidaan kuluttaa sisäiseen työhön, koska aika on käytettävä rahan saamiseen selviytymiseksi."

Sitten veli Hilarionin temppelistä ottaa verhon ja samalla kuulen tutun äänen sanovan: "Rakkaani, totuus tietysti on, että maapallolla tuntemanne aika ja raha ovat olemassa vain kolmannessa ulottuvuudessa. Aika on ajatusten ja tekojen asetelma, jota tarvitaan motivoimaan yksilöä maapallolla ollessa. Oikeastaan aika on kuljetusmenetelmä, jolla voidaan siirtyä yksilön maaoppituntien läpi. Raha on vaihdonväline, mikä edustaa arvoa ja näin ollen menestystä maapallolla.

"Viidennen ulottuvuuden ykseydessä ei tarvita vaihtoa tai palkkiota, koska kaikki elävät ykseydessä. Meidän ei tarvitse kokea erillisyystunnetta, joka on hyvin huomattava maapallolla, joten miellä ei ole tarvetta näiden vaihto- ja palkkiosymbolien muodostamiseen. Silloin kun on sydämen ja mielen ykseys, ei ole mitään suurempaa palkkiota eikä mitään pyydetä vaihdossa ehdottomaan rakkauteen."

"Saanko", lisään nopeasti löytäen äkkiä ääneni, "kysyä, miksi äänesi tuntuu tutulta minusta?"

"Miksi ei, kyllä", tulee vastaus. "Olen Hilarion. Olen puhunut kanssasi monta kertaa vastauksena sisäiseen kutsuusi. Olen tyytyväinen, että olet tullut seremoniaan, ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, joita sinulla on."

Hilarion antaa sitten harhaverhon veljelle mahtavan Apollon retriitistä, joka vapauttaa tämän verhon takaisin ensimmäiseen "syyhyn" muunnettavaksi puhtaaksi valoksi. "Salli minun esitellä sinut itse Apollolle", Hilarion sanoo. "Hän auttaa sinua jokaisen harhaverhon ymmärtämisessä, kun se poistetaan."

"Hyvää huomenta, rakas, on mukava tutustua. Energiamme eivät ole aiemmin yhdistyneet. Olen iloinen, että olet kutsunut Yhden ymmärrystä. "Aika on rahaa" on ihana maaharha, joka on erityisen yleinen länsimaissa. Se on myös harha, joka on erityinen kolmannelle ulottuvuudelle. Neljännessä ulottuvuudessa on edelleen aika, mutta se on erilainen kuin kolmannessa ulottuvuudessa. Se mikä voi olla vuosia fyysisellä tasolla, on minuutteja astraalitasolla. Astraalitaso on neljännen ulottuvuuden toinen nimi, aivan kuten fyysinen taso on toinen nimi kolmannelle ulottuvuudelle.

"Aikakaudella jolla fyysinen muotosi elää, tapahtuu upea siirtymähetki. Kolmas ulottuvuus romahtaa neljänteen ulottuvuuteen. Ajattele nyt kokoontaitettavaa matkamukia, jossa pienin osa on pohjalla. Siksi mukin pohja painuu juuri sen yläpuolella olevaan osaan, joka on vähän suurempi. Hyvin saman tapaan kolmas ulottuvuus "painuu" neljänteen ulottuvuuteen. Mikään ei lakkaa olemasta. Uusi värähtely ympäröi kuitenkin kolmatta ulottuvuutta.

"Kolmannen ulottuvuuden todellisuudessa aika on rahaa yllä mainituista syistä. Kuitenkin neljännessä ulottuvuudessa ajan kuluminen riippuu yksilön toiminnasta. Aika on nautittavinta ja kuluu nopeimmin ja helpommin, silloin kun yksilö nautti taiteellisesta tekemisestä. Siksi neljännessä ulottuvuudessa "aika on taidetta". Salli itsesi tuntea taiteellisen toiminnan nautinto haluamassasi muodossa. Muista, että riippumatta siitä, miten paljon on rahaa, ei voi ostaa aikaa. Kuluta siksi aikasi viisaasti ja ilon kera."

Kun näkymä hämärtyy edessäni, käsitän palaavani maapallolle. Viimeiset sanat jotka muistan ennen tietoisuuden menettämistä, ovat jotain ajan ottamisesta itselleni, kun laitan niin paljon huomiostani toisten ihmisten elämään omani sijasta …

Kysymys ja vastaus "aika on rahaa" –harhasta

Sue: Koska olen viettänyt suurimman osan elämääni veloittaen tunnista tai asiakkaasta (kun olin audiologi), "aika on raha" on ollut todellisuuteni. Oli tietysti paljon aikaa, jolloin ajelin ympäri Los Angelesia, minkä valmistelu ja laskutus vie paljon aikaa. Sitten kuin aloitin nettisivuni 1993, kirjoitin ja postasin vuosikymmeniä ilman rahaa ja itse asiassa minun täytyi maksaa muille auttamisesta.

En olisi koskaan maksanut muille auttamisesta audilogiassa, koska se ei ollut sydäntilani. Toisaalta Arcturuslaisten kuunteleminen ja heidän ohjeidensa seuraaminen "tee nettisivut" oli täysin sydäntilaani. Siksi opin silloin, että jos tein, mitä rakastin, "aika on rahaa" –harha muuntui "ajaksi tehdä sitä, mitä rakastan".

Mikä on sinun kokemuksesi "aika on rahaa" –harhasta ja miten muunsit tai miten haluat muuntaa tuon harhan?

Kiitos vastauksistanne. Valmistaudutaanpa vuoteen 2016 MUUNTAMALLA HARHA TOTUUDEKSI.

Kiitos etukäteen jakamisestanne.

Sue

Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

19.11.2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net