16 huhti 2018

Positiivisuuden Voima

Elämässäni kohtaan päivittäin ahdistusta, vaikeita ajatuksia ja tuntemuksia. Vaikka kuinka olen yrittänyt päästä niistä eroon, eivät ne lähde vaan palaavat päivittäin takaisin. Jos olen erityisen hereillä, saatan kokea etten minä ajattele tai tunne näin, vaan että minussa ajatellaan, tunnetaan ja tahdotaan. Tämä on eräs tietoisuustyöskentelyn oivallus; Ajatukseni, tunteeni ja tarpeeni eivät ole Minä. Sen sijaan koen, että tämä osa olemustani on ikäänkuin näyttämö, jolla erilaiset voimat voivat tulla kokemaan itsensä. Samalla tavoin kuin mieleni ei ole minä, ei se ole myöskään mikään yksittäinen asia vaan pikemminkin erilaisten voimien ja taipumusten toimipaikka.

Koen, että jokaisen meidän mielellä – myös riippuen päivästä, seurasta ja tilasta – on omanlainen suhde niihin ajatuksiin, tunteisiin ja tarpeisiin jotka siellä toimivat. En kuitenkaan usko, että olen ainoa jonka mielellä on erityinen suhde sellaisiin mielikuviin ja tuntemuksiin joita kutsutaan negatiivisiksi. On mielenkiintoista havaita, kuinka usein juuri tällaiset negatiiviset mielensisällöt tulevat uudestaan ja uudestaan sisäiseen tilaani. Koen myös, että usein unohdan itseni näiden negatiivisten mielensisältöjen kanssa. Usein luulen olevani itse se, joka ajattelee tai tuntee tällä tavalla.

Tietoisuustyöskentelyn myötä olen kuitenkin oppinut ottamaan etäisyyttä näihinkin mielensisältöihin. Havainnoidessani negatiivisia mielensisältöjä, koen kuitenkin että on haastavaa olla itse tuomitsematta niitä ja itseäni. Jos esimerkiksi kohtaan ajatuksen, joka syyllistää ystävääni, syyllistän usein itseäni siitä että ajattelen näin. Mutta silloinhan en ole vielä vapaa tuosta ajatuksesta, vaan koen itseni syylliseksi.

Kutsun positiiviseksi elämänasenteeksi sellaista olemisesta, jolloin pystyn näkemään jokaisessa asiassa jotain hyvää. Mikäli koen negatiivisen ajatuksen, on positiivista jo se, että pystyn havainnoimaan sitä objektiivisesti.

Voinko löytää kaikista negatiivisista kokemuksista jotain hyvää? Uskon näin. Ehkä ne varoittavat minua jostain, ehkä ne näyttävät millaisia kotiläksyjä minulla on elämässäni edessä.

Nämä negatiiviset voimat saattavat myös estää minua kohtaamasta toisia ihmisiä, asioita tai omaa kohtaloani. Negatiiviset mielenmallit usein toimivat tietoisuuteni rajoilla ja jopa alitajunnassani. Jos en tiedosta niitä, en toimi parhaimmassa voimissani. Mikäli ne toimivat näin ilman omaa tietoisuuttani, ne vaikuttavat mieleni kautta elämääni salaisesti. Jos sen sijaan tiedostan ne, voin pyrkiä toimimaan ja olemaan itseni, vaikka nämä voimat olisivatkin läsnä. En vain anna niille sitä merkitystä, jonka ne saavat toimiessaan salassa.

Uskon, että kaiken mitä tiedostan, voin saattaa voimavaraksi. Negatiivisuus voi tulla muuntumaan voimaksi. Se voi pitää minut hereillä silloin kun muuten nukahtaisin ja alkaisin toimimaan vanhoja mieleni mallien kautta.

Tärkeä vinkki positiivisen elämänasenteen kehittämiseksi on muistutus siitä, että silloin kun negatiivinen ajatus, tunne tai tarve yrittävät saada minut nukahtamaan, on minun vallassani taivunko niiden tahtoon vai pystynkö pysymään hereillä. Se on riippuvaisuutta vastaan taistelemista, sillä olen usein kokenut että olen riippuvainen negatiivisuuteen samaistumisesta. Mutta jokaisena hetkenä kun valitsen pysyväni hereillä, vahvistan positiivisuutta ja pystyn näkemään kaikessa negatiivisessakin hyvää. Ollessani hereillä, pystyn antamaan kaikelle uuden merkityksen ja sitä kautta uudistaa suhdettani kaikkeen elämässäni.

Media

Uuteen Tietoisuuteen - Jeremy Qvick

Moi olen Inarista kotoisin oleva henkisen tien kulkija, kirjailija ja elämän tutkija. Monien vuosien ajan olen tutustunut erilaisiin henkisiin suuntauksiin ja ennen kaikkea käytännöllisiin meditatiivisiin harjoituksiin. Olen tutkinut intensiivisesti ihmisyyden osa-alueita omakohtaisen kokemuksen ja opiskelun myötä. Mielen ja maailman havainnointi, ajattelun, tuntemisen ja tahtomisen tutkiminen ovat kantaneet minua eteenpäin matkallani. Olen kirjoittanut kaksi kirjaa näistä tutkimuksista nimillä Tie Sisäiseen Ihmisyyteen ja Tietoisuuden kehittäminen osa I.
 
Kirjoitan usein kokemukseen perustuvia blogitekstejä ihmisyyden mahdollisuuksista. Yleensä teksteissä kuvaan erilaisia tapoja ymmärtää omaa luontoamme, persoonaamme ja todellista itseämme. Yritän löytää jatkuvasti uusia tapoja kuvata sitä, kuinka me voimme löytää läsnäolon kokemuksen ja sisäiset voimavaramme elämämme jokaisessa hetkessä. Millaisia tapoja, voimia ja elementtejä tarvitsemme, jotta voisimme löytää itsemme arkipäivämme sokkeloista ja aktivoida luovan, läsnäolevassa hetkessä toimivan potentiaalin silloin kun sitä tarvitsimme? 

https://www.ihmisyyteen.fi/

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU