Suvi Bowellan

Suvi Bowellan

Ryhdyin alkukesästä käyttämään CTE-prosessia (Clearing Toxic Emotions) mieltä ja kehoa kuormittavien tunteiden poistamiseksi. Tulokset ovat olleet huikeita, ja olen päässyt työssä vasta alkuun. Olo kevenee, keho puhdistuu myrkyistä ja elämän olosuhteet alkavat muuttua vauhdilla. Edellisen prosessin jälkivaikutukset tuntuvat yhä kehossani: yläselän lihakset ovat yhtä arat kuin kovan punttitreenin jäljiltä ja saan ajoittain hurjia vilunväristyksiä merkkinä siitä, että energioissani tapahtuu muutoksia.
Elämästä ei selviä kolhiintumatta, mutta kolhuja ja vastoinkäymisiä voi onneksi käyttää henkisen kasvun ja eheytymisen alullepanijoina. Yksi syvällisimmin henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiimme vaikuttavista asioista on erilaisten traumaattisten tapahtumien jälkeensä jättämät jäljet.
Luin hiljattain tutkimuksesta, jossa seurattiin ryhmää ihmisiä, jotka ohjeistettiin pitämään päivittäistä kiitollisuuspäiväkirjaa. Joukossa oli henkilöitä joilla oli mm. unihäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuutta ja kipuja. Vertailuryhmän jäsenet eivät pitäneet minkäänlaista kirjaa kiitollisuudenaiheistaan.
Jokin aika sitten käsiini sattui lääkärin kirjoittama kirja, jossa selitetään fysiologiselta kantilta se, kuinka ajatukset ja tunteet vaikuttavat kehoomme ja keho vaikuttaa mieleemme. Olen aina innoissani kun löydän materiaalia, joka selittää empiiriset havaintoni tieteen keinoin ja lisää myös järjen tasolla ymmärrystäni siitä miksi esim. ThetaHealing toimii.
Täytin viime viikolla 40 ja päässäni tapahtui positiivinen naksahdus. Tunsin todella vahvasti olevani aikuinen nainen, jolla on lupa elää elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla muiden mielipiteistä piittaamatta.
Erityisherkkyydestä on viimein ryhdytty puhumaan Suomessakin ja se on ollut useampaan otteeseen esillä eri medioissa kuluneen vuoden aikana. Luin Elaine N. Aronin kirjan HSP – The Highly Sensitive Person (suom. Erityisherkkä ihminen) jokunen vuosi sitten ja oivalsin monia asioita itsestäni.
Aihe johon olen halunnut tarttua jo jonkin aikaa liittyy inhimillisten heikkouksien sallimiseen. Onko henkisen ihmisen sallittua tuntea suuttumusta, katkeruutta, kateutta, kostonhimoa, vihaa tai raivoa? Täytyykö henkisellä polulla kulkevan kääntää se toinenkin poski, antaa aina anteeksi ja ottaa kaikki vastaan rakkaudella?
Katsoin eilen pätkän haastattelua, jossa haastateltava kertoi kuinka hän on löytänyt tiensä sydänlähtöiseen elämään ja sisäisen rauhan tunteeseen. Hän totesi että elämä on edelleen sotkuista puuhaa, mutta se kuuluu asiaan. Se oli ihanan lohdullinen toteamus joka resonoi syvästi itsessäni.
Ajelin viime perjantaina hoitohuoneelleni ja huomasin kippurassa kävelevän vanhemman miehen ylittävän suojatietä. Mietin mikä hänen elämäntarinansa mahtaa olla ja mitä on tapahtunut että hän ei pysty seisomaan suorassa.
Vastaanotolleni tulee aika ajoin ihmisiä, jotka kaipaavat elämänkumppania, eivätkä vain ketä tahansa, vaan todellista sielunkumppania. Näinä aikoina yhä useampi sielunkumppani löytääkin toisensa ja sitä kautta meille tarjoutuu mahdollisuus ottaa seuraava askel henkisen kehityksen tiellä.
Sivu 1 / 3

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net