13 kesä 2018

Gluteiiniton superkasvi RAGI eli Sormihirssi - Resepti Nepalin kukkuloilta

Nepalin perinteinen viljelykasvi on sormihirssi. Tummanliilahtava jauho on vahvaa energiaa, mutta ei sisällä gluteiinia eikä tärkkelystä. Siitä saa kylläisen olon, mutta tulematta tukkoiseksi tai väsyneeksi syömisen jälkeen.

Itse kehitin reseptin sormihirssistä nokkosjauheen kera. Molempia vaan kulhoon sopivasti ja siihen sitten löräytys kookosöljyä tai oliiviöljyä ja vettä, ripaus Himalajan suolaa. Myös Hampunsiemeniä ja lehtiä voi lisätä joukkoon.
 
Taikina sitten vaivataan semmoiseksi, että siitä saa pienen leipäsen taputeltua pannulle ja niitä siinä sitten paistetaan joko öljyssä tai ilman (öljy paistaa paremmin ja antaa hyvän maun) noin kymmenisen minuttia.

Leipäsiä voi nauttia esimerkiksi salaatin kera. Salaattiin vihreitä lehtiä ja tomaatti ja paljon hunajaa!

Olipas varsin herkullinen ja voimauttava välipala!

Sormihirssi on minun raakaruokavalion lisuke ja pysyy. Siinä on proteiinia, rautaa, kalsiumia ja potassiumia. Se vahvistaa siis luustoa ja lihaksia, antaa pitkäkestoista energiaa ja säätelee sokeriarvoja kivasti, Se pitää painon kurissa ja tukee hyvää terveyttä!

Eikun leipomaan!

Viimeksi muutettu 04 kesä 2018
Soul, mind and body - Suvi Elisa

Suvi Elisa Itkonen kirjoittaa blogissaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Välillä juttuja sielulle, välillä juttuja kropalle ja välillä mielelle. Omia kokemuksia, reseptejä, joogaideoita, luontoretkiä, matkailuvinkkejä jä -kokemuksia.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU