Laurent Gounelle: Matka yli onnen esteiden

Henkisestä näkökulmasta kirjoitettuja romaaneja on vielä harvassa, mikä on harmi. Laurent Gounellen kirja Matka yli onnen esteiden on romaanimuotoon kirjoitettu tarina Julianista, joka tapaa Balilla henkisen mestarin.

Julian etsii itseään ja paikkaansa maailmassa ja tapaa lomamatkallaan vanhan viisaan mestarin, joka neuvoillaan opastaa Juliania näkemään henkisiä totuuksia.

Kirja sisältää paljon henkistä viisautta, mutta melko ohuksi (sekä fyysisesti että sisällöltään) teos jää muilta osin. Olisin kaivannut päähenkilön avautumista, nyt hän jäi kovin pintapuoliseksi. Kirja jätti minut muutenkin aika kylmäksi, eikä herättänyt tunteita. Tuntui siltä, että kirjailija oli etukäteen listannut "opit", jotka hän kirjaan laittaa ja rakentanut sen päälle kaiken muun. Julianin suhtautuminen oppeihin hämmästytti, sillä muutaman kysymyksen jälkeen hän oli asian sisäistänyt ja kaikki oli ihan jees. Eli minkäänlaista draamaa tai suurta kyseenalaistamisesta henkiset opit eivät päähenkilölle aiheuttaneet. 

Ruusuja saa kirjan henkinen viisaus, sitä oli runsaasti. Risuja epäuskottavalle päähenkilölle. Kaikkinensa kuitenkin ihan kelpo teos.

Takakanne teksti:

"Me olemme sitä mitä ajattelemme. Ajatuksillamme me rakennamme oman maailmamme."

Julian on kyllästynyt elämäänsä ja työhönsä opettajana. Hän lähtee Balille etsimään muutosta, mutta kun loman lopullakaan mikään ei tunnu miltään, hakeutuu hän maineikkaan paikallisen parantajan luo. Mestari Samtyangin diagnoosi on selvä: olet terve mutta et onnellinen. Päivittäisissä tapaamisissaan viisaan vanhuksen kanssa Julian alkaa ymmärtää onnettomuutensa lähteen Samtyangin esittämien kysymysten ja tehtävien avulla. Julian oppii päivä päivältä enemmän onnellisuuden todellisesta luonteesta, toiveista ja unelmista, joiden saavuttaminen on lähempänä kuin arvaammekaan. Lumoavan Balin saaren lisäksi hän pääsee seikkailulle kohti todellisen itsen löytämistä. Ranskan Coelhoksikin kutsutun Laurent Gounellen viisas self-help-romaani on valloittanut henkisen kasvun etsijät ympäri maailmaa.

Laurent Gounelle, Matka yli onnen esteiden
Gummerus, 2017
sivuja 163

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU