Tuula I. Allén: Suomi sodassa lapsen silmin

Tuula Allénin kirjan Suomi sodassa lapsen silmin kirjava kansikuva herättää voimakkaita mielikuvia. Kansi on onnistunut, sillä mielikuvat vastaavat tarinan sisältöä. Samaan maalattuun kansikuvaan on saatu mahtumaan lumista luontoa, koira, tyttö laukkunsa kanssa matkalla, enkeli, tuntureita ja revontulet sekä Suomen lippu.

Jessen ja Tuulin seikkailuista kertova kirja on lapsilähtöinen tapa opetella Suomen lähihistoriaa. Lapsilähtöisyys tulee siitä, että historian opetus on puettu sadun muotoon. Sadun lukeminen vie syvempää oppimiseen, koska kirjan seikkailuihin osallistuvat hahmot ovat lapsikuulijoille samaistuttavia. Samaistuminen herättää tunteita. Ja se oppiaines, mihin liittyy tunne, muistetaan paremmin kuin neutraali.

Kirjassa seikkailee joukko eläimiä emäntänsä Tuulin kanssa. Kirjan päähenkilö on villakoira Jesse, ja tapahtumat ajoittuvat 1940-luvulle. Kirjassa esitellään Suomen lähihistoria selkeästi, ja teos soveltuu myös heille, joilla ei ole mitään tietoa Suomen valtion kehitysvaiheista. Voisin ostaa kirjan lahjaksi esimerkiksi kiintiöpakolaisena Suomeen saapuneelle lapsiperheelle tai lukemisesta kiinnostuneelle, eläinrakkaalle teinille.

Eläimet ovat keskeisessä roolissa kirjassa. Se on siinä mielessä poikkeuksellinen ja myös lapsille soveltuva opas Suomen sotahistoriaan. Paikoin kirjaa lukiessa mietin, että teos soveltuisi hyvin myös rauhankasvatukseen. Sodan vääryydellä ei mässäillä, vaan sodan mielettömyyteen tullaan olosuhteiden "ihmettelyn" kautta.

Jos luet kirjaa lapselle, kannattaa lukuhetkiin varata mukaan Suomen ja Euroopan kartat. Tarina kuljettaa matkalle Suomen Lapista ja Jäämereltä aina Espanjaan saakka. Erityisesti kirja soveltuu eläinrakkaille lapsille ja nuorille, sillä kulkukissat ja -koirat ovat osa Tuulin ja Jessen maailmaa. Miljöökuvaukset ovat havainnollisia ja tarkkoja sekä todentuntuisia. Mukana on monenlaista faktaa; lukija oppii esimerkiksi sen, mitä tarkoittaa koija.

Paikoin yksityiskohtainen faktatieto Suomen ja Venäjän välisestä sodasta voi puuduttaa kaikkein pienimpiä lukijoita. Puutumista lievittää se, että kertojan roolissa on sympaattinen Jesse-koira. Lukuja ja yksityiskohtia rakastavalle teos taas soveltuu loistavasti. Sivuilta on luettavissa erinäisiä faktoja, pommikoneiden lukumääriä ja taistelujen tarkkoja päivämääriä.

Erityistä kirjassa on eläinten keskeinen rooli sotakertomuksessa. Kirjoittaja on onnistunut erittäin hyvin luomaan lapset mukaansa tempaavan tarinan, joka samalla opettaa Suomen sotahistoriaa, ja aluetietoa jos kirjaa lukee kartan kanssa. Kirja on omaperäinen ja ainutlaatuinen hieno toteutus. Seikkailuja ei puutu, ja tarinan jännite kantaa kirjan loppuun saakka.

Takakansi:
Satukirja on rakkauskertomus tytön henkisestä kasvusta sodan keskellä. Se kuvaa koskettavalla tavalla rakkautta eläimiin, luontoon ja henkisyyteen. Kirja on soljuvaa lyriikkaa ja kaunista proosaa, missä lukija eläytyy tapahtumiin. Suosittelen teosta mitä lämpimimmin koulujen ja erityisesti pakolaisten ohjaamiseen kohti hyvää suomen kieltä ja Suomen historiaa.

Jouko H. Nissinen, kirjailija, filosofi, majuri evp. (1938-2009). Kirjan ilmestyessä Porkkalan parenteesista (1944-56) ja Lapin sodasta (1944-45) on kulunut 60 vuotta.

Tuula I. Allén: Suomi sodassa lapsen silmin. Jesse-koiran ja Tuulin seikkailut.
Mediapinta 2017.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU