28 kesä 2017

Planeettamme siirtyi 9-vuodesta 1-vuoteen viime syksynä - miten se näkyy käytännössä?

Kirjoittanut 
Planeettamme siirtyi 9-vuodesta 1-vuoteen viime syksynä - miten se näkyy käytännössä? https://pixabay.com/fi/m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4-numero-yksi-2126715/

Minulta pyydettiin numerologin näkemystä siitä, miten vuosi 2016 eroaa vuodesta 2017, ja nyt kun 1-vuosi on jo pitkällä, on mahdollista tarkastella toteutuneita tapahtumia ja verrata ennusteeseen.

Numerologiassa aika kulkee yhdeksän vuoden jaksoina. Jokaisella vuodella on oma teemansa. Numerologia on tullut meille Pythagoraan kautta heprealaisilta ja itämailta. Numerologisen vuoden katsotaan alkavan syyskuun uuden kuun myötä, koska planeetta aloittaa silloin heprealaisen kalenterin mukaan uuden syklin. Tämän rytmin huomaa käytännössä mm. siitä, että me tämän planeetan asukkaat aloitamme syksyn tullen taas työn touhun lepäiltyämme kesällä edellisvuoden ahertamisen jälkeen. Myöhemmin Julius Caesar ja paavi Gregorius uudistivat kalenteria, jolloin uusi vuosi päätyi länsimaissa nykyiselle paikalleen.

Numerologisesti vuosi 2017 alkoi siis jo syyskuussa 2016. Raja ei ole jyrkkä vaan liukuva, muutos tapahtuu vähitellen, vaikka uuden kuun ajankohta voidaankin määrittää tarkasti. Tällä kertaa se oli 30.9.2016. Uuden vuoden energiat voidaan kuitenkin "haistaa" jo heinä-elokuussa ja edellisen vuoden energiat jatkuvat jonkin verran myös seuraavaan vuoteen.

Planeetan vuosi 2016 = 2+0+1+6 = 9 ja 2017 = 2+0+1+7 = 10; 1+0 = 1. Planeettamme siirtyi siis uuteen 9-vuotissykliin syksyllä 2016.

2016 oli syyskuuhun asti edellisen jakson loppuunvientiä. 9-vuosi on hyvä asioiden valmiiksi saattamista ja siivoamista varten (tehdään tilaa uudelle), ei niinkään uuden aloittamiseen, sillä 9 vuotta sitten tätä jaksoa varten tullut energia on tuolloin loppumassa, silloin ei jakseta rehkiä eikä raivata uusia reittejä eikä myöskään nähdä tarpeeksi selkeästi, että varmasti tiedettäisiin, mihin suuntaan pitää mennä. Eikä aina jakseta ylläpitää positiivisuutta. 9 on kuitenkin myös luonnon ja luonnonsuojelun värähde. Kaikki keinotekoinen, vääntö ja rehkiminen on siis vastatuulessa, luonto myötätuulessa.

Jos 9-vuosi ei ole hyvä aika suuntautua ulospäin alentuneen energiatason takia, on sitäkin suotuisampaa kääntää huomionsa sisäänpäin. Mielenkiintoista kyllä, kaikilla ihmisillä on planeetan 9-vuonna samannumeroinen henkilökohtainen vuosi kuin oma syntymälukunsa (sen saa laskemalla syntymäajan kaikki numerot yhteen niin monta kertaa, että summaksi tulee yksinumeroinen luku. Esim. henkilö, joka on syntynyt 28.3.1965 saa syntymäluvukseen 7: 2+8+3+1+9+6+5=34; 3+4= 7). Näkisin asian niin, että silloin on kaikkein helpointa kuulostella itseään sisäänpäin, oppia tietämään, mikä on minun juttuni, mikä ei.

Ellemme 9-vuonna osaa mukautua ajan rytmiin ja huomaa päästää irti asioita, jotka ovat aikansa eläneet ja joiden on tarkoitus väistyä uuden syklin mukanaan tuomien uusien asioiden tieltä, niin ne saattavat luhistua ryminällä. Planeetta ikään kuin siivoaa itseään. Tästäkö on kysymys yhä lisääntyneessä terrori-iskujen määrässä?

Vuonna 2016 oli paljon terrori-iskuja (Bryssel, Nizza, Berliini, Pariisi, Tukholma...), ja Englannin ja EU:n yhteinen polku loppui Brexitin myötä. Syyrian verinen sisällissota kärjistyi (Aleppo ym.) ja jo Lähi-idästä jo aiemminkin lähteneet valtavat pakolaisvirrat kohti Eurooppaa jatkuivat. Ne tulevat varmasti vaikuttamaan koko seuraavaan 9-vuotisjaksoon - me eurooppalaiset joudumme opettelemaan suvaitsevuutta ja inhimillisyyttä. Kolumbian 52 vuotta kestänyt sisällissota päättyi. Myös USA:n vallanvaihdos osuu juuri tähön 9- ja 1-vuoden saumaan, joten tällä kertaa vallanvaihdoksesta on odotettavissa planetaarisestikin merkittäviä muutoksia. Toisaalta vuonna 2016 Etelänavan yläpuolinen otsoniaukko pieneni ja sekä tiikerien että pandojen lukumäärä kasvoi.

Kun numerologinen vuosi 2017 alkoi syksyllä 2016, siirryimme planeettatasolla 1-vuoteen. Ykkösvuonna planeetta saa aina uuden energiavirratuksen, jonka on määrä nostaa planeetta uudelle värähdetasolle ja riittää tuomaan valoa koko jaksolle. Valo on kirkkaampaa ja energia on voimakkaampaa jakson alussa ja se hiipuu taas loppua kohti.

Planeetalla puhaltavat siis nyt uudet tuulet mm. uusien hallitsijoiden muodossa - monessa maassa vaihtui hallitsija USA:n lisäksi, esim. Ranskassa ja Saksassa. Ihmisten ajattelutavassa on myös odotettavissa muutoksia kohti avoimuutta ja tasavertaisuutta. Esimerkiksi meillä Suomessa samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli lailliseksi vuonna 2017. 1-vuosi merkitsee monia uusia tilaisuuksia etenemiseen, sillä edellisvuonna elämää rajoittaneet esteet väistyvät ja uuden elämänjakson alkaminen tulee mahdolliseksi – mutta ihmiskunnan pitää itse hyödyntää nuo mahdollisuudet.

Ykkösvuosi tarjoaa siis meille uusia ajatusmalleja, ideoita, lisääntynyttä vapautta ja itsenäisyyttä eli planetaarisella tasolla suvaitsevuutta, uusia diplomaattisuhteita ym. Tämä edellyttää tietysti, että uudet valtaapitävät ovat riittävän valveutuneita. Elleivät ole, 1-vuoden energia voi mennä kasvun kannalta hukkaan egoilun merkeissä. Katsotaan, miten käy ja toivotaan parasta. Toistaiseksi terrori-iskut ovat valitettavasti jatkuneet (Lontoo, Pietari, Tukholma, Egypti...), ja USA teki huhtikuussa pommi-iskun Syyriaan.

1-vuoden energioiden paras hyödyntäminen vaatii ihmisiltä avointa mieltä, uskallusta, ennakkoluulottomuutta ja luottamusta. Meillä esimerkiksi perussuomalaisten puolue hajosi kesäkuussa kahtia. Tässä on nimenomaan kyse avoimuudesta ja suvaitsevuudesta/suvaitsemattomuudesta eli siitä, nähdäänkö ihmiskunta globaalisella tasolla yhtenä vai nähdäänkö se kilpailevina kansallisina yksikköinä

Kaikilla ihmisillä on vuonna 2017 meneillään henkilökohtainen vuosi, jonka numeron saa lisäämällä syntymälukuun +1. Se merkitsee esimerkiksi, että 9-syntymälukuisilla on nyt ykkösvuosi - heillä on tänä vuonna enemmän puhtia ja tarmoa kuin muilla. Ja ysit ovat maailmanparantajia, jotka osaavat ajatella globaalisti, mikä antaa meille toivoa.

Suomen valtio on muuten syntynyt joulukuussa 1917, planeetan ykkösvuonna, ja tänä vuonna vietämme 100-vuotisjuhlia - ja juhlimme sitä erilaisten tapahtumien merkeissä koko vuoden jo etukäteen! Jollain tasolla olemme mekin varmaan virittyneet uuden 9-vuotisjakson uuteen energiaan.

------------------------

Tässä kuvaus 9-vuodesta (Gladys Lobosin tekstiä - otin mukaan, jotta tarvitessasi voit poimia tästä lisätietoa omaan lopputyöhösi. Tosin tässä kuvataan henkilökohtaista tasoa, ei planetaarista, mutta soveltaa tietenkin voi):

Jakson päätösvuodessa on varoituksen pohjavire, sillä vaikka et ehkä aiheuta vaikeuksia, niin ne saattavat silti monikertaistua. Raha-, työ-, terveys- ja ihmissuhdeongelmia voi ilmaantua tänä vuonna. Hermoilua, väsymystä, masennusta ja taipumus lannistua. Tunnet olevasi ansassa ja turhautunut tilanteen takia, josta et näe ulospääsyä.

Vältä impulsiivisia tekoja. Jos et ole tyytyväinen työhösi tai elämänolosuhteisiisi, malta mielesi, sillä tärkeät muutokset ovat tulossa.

Minkä tahansa ongelmallisen tai epämiellyttävän ihmissuhteen tai tilanteen päättyminen. Kaikki ihmiset ja asiat, jotka ovat täyttäneet tehtävänsä elämässäsi poistuvat. Vaikka siis voikin tulla välirikkoja ja eroja, älä ripustaudu ihmisiin tai asioihin. Sinun tulee pikemminkin asennoitua myönteisesti minkä tahansa taakan tai painon poistamiseen tai tasapainottamiseen, olipa se aineellinen tai tunnepuolinen. Suhtaudu siihen siivoustyönä, joka on tarpeen voidaksesi aloittaa puhtaalta pöydältä seuraavana vuonna. On mahdollista, että koet menetyksen tai pettymyksen rakkaus- tai ystävyyssuhteissa.

Vältä allekirjoittamasta tärkeitä asiakirjoja tai solmimasta rakkaus-, työ- tai minkään muunkaan laatuisia siteitä, sillä tänä vuonna aloitetut asiat eivät jää pysyviksi. Kuitenkin mikä tahansa aiempina vuosina aloitettu projekti voi nyt päättyä onnellisesti, olipa se sitten liike-, työ-, lakiasia, anomus tms.

Mahdollisuus matkustaa tai tehdä jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Tee se vuoden loppua kohti. Jos olet ansainnut sen menneisyydessä, kohtalo saattaa olla sinulle suopea tavalla tai toisella tänä vuonna. Vaikka tämä vuosi voi olla ongelmallinen, se voi tuoda mukanaan paljon oppimista.

Sinulla täytyy olla kärsivällisyyttä ja voimaa voittaaksesi jakson loppumiselle ominaiset haasteet, jotka voivat olla traumaattisiakin. Älä ripustaudu menneisiin, ja katso tulevaisuuteen toiveikkaana. Uusi jakso odottaa sinua, ja sinusta itsestäsi riippuvat ne uudet riemuvoitot jotka voit saavuttaa siinä.

Ja tässä 1-vuodesta:
Edellisvuonna rajoittaneet ja turhauttaneet esteet väistyvät. Uusi elämänjakso alkaa. Tämä on oikea vuosi tehdä tärkeitä päätöksiä, jotka voivat vaikuttaa koko elämään. On mahdollista tulla itsenäisemmäksi, tai solmia uusia sopimuksia, kuten myös itse päästä päättämään asioistaan, tai alkaa toimia uudella, entisestä poikkeavalla tavalla. 

Tämä tulee olemaan onnekas jakso, jonka aikana ilmaantuu monia tilaisuuksia. Henkilön ei kuitenkaan tule ilmaista suunnitelmiaan, ennen kuin ne ovat varmat tai pysyvät.

Uusia ystäviä, liiketoimia tai uusi työpaikka. Voi tulla ammatinvaihdos, tai muutos saman ammatin puitteissa. Talon, kaupungin tai asuinmaan vaihto. Muutoksia perhesuhteissa, esim. naimisiinmeno, ero, leskeys, lapsen saanti. Opiskelujen, kumppanuuden, liiketoimien alullepanoa.

Avaa mielesi, katso tulevaisuutta kohti ja pysy valppaana voidaksesi ottaa vastaan tiellesi osuvat muutokset ja uudet mahdollisuudet. Vala itseesi uskoa ja luottamusta. Nosta mielialaasi ja unohda menneisyyden epämiellyttävät kokemukset ja siteet. Älä unohda, että sinun on aloitettava jakso positiivisella tavalla, sillä jos sitoudut menneisiin tai kielteisiin ajatuksiin, toimit tätä vuotta hallitsevan värähteen myönteistä ja uudistavaa luonnetta vastaan ja voit vaarantaa koko jakson mahdollisuudet. Älä unohda, että muuraat nyt peruskiven kokonaisen uuden jakson rakentamista varten.

-----------------

Tässä vielä Numerologia Finland -ryhmästä vuoden 2017 kuvaus - tosin enemmän henkilökohtaisella tasolla, mutta ehkä siitäkin on hyötyä.

30.9.2016 Hyvää Uutta Vuotta!

Heprealaisen kalenterin uusi vuosi on syyskuun uuden kuun kohdalla, koska planeetta aloittaa silloin uuden syklin. Tämän rytmin huomaa mm. siitä, että me tämän planeetan asukkaat aloitamme syksyn tullen taas työn touhun lepäiltyämme kesällä edellisvuoden ahertamisen jälkeen. Myöhemmin Julius Caesar siirsi Rooman valtakunnan alueella uuden vuoden alun maaliskuuhun ja sen jälkeen vielä paavi Gregorius loi oman kalenterinsa, jossa hän siirsi uuden vuoden nykyiselle paikalleen. Numerologia on tullut meille Pythagoraan kautta heprealaisilta ja itämailta. Siksi numerologisen vuoden katsotaan alkavan syyskuun uuden kuun myötä (jos syyskuussa on kaksi uutta kuuta, niin niistä otetaan se myöhempi), eli tänään, 30.9. planeetta siirtyy vuoteen 2017 ja planeetalla alkaa 1. vuosi (2+0+1+7=10: 1+0=1).

Koska meidän kaikkien maapallolla tallustelijoiden on kuljettava planeetan tahtiin voidaksemme elää täällä, se tarkoittaa, että silloin vaihtuu myös meidän henkilökohtainen vuotemme eli työstö- ja opiskeluteemamme.

Henkilökohtaisen vuotensa saa selville laskemalla yhteen planeetan vuoden ja oman syntymälukunsa. Koska planeetta tänä vuonna siirtyi 1-vuoteen, tällä kertaa jokainen on aloittamassa oman syntymälukunsa värähdettä seuraavan vuoden.

Syntymäluku kuvaa henkilön perusluonnetta, sielua, mitä hän rakastaa (”Näin eläisin jos vain voisin”). Se saadaan laskemalla yhteen syntymäajan kaikki numerot niin monta kertaa, että lopputuloksena on yksinumeroinen luku. Esim. jos henkilö on syntynyt 28.2.1955, niin lasketaan seuraavasti: 2+8+2+1+9+5+5 = 32; 3+2 = 5.
Syntymäluvun tulkinnat löytyvät melko yhteneväisinä (Pytagoraalle uskollisina) aika lailla kaikilta numerologiasivustoilta. Lyhyt kuvaus ydinpiirteistä on myös www.valonsydan.fi –sivustolla. Lisätietoa numerologiasta mm. kaksiosaisessa artikkelissa ”Numerologia kuvastaa kasvuprosesseja” (https://www.sateenkaarisanomat.net/vanhat_numerot/ kts. nro 32, sivut 20-21 ja nro 33, sivut 20-21).

Koska numerologiaa on jouduttu opettamaan salaa monien vuosisatojen ajan, sen käsitteiden nimitykset voivat eri teoksissa vähän poiketa toisistaan, esim. syntymälukua nimitetään myös elämänpoluksi. Itse noudatan oppiäitini Gladys Lobosin nimityksiä.

Syntymälukua värittää syntymäpäivän luku. Jos siis on syntynyt 28. päivänä, niin syntymäpäivän luku on 2+8 = 10, 1+0= 1. Syntymäpäivän osuus perusluonteesta on n. viidennes. Voidaan siis sanoa, että hän on syntymävärähteeltään ykkösväritteinen viitonen. Ykkönen ikään kuin kertoo, millainen viitonen hän on, eli hän on esimerkiksi vähän oma-aloitteisempi ja itsenäisempi kuin viitoset keskimäärin.

Pieni luettelo eri syntymälukuisten seuraavan vuoden teemoista:

Syntymäluku 1 Numerologinen vuosi 2.
• yhteistyön aikaa
• aika hiljentää vauhtia ja karsia 1. vuoden liikoja juttuja
• hidastunut vauhti voi turhauttaa, tarvitaan kärsivällisyyttä
• hyvä aika satsata terveyteen
Syntymäluku 2 Numerologinen vuosi 3
• laajenemista ja edistystä joka suhteessa niin liikeasioissa, rahan ja työn
suhteen kuin kommunikaatiossa muiden ihmisten kanssa
• keskeneräiset asiat ratkeavat, usein paljon uusia mahdollisuuksia
• yleensä iloista ja onnellista aikaa
• henkilökohtainen vetovoima parhaimmillaan
• hyvää aikaa luovuuteen ja uudistumiseen
• joskus myös onnenpotkuja, esim. voittoja
Syntymäluku 3 Numerologinen vuosi 4
• enemmän kylvön kuin sadonkorjuun vuosi, puurtamista, kärsivällisyyttä
kysytään
• ei taloudellisen riskinoton vuosi
• syytä huolehtia velvollisuuksista, muuten edessä takaiskuja
• asiat etenevät hitaasti, se voi turhauttaa ja luoda pessimismiä
• itsehillinnän, kärsivällisyyden ja odottamisen aikaa
Syntymäluku 4 Numerologinen vuosi 5
• menoa ja meininkiä
• uusia mahdollisuuksia
• voi tuoda suuria muutoksia työ- tai perhesuhteissa
• rauhattomuutta, impulsiivisuutta
• odottamattomia tapahtumia, jotka voivat sotkea suunnitelmasi
• varaa aikaa rauhoittumiseen, tällä vuodella on kiivas tahti
Syntymäluku 5 Numerologinen vuosi 6
• harmoniaa ja onnea kodin, perheen ja sydämen asioissa
• perhe ja vastuu avainsanoja
• yhteys vanhoihin ystäviin saattaa löytyä
• seurallisuutesi ja sydämellisyytesi lisääntyy
• hyvä aika luoda koti ja vahvistaa ihmissuhteita, erojakin esiintyy, jos jokin
suhde on parempi lopettaa
• hyvä aika sopimuksille, kiinteän omaisuuden hankkimiselle sekä
parannuksille kotona ja töissä
Syntymäluku 6 Numerologinen vuosi 7
• aiemmin aloitettujen projektien loppuun saattamista ja syventämistä, ei
uuden aloittamista tai laajentamista
• hyvä aika matkustaa, ostaa, myydä, etsiä työtä tai aloittaa opintoja
• henkisen kasvun vuosi
• haluat eristäytyä, saatat tuntea itsesi surumieliseksi seurassa
• ole varovainen uusien ystävien suhteen sekä allekirjoittaessasi sopimuksia
• terveys kovilla, melankoliaa, alakuloa
• joskus läheisen menetys joko etäisyyden tai kuoleman kautta
Syntymäluku 7 Numerologinen vuosi 8
• oikeudenmukaisuuden vuosi: sitä korjaat, mitä olet kylvänyt
• vanhukset tuntevat vetoa puoleesi, voivat antaa opastusta
• voit vaatia oikeuksiasi, sinua kuullaan jos asiasi on oikea
• aktiivinen kausi
• voi tuntua levottomuutta lähestyvän 9. vuoden takia
Syntymäluku 8 Numerologinen vuosi 9
• kaikki, mikä on täyttänyt tehtävänsä elämässämme, poistuu
• irti päästäminen, jos ei ymmärrä itse päästää, otetaan pois
– silloin tuntee kokevansa:
• menetyksiä ja ongelmia rahassa, ihmissuhteissa, työssä ja terveydessä
• energia matalalla, hermostuneisuutta, turhautumista, tunne, että on jumissa
• vältä uusia projekteja ja tärkeitä päätöksiä
• aiemmin aloitetut asiat voivat saada onnellisen lopun
Syntymäluku 9 Numerologinen vuosi 1
• hyvä vuosi tehdä tärkeitä, isoja päätöksiä
• mahdollisuus aiempaa itsenäisempään elämään ja uudistumiseen
• uusia tilaisuuksia tarjoutuu, voi tulla ammatin/asuinpaikan tms. vaihdoksia
• uusia ystäviä
• usein siviilisäädyn muutos
• hyvä aika aloittaa uusia asioita

Annina Kyrklund
Valon Sydän ry / Ljusets Hjärta rf
Lundinkatu 7 C 26, 06100 Porvoo / Lundagatan 7 C 26, 06100 Borgå, Finland

+358 50 5344 643, varmimmin ark. / säkrast vard. 12-15

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.valonsydan.fi

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU