toimitus

"Emme saanet luontoa omaksemme vaan lainaksi lapsiltamme", kuuluu intiaanien vanha sananlasku. Ekopsykologinen ajattelu ottaa kantaa moniin aikamme ilmiöihin ja sen tavoitteena on palauttaa ihmisen ja luonnon välinen yhteys sekä palauttaa kadottamamme viisaus.

Ollessani ennen ujo, en käsittänyt kuinka sisäänpäin suuntautunut henkilö olin, ajattelin tuolloin, että yhteiskunnan käsite ”normaalista” oli ekstrovertti ihminen ja siihen kaikkien pitäisi pyrkiä. Kun voitin ujouteni, tajusin ettei sosiaalisuus ja seurustelu muiden ihmisten kanssa itse asiassa ollutkaan niin hienoa, miltä suurin osa ihmisistä sai sen näyttämään.

Harvoin tiukalla kurilla saa hyviä tuloksia aikaan, pikemminkin päinvastoin. Baltimorelainen peruskoulu käyttää rangaistusten suhteen parempaa tapaa, jälki-istunnot korvataan joogalla ja meditaatiolla, hyvin tuloksin.

Kaikilla on elämässään raivostuttavia hetkiä; kun liikenne ei toimi tai kun lapsi ei vain lopeta kirkumistaan. Vihan tunteita on silloin tällöin hyvä kokea, kunhan muistaa palata vihanpurkauksesta takaisin, ettei koko päivä muutu huonoksi. Näitä keinoja voit käyttää apuna päästäksesi taas rauhalliseen, rentoutuneeseen ja hyvään fiilikseen.

Enkelit ovat olemassa auttaakseen meitä elämässämme. Enkeleitä on monia erityyppisiä ja jokaisella niistä on oma tietty avunsa ihmisille ja universumille. Enkelit voivat auttaa muun muassa ihmissuhteissa, lohduttaa, turvata, tuoda viisautta tai jos elämä tuntuu yleensäkin liian haastavalta kannettavaksi yksin.

Munuaisilla on tärkeä rooli elimistön terveydelle, sillä ilman munuaisia kaikki myrkyt ja jätteet eivät suodatu pois verenkierrosta. Säännöllisen ruokailun ja veden juonnin lisäksi olisi hyvä muistaa tehdä silloin tällöin keholle ja munuaisille kunnon puhdistuskuuri. Olisiko sen aika?

Muinaisen Kreikan filosofi Platon loi ensimmäisenä ajatuksen sieluista - kaksoisliekeistä -  jotka ”jakautuvat kahteen” ja joiden ainoana päämääränä on löytää ”puuttuva palanen”. Tänäkin päivänä tunnemme käsitteen ”toisen puoliskomme” löytämisestä, mutta valitettavasti uskomme, että emme voi olla täysin kokonaisia, ellemme löydä sitä toista puoliskoa tekemään meitä täydellisiksi. Pidä mielessä, että vaikka kaksoisliekit auttavatkin meitä tuntemaan ehdotonta rakkautta ja kasvamaan ihmisenä, kaikki eivät löydä sitä puuttuvaa osaa (eikä tarvitsekaan) tunteakseen itsensä kokonaiseksi.

Synkronismista puhutaan, kun tarkoitetaan merkityksellisiä yhteensattumia, jotka tapahtuvat epätodentuntuisena samanaikaisuuksina. Kuulostaa hankalalta, mutta käytännössä tarkoittaa sitä, kun vaikkapa ajattelemasi henkilö soittaa sinulle tai otat puhelimen käteen, juuri kun se soi.

Eikö olisikin mahtavaa, jos töihin lähtiessäsi sinun ei tarvitsisi jättää rakasta lemmikkiäsi koko päiväksi yksin kotiin. Tämä on Japanissa arkipäivää, missä yhä useammat yhtiöt ja firmat eivät vain salli, vaan jopa kannustavat tuomaan lemmikkejä työpaikalle.

08 kesä 2017

Pääskynen

Pääskysestä ei päivääkään...pääskynen tuo siis tulleessaan kesän ja sen myötä loman ja ilon. Mutta mitä muuta pääskynen voimaeläimenä kertoo?

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU