Mystiikka
Sanni Nevalainen kirjoitti seitsemän vuotta kirjaa enkeleistä. Se ilmestyi tänä vuonna, ja ensi vuoden alussa julkaistaan Nevalaisen toinen enkelikirja. Jutussamme hän kertoo, miten päätyi kirjoittamaan enkeleiden kanssa ja jakaa enkeleiden seurassa tehtävän, kaikille sopivan tehopuhdistusharjoituksen.
Tiede pystyy paljoon, mutta kaikkea sekään ei pysty selittämään. Usein selittämättömiksi jääneet ilmiöt kuitataan olemattomiksi, ja niistä keskustelevat saavat kyseenalaisen leiman. Monet selittämättömät ilmiöt ovat kuitenkin yleisiä, osa niistä maailmanlaajuisia. Lue lista kymmenestä selittämättömästä ilmiöstä.
Tänään haluaisimme keskittyä värähtelynne tarkoitukselliseen muuttamiseen. Emme tietenkään kiellä, etteikö todellisuutenne olisi uskomattoman vangitseva. Kaksinaisuus jossa olette, tarjoaa teille jatkuvasti valtavan määrän erilaisia kokemuksia, joihin keskittyä. Haluaisimme keskittää huomionne siihen, miten voitte nostaa värähtelyänne, jotta tulette harmoniaan suurimpien toiveidenne kanssa.
Chakrojen puhdistaminen vapauttaa meidät täyteen potentiaaliimme. Uskotaan, että ihminen voi poistaa fyysistä ja psyykkistä taakkaansa kääntymällä sisään päin, puhdistamalla omaa energiakenttäänsä. Kaikki syntyy energiasta; mitään fyysistä tai psyykkistä ei tapahdu, mikä ei alkujaan synny energiasta. Listasimme alle seitsemän pääpointtia, jotka auttavat ymmärtämään kunkin chakran puhdistamisen tärkeyden.
Suomessa on nähty avaruusaluksia, kohdattu avaruusolentoja ja ihmetelty outoja valoilmiöitä. Erityisen paljon havaintoja tehtiin 1960- ja 1970-luvulla. Tapahtumista uutisoitiin laajalti paikallisessa ja kansainvälisessäkin mediassa. Lue juttumme Suomen eniten puhuttaneista, selittämättä jääneistä ufokokemuksista.
Jos Giorgio Tsoukalosilta kysytään, uskonnot kertovat avaruusolentojen ja ihmisten kohtaamisesta. Hän on sitä mieltä, että muinaiset ihmiskansat eivät ymmärtäneet mistä alieneissa ja heidän edistyksellisessä teknologiassaan oli kyse, joten he selittivät tilanteen kehittämällä uskontoja. Se avaa uusia näkökulmia esimerkiksi kristinuskoon liittyviin ilmestyksiin. History Channel -kanavan juontaja kertoi näkemyksistään ufokonferenssissa Kaliforniassa.
Oletko koskaan katsonut vieraan ihmisen silmiin ja kokenut välittömän yhteyden? Oletko ihmetellyt, miksi podet ahtaanpaikankammoa tai pelkäät korkeita paikkoja? Vastaus saattaa löytyä aikaisemmasta elämästä. Voi hyvinkin olla, että useat luonteenpiirteemme, kokemuksemme ja jopa taitomme liittyvät läheisesti aiempaan elämäämme. Mutta mistä voi tietää, että olet elänyt ennenkin?
Olen aiemmin tilannut astrologisia tulkintoja itselleni, pojalleni ja parisuhteeseen liittyen. On minulla ollut vuosikalenterikin. Mutta on eri asia olla kasvokkain kuin lukea paperista tai ruudusta tekstiä. Varasin ajan kesäkuiseksi päiväksi ja täytyy sanoa, että minulla oli hyvällä tavalla perhosia vatsassa, kun kohti tapaamista ajelin.
Kuolemanrajakokemus tapahtuu kliinisen kuoleman tilassa. Tuolloin sydän, keuhkot ja aivot eivät toimi. Tieteellisen tiedon mukaan muistoja ei pitäisi syntyä. Silti monet kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet näyistä ja kokemuksista, jotka ovat hämmentävän samankaltaisia. Esittelemme tässä artikkelissa viisi kuolemanrajakokemusta, ja kerromme, mitä kuolemanrajakokemukset ovat.
James Oliver -niminen henkilö väittää olevansa nykyhetkeemme jumittunut aikamatkaaja vuodelta 6491. Hän kertoo löytäneensä ihmisiä älykkäämpiä elämänmuotoja planeettamme ulkopuolelta ja varoittaa planeettojen eri lajien välisistä sodista. Hänellä on myös ihmisrotuun liittyvä varoitus annettavanaan. Valheenpaljastimen mukaan henkilö puhuu totta.
Tunnemme toisinaan kuolleiden sukulaistemme läsnäolon lempeänä ja rakastavana, mutta äkillisesti kuolleet maanläheiset vainajat eivät ole yhtä positiivisia vieraita. On kuitenkin muistettava, että nämä henkiparat ovat vain eksyneitä sieluja. Heidän paikkansa on valossa ja matkallaan eksyneitä on autettava.
14 vuotta sitten Yhdysvaltain armeija tallensi kuvaa tapauksesta, jota kutsutaan Tic Tac -ufoksi. Nimi valikoitui siksi, että tallenteessa näkyy valkoinen Tic Tac -pastillipakkausta muistuttava, nopeasti liikkuva objekti. Sillä ei ollut siipiä eikä se jättänyt minkäänlaista pakokaasua jälkeensä, ja se sai armeijan lentäjät täysin ymmälleen.
Yhdysvaltalainen David Huggins on ollut tekemisissä alienien 8-vuotiaasta asti. Kun hän täytti 17, suhteista tuli intiimejä: hän harrasti seksiä metsässä kauniin, mutta mystisen olennon kanssa. Paranormaalien kohtaamisten myötä David kertoo olevansa kymmenien lasten isä. Hän käsittelee kokemuksiaan yksityiskohtaisesti maalauksissaan.
Meillä kaikilla on elämäntilanteita, jolloin ei tiedä, miten edetä omassa elämässään ja kaipaisi ulkopuolisen apua. Selvänäkijät, intuitiiviset viestintuojat ja meediot voivat selkeyttää tilannetta, mutta mistä tietää, kehen voi luottaa ja onko viesti aito? Riina Väisänen välitti minulle henkimaailman viestin, katsotaanpa millainen fiilis siitä tuli.
Niin kutsutut "mustasilmäiset lapset" ovat pelottava ilmiö, joka on aiheuttanut suuren määrän kummallisia tarinoita vuosien aikana. Huhujen mukaan lapset noudattavat jokseenkin tarkasti tiettyä mallia ilmestyessään: he liikkuvat yleensä pareittain harvaan asutuilla alueilla ja näyttävät kaukaa aivan tavallisilta lapsilta. Läheltä katsottuna voi nähdä kuitenkin ihon sairaan kalvakkuuden ja sen lisäksi täysin mustat silmät ilman iristä tai silmänvalkuaisia. Vaikka kertomukset vaihtelevatkin yksityiskohdiltaan, yksi asia tapahtuu aina: lasten katse on häiritsevä, synkkä ja hypnoottinen ja he tuovat mukanaan ahdistuksen ja paniikin.
Unet ovat Wikipedian mukaan: "Omakohtainen, subjektiivinen nukkumisen aikana koettava elämys, jossa esiintyy ajatuksia, tunteita, mielikuvia, ääniä ja muita aistimuksia." Harvoin unet sisältävät tavallisia ajatuksia ja fiilistelyitä, vaan olet ehkä useammin kuin kerran herännyt kummallisesta unesta ja miettinyt: "mitä ihmettä tämä oikein tarkoitti?"
Haluan jakaa kokemuksen, joka tapahtui pojalleni hänen ollessaan neljän vuoden ikäinen. Pojallani ei ollut koskaan ongelmia nukkumaanmenossa. Hän oli yksi niistä harvoista lapsista, jotka vain nousivat ylös ja sanoivat että nyt väsyttää ja olen valmis menemään nukkumaan. Kuitenkin yhtenä iltana hän kieltäytyi menemästä omaan huoneeseensa. Kun hän oli nukkunut huoneessamme kolme yötä, päätin viedä hänet omaan sänkyynsä. Nostaessani hänet syliini, hän puolittain heräsi ja alkoi kertoa minulle seinästä.
Diana Cooperin henkinen matka alkoi 42-vuotiaana keskellä henkilökohtaista kriisiä. Riippumatta siitä, että hänellä ei ollut minkäänlaista henkistä, uskonnollista tai psyykkisen tason taustaa, kutsui hän apuun universumia. Kultainen enkeli saapui ja vei Dianan matkalle, jolla hän näki tulevaisuutensa. Tämän tuloksena Diana kouluttautui hypnoterapeutiksi ja alkoi työskennellä ihmisten kanssa.  Hän tuli tietoiseksi enkeleistä asiakkaidensa ympärillä, mutta ei yrittänyt kommunikoida niiden kanssa. Silti tämän ajanjakson aikana hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa.
Kuolemanrajakokemukset, joissa kohdataan edesmennyt läheinen, koetaan kaikkialla läsnä oleva jumallallisuus tai tavataan enkeli, kutkuttavat mieliämme. Mitä tapahtuu rajan toisella puolella? Onko meitä vastassa pelkkä pimeys vai koemmeko rakkauden ja valon. Tässä muutaman henkilön kokemus.
Enkelit, voimaeläimet ja henkioppaat tarjoavat elämääsi ohjeita, toimivat valonlähteinä ja ne kommunikoivat mielellään kanssasi. Mutta aina ei kommunikointi suju, mikä siis syynä, jos et innostasi huolimatta ole heihin yhteyttä saanut?
Sivu 1 / 5

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net