tiedote 1 12 alkaen rekisteroidy

Kaikki manipuloivat toisiaan, yleensä tiedostamattomasti. Käytämme yleensä joko kahta tai useampaa hallintadraamaa, saadaksemme toiselta ihmiseltä huomion ja sen myötä energiaa. Ensimmäinen askel on tiedostaa, millaista toimintatapaa käyttää, tämän jälkeen on helpompi tietoisesti päästä draamasta eroon.

***

Sinä käytät hallintatapanasi kuulustelijan roolia

Kuulustelija murtaa toisen ihmisen kritisoimalla. Kuulustelija on loputtoman itsepintainen etsiessään toisesta ihmisestä tai asiasta vikoja. Hän on se työpaikan "besserwisser". Kuulustelija saa toiselta ihmiseltä energiaa, kun toinen todistelee omaa arvoonsa tai vastailee syytöksiin. Kuulustelija on kyyninen, ivallinen ja omahyväinen, joka alussa herättää toisen mielenkiinnon nokkeluudellaan ja analyyttisin järkiperustein. Ihmisestä tulee kuulustelija, kun hänen ei lapsuudessa ole saanut vanhemmiltaan huomiota.

Kun kuulustelija eheytyy ja vapautuu draamasta, hän voi käyttää älykkyyttään ja kyselytaitojaan menestyksekkäästi esimerkiksi tutkijan ja opettajan ammateissa.

***

Käytämme hallintadraamoja, koska emme aina ole yhteydessä maailmankaikkeuden energioihin. Emme tarkoituksella varasta toisilta energiaa. Kun yhteytemme todelliseen lähteeseen löytyy ja tiedostamme tapamme toimia, pääsemme eroon hallintadraamoistamme.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU