21 joulu 2017

Vuosikertomukseni 2017

Siskollani ja hänen perheellään on ollut jo monet vuodet tapana näin joulun alla kirjoittaa yhteenveto perheen vuoden tapahtumista. Sen he sitten postittavat lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen. Se on minusta todella hieno perinne. Sen idean nyt kopion heiltä ja kirjoitan omalta osaltani yhteenvedon kuluneesta vuodestani.

Vuosi sitten joulun jälkeen olimme lähdössä kolmistaan tyttäreni ja rakkaani kanssa Vietnamiin. Tarkoituksemme oli viettää vuodenvaihde Saigonissa ja sen jälkeen viettää vielä viikon verran rantalomaa Phan Thietissä. Toisin kävi - teimme elämämme lyhimmän ja kalleimman ulkomaan matkan. Evelin olisi tarvinnut viisumin Vietnamiin. Minulle ei tullut pieneen mieleenikään tarkastaa tuollaista asiaa, sillä suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin. Käännyimme lähtöportilta syvästi pettyneinä ja järkyttyneinä takaisin.

Huonosti nukkumamme yön jälkeen selvitin vaihtoehtoja, mihin voisimme matkustaa? Joululoman aikaan käytännössä kaikki valmismatkat oli jo myyty. Sitten sain loistoidean. Olen jo vuosia haaveillut automatkasta Keski-Eurooppaan. Niin sitten tasan 24 tuntia tuon peruuntuneen Vietnamin matkamme jälkeen olimme jo Katajanokan laivaterminaalissa jonottamassa Ruotsin laivaan pääsyä.

Tukholmassa olimme seuraavana aamuna ja sieltä ajoimme Ruotsin läpi Malmöhön, jossa olimme seuraavan yön. Seuraavana päivänä sitten Juutinrauman siltaa ja tunnelia pitkin Kööpenhaminaan, jossa vietimme vuoden vaihteen. Koko päivän kävelimme Kööpenhaminassa ja illan suussa kävimme vielä Pientä merenneitoa ihailemassa ja loppuillan olimme sitten Tivolissa. Puoliltaöin palasimme hotelliimme ja huoneemme ikkunasta ihastelimme ihan mieletöntä monta tuntia kestävää koko taivaanrannan täyttävää ilotulitusta. Vastaavaa emme ole nähneet vielä koskaan missään.

Kööpenhaminasta ajoimme sitten Hampuriin, sieltä Amsterdamiin, sitten Belgiaa sivuten Luxemburgiin ja aina Frankfurtiin asti. Jokaisessa kaupungissa olimme kaksi yötä ja ehdimme nähdä varsin paljon. Frankfurt tuo Saksan Manhattan oli käännöspisteemme, josta ajoimme Saksan autobaanoja pitkin pohjoiseen Bremeniin ja sieltä samaa reittiä Tanskan ja Ruotsin läpi Tukholmaan, jossa olimme sitten myös kaksi yötä.

Laivamatka takaisin Helsinkiin oli sitten se viime talven pahin myrsky. Aaltojen korkeus oli jopa 15 m ja puuskissa tuuli yli 30 m/s. Iso laiva keinui, kuin pikkuvene. Onneksi otin meille yläkannelta parivuoteellisen huoneen. Evelin ja tyttäreni voivat huonosti tuon paluumatkan. Minä sen sijaan nautin, sillä tuo huvipuistolaitematka kesti monen monta tuntia. Laivan aamupalalla ei ollut ruuhkaa, sain yksin syödä parhaimmassa pöydässä.

Alkuvuodesta kävin neljänä viikonloppuna Lahdessa henkisen kasvun kurssin. Kurssilla oli kolme miestä ja viitisentoista naista. Suurin osa aiheista oli entuudestaan tuttua, mutta kertaus on opintojen äiti. Usko ja luottamus omiin henkisiin kykyihin ja näkyihin kasvoi. Tapasin myös suojelusenkelini, vanhan veijarin, joka on ollut iät ajat kaikissa maailmankaikkeuksissa paras ystäväni. Tällä kertaa hän turvaa minua tässä elämässä ja hyvin turvaakin - Kiitos hänen! Tapasin hänet kurssillamme erään ohjatun meditaation yhteydessä. Se oli upein koskaan kokemani meditaatio. Nyt tiedän, miksi olen tällä Telluksella tässä elämässä.

Alkuvuodesta olin mukana myös Miessakkien järjestämässä henkistä väkivaltaa kokeneiden miesten vertaistukiryhmässä. Meillä oli kymmenen yhteistä tapaamista. Aluksi ei ollut helppoa myöntää itselleen, että on edes väkivallan uhri, sillä henkisestä väkivallasta ei murru luita, eikä tule fyysisiä mustelmia. Harva kuitenkaan ymmärtää, että henkisen väkivallan uhri on usein muita avun tarvitsijoita heikommassa asemassa. Henkistä väkivaltaa on useimmiten mahdotonta todistaa. Tuo ryhmässä mukana olo kuitenkin kasvatti minua henkisesti pitämään paremmin huolta itsestäni. Sain ja löysin keinoja suojella omaa herkkyyttäni. Olen myös pystynyt puhumaan paljon arasta aiheesta ystävieni ja rakkaitteni kanssa.

Hiihtolomalla teimme sitten seuraavan reissumme. Menimme kolmistaan Roomaan. Roomassa oli jo kevät tuloillaan. Siitä matkasta olen kirjoittanut aiemmin oman blogin, joten siihen en sen syvemmin palaa. Upea reissu ja uskoisin joskus Roomaan palaavani.

Roomasta palattuamme menin heti seuraavana päivänä Lahden MM-kisoihin yhdessä yhtiökumppanini kanssa. Siitäkin olen blogin kirjoittanut. Itseasiassa tuo oli se käänne, että aloitin kirjoittamaan julkisesti. Lahdessa kaaduin ravintolan portaissa ja löin pääni. Otsaani ommeltiin yön aikana neljä tikkiä. Tajuttomana olin reilu puoli tuntia. En nähnyt valo-olentoja, enkä muista nähneeni mitään muutakaan. Sen kuitenkin muistan, kun ambulanssissa tulin tajuihini takaisin, että tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että olin hengissä ja turvassa.

Pari viikkoa kaatumiseni jälkeen kävin jälkitarkastuksessa Helsingissä. Muistan ikuisesti lääkärin sanat, kun hän tutki minut. ”Saat olla onnellinen, kun yleensäkin olet siinä ja vielä onnellisempi saat olla, sillä nyt näyttää siltä, että tästä kaatumisesta ei jäänyt mitään jälkiseuraamuksia.” Jälkeenpäin olen kuullut paljon erilaisia tarinoita päähän kohdistuneista iskuista ja vammoista. Useat niistä ovat surullisia tarinoita.

Maaliskuussa tyttäreni alkoi viestiä huolestuttavia asioita. Exäni oli laittanut aikoinaan yhdessä rakentamamme talon myyntiin ja halusi muuttaa Helsinkiin. Tyttäreni halusi vuoroviikko huoltajuutemme jatkuvan, mutta mieluummin hän muuttaisi Helsinkiin, kuin jäisi Pornaisiin. Se oli minulle todella kova paikka, mutta toisaalta ymmärrän tytärtäni erittäin hyvin. Minäkin tahdon Pornaisista pois, mutta en Helsinkiin.

Huhtikuun alussa teimme sitten yrityksemme henkilökunnan kanssa SE-reissun. Tällä kertaa menimme merta edemmäs, aina Kiinaan asti. Menimme näkemään ja kokemaan Shanghain F1 -kisat paikan päälle. Upea reissu ja upea kokemus. Shanghaissa asuu reilu 28 miljoonaa ihmistä eli noin viisi kertaa koko Suomen asukasluku. Kaikki oli suurta ja kaikkea oli paljon. Kerrostaloja oli silmän kantamattomiin ja sillat kulkivat viidessä eri tasossa. En ole koskaan käynyt niin siistissä kaupungissa, kun Shanghai on. Kisamenestys ei ollut suomalaisittain kovin kaksinen, mutta kokonaisuudessaan kokemus oli meille kaikille erinomainen ja varmasti unohtumaton. Minäkin haaveilin pienenä poikana Formula 1 kuljettajan urasta.

Olen haaveillut omasta ympärivuotisesti asuttavasta loma-asunnosta järven rannalta lähes koko ikäni. Se on ollut elämäni suurin unelma. Kun sain tyttäreltäni kuulla, että exäni oli saanut omakotitalon myydyksi, niin silloin päätin, että nyt on aika. Nyt ostan oman loma-asunnon. Tarvitsen paikan, jossa saan vain olla. Niin se vain on, että maailmankaikkeus järjestää kaiken oikealla hetkellä. Olin yksin ja olimme yhdessä jo pitkin kevättalvea käyneet katsomassa ainakin kahtakymmentä eri vaihtoehtoa. Kun näin Ranta-Lepolan myyntivideon olin jo melkein myyty. Kun sitten menimme ensiesittelyyn, niin jo pihaan ajaessani tiesin, että tässä se on. Se tunne oli niin vahva jo ulkona ja sisälle päästyäni tunsin suurinta rauhaa, jonka olen koskaan kehossani tuntenut! Herkkis kyynelehtii tässä kohtaa, niin minäkin, silkasta onnesta!

Kevät, kesä ja syksy ovat menneet sitten töitä tehdessä ja lähes kaiken vapaa-aikamme olemme olleet Ranta-Lepolassa. En ole laskenut päiviä ja öitä, jotka olen tuolla viettänyt, mutta niitä on paljon. Sieluni halajaa sinne koko ajan.

Kesällä tarjosimme ja voitimme yrityksemme historian kaksi suurinta projektia. Se sai minut hetkeksi syttymään työhömme toden teolla. Tein reilun kuusi viikkoa yli 60 tuntisia työviikkoja. Se oli mukava projekti, tunsin jälleen olevani nuori ja vetreä Onnistuja.

Viikko sen jälkeen, kun olimme saaneet minun johtamani toisen projektin kenttätöiden osalta päätökseen, lähdimme rakkaani ja pikkupoikiemme Ronnyn ja Jokerin (Yorkshiren terrierit) kanssa kahden viikon reissuun matkailuautolla Lofooteille. Se oli upea reissu ja säät suosivat meitä tuolla ruskaisessa Lapissa sekä Jäämeren rannoilla. Lofootit tulee kokea, sanat eivät riitä kuvailemaan niiden kauneutta. Miten merivesi voi olla niin kirkasta ja kylmää?

Koulujen syyslomalla olimme jälleen reissussa. Tällä kertaa olimme kahdestaan tyttäreni kanssa Lontoossa. Kiersimme Top 10 -turistirysät läpi ja paljon, paljon muutakin. Minun mielestäni reissumme ykköskohde oli Harry Potter -studiot Lontoon pohjoispuolella, jossa kaikki elokuvat on aikoinaan kuvattu. Sinne teimme koko päivän retken ja nähtävää riitti. Olen aikoinaan lukenut tyttärelleni kaikki Harry Potterit iltasatuina ja olemme katsoneet yhdessä myös kaikki elokuvat. Upea reissu tuokin.

Paluulennolla Helsinkiin lensimme sellaiseen turbulensiin, että minä olin aivan varma, että tämä kone tulee nyt tonttiin. Onneksi olin jälleen väärässä, mutta kyllä säikäytti minut ja kaikki muutkin koneessa olleet. Puolituntia rysäyksestä ensin perämies ja sitten kapteeni kertoivat tapahtuneesta englanniksi. Stuertti käänsi sen jälkeen kapteenin kertoman suomeksi ja lisäsi itse tapahtuneesta järkyttyneenä sen, että hän on lentänyt työkseen 10 vuotta ja tämä oli vasta toinen paha turbulenssi, johon hän oli joutunut. Tämä oli ehdottomasti niistä pahempi. Hengissä selvisimme tuostakin reissusta.

Lontoon reissumme jälkeen menin polvileikkaukseen. Vasen polveni on oikutellut jo kymmeniä vuosia. Siitä löydettiin kierukan repeytymä aiemmin syksyllä ja se hoidettiin nyt tähystysleikkauksena kuntoon. Jalka on jo nyt huomattavasti parempi, kuin moneen vuoteen. Lisään treeniä pikkuhiljaa ja golfkentille aion palata ensi keväänä. Tänä vuonna en ole pelannut yhtään kierrosta polvikivun takia.

SiltaExpertin syntymästä tuli keväällä kuluneeksi 18 vuotta. SEn syntymäpäivänä olimme Shanghaissa. SE on sitten täysi-ikäinen, minun esikoiseni. Yrittäjälle yritys merkitsee usein lähes samaa, kuin oma lapsi. Niin ainakin minulle on merkinnyt. Viimeiset vuodet olen tehnyt kuitenkin jo irtautumista tuosta rakkaasta esikoisestani. Tänä vuonna olemme saaneet siitä kaksi suoraa ostotarjousta ja nyt aloitamme myyntineuvottelut. Todennäköisesti neuvottelut johtavat yrityskauppaan. Mitä teen ensi kesänä, niin sitä en vielä tiedä? Aika näyttää. Minä en ole huolissani tulevaisuudestani. Minulla on niin varma tunne siitä, että maailmankaikkeus hoitaa tämänkin asian puolestani. Asiat kun tuppaa järjestymään. Aina.

Marraskuun alussa muutin virallisesti Espooseen Evelinin kanssa samaan osoitteeseen. Tosin edelleen asun ajastani noin kolmanneksen Pornaisissa, toisen kolmanneksen Ranta-Lepolassa ja kolmannen sitten Espoossa.

Joulun vietämme tyttäreni ja rakkaani sekä pikkupoikiemme kanssa Ranta-Lepolassa. Evelinin nuorempi jo aikuinen poika tulee myös sinne pariksi yöksi. Joulun jälkeen lähdemme jälleen kolmistaan reissuun, tällä kertaa menemme vuoden vaihteeksi Pariisiin.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen herkistynyt monta kertaa, kyyneleet ovat vierineet useaan kertaan poskiani pitkin, ilosta ja surusta. Vuosi on ollut täynnä myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuten myös upeita ja unohtumattomia reissuja. Vuodessa on ollut myös monen monta hiljentymisen ja rauhoittumisen paikkaa. Ranta-Lepola on ollut juuri oikea paikka siihen - sinne sieluni halajaa juuri nytkin.

Olen elänyt tänä vuonna todeksi Kotikoloni ikkunassa olevaa aforismia:

”Unelmoi niin, kuin eläisit ikuisesti -  Elä, niin kuin sinulla olisi vain tämä päivä”

Rauhoittavaa Joulua ja Unelmien Uutta Vuotta Sinulle!

Viimeksi muutettu 22 joulu 2017
Kuka Minä Olen - Jyrki Hämäläinen

"Kuka Minä Olen"- blogin kirjoittaja Jyrki Hämäläinen avaa ovia suomalaisen miehen, insinöörin ja menestyneen yrittäjän sielunmaisemaan. Jykä käyttää blogitekstien inspiraationa Merja Takamäen Kuka minä olen -kirjaa. Jykä on seikkailija, innostuja ja onnistuja. Hänen positiivinen sekä elämää ja ihmisyyttä kunnioittava elämänasenne huokuu hänen teksteistään. Hän etsii, yllättää ja rikkoo rajoja. Myös blogiteksteissään! – Kirsi –

Uusimmat artikkelit kirjoittajalta Kuka Minä Olen - Jyrki Hämäläinen

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU