10 loka 2017

Varjominä eli pimeä puoleni

Lähes kahden viikon ja yli 5000 kilometrin loma matkailuautolla Norjaan Lofooteille sekä Suomen ja Ruotsin Lappiin on nyt takanamme. Lofoottien kauneus on jotain sanoin kuvaamatonta, se täytyy jokaisen itse nähdä ja kokea. Samoin Lapin ruska on jokaisen vähintään kerran elämässään koettava.

Nyt oli meidän vuoromme, tosin Lapin ruskan minä olen jo useampaan kertaan nähnyt aiemmin. Norja on luonnoltaan ja tiestöltään vertaansa vailla, siellä on minun mielestäni mukavaa ja turvallista liikkua. Kaikki yömme olimme puskaparkissa eli emme menneet leirintäalueille. Minusta matkailuautoilun suurin viehätys on juuri siinä, että aina on sänky ja jääkaappi mukana. Kun ajaminen alkaa väsyttämään, niin auto parkkiin ja unille. Kun nälkä tulee, niin auto parkkiin ja jääkaapille.

Sain hyvältä ystävältäni Kirsiltä muutaman kirjan matkallemme mukaan. Luin niistä ensimmäisenä Anthony De Mellon toisen kirjan ”Uudistuminen”. Se on jatkoa kirjalle ”Havahtuminen”, jota minä henkilökohtaisesti pidän parhaimpana kirjana, jonka olen koskaan lukenut. Toisena kirjana aloin lukea ”Varjominää”, se on Deepak Chopran, Debbie Fordin ja Marianne Williamsonin yhteisteos. Siitä olen lukenut vasta reilut 60 sivua, mutta riittävästi kohdatakseni oman pimeän puoleni – varjoni. Olen itseasiassa lukenut tuon saman kirjan jo muutama vuosi sitten, mutta nyt uudelleen lukiessa se kolahti jälleen sisimpääni.

Meissä kaikissa ihmisissä on omat varjomme, pimeä puolemme tai luurankomme, pelätyillä salaisuuksillamme on monta nimeä. Me tunnemme useimmiten syyllisyyttä ja häpeää pimeästä puolestamme ja meistä useimmat kätkevät ne syvälle piiloon sisimpäämme. Me pelkäämme tuoda ne esiin, pelkäämme tulevamme hylätyiksi. Se on aiheellinen pelko. Minulle kävi niin, että avioero seurasi siitä, kun kerroin exälleni aikoinaan pimeän puoleni. Kerroin pimeän puoleni myöhemmin ystävilleni ja pelkäsin, että he myös hylkäävät minut. Toisin kävi, ystävyytemme vain lujittui ja siitä olen todella kiitollinen. Minulla on viisi maailman parasta ystävää! Kiitos Kirsi, Kiitos Maareta, Kiitos Tarja, Kiitos Seppo ja Kiitos Teemu!

Teini-ikäinen tyttäreni oli viime viikonlopun luonani ja tällä kertaa vietimme viikonlopun pääosin kahdestaan. Kerroin nyt tyttärelleni pimeän puoleni. Olen luvannut sen hänelle kertoa ja nyt oli sen aika. Ei ollut helppoa, mutta toin sen rehellisesti esiin. Minun pimeä puoleni oli suuri syy siihen, että perheemme hajosi muutama vuosi sitten. Exäni ei kyennyt hyväksymään pimeää puoltani ja ymmärrän sen aivan täysin.

Olemme seurustelleet Evelinin kanssa kohta puolitoista vuotta ja olen ollut hänelle kaikessa aivan rehellinen. Tosin en ole kertonut kaikkea, olen piilottanut myös häneltä pimeän puoleni. Nyt ”Varjominää” uudelleen lukiessani ymmärsin, että minun on tuotava pimeä puoleni jälleen esiin ja kerrottava se myös Evelinille. Kirjoitin ensin hänelle neljän sivun mittaisen kirjeen, jota en ole toistaiseksi hänelle antanut. Päätin kertoa pimeän puoleni hänelle suoraan silmiin katsoen. Niin sitten tein tällä viikolla – heti maanantai-iltana. Toin varjoni esiin, luurankoni kaapista, pimeyteni valoon. Pelkäsin tälläkin kertaa aivan aiheellisesti, että tulenko jälleen hylätyksi?

Tulin hyväksytyksi ja rakastetuksi! Kiitos Evelin – Minä Rakastan Sinua ja Vain Sinua!

Viimeksi muutettu 02 loka 2017
Jyrki Hämäläinen

"Kuka Minä Olen"- blogin kirjoittaja Jyrki Hämäläinen avaa ovia suomalaisen miehen, insinöörin ja menestyneen yrittäjän sielunmaisemaan. Jykä käyttää blogitekstien inspiraationa Merja Takamäen Kuka minä olen -kirjaa. Jykä on seikkailija, innostuja ja onnistuja. Hänen positiivinen sekä elämää ja ihmisyyttä kunnioittava elämänasenne huokuu hänen teksteistään. Hän etsii, yllättää ja rikkoo rajoja. Myös blogiteksteissään! – Kirsi –

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU