Kansanparannuksesta ennen vanhaan
Tauti ei tarttunut pelkästään luonnosta, säikähdyksestä tms. sillä tauti saatettiin myös kiroa. Tällä tarkoitettiin ihmisten toistensa päälle kiroamia manauksia, loitsuja ja pahantoivotuksia. Syytönkin saattoi saada kiroja päällensä, jos sattui kuuntelemaan kahden ihmisen riitelyä. Kesäisin tämä kiro tarttui erityisen helposti.  Kiroja varten pystyi toki suojautumaan. Kirvulla miehet pitivät toisen jalan sukkaa väärin päin jalassa. Jos taas epäili että kahvi tai viina oli kirottu, se piti kaataa lattialle ja painaa vasemmalla kantapäällään sen päälle. Laihialaisten mukaan kiroihin ei voinut auttaa muu kuin parantaja, joka tunsi taiat. Soinilla uskottiin että kiro hävisi, jos sai sen tekijän suuttumaan. Ihminen myös pääsi kiroistaan, jos hänelle salaa annettiin ruokaan sekoitettua kiroojan vaate-, tai hiustuhkaa. Paha silmä Uskottiin että jos toinen tarpeeksi pahalla silmällä toista katsoo, siitä tulee sairaaksi ja voi jopa kuolla. Erityisen vaarallista tämä oli lasten ja karjan kannalta; lasten yöuni, hevosonni ja lehmien maidon tuotanto saattoivat mennä, jos joku oli katsonut pahalla. Ostoksille hautausmaalle Jos jotain tahtoi oikein kovasti kiusata, iäksi kitumaan lienee sopiva rangaistus. Silloin piti saada ihmisen vaatekappale tai vaikkapa hius, jolle sitten tehtiin loitsu. Hius piti naulata vaivaiskoivun sisään pihlajaisella naulalla tai viedä kahden toisiaan hinkaavan puun väliin, myös vaatekappale kelpasi tähän hyvin.  Hyvä neuvo oli myös syöttää ruumiinmultaa tai heittää sitä salaa ihmisen päälle. Vähän ennemmän vaivaa joutui jo näkemään, jos toimi kuten jalasjärveläiset: hautausmaalta haettiin ruumiin sääriluu, josta kaiverrettiin pala pois. Luu täytettiin sitten sen henkilön ulosteella, jolle kiusaa haluttiin. Lopuksi luun päälle laitettiin luja tappi ja luu heitettiin koskeen. Menetelmän mukaan niin kauan kuin vesi huiskutti tuota luuta, niin kauan toinen tunsi tuskaa. Sääriluuta ei varastettu hautausmaalta, vaan se "ostettiin" heittämällä raha maahan ja sanomalla "minä ostan tämän luun sinulta". Ja lopuksi vielä syljettiin. Koiran pääkallon antimia Iäksi kitumisen kaveriksi oli tarjolla myös mielenvikaiseksi saattaminen. Se onnistui taas kirkkomaan mullalla, ruumiin homeella, mutta myös ruumisarkun pohjasta otettu home kelpasi. Hyvä tulos saatiin myös syöttämällä kuolleen lihaa, aivopölyä tai ruumislaudalla syntyvää huurretta. Miniä saatiin tehtyä hulluksi, jos morsiussänkyyn laitettiin ruumiin luita ja käärmeen päitä. Hulluksi tultiin myös kietomalla hiuksia kirkonkellon kannan ympärille. Myös virtsa, käärmeen veri ja sydän sekä kuivattu etana kelpaavat oikein hyvin. Paras tapa lienee Alavuuden neuvo; koiran pääkallossa keitetään sammakon verta, käärmeen talia ja ruumiin multaa, jotka juotetaan toiselle viinan tai kahvin seassa. Viikon päästä on järki lähtenyt. Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois
Luonnon lisäksi ihmisen uskottiin ennen vanhaan saavan taudin tai vaivan säikähtämisen vuoksi. Ja säikähtäähän saattoi syyn kuin syyn vuoksi. Tavallisempia syitä lienevät olleet eläimet, ukonilma ja vainajat. Säikähtämisen seurauksena haltijan uskottiin poistuvan, jolloin ihminen kaatui. Silloin piti sylkeä vasemman kainalon alta, niin haltija palasi ja ihminen parantui, jos uskotaan koivistolaisia. Miten "säikähtämistauti" ilmeni? Esimerkiksi Viljakkalassa ihminen tuli vähämieliseksi ja silloin piti järjestää vastapelotus. Parantaminen onnistui yleensä parhaiten säikyttämällä potilas uudestaan. Jos ihminen säikähti eläintä, pitää sen eläimen karvoja polttaa ja juottaa, käärmettä pelästyneen piti käsienpesuvesi heittää siihen kohtaan, missä pelästyminen tapahtui. Ukonilmaa säikähtäneelle taas juotettiin ukonilmalla satanutta vettä. Sylkeminen kolmesti oli myös hyvä tapa pysäyttää säikähtämisen vihat (ilmankos monilla on tapa syljeskellä, sillä estetään pelästyminen). Joidenkin mukaan kohtaus on säikähdyksen tauti(?). Kohtaus ilmeni muun muassa pahoinvointina, väristyksenä, sydänalusen kipuna, mielen apeutena, oksenteluna, kovana tuskana ympäri ruumiin tai päänkivistyksenä. Ihmistä myös saattoi silloin viruttaa, katkoa, raukaista ja haukotuttaa. Perhossa oltiin sitä mieltä, että kohtaus tuli sen vuoksi, että toinen puoli ruumiista oli toista lyhyempi. Paraneminen tapahtui lausumalla esimerkiksi seuraavat sanat: "Pyhä poika kohdeltiin, pyhän kirkon kynnyksellä, pyhän Marian syliss´ - Pois, aja helvettiin!" Loitsujen lisäksi mittaaminen oli myös monien mielestä erittäin tehokas tapa. Mittaaminen voitiin tehdä esimerkiksi seuraavalla tavalla: mitataan sairas vasemman jalan isosta varpaasta oikean käden nimettömään sormeen ja oikean jalan isosta varpaasta vasemman käden nimettömään sormeen. Toinen tapa oli pujottaa kipeä kolme kertaa sellaisten hevosten länkien välistä, joilla on vedetty ruumisvaunuja. Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois
Monikaan meistä ei luottaisi loitsun voimaan, kun veri valuu pitkin jalkaa tai levittäisi palovamman päälle  lampaan lantaa. Vanhan ajan kansanperinteen tuntemat menettelytavat taudin parantamiseksi tai  tarttumisen estämiseksi tuntuvat suoraan sanoen järjettömiltä näinä päivinä. Mutta siitä huolimatta ne ovat yhä osin toimivia. Muinoin Suomessa eli käsitys siitä, että sairaus tai vamma oli rangaistus synneistä tai luonnonvoimien suututtamisesta. Myös henget, yliluonnolliset olennot sekä ilkeät ihmiset saattoivat tehdä taudin. Taudit jaoteltiin kuolemantauteihin tai tekotauteihin. Panenta- eli tekotaudit olivat ilkeämielisten ihmisten aiheuttamia tai seurausta luonnonvoimien suututtamisesta. Kuoleman- eli jumalan tauteja ei voitu parantaa, näitä olivat muun muassa rutto. Ilman nykyaikaisia lääkkeitä ja tietämystä ihmiset saatiin kuitenkin monesti parannettua. Lääkkeet haettiin metsästä, erilaisia yrttejä ja lääkekasveja käytettiin paljon. Myös erilaisilla loitsuilla, hokemilla ja rukouksilla parannettiin. Kylissä oli lisäksi parantajia, shamaaneja ja noitia, jotka tunsivat ja osasivat parantaa vaikeammat taudit. Taudit tarttuivat vanhan käsityksen mukaan ihmiseen monesta eri paikasta: maasta, metsästä, vedestä, tuulesta, kalmasta tai vaikkapa pelästymisen vuoksi. Sairastuminen saattoi johtua myös siitä, että vihamies on kironnut tai katsonut pahalla silmällä. Parantuakseen piti ensimmäiseksi selvittää, mistä tartunta oli tullut - oliko se metsännenä, veden viha vai johtuiko se jonkun ihmisen suututtamisesta? Taudin alkuperää selviteltiin esimerkiksi seulalla. Yhden tavan mukaan seulan keskelle asetettiin kaularisti ja reunoille vastakkain kaksi hiiltä ja kaksi leivänpalaa. Kappaleet nimettiin sen mukaan, mitkä olivat todennäköisimmät syyt. Seulan yläpuolella riiputetaan pellavaharjaa ja katsotaan minkä nimetyn kappaleen suuntaan harja heiluu. Näin löytyi taudin alkuperä. Jos harja jäi pyörimään kaularistin päälle, oli tauti kuolemantauti. Jos omin voimin asia ei selvinnyt, silloin käännyttiin parantajien ja noitien puoleen. Esimerkiksi Vienan Karjalassa piti noidan pään alle yöksi asettaa jokin sairaan vaatekappale, niin aamulla noita kertoi vastauksen. Myös viinasta katsottiin paljon sairauksien syitä. Sairauden syyn selvittäminen oli tärkeää, monesti tieto pelkästään riitti parantamaan. Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois
Luonto saattoi olla hyvinkin julma entisaikaan, tai niin ainakin kuviteltiin, sillä luonnosta etsittiin (ja löydettiin) syy mitä erilaisempiin vaivoihin. Erilaiset "nenät" olivat hyvinkin yleisiä.  Maanenä Taudin sai siis maasta ja se ilmeni esimerkiksi paiseina ja veren jähmettymisenä. Sydämeen päässeenä se vei nopeasti hautaan. Taudin saatuaan teiskolaisen käsityksen mukaan piti tehdä seuraava loitsu: kipeää paikkaa hierottiin kolme kertaa suolalla myötäpäivään, jonka jälkeen mentiin järven pohjoispuolelle selkä järveen päin. Nyt piti vasemman olkapään yli heittää suola ja lukea Herran siunaus. Perholaiset hävittivät maanenän seuraavalla tavalla: aidan tukiseipään alta piti ottaa puukolla maasta pala ja sillä painaa maahista kolme kertaa. Maa piti palauttaa samaan kohtaan, mistä se oli otettu. Metsännenä Metsännenään sairastuneet eivät saaneet "rauhaa". Vatsaa kivisti, jalkoja katkoo, metsännenä ajoi ihmistä ja paikat kipeytyivät. Tauti tarttui metsästä, monesti pelästymisen takia (esimerkiksi sen jälkeen, kun oli kompastunut juureen, tai havu löi). Metsännenän sai myös, jos kulki kahden puun alitse, jonka latvat olivat vastakkain ja toisissaan kiinni. Myös muurahaispesästä sai tartunnan, mikäli on uskomista suomussalmelaisiin. Heidän mukaansa tauti parani, kun vuoli hopearahasta kolme lastua muurahaispesään ja vetää ristin muurahaispesän päälle. Sen jälkeen pitää pyörähtää myötäpäivään pesästä pois, katsomatta jälkeensä. Tuuliaisnenä Tuulen mukana kulki paljon pelottavaa. Rovaniemelle pienet madot kulkivat tuulen mukana. Madot sitten menivät ihmisen sisälle ja toivat taudin mukanaan. Isorokon taas pystyi haistamaan "kun oli isorokko, niin lensi ilmassa sellainen oikein paha haju, semmoinen kuhina kuului, niinkuin sörttinkivaatteissa olisi ollut kulkija. Niitä oli siinä päättömiä, jalattomia ja muita vajavaisia. Ne tautia toivat, ja paljon ihmisiä kuoli." Tuuliaisnenään auttoi, kun puhalsi palkeilla kipeää paikkaa. Kalmannenä Kuolema oli muinoin läsnä ihmisten elämässä nykyistä näkyvämmin. Yleensä vainaja pestiin, puettiin ja säilytettiin kotona. Välttämättä suhtautuminen kuolleisiin ei ollut kuitenkaan luontevaa, sillä vainajasta saattoi saada kalmannenän. Suurella varmuudella tartunnan sai, jos pahasti pelästyi vainajaa. Sen saattoi saada myös ruumiin pesuvedestä tai ruumislaudasta. Hautausmaaltakin tuli tauteja, jos siellä käveli paljain jaloin tai söi marjoja marjapuskista.  Pelättiin myös "kirkonväkeä", joka tuli noutamaan vainajaa. Tällä ei suinkaan tarkoitettu pappia tai muuta kirkon työväkeä, vaan henkiolentoja: "tavallisesti ihmiset eivät näe kirkonväkeä, mutta sellainen, joka on ruumista säikähtänyt, voi ruveta näkemään sitä", uskottiin Lohtajalla. Kalma oli moninainen tauti. Jos se tarttui, ihminen tuli höperöksi, kitkotti, turvottui, mätäni, työ ei luistanut tai ihminen meni voimattomaksi. Kiteellä kalma saattoi tehdä ihmisen hulluksi, langettavatautiseksi (?), köykkäseläksi, vääräsääriseksi, silmäpuoleksi, upposokeaksi, ruhoksi tai rammaksi, vaikka ikinä miksi, muttei hyväksi. Kalmannenän saattoi voittaa, kun kolmesta lepästä otti kolme varpaa ja niillä pyyhi sairasta. Pyyhkiessä piti sanoa: "Hyvä kalma, kaunis kalma, valkia verevä kalma, mäne nyt kuolleen keralla salatauvan lappioon, tuhatlauvan tutkameen, kirkon kirjavan tykköön". Loitsijan pitää sen jälkeen mitata yhdeksän pituuttaan kirkolle päin ja samalla loitsuta uudelleen äskeinen loitsu. Lopuksi luetaan Isä meidän, uskontunnustus ja Herran siunaus, mutta ainoastaan puoleen väliin asti.  Vedenvihat Vedellä ei näemmä ole "nenää", joten jos vedestä sairastui, sanottiin ihmisen saavan päällensä veden vihat. Veden viha ilmeni kivistyksenä, poltteena ja turvotuksena. Keho saattoi myös mennä kokonaan ruvelle jos joi myrkyllistä vettä. Limakivistä saattoi saada vesirakkulat jalkoihin. Vesihiisi taas tartutti kutinan käsiin. Vehkalahdella veden vihoja ennaltaehkäistiin sylkemällä lähteeseen tai puroon kolme kertaa ennen juontia. Jos tauti sitten tarttui, Jaalassa vaiva paranneettiin peseytymällä samassa paikassa kuin mistä taudin sai. Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois
Sivu 2 / 2

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net