Rannevaltimo oli se paikka, josta saattoi tietää kunkin "henkiset olennot". Tiedettiin että se toimii eri ihmisillä eri lailla ja siitä saattoi lukea ihmisen aatteita, olihan se yhteydessä sydämeen. Jos ajatteli pahoja, sen huomasi!  Piippolassa tuumattiin seuraavaa: "suonet kulkee joka paikassa ruumista, pulssisuonet kaulassa ja korvallisilla. Sydänjänne lähtee rinnan alta ja haaroo kummankin reiden juureen. Verisuonissa kulkee veri ympäri ruumista, se pitää kulkea, ilman ei ole terveellistä. Kaikki suonet menee napaan, kaikkien suonien pää sinne menee". Verestä oltiin sitä mieltä myös, että eri veri on eri ihmisillä. Toisilla veri on punaista, toisilla mustaa, yhdellä vetelää ja toisella sakeampaa. Vanhalla veri on sakeaa, mutta nuorella juoksevaa, punaista ja sitä on paljon. Nuorista täytyikin sen vuoksi kupata liika veri pois, muuten se alkaa pistellä, kutista ja nostaa paiseita. Tiedettiin myös että jos ihmiset suonet näkyvät hyvin, niin ihminen on hyvissä voimissa. Entäpä sitten hampaat ja ruuansulatus? Etuhampaat, syömähampaat, silmähampaat, torahammas ja väkihammas löytyy rovaniemeläisten suusta. Ja hampaita piti "voimistella", jotta niistä tulisi lujat. Kulmahampaista tuumattiin myös, että jos ne lähtevät pois, niin silmät eivät enää ole oikein "raittiit" (?) Ruoka meni sitten ruoka- ta kurkkutorvea pitkin alas ruokalaukkuun ja sieltä se valui sulattajan läpi suolistoon. Ravintoaine lihottaa ja roska-aine tulee ulos. Merikarvialla uskottiin että ihmisen sisällä on sammakko, joka pienentää ruuan, Taivalkoskella saman työn suoritti puolestaan ruokamato. Haavat Haavan päälle laitettiin ennen muinoin rautalehtiä (piharatamo), ukontuhnioita (maamuna), valkolehtiä (sikuria) tai palsamin juurta. Myös erilaisia sekoituksia siveltiin runsaasti, ne sisälsivät yleensä joitakin seuraavia aineita; pihkaa, koivun sisäkuorta, tervaa, tärpättiä, tuhkaa, suolaa, viinaa, virtsaa, hämähäkin verkkoa, ruutia, liimaa, korvavaikkua tai tupakkaa. Märkivään haavaan oli myös omat rohtonsa: koivun sisäkuorta kuumennetaan ja siitä tippuvaa ainetta laitetaan haavan päälle. Luopioisissa valmistettiin pihkalaastaria. Sian ihraa ja kuusen pihkaa keitetään niin kauan, että siitä tulee kiinteää. Tämä seos laitetaan haavaan. Iisalmessa oli tälläinen sanonta:"Jos pientä haavaa nuolaisee ja isoon haavaan kusasee, niin eivät ota ajosta lihat eivätkä tule kylmänvihat." Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois  
Tauti ei tarttunut pelkästään luonnosta, säikähdyksestä tms. sillä tauti saatettiin myös kiroa. Tällä tarkoitettiin ihmisten toistensa päälle kiroamia manauksia, loitsuja ja pahantoivotuksia. Syytönkin saattoi saada kiroja päällensä, jos sattui kuuntelemaan kahden ihmisen riitelyä. Kesäisin tämä kiro tarttui erityisen helposti.  Kiroja varten pystyi toki suojautumaan. Kirvulla miehet pitivät toisen jalan sukkaa väärin päin jalassa. Jos taas epäili että kahvi tai viina oli kirottu, se piti kaataa lattialle ja painaa vasemmalla kantapäällään sen päälle. Laihialaisten mukaan kiroihin ei voinut auttaa muu kuin parantaja, joka tunsi taiat. Soinilla uskottiin että kiro hävisi, jos sai sen tekijän suuttumaan. Ihminen myös pääsi kiroistaan, jos hänelle salaa annettiin ruokaan sekoitettua kiroojan vaate-, tai hiustuhkaa. Paha silmä Uskottiin että jos toinen tarpeeksi pahalla silmällä toista katsoo, siitä tulee sairaaksi ja voi jopa kuolla. Erityisen vaarallista tämä oli lasten ja karjan kannalta; lasten yöuni, hevosonni ja lehmien maidon tuotanto saattoivat mennä, jos joku oli katsonut pahalla. Ostoksille hautausmaalle Jos jotain tahtoi oikein kovasti kiusata, iäksi kitumaan lienee sopiva rangaistus. Silloin piti saada ihmisen vaatekappale tai vaikkapa hius, jolle sitten tehtiin loitsu. Hius piti naulata vaivaiskoivun sisään pihlajaisella naulalla tai viedä kahden toisiaan hinkaavan puun väliin, myös vaatekappale kelpasi tähän hyvin.  Hyvä neuvo oli myös syöttää ruumiinmultaa tai heittää sitä salaa ihmisen päälle. Vähän ennemmän vaivaa joutui jo näkemään, jos toimi kuten jalasjärveläiset: hautausmaalta haettiin ruumiin sääriluu, josta kaiverrettiin pala pois. Luu täytettiin sitten sen henkilön ulosteella, jolle kiusaa haluttiin. Lopuksi luun päälle laitettiin luja tappi ja luu heitettiin koskeen. Menetelmän mukaan niin kauan kuin vesi huiskutti tuota luuta, niin kauan toinen tunsi tuskaa. Sääriluuta ei varastettu hautausmaalta, vaan se "ostettiin" heittämällä raha maahan ja sanomalla "minä ostan tämän luun sinulta". Ja lopuksi vielä syljettiin. Koiran pääkallon antimia Iäksi kitumisen kaveriksi oli tarjolla myös mielenvikaiseksi saattaminen. Se onnistui taas kirkkomaan mullalla, ruumiin homeella, mutta myös ruumisarkun pohjasta otettu home kelpasi. Hyvä tulos saatiin myös syöttämällä kuolleen lihaa, aivopölyä tai ruumislaudalla syntyvää huurretta. Miniä saatiin tehtyä hulluksi, jos morsiussänkyyn laitettiin ruumiin luita ja käärmeen päitä. Hulluksi tultiin myös kietomalla hiuksia kirkonkellon kannan ympärille. Myös virtsa, käärmeen veri ja sydän sekä kuivattu etana kelpaavat oikein hyvin. Paras tapa lienee Alavuuden neuvo; koiran pääkallossa keitetään sammakon verta, käärmeen talia ja ruumiin multaa, jotka juotetaan toiselle viinan tai kahvin seassa. Viikon päästä on järki lähtenyt. Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois

Voihan nenä!

05.05.2014
Luonto saattoi olla hyvinkin julma entisaikaan, tai niin ainakin kuviteltiin, sillä luonnosta etsittiin (ja löydettiin) syy mitä erilaisempiin vaivoihin. Erilaiset "nenät" olivat hyvinkin yleisiä.  Maanenä Taudin sai siis maasta ja se ilmeni esimerkiksi paiseina ja veren jähmettymisenä. Sydämeen päässeenä se vei nopeasti hautaan. Taudin saatuaan teiskolaisen käsityksen mukaan piti tehdä seuraava loitsu: kipeää paikkaa hierottiin kolme kertaa suolalla myötäpäivään, jonka jälkeen mentiin järven pohjoispuolelle selkä järveen päin. Nyt piti vasemman olkapään yli heittää suola ja lukea Herran siunaus. Perholaiset hävittivät maanenän seuraavalla tavalla: aidan tukiseipään alta piti ottaa puukolla maasta pala ja sillä painaa maahista kolme kertaa. Maa piti palauttaa samaan kohtaan, mistä se oli otettu. Metsännenä Metsännenään sairastuneet eivät saaneet "rauhaa". Vatsaa kivisti, jalkoja katkoo, metsännenä ajoi ihmistä ja paikat kipeytyivät. Tauti tarttui metsästä, monesti pelästymisen takia (esimerkiksi sen jälkeen, kun oli kompastunut juureen, tai havu löi). Metsännenän sai myös, jos kulki kahden puun alitse, jonka latvat olivat vastakkain ja toisissaan kiinni. Myös muurahaispesästä sai tartunnan, mikäli on uskomista suomussalmelaisiin. Heidän mukaansa tauti parani, kun vuoli hopearahasta kolme lastua muurahaispesään ja vetää ristin muurahaispesän päälle. Sen jälkeen pitää pyörähtää myötäpäivään pesästä pois, katsomatta jälkeensä. Tuuliaisnenä Tuulen mukana kulki paljon pelottavaa. Rovaniemelle pienet madot kulkivat tuulen mukana. Madot sitten menivät ihmisen sisälle ja toivat taudin mukanaan. Isorokon taas pystyi haistamaan "kun oli isorokko, niin lensi ilmassa sellainen oikein paha haju, semmoinen kuhina kuului, niinkuin sörttinkivaatteissa olisi ollut kulkija. Niitä oli siinä päättömiä, jalattomia ja muita vajavaisia. Ne tautia toivat, ja paljon ihmisiä kuoli." Tuuliaisnenään auttoi, kun puhalsi palkeilla kipeää paikkaa. Kalmannenä Kuolema oli muinoin läsnä ihmisten elämässä nykyistä näkyvämmin. Yleensä vainaja pestiin, puettiin ja säilytettiin kotona. Välttämättä suhtautuminen kuolleisiin ei ollut kuitenkaan luontevaa, sillä vainajasta saattoi saada kalmannenän. Suurella varmuudella tartunnan sai, jos pahasti pelästyi vainajaa. Sen saattoi saada myös ruumiin pesuvedestä tai ruumislaudasta. Hautausmaaltakin tuli tauteja, jos siellä käveli paljain jaloin tai söi marjoja marjapuskista.  Pelättiin myös "kirkonväkeä", joka tuli noutamaan vainajaa. Tällä ei suinkaan tarkoitettu pappia tai muuta kirkon työväkeä, vaan henkiolentoja: "tavallisesti ihmiset eivät näe kirkonväkeä, mutta sellainen, joka on ruumista säikähtänyt, voi ruveta näkemään sitä", uskottiin Lohtajalla. Kalma oli moninainen tauti. Jos se tarttui, ihminen tuli höperöksi, kitkotti, turvottui, mätäni, työ ei luistanut tai ihminen meni voimattomaksi. Kiteellä kalma saattoi tehdä ihmisen hulluksi, langettavatautiseksi (?), köykkäseläksi, vääräsääriseksi, silmäpuoleksi, upposokeaksi, ruhoksi tai rammaksi, vaikka ikinä miksi, muttei hyväksi. Kalmannenän saattoi voittaa, kun kolmesta lepästä otti kolme varpaa ja niillä pyyhi sairasta. Pyyhkiessä piti sanoa: "Hyvä kalma, kaunis kalma, valkia verevä kalma, mäne nyt kuolleen keralla salatauvan lappioon, tuhatlauvan tutkameen, kirkon kirjavan tykköön". Loitsijan pitää sen jälkeen mitata yhdeksän pituuttaan kirkolle päin ja samalla loitsuta uudelleen äskeinen loitsu. Lopuksi luetaan Isä meidän, uskontunnustus ja Herran siunaus, mutta ainoastaan puoleen väliin asti.  Vedenvihat Vedellä ei näemmä ole "nenää", joten jos vedestä sairastui, sanottiin ihmisen saavan päällensä veden vihat. Veden viha ilmeni kivistyksenä, poltteena ja turvotuksena. Keho saattoi myös mennä kokonaan ruvelle jos joi myrkyllistä vettä. Limakivistä saattoi saada vesirakkulat jalkoihin. Vesihiisi taas tartutti kutinan käsiin. Vehkalahdella veden vihoja ennaltaehkäistiin sylkemällä lähteeseen tai puroon kolme kertaa ennen juontia. Jos tauti sitten tarttui, Jaalassa vaiva paranneettiin peseytymällä samassa paikassa kuin mistä taudin sai. Lähteet: Hako Matti (toim.) Kansanomainen lääkintätietousTuovinen Jane, Tietäjistä kuppareihinHernesniemi Antti, Jäsenet paikalleen, paha veri pois

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net