Hyvin monet meistä hämmentyvät, kun astumme palvelurooleihimme valonpitäjänä. Sydämemme on suuri ja täynnä rakkautta, ja haluamme auttaa kaikkia. Tässä kohtaa eksymme, kun uskomme, että palveleminen on kaikkien muiden laittamista etusijalle. Voimme helposti jäädä kiinni tähän, kun jaamme energiaamme ja rakkauttamme hyvin vapaasti, kuitenkin itsemme vahingoksi.
Kun siirrymme uusiin energioihin ja toimintamalleihin, metafyysisten työkalujen täytyy muuttua. Kaikki eivät tästä pidä, sillä useat kokevat työkalujen olevan täysin toimivia, niitä on aina käytetty ja ne ovat aina toimineet. Kryonilla on uutisia siitä …
Ihmiselle on annettu monia etuoikeuksia. Ihmiselle on annettu monia lahjoja. Yksi niistä on parantamisen taito. Ihmisellä on taito parantaa itseään, mutta myös toisia ihmisiä. Luonnonkansat ovat osanneet myös käyttää luonnon erilaisia antimia hyväkseen hoitaessaan vaivojaan ja sairauksiaan. Sairauksia ilmeni yleensä silloin, kun ihminen oli joutunut eroon luonto-yhteydestään. Tällä luonto-yhteydellä tarkoitan sielu-yhteyttä luontoon ja kaikkein korkeimpaan voimaan.
Arveletko, että saattaisit olla henkinen parantaja? Jos olet syntynyt parantajaksi, tunnistat itsessäsi monia henkisen parantajan 30 piirteestä. Sydämessämme meillä kaikilla on kuitenkin kyky parantaa ja huolehtia muista. Henkisyys, energia, ajatus ja usko ovat kaikkien ulottuvilla.
Ennen muinoin oli mm. seuraavia silmätauteja: silmäpasko, vuoro ja silmäsätkä. En edes yritä arvailla, mitä nämä taudit ovat olleet, mutta parannuskeinot on vähintäänkin mielenkiintoisia. Vai mitä olet mieltä, hoitaisitko silmääsi omalla virtsallasi?
Ennen vanhaan oli pelko siitä, että lapsesta tuli vaihdokas, jos se jätettiin yksin ennen ristiäisiä. Lapsen kun saattoi vaihtaa piru, menninkäinen, peikko tai jokin muu otus "huonompaan" versioon.
Koliikki selitettiin ennen muinoin "yöitkettäjällä", joka oli jonkinlainen pahantahtoinen henki tai sitten lasta oli katsottu pahalla silmällä.
Vastasyntyneen pienokaisen hoito on ollut aikamoisen roisia ennen vanhaan. Pesemisessä, pitämisessä ja ruokinnassa oli omat ohjeensa niin muinoin kuin nykyään. Lapsen ensimmäiset ikävuodet.

Lastenhoito

31.08.2017
Vastasyntyneen pienokaisen hoito on ollut aikamoisen roisia ennen vanhaan. Pesemisessä, pitämisessä ja ruokinnassa oli omat ohjeensa niin muinoin kuin nykyään. Jokainen voi valita mieleisensä. 
Aika parantaa haavat on vanha sanonta, jolla viitataan psyykkiseen tai fyysiseen parantumiseen, jos vain annetaan ajan kulua. Mutta tämä on puppua. Emme parane sen tähden, että aika kuluu, vaan meidän pitää herättää sisäinen parantajamme.
Sivu 1 / 2

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net