Irmeli Armiala

Irmeli Armiala

Kiinnostukseni henkisyyteen alkoi jo teini-iässä. Tutustuin eri virtauksiin ja kokemusta erilaisista henkisyyden ilmenemismuodoista on myös kertynyt runsaasti. Olen suomentanut useita henkisyyttä käsitteleviä esitelmiä ja pari kirjaa. Olin pitemmän aikaa toivonut saavani uusia ideoita ulospäin suuntautuvaan henkiseen työskentelyyn. Minua poltti halu tehdä jotain, jakaa kokemaani, mutten tiennyt mitä tekisin. Inna Thilin minulle pitämien mentorointien aikana avautui mahdollisuuksia, joita en ollut osannut ajatella. Niistä kehittyi idea blogin kirjoittamisesta.

Periaatteista

01.10.2015
Ihmisten kyky hyväksyä asioita, jotka poikkeavat heidän omista toiveistaan, vaihtelee suuresti. Joku pitää kiinni omasta näkökannastaan, vaikka se johtaisi vaikeuksiin.
Olemme päivittäin lukemattomissa tilanteissa, joissa teemme valintoja enemmän tai vähemmän tietoisesti. Aamusta alkaen valintoja: mitä puen ylleni, mitä syömme tänään, mitä ruokia ostan, jne.
Kirjoitin viime marraskuussa ihmisen henkisistä olemuspuolista. Nämä näkymättömät olemuspuolet läpäisevät fyysisen kehon.
Kirjoitin 7. toukokuuta stressistä ja kuinka negatiiviset kokemukset koodataan limbiseen järjestelmään, josta ne hyvin kerkeästi nousevat meitä ahdistamaan.
Melkein jokainen meistä on joskus kokenut tilanteita, jolloin ajatus ei luista, pää tuntuu tyhjältä, tentti epäonnistuu, esitelmän punainen lanka katoaa, ajatusten keskittäminen ei onnistu – stressi vie energian päästä, se voi viedä verta etuaivoista jopa 80 %, joten ei ihme, ettei ajatus kulje.
Kiistellä voi siitä, onko muna viisaampi kuin kana. Usein niin ei ole, enkä mene sanomaan, että meillä niin olisi – elämänkokemusta on kanalla huomattavasti enemmän, mutta kyllä kana voi halutessaan oppia paljon munalta: olen osallistunut tyttäreni Innan Manifestointipiiriin ja Itsensä rakastamisen iltoihin netissä.
Olen monesti ihmetellyt sitä, miten monella tavalla mielemme vaikuttaa fyysiseen kehoomme. Ei ole esimerkiksi konsti eikä mikään saada itseään huonolle tuulelle tai pelkäämään ajatuksen voimalla.
Vuosia sitten osallistuin erääseen musiikkiaiheiseen Laulava ihminen-seminaariin. Seminaari kesti maanantaista perjantai-iltaan. Seminaarin ohjelmassa oli musiikkiaiheisia esitelmiä ja eritasoisia Werbeck-laulu ryhmiä ja ryhmätyöskentelyä. Olin käynyt useiden vuosien ajan laulukursseilla aina kun siihen oli mahdollisuus. Kurssien yhteydessä oli yleensä ainakin pienimuotoinen konsertti. Olin kokenut tämän laulun parantavia vaikutuksia muutaman kerran. Kerran Lied-konsertissa esitettiin Schubertin Winterreise-sarja. Kesken konsertin huomasin, että käsiäni ja jalkojani kuumotti ja ihmettelin mistä se johtui. Konsertin jälkeen muutama tuttu sanoi kokeneensa samaa. Arvelimme, että verenkierto oli vilkastunut laulun vaikutuksesta. Jalkojeni verenkierto parani pysyvästi siinä määrin, etten enää tarvinnut yösukkia kylmiä jalkojani lämmittämään. Tämän intensiivisen lauluviikon päätteeksi perjantaina olin melko väsynyt ja päätäni alkoi särkeä. Särky paheni koko ajan, eikä särkylääke auta minulla ylirasitukseen. Olin autolla ja kyydissäni oli kolme tuttua. Meidän piti lähteä ajamaan lauantaina aamulla kotiin yli sadan kilometrin päähän. Pelkäsin etten selviä kotimatkasta, kun olo huononi koko ajan. Tavallinen seuraus on niin tuskallinen päänsärky, että minun on jäätävä sänkyyn. Perjantai-illan ohjelmassa viimeisenä oli Schubertin Winterreise esittäjänä Wolfgang Strűbing-niminen laulunopettaja ja laulaja. Olin kuullut hänestä ja halusin ja halusin ehdottomasti kuunnella sekä Winterreise-sarjan että laulajaa. Odotin ja toivoin pelastavaa ihmettä. Esitys oli harmi kyllä viimeisenä, kello kaksikymmentäkaksi alkavaksi merkittynä, mutta viivästyi viivästymistään. Odotin sitkeästi pahenevan päänsärkyni kiusaamana koettaen olla hermostumatta. Ainoa toivoni oli, että Winterreise-laulusarjan kuuleminen Strűbingin laulamana parantaisi kipeän pääni. Lopulta kello oli jo lähes kaksitoista ennen kuin konsertti pääsi alkamaan. Viivytys oli aiheutunut pääesitelmien pitäjän sairastumisesta. Istuin jyskyttävä särky päässä ja keskityin kuuntelemaan. Muutama laulu, ja alle viidessä minuutissa särky oli tiessään, olo keveni ja koheni niin, että pelkäsin käyväni ylikierroksilla ja etten sen takia saisi nukuttua. Nukuin oikein hyvin loppuyön majapaikkaan päästyäni. Aamulla voin mainiosti ja ajoin helpottuneena kotiin. Werbeck-laulu on ruotsalaisen laulajattaren Valborg Werbeck-Svärdströmin yhteistyössä Rudolf Steinerin kanssa kehittämä Die Schule der Simmenthűllung (lauluäänen vapauttamisen koulu). Sitä voi opiskella Laulukoulussa Ilmajoella. Laulu keventää elämää Irmeli
Käydessäni Anni-tädin luona, kävimme ensin asioilla ja kaupassa, sitten haimme leipomosta kahvileipää ja joimme kotona yhdessä kahvit. Nyt jo edesmennyt, silloin yli kahdeksankymppinen tätini tapasi niinä hetkinä kertoilla minulle nuoruusmuistojaan. Me olimme samanhenkisiä ihmisiä ja sen vuoksi läheisiä. Hän oli isäni sisar ja häneltä sain kuulla monta asiaa isoisästäni, josta en ollut tajunnut kysellä isältä. Anni-täti sanoi kertovansa asioita, joita ei ollut kertonut kenellekään aikaisemmin.       Kaikkein sykähdyttävin oli kertomus lapsuudenystävästä Kaisasta. He leikkivät yhdessä aina kun voivat. Molemmilla oli vilkas mielikuvitus ja he keksivät aina uusia leikkejä. Sinä kesänä he olivat noin kymmenvuotiaita. Heillä oli kesälomaa, mutta kotona piti auttaa äitiä monenlaisissa askareissa. Eräänä aamupäivänä, kun oli selvinnyt töistään, Anni lähti Kaisaa hakemaan. Kaisan kotiin oli noin kilometrin matka. Anni oli noin puolessa välissä mäen kohdalla, kun hän näki Kaisan tulevan vastaan ja heiluttavan käsiään mäen päällä. Hän juoksi vastaan, mutta Kaisa kääntyikin ja lähti takaisin mitään sanomatta. Anni arveli, että Kaisa oli keksinyt uuden leikin ja seurasi tätä Kaisan pihaan. Kun hän tuli pihalle, Kaisaa ei näkynyt missään. Anni etsi turhaan pihasta, ja meni sitten sisälle Kaisaa hakemaan. Kaisan äiti tuli itkettyneen näköisenä vastaan. Kun Anni kysyi missä Kaisa oli, täti purskahti itkuun. Anni seisoi ihmeissään odottaen tädin lakkaavan. Vihdoin täti sai sanottua, että Kaisa on kuollut. Hän oli hukkunut sinä aamuna. ”Eikä ole! Anni oli väittänyt, ”minä tulin tänne Kaisan perässä. Kaisa tuli minua vastaan puolimatkan mäessä ja kääntyi siitä kotiin päin ja teidän pihaan, ja minä tulin hänen perässään!” Lopulta Annin oli uskottava, että hänen ystävänsä oli hukkunut. Hänen isänsä selitti myöhemmin hänelle, että Kaisa oli tullut hyvästelemään hänet, hehän olivat parhaita ystäviä. Joskus vainajat voivat näyttäytyä maisessa hahmossaan läheisilleen. Kun olin Anni-tädin arkun äärellä joitakin vuosia myöhemmin, jokin värisytti minua sydänjuuria myöten. Mieheni, joka näkee fyysisen ohella henkisiä, sanoi Anni-tädin halanneen minua hyvästiksi. Hän oli ollut muutaman metrin päässä seuraamassa tapahtumia Ola-sedän kanssa, joka oli lähtenyt ennen häntä. Irmeli  
Oli todella kuuma kesäpäivä helteisen heinäkuun lopulla joitakin vuosia sitten. Mieheni oli autotallissa teroittamassa ruohonleikkurin terää. Hänen otteensa lipsahti, ja terä leikkasi paksun työkäsineen läpi hänen oikeaan etusormeensa syvän haavan.
Sivu 4 / 9

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net