03.02.2019

Mehustus – uusinta uutta ja ikiaikaista viisautta

Itse puristettu tuoremehu on terveysruokien aatelistoa. Marjoista ja hedelmistä on uutettu juomia vuosisatojen ajan – kyse ei ole uudesta asiasta. Edelleen yhä useampi havittelee keittiöönsä laitetta, jolla saattaisi surauttaa lasin jos toisenkin raikasta ja virkistävää terveysjuomaa. Moni meistä on tympääntynyt kaupasta ostetun halvan appelsiinimehun tunkkaiseen ja keinotekoiseen makuun. Samanaikaisesti saamme tietoa terveellisistä, itse tehdyistä tuoremehuista. Mehustus kokee uutta tulemista – kokeilisitko sinäkin?

Kuinka aloittaa mehustaminen

Ensimmäiseksi kannattaa hankkia korkeatasoinen mehulinko. Mehulingon kanssa pääsemme oikealle tutkimusretkelle löytämään suosikkejamme sadoista eri mehuvariaatioista, joita voimme itse valmistaa sekä nauttia tuoreina, raikkaina ja virkistävinä. Mehustus on helppoa ja nopeaa, kun siitä ensin opettelee tavan. Mehustaminen on mahtava tapa uuttaa ravintorikasta, helposti imeytyvää ja terveyttä edistävää juomaa ateriaksi asti. Keventävien ja puhdistavien mehupaastojen toteuttaminen helpottuu, kun taloudessa on oma mehulinko.

Joskus kuulee kysyttävän, eikö voisi aivan hyvin turvautua kahviloissa myytäviin valmiisiin smoothie-valmisteisiin. Seuraavaksi kerromme, miksi se ei ainakaan säännöllisenä tapana kannata.

Varo kahviloiden sokerihuurrettuja smoothieita

Aloittelija saattaa erehtyä luulemaan, että kahviloiden houkuttelevannäköiset smoothiet ovat terveyspommeja siinä missä itse puristetut tuoremehutkin. Näin ei aina ole. Kahviloiden smoothiet ovat sokeripommeja. Ensiksi niihin upotetaan paljon hedelmiä pieneen tilaan. Hedelmäsokerin määrä on huima. Hedelmäsokerin lisäksi niihin voidaan lisätä valkoista, sokerijuurikkaasta valmistettua sokeria. Tällaisilla valmisteilla on vain vähän yhteistä itse puristettujen vihermehujen kanssa. Kahviloiden sokerihuurteiset smoothiet nostavat verensokerin hetkellisesti pilviin, ja romahduttaa sen parin tunnin sisällä matalaksi. Siitä voi seurata pahoinvointisuutta ja erilaisia ruuanhimoja. Tässä prosessissa vireystila vaihtelee jyrkästi.

Smoothie ja mehu eivät ole sama asia

Mehu valmistetaan mehulingolla. Lingossa käsittely poistaa raaka-aineiden kuidut, joita taas smoothiet sisältävät. Smoothiessa on raaka-aineeksi käytettyjä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia sellaisenaan. Mehusta puuttuu muun muassa hedelmien ja marjojen kuitumassaa ja kuoria. Mehuissa on silti jäljellä vitamiineja, mineraaleja ja entsyymejä, joista on elimistöllemme monenlaista hyötyä. Toiset meistä saavat vatsaoireita liiallisesta kuitukuormituksesta, vaikka yleensä kuitujen syönti suositeltavaa onkin. Juuri heille itse puristetut tuoremehut sopivat erinomaisesti.

Mehuun on mahdollista saada merkittävän paljon raaka-aineita kerralla. Mehun muodossa pystymme nauttimaan kilon porkkanoita tai pinaattia yhdellä kertaa. Mehussa vitamiinit ovat sellaisessa muodossa, että ne imeytyvät ruuansulatuksesta helposti.

Mitä tehdä mehustuksesta yli jääneelle sakalle

Mehustuksesta jää yli kuitupitoisia ainesosia, sakkaa. Sitä ei tarvitse syöttää lemmikeille, eikä ainakaan heittää kompostiin. Sakassa piilee terveyttä edistäviä ainesosia runsain mitoin. Flavonoidit ja antioksidantit sekä kuidut auttavat elimistöämme toimimaan terveyttä ylläpitävällä ja edistävällä tavalla. Yli jäänyt kuitumassa sopii lisättäväksi leipätaikinaan tai keitto- ja pataruokien pohjaksi. Kokeilemalla jokainen löytää oman tapansa hyödyntää jokainen kallisarvoinen terveyslisä, jonka kasvisvoittoisesta ruokavaliosta voimme ammentaa.

Mistä reseptistä aloittaa

Mehustamiseen on saatavilla satoja reseptejä. Toiset mieltyvät sitrushedelmien ja inkiväärien yhdistelmiin, toisille taas makeat hedelmämehut kanelilla maustettuina jäävät jokaviikkoiseen ruokavalioon. Kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia variaatioita - se on ainut tapaa löytää omaan arkeen ja makuun sopivat suosikkimehut.

Kokeiltavia reseptejä valittaessa kannattaa miettiä, millaisista makuyhdistelmistä yleensä pitää. Omia suosikkimakuja on suositeltavaa kokeilla rohkeasti mehun muodossa. Se on helpoin tapa omaksua mehustaminen ja mehujen nauttiminen osaksi jokapäiväistä elämää. Kun aloitamme lempimauista, on todennäköisempää, että mehustamisen ja mehuista nautiskelun terveyttä edistävä tapa jää pysyväksi.

Onnea mehulingon valintaan ja reseptiviidakossa suunnistamiseen – tärkeintä on nauttia matkasta eli jokaisesta mehulasillisesta.

Jaa tämä:
Satu Ilta

Nimimerkki Satu Ilta on koulutukseltaan sosiologi ja yhteisöpedagogi. Hän työskentelee päätyön ohessa sisällöntuottajana ja printtilehden toimittajana. Satu on kirjoittanut toisella nimimerkillä runoja, joita on julkaistu runoantologioissa ja Sadun omassa runokirjassa. Hän on toimittanut yhden runoantologian. Satua eniten kutkuttavat aiheet liittyvät lapsiin ja kasvatukseen, pitkän parisuhteen hoitamiseen, uskontoon, uskoon ja maailmankatsomuksiin, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Myös ihmisten käytös kaikessa irrationaalisuudessaan ja ajankohtaiset sosiaaliset ilmiöt käynnistävät Sadussa ”sisäisen analysaattorin” ja kirjoitusinnon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net