29.02.2016

Hengitä itsesi terveemmäksi!

Kiire, stressi ja muun muassa pitkään jatkunut istumatyö saattavat johtaa liian pinnalliseen hengittämiseen. Pinnallinen hengitys, eli ”rintahengitys” tarkoittaa sitä, että keuhkoihin ei saada riittävästi ilmaa. Näin ilmaa ei myöskään kulkeudu tarpeeksi aivoille ja lihaksille. Tässä viisi syytä, miksi kannattaa opetella hengittämään oikein!

Meidän tulisi pyrkiä syvään ja oikeaoppiseen palleahengitykseen, jolloin pallea nousee ylös ja alas hengityksen tahdissa. Oikein hengittämisellä on monenlaisia positiivisia hyötyjä koko keholle.

Mieli kirkastuu. Liian pinnallinen hengitys saattaa aiheuttaa yllättäviä oireita, kuten päänsärkyä, väsymystä ja jopa saamattomuutta. Erityisesti pinnallinen hengittäminen vaikuttaa vireystilaan, koska elimistö ei saa tehokkaasti happea, ja keho on näin ollen jännittyneessä tilassa. Oikea hengitystekniikka auttaa siis jaksamaan pidempään ja virkistää myös mielialaa. Rauhallinen hengittely myös rentouttaa kehoa ja purkaa jännityksiä lihaksista.

Vastustuskyky paranee. Kun hengitys kulkee oikeaoppisesti nenän kautta sisään ja ulos, se pitää nenäontelot lämpiminä ja kosteina. Tästä voi olla apua flunssapöpöjä vastaan taistellessa, sillä bakteerit elelevät huonommin kosteassa nenäontelossa. Myös miedoissa löylyissä hengittely voi lisätä vastustuskykyä, sillä lämpö ja kosteus avaavat hengitysteitä. Syvähengitys pistää vauhtia verenkiertoon ja torjuu elimistöstä myrkkyjä tehokkaasti, jolloin immuniteetti paranee.

Vauhtia aivotoiminnalle. Hengitysrytmin tiedetään olevan suoraan verrannollinen myös tajunnan liikkeisiin. Syvään hengittäminen vaikuttaa siis positiivisesti myös aivojen toimintaan. Kun hengittelemme syvään, veren happipitoisuus nousee ja aivot tuottavat enemmän elimistön omaa mielihyvähormonia, endorfiinia. Näin myös ajatus juoksee kirkkaammin, keskittymiskyky paranee ja pysyt skarppina pidempään.

Lievittää erilaisia kiputiloja ja stressiä. Kun hengität rauhallisesti ja syvään, pallean liike hellii sisäelimiä. Kun palleahengitys hieroo vatsaa sisältä, se stimuloi rinnan keskellä kulkevaa kiertäjähermoa ja ehkäisee stressihormonin eritystä. Syvähengitys helpottaa myös närästysoireita, kuten poltteen tunnetta rintakehän alueella. Oikea hengitystekniikka rentouttaa myös vatsan lihaksia ja lievittää erilaisia toiminnallisia vatsakipuja. Oikeaoppinen hengittely voi rentouttaa myös niska- ja hartiakipuja, sillä syvä sisäänhengitys kohottaa ryhtiä ja korjaa ylävartalon virheasentoa, jolloin lihakset rentoutuvat.

Aineenvaihdunta paranee. Hengitystekniikalla voi tehostaa myös aineenvaihduntaa ja ruuansulatusta. Kun hengitystekniikka on hallussa, keho saa happea taloudellisesti ja tehokkaasti - ja tämä taas vilkastuttaa elintoimintoja. Syvähengitys kasvattaa hapen varastointikapasiteettia, joka on aineenvaihduntamme tärkein osa. Näin aineenvaihdunta pelaa ja ruoansulatuskin saa uutta vauhtia. Oikein hengittelyn sääntö onkin helppo muistaa vanhaa englanninkielistä sanontaa maistellen: ”nose is for breathing – mouth is for eating.”

Lähteet:

http://www.menaiset.fi/artikkeli/sport/terveys/6_syyta_hengittaa_syvaan_nain_se_vaikuttaa_kehoosi

http://www.super-sets.com/2015/02/25/hengitys-osana-terveytta-ja-suorituskykya-osa-2/

http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/terveysvinkit/sisaan-ja-ulos-opi-hengittamaan-oikein

Jaa tämä:
Johanna R

Johanna R. on puheviestinnän tohtoriopiskelija ja viestinnän moniosaaja. Hän on kirjoittaja, ajattelija, runoilija ja urheilija. Johannan lempiaiheita ovat hyvinvointi, ravitsemus, viestinnän eri osa-alueet ja seksi. Johanna myös rakastaa matkustelua ja hengittää positiivista energiaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net