30 loka 2018

Lempeys ja kovuus

Omien haasteellisten puolien kanssa ei ole niin miellyttävä puuhastella. Olen intuitiivisen tanssin myötä saanut kosketuksen omiin ei niin ihaniin puoliini. Ei ole kiva huomata olevansa kontrolloiva ja kriittinen. Lisäksi pystyn olemaan pahimmillani todella kylmä ja kova. Näiden piirteiden myöntäminen on tuntunut vaikealta, mutta toisaalta myös vapauttavalta. Se, että tiedostan omaavani tällaisia puolia, auttaa minua havainnoimaan tietoisemmin elämääni ja ympäristöäni. Havainnoin selkeämmin omaa käytöstäni, omia tunteitani, ajatuksiani ja valintojani.

Haasteellisten puolieni tiedostaminen on nostanut tietoisuuteeni myös vahvoja puoliani entistä enemmän. Hassua todeta, että nämä puolet ovat aivan päinvastaisia: olen lempeä, pehmeä ja herkkä. Haaste näissä piirteissä on, että ne menevät helposti liiallisuuteen. Tai pitäisikö sanoa, että käytän niitä huolimattomasti tai tuhlaten? Voiko tällaisia piirteitä käyttää liikaa tai tuhlailevasti? Kaikki tunteethan voivat mennä liiallisuuteen, eikö?

Uskon, että taika piilee siinä, että opin erottamaan missä, milloin, kuinka paljon ja kenen kanssa käytän energiaani. Voin olla yhtä aikaa lempeä sekä kuitenkin tarkka siitä määrästä lempeyttä, jota annan. Olisi ihanaa vain jakaa rakkautta ja roiskia sitä kaikkien päälle, mutta todellisuudessa en ole vielä sillä tasolla, että pystyisin toteuttamaan sitä ilman, että kulutan itseni loppuun. Minun tarvitsee oppia rajoja ja kontrollointia. Oikeanlaista kontrollointia. Minun tulee oppia lempeää kontrollointia ja pehmeää kriittisyyttä.

Tämän toteuttamiseen tarvitsen erottelukykyä. Ja myös rohkeutta kokeilla ja elää avoimesti. Jos jämähdän pelkäämään, että ”voi, jos nyt kulutankin energiaani epäsopivassa paikassa”, niin voin saman tien lukittautua kotiini.

Yksi upea neuvo kuinka päästä lähemmäs näitä myönteisiä puolia itsessäni on noussut minulle tietoisuuteen intuitiivisessa tanssissa: joustavuus. Tarvitsen elämääni joustavuutta. Se neutraloi kylmyyteni ja kovuuteni, kun ne meinaavat saada minussa liiallisen vallan. Joustavuuden kaverina tarvitsen myös itsekunnioitusta. Se taas pitää huolen siitä, etten jousta liikaa ja epäsopivassa paikassa. Nämä ovat pieniä sanoja, jotka sisältävät suunnatonta viisautta ja voimaa. Niitä pitää pysähtyä miettimään ja mutustelemaan rahassa. Jatkan varmasti asioiden pyörittelyä ja kehittelyä.

Pyydetäänpä enkeliltäni viestiä aiheeseen liittyen.

Aur-enkelini kanavointi 30.10.2018

”Herkkyys ei ole heikkoutta, kovuus ei ole vahvuutta. Vahvuutesi on herkkyytesi. Kovuutesi on heikkoutesi. Kun hyväksyt oman herkkyytesi, pehmeytesi ja lempeytesi, hyväksyvät muutkin lähelläsi olevat ne. Sinut nähdään kokonaisuutena. Sinut nähdään omana vahvana yksikkönäsi. Et ole toisten hallittavissa. Sinua arvostetaan herkkyytesi tähden, ei kovuutesi. Opettele erottamaan aito suoja ja teennäinen suoja. Yrität suojata itseäsi ulkopuolisilta ärsykkeiltä sulkemalla ne kovuutesi kuoren taakse. Tiedät itsekin, että tämä tapa riittää vain tiettyyn pisteeseen. Kun haluat tehdä valon työtä, on sinun suojasi tultava lämmöstä, pehmeydestä ja rakkaudesta. Opettele rakastamaan sydämesi pehmeyttä. Opettele puhumaan sydämesi pehmeyden kautta. Opetele tekemään tekoja sydämesi pehmeydestä.

Vedät puoleesi magneetin lailla lempeyttä kaipaavia ihmisiä. Lempeytesi suojaa sinua ylimääräisiltä energioilta. Negatiiviset tai muuten hyvin erilaiset energiat omastasi poiketen eivät saa otetta sinusta. Tunnistat, kun sinua ymmärretään. Sellaiseen paikkaa, sellaisten ihmisten kanssa on hyvä jäädä, missä sinua ymmärretään. Missä nähdään, miten voimakas on lempeytesi. Missä nähdään, mitä kaikkea lempeys voi saada aikaan.”

Kiitos Aur-enkelini! Viesti vahvistaa tuntemuksiani, että olen menossa oikeaan suuntaan. Kutsun sinut tulemaan mukaan samaan suuntaan. Mitä enemmän ihmiset uskaltavat näyttää ja herkkyytensä ja lempeytensä, sitä enemmän pystymme muuttamaan maailmaa. Suostutellaan omalla esimerkillämme kaikki ihmiset käyttämään omaa herkkyyttään ja lempeyttään. Meidän tulee opettaa ihmisiä käyttämään tätä puolta ihmisyydestä. Meidän tulee näyttää, että kovuudelle on toinen vaihtoehto: lempeys.

Näinä viimeisinä lokakuun päivinä toivon sinulle lempeyttä ja rohkeutta näyttää lempeytesi maailmalle.

Rakkaudella,

Tanja

Viimeksi muutettu 30 loka 2018
Elämää ja enkeleitä - Tanja Kettumäki

Elämää ja enkeleitä blogin takana on lahtelainen ALH enkelihoitaja ja -kouluttaja, regressiohoitaja, perinteisen lääketieteen akupuktuurihoitaja ja muusikko Tanja Kettumäki. Blogissaan hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään enkeleiden kanssa.

Selestial.fi

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU