vyöhyketerapia

Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapia on kosketushoitoa, jossa keskitytään hoitamaan heijastekartan mukaisesti eri heijastealueita kehon alueella. Vyöhykkeet kulkevat päästä varpaisiin ja hoitoon voi sisältyä koko keho, mutta tärkeimmät hoitoalueet ovat erityisesti jalkaterät. Hoitaja voi käyttää paineluun erityisiä välineitä, kuten tylppää puikkoa, mutta suurimmaksi osaksi käytössä ovat kämmenet, rystyset ja sormenpäät. Mikäli jokin elin on epätasapainotilassa, heijastealueen käsittely saattaa aiheuttaa kipua.

Hoito vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jolloin pienempikin vaiva saattaa parantua, vaikka hoitoon tulon syy olisikin ollut jokin ihan muu. Vyöhyketerapiasta saa apua mm. seuraaviin vaivoihin: univaikeudet, paniikkihäiriö, jännitykset, allergiat, synnytyskivut, lapsettomuus sekä hormonihäiriöt. Toisinaan hoidon jälkeisinä päivinä saattaa esiintyä väsymystä, tunnereaktioita tai kylmyyden tunnetta, mutta oireet menevät ohi.

Vyöhyketerapian historia ulottuu ainakin 5000 vuoden päähän eri puolille maailmaa. 1900-luvulla se kuitenkin alkoi kehittymään nykyiseen muotoonsa, sillä amerikkalainen kirurgi William Fitzgerald huomasi ihmiskehossa olevan 10 erilaista vyöhykettä. Teoriaa eteenpäin kehitti Eunice Ingham, joka puolestaan havaitsi jalkaterän vyöhykealueiden sisältävän kaikkien elinten heijastepisteet.

Vyöhyketerapia jakaantuu eri koulukuntiin. Charles Ersdalin vyöhyketerapiassa keskitytään jalkaterien kautta hoitamiseen, refleksologiassa koko kehoon, modernissa vyöhyketerapiassa avataan tunnelukkoja ja psykologisessa vyöhyketerapiassa panostetaan kehon tunnemuistiin.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net