bioresonanssiterapia

Bioresonanssiterapia

Bioresonanssiterapia lähtee käyntiin etsimällä kehon epätasapainoon johtavia tekijöitä. Tämä tapahtuu bioresonanssilaitteen avulla. Sillä käydään kehon akupisteitä läpi kynää muistuttavalla mittauslaitteella, joka johtaa kehoon matalajännitteisen, vaarattoman ja tietysti kivuttoman sähköimpulssin. Tulokset välittyvät tietokoneelle.

Tasapainoa häiritseviä, bioresonanssilaitteella löytyviä tekijöitä voivat olla esimerkiksi erilaiset loiset, virukset, hampaiden paikkaamiseen käytetyt materiaalit ja ympäristöstä kehoon päätyneet myrkyt, kuten home. Usein bioresonanssiterapian avulla havaitaan vaivojen aiheuttaja, jota ei muilla keinoin ole löytynyt.

Bioresonanssiterapian hoitava ulottuvuus on resonanssilaitteen lähettämä värähtely, joka tasapainottaa kehoa ja sen epätasapainoon joutuneita kohtia. Sillä voidaan hoitaa myös esimerkiksi uupumusta, kuukautiskipuja, ihottumia ja erilaisia särkyjä. Jos taas vaivan taustalla on havaittu esimerkiksi loiset tai myrkyt, tutkimusten jälkeen suunnitellaan hoito, joka sisältää resonanssiterapian lisäksi esimerkiksi lisäravinteita ja ruokavaliosuosituksia.

Bioresonanssihoito kehiteltiin 60-luvulla Saksassa. Reinhold Voll havaitsi silloin, että kehon taajuuksia voisi mitata. Myöhemmin tietotekniikka otettiin avuksi. Resonanssilaitteita on monenlaisia, vaikka toimintaperiaate onkin sama.

Bioresonanssihoito on turvallista ja sopii kaiken ikäisille ihmisille.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net