Auratulkinta

Auratulkinta

Ihmistä ja kaikkea elollista ympäröi energiakenttä eli aura. Auran väri, koko ja muoto vaihtelevat kuvastaen ihmisen sen hetkisiä tunne-, ja terveydentiloja. Ihmisen ympärillä on useita auroja, jotka voidaan jakaa eteeriseen, astraaliseen, mentaaliseen ja kausaaliseen.

Aura kertoo ihmisen persoonallisuudesta, ajattelutavoista ja tunne-elämästä, samalla se antaa tietoa mahdollisuuksistasi, toiveistasi ja tavoitteistasi. Aurasta sanotaan näkyvän sairaudet sekä fysiologiset epätasotilat. Aura voi olla selkeästi esimerkiksi punasävyinen, se voi olla samea tai kirkas väreiltään. 

Tavallisesti toisen auraa ei pysty näkemään, mutta auranäkemistä voi opetella, joskin se vaatii jonkinverran työtä.

Selvänäkijät ja herkkävaistoiset ihmiset pystyvät näkemään tai aistimaan auran ja luonnehtivat sen perusteella olotilasi ja energiasi. Aurantulkitseminen ei ole ennustamista, vaan sen hetkisen olotilan luentaa. Auratulkintaa tehdään myös teknisillä laitteilla. Tätä alaa edustaa muun muassa kirliankuvaus, joka on saanut nimensä neuvostoliittolaisen Semyon Davidocitsh Kirlianin mukaan.

 

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net