Sivuston blogistit sekä uusimmat blogikirjoitukset

Elämää ja enkeleitä

Elämää ja enkeleitä

Blogissaan Elämää ja enkeleitä Tanja Kettumäki kirjoittaa kokemuksistaan enkeleistä ja elämästä enkeleiden kanssa. Blogiin...

 

Kosketuskohtia

Kosketuskohtia

Irmeli Armialan blogissa pohditaan laaja-alaisesti erilaisia henkisiä ilmenemismuotoja ja keho-mieli -yhteyttä toisiinsa. Blogiin...

Kuka Minä Olen

Kuka Minä Olen

"Kuka Minä Olen"- blogin kirjoittaja Jyrki Hämäläinen avaa ovia suomalaisen miehen, insinöörin ja menestyneen yrittäjän sielunmaisemaan. Blogiin...

Jumalainen sielu

Jumalainen sielu

Sari Autere pohtii blogissaan henkisyyden heijastuksia arkipäivässä sekä peilaa kultaisen ajan ilmentymistä ajassamme. Blogiin...

 

Uuteen tietoisuuteen

Uuteen tietoisuuteen

Jeremy Qvick miettii blogissaan Uuteen tietoisuuteen mm. läsnäoloa ja sisäisten voimavarojen käyttöä arkipäivissä. Blogiin...

 

Intiaanioppaan ajatuksia

Intiaanioppaan ajatuksia

Marjaana Kaakinen kanavoi viisasta intiaania blogissaan Intiaanioppaan ajatuksia. Blogiin...

 

Oli todella kuuma kesäpäivä helteisen heinäkuun lopulla joitakin vuosia sitten. Mieheni oli autotallissa teroittamassa ruohonleikkurin terää. Hänen otteensa lipsahti, ja terä leikkasi paksun työkäsineen läpi hänen oikeaan etusormeensa syvän haavan.

Hän tuli sisälle verinen paperinenäliina sormen ympärille kiedottuna ja pyysi minua laittamaan sormeen laastarin, ruohonleikkurin terä oli viiltänyt etusormen luuhun asti melkein koko sormen pituudelta. Annoin hänelle uuden paperinenäliinan verisen tilalle odottaessaan laastaria.

Nähdessäni haavan minua riipaisi vatsanpohjasta asti. Se todella oli melkein koko etusormen pituinen ja ulottui luuhun asti, ja siitä vuoti koko ajan runsaasti verta. Nenäliina kastui hetkessä, samoin seuraavat.

Sanoin, ettei siinä mikään laastari pysy, se on koko ajan veressä, meidän pitää lähteä ensiapuun.

Mies väitti, ettei mihinkään tarvitse lähteä ja hoputti laittamaan laastarin.

Sanoin jo vähän tiukemmin, että voin yrittää laittaa, mutta ei siinä mikään laastari pysy, kun haava vuotaa niin runsaasti. Verta tuli koko ajan. En uskonut saavani laastaria pysymään siinä.

Täytyi silti yrittää, kun mies vaati laastaria.

Näin, ettei yksi laastari riittäisi alkuunkaan ja otin toisen valmiiksi.

Kun laitoin ensimmäistä laastaria, verenvuoto lakkasi tykkänään saman tien, ja sain toisen laastarin edellisen viereen. Verta ei tullut enää yhtään, laastarit pysyivät kuivina ulospäin.

En ollut uskoa silmiäni, mutta puoliso näytti tyynen tyytyväiseltä.

”Enkeli tyrehdytti verenvuodon, että saat laastarin siihen”, hän tuumasi.

Sanoin, että se pitää kuitenkin puhdistaa ja ommella, haava on luuhun asti.

Mies kehotti rauhoittumaan ja penäsi, ettei siinä mitään lääkäriä tarvittu. Jos siellä jotain likaa oli, se oli tullut veren mukana pois.

Oli kolmenkymmenen asteen helle ja mätäkuu. Pelkäsin haavan tulehtuvan ellei sitä ei hoidettu. Matkaa lääkäriin oli kolmisenkymmentä kilometriä, jos lähimmällä terveysasemalla oli päivystys, muuten kuutisenkymmentä keskussairaalan ensiapuun.

”Kyllä tätä hoidetaan, enkeli hoitaa”, väitti mies.

”Noin syvä haava ei laastarilla parane. Lääkäriin”, komensin.

Ja mies vaan inttää: ”Usko nyt, ei tässä lääkäriä tarvita.”

Puoliso on joskus raivostuttavan itsepäinen.

Vasta siinä vaiheessa hän kertoi, että Neuvonantaja oli sanonut, ettei lääkäriä tarvittaisi, henkiset parantajat hoitaisivat haavan.

Mies piti laastarit sormessaan nelisen päivää ja pyysi sitten minua vaihtamaan uudet tilalle.

Vatsanpohjasta kouraisi.

Irrotin laastarit niin varovaisesti kuin sain.

Ensinnäkään ne eivät olleet tarttuneet kiinni, eli verenvuoto oli loppunut, kun laitoin ensimmäistä laastaria.

Toisekseen emme olleet uskoa silmiämme, kun näimme sormen. Se oli jonkin verran turvoksissa, muuten ihan siistin näköinen, haava oli umpeutunut ja siinä oli kolmetoista jälkeä, aivan kuin kolmetoista ommelta. Siistiä jälkeä. Uskomatonta.

”Minusta tuntuikin ihan kuin siellä tapahtuisi jotain”, mies tuumasi.

Sormi parani hyvin. Jonkin verran jäykkä se oli kunnes mies sai sen vertymään sormijumpalla. Ainoa haitta, joka haavasta jäi, oli ajoittainen kolotus ilmanpaineen vaihtuessa. Nyt sitäkään ei tunnu kuin ani harvoin.

Harvoin minulta on kysytty yhtä paljon luottamusta henkisiin voimiin, mutta luottamus kannatti.

Irmeli

Lue lisää ...

omenankukkaJoulukuusi oli niin kaunis ja teki kerkkiä, joten pidimme sen Nuutin päivään asti. Kerkät ennakoivat kevättä, kuten maljakossa olevien omenapuunoksien omenankukat. Otin omenapuunoksia sisälle joulukuun neljäs päivä. Sinä päivänä otettuja oksia sanotaan Pyhän Barbaran oksiksi (Pyhä Barbara oli vuonna 306 kuollut marttyyri). Niiden pitäisi kukkia jouluna. Joskus se on onnistunut, mutta tällä kertaa ne avasivat ensimmäiset kukkansa vasta 9. tammikuuta ja iloa viidestä kukkatertusta on ollut tähän asti.

Päästiin taas arkeen ja arkiaskareisiin. Mies tuli autotallista mukanaan metallisia hyllynkannattimia. Tinkasin häneltä mihin hän niitä tarvitsee. Aikansa vetkuteltuaan hän paljasti, että tarvitsi niitä makuuhuoneen yölampun suojatelineeseen. Lamppu on paksun verhon takana, mutta valo häikäisee siitä huolimatta, koska verhoa ei saa tiiviisti seinään kiinni.

Kannattimet oli tarkoitettu pieneen hyllyyn, joka tulisi lampun yläpuolelle. Hyllyn reunaan laitettaisiin verho. Arvaan kuka sen laittaisi, vaikka siitä ei puhuttu vielä tässä vaiheessa. Mies näytti pientä valkeaa kaunismuotoista hyllyä, jonka olin ajatellut laittaa terassille kukkahyllyksi. En ollut puhunut aikeestani, joten sanonut muuta kuin että kovin kuulosti työläältä ja monimutkaiselta koko suunnitelma. Minä olisin kiinnittänyt verhon suoraan lamppuun. Se ei kuulemma käynyt. Selityksestä en tullut hullua hurskaammaksi.

Harmitti se hylly. Menin jatkamaan mosaiikin tekemistä.

Jonkin ajan kuluttua herra tuli luokseni ja ilmoitti Neuvonantajan sanoneen: ”Sinä teet aina kaiken vaikeimman mukaan. Helpointa on, kun otat lasikuvun irti ja maalaat sen, – sitä paitsi vaimosi tarvitsee sitä hyllyä!”

Kaunis kiitos Neuvonantajalle hyllystä. Laitan sille kesällä sinisiä kukkia ja hopeaputouksen, se ryöppyää siitä kauniisti.

Irmeli

 

Lue lisää ...

Uusien tapojen ja käytäntöjen omaksuminen osaksi arkielämää edellyttää lujaa päätöstä ja vakaata tahtoa olipa kyse fyysisestä suorituksesta tai henkisestä harjoituksesta tai käytännöstä.

Alussa innostus kantaa, mutta sitten alkaa tielle tupata esteitä – väsyttää, on niin paljon muuta arjen kannalta tärkeämpää tekemistä, aika ei riitä. Alitajunnassa on melkoinen varasto erilaisia pelkoja, tiedostettuja tiedostamattomia, jotka sabotoivat hyvät yritykset. Pelkäämme epäonnistumista, mutta yllättäen myös onnistumista, ja usein sitä, mitä muut ihmiset sanovat kävi niin tai näin. Asioihin tarttumista lykätään, tehdään ”alta pois” vähemmän tärkeitä töitä.

Aina on kuitenkin asioita, jotka ovat meille niin tärkeitä, että niistä emme luovu. Vahva sisäinen tahto ja tieto asian merkityksestä kantavat.

”Sitä ihminen tekee mitä ilman hän ei voi olla.” Mitkä asiat merkitsevät sinulle niin paljon, ettet voi olla ilman niitä? Rakastatko itseäsi niin paljon, että annat itsellesi sitä mitä kaipaat eniten?

Rakastatko itseäsi, oletko ajatellut mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa? Kyse ei ole itserakkaudesta, vaan itsensä rakastamisesta.

Kun rakastamme toista ihmistä, haluamme antaa hänelle mitä hän tarvitsee, tahdomme tehdä hänet onnelliseksi, huolehtia hänestä.

Aivan samalla tavalla voimme rakastaa itseämme antamalla itsellemme mitä tarvitsemme. Tarvitsemme itseltämme arvostusta, kunnioitusta, huolenpitoa, rehellisyyttä itseämme kohtaan ja luottamusta ja uskoa itseemme. Osaamme antaa niitä muille, suokaamme niitä myös itsellemme.

Mitä loistavia kokemuksia haluat tarjota itsellesi vuonna 2015?

Irmeli

Lue lisää ...

Olen ymmärtänyt jälleen sen, että emme saa elämäämme niitä kokemuksia, joita tahdomme, vaan niitä, joita tarvitsemme. Sama pätee ihmisiin: vedämme juuri niitä henkilöitä elämäämme, joilla on meille eniten annettavaa. Kyllä, mitä enemmän tätä maistelen mielessäni, sitä paremmalta tuo ajatus tuntuu. Olen jälleen varmistunut ajatuksesta, että ihmissilmin vaikea tilanne tai ”vääryys” jonkun toisen tahon puolelta onkin itse asiassa suurin rakkaudenteko ikinä.

Lue lisää ...

Loppuvuosi kulminoituu jouluun juhlavalmisteluineen ja odotuksineen, joista hyvin monille aiheutuu paineita.

Kun pyhät ovat ohi, paine hellittää. Muutaman päivän ajan ollaan välitilassa, vanhan ja uuden vuoden vaihteessa, joulujen välissä – lapsuudessani uutta vuotta sanottiin uudeksi jouluksi.

Ajatukset askartelevat menneessä, tämän vuoden antimissa, vuosi sitten vaalituissa unelmissa, toiveissa ja suunnitelmissa. Mitkä niistä toteutuivat, mitkä muuntuivat ja kehittyivät, mitkä hautautuivat arjen alle tai eivät olleetkaan tärkeitä?

Toisaalta mieli suuntautuu tulevaan: Mitä entisistä tavoitteista haluan viedä eteenpäin, mitä uusia toiveita ja suunnitelmia minulla on? Mitä vielä voin tehdä toteuttaakseni elämäni suunnitelmaa, tehtävääni – mitä annettavaa minulla on maailmalle?  

Miten käytän voimani ja aikani niin, että vuoden päästä voin hyvällä mielellä katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen? Elämän varrella on hyvä painaa mieleensä, mistä lähteistä saa uusia voimia. Ja oikein hyvä on, jos sitten vielä muistaa ne lähteet, kun voimat hiipuvat, eikä vain sinnittele ja laahusta eteenpäin päivä kerrallaan.

Vuoden vaihtuessa tunnelma muuttuu. Olo kevenee, tuntuu kuin vapautuisi jostain vanhasta ja raskaasta. Mieli on täynnä uutta uskoa, intoa ja tarmoa, ajatukset suuntautuvat tulevaan, voimia ja tahtoa tuntuu olevan muutokseen. Edessä on uusi alku, uudet tavoitteet ja mahdollisuudet.

Mieleeni ovat painuneet edesmenneen steinerpedagogin Kaisu Virkkusen sanat: ”Sitä ihminen tekee mitä ilman hän ei voi olla.”

Mitä ilman sinä et voi olla?

              

Antoisaa toteutuvien toiveiden vuotta 2015 ja runsaasti voimia ja intoa toiveiden ja suunnitelmien toteuttamiseen!

toivottaen

Irmeli

Lue lisää ...

Adventin aikaan ulkoinen valo vähenee vähenemistään. Adventtipuutarhan Valopolku ja Lucianpäivä kolmastoista joulukuuta tuovat valojuhlaa pimeyteen, kunnes kahdeskymmenestoinen päivä pimeyden ulkoinen valta taittuu, ja valon voimat alkavat vahvistua. Joulu valon ja Kristuksen, henkisen valon tuojan, syntymän juhlana vahvistaa ulkoisia valonvoimia sisäisillä.

Ennen joulua valmisteltiin perusteellisesti, koko koti siivottiin komeroita myöten, tomutettiin ja tuuletettiin. Edelleenkin koti siivotaan jouluksi, vaikka harva enää tekee suursiivouksia, moni käy vähitellen paikat läpi. Siivoamalla puhdistetaan pölyt ja liat, mutta samalla raivataan myös pois vanhaa roinaa, rikkinäisiä tavaroita ja vaatteita, itselle tarpeetonta tavaraa keräyksiin ja kirpputoreille.

Ulkoista järjestystä luomalla voi saada aikaan myös sisäistä järjestystä, tehdä inventaariota kuluneesta vuodesta. Järjestetään papereita pursuava työpöytä ja samalla pannaan järjestykseen sisäisyyttä. Siistimällä paikkoja valmistaudutaan juhlaan, valmistetaan juhlamieltä.

Joulukoristeet, kukat ja liinat juhlistavat kotia, luovat tunnelmaa. Joululaulut ja tunnelma ovat keinoja, jotka avaavat portin arkisen yläpuolelle, juhlaan, valmistavat ja virittävät mieltä nousemaan joulun henkiseen kokemiseen.

Ellei viritä ja avaa sieluaan ja mieltään, ei pysty kohoamaan arkisen hälinän ja kiireen yläpuolelle. ”Ei siitä mitään joulujuhlaa synny, jos vieraat jäävät alakertaan ja juhla on yläkerrassa”, sanoo mieheni.

Rauhallista, iloista ja harmonista joulua kaikille

Irmeli

Lue lisää ...

Olen tutkaillut viime aikoina ajatusta siitä, milloin olen valmis. Milloin olen valmis aloittamaan uuden elämän? Milloin olen valmis ostamaan uuden asunnon? Milloin olen valmis hankkimaan lapsia? Vaihtamaan työpaikkaa? Aloittamaan ihmissuhteen? Milloin olen valmis harjoittamaan jotain tiettyä ammattia, johon olen kouluttautunut?

Lue lisää ...

Ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävänä lauantaina varhain aamulla vanhemmat ja lapset kokoontuvat steinerpäiväkodin saliin. Salin lattialle on laitettu kuusenhavuista iso spiraali. Spiraalin keskellä oleva iso kynttilä on ainoa valaistus. Salissa tuoksuu kuusenhavuilta ja omenalta.

Lapset istuvat penkeillä kädessään punaisen jouluomenan keskelle asetettu kynttilä. Enkeli hakee vuorotellen jokaisen lapsen ja kiertää hänen kanssaan havuspiraalin keskelle hakemaan jouluvaloa isosta kynttilästä. Enkeli auttaa lasta sytyttämään kynttilän. Sen jälkeen se laitetaan yhdessä ison kynttilän lähelle ja enkeli johdattaa lapsen paikalleen ja seuraava lapsi pääsee hakemaan jouluvaloa omaan kynttiläänsä ja viemään sen havuspiraalille jonkin matkan päähän edellisestä.

Koko ajan lapset, vanhemmat ja opettajat laulavat yhdessä ”Maa on niin kaunis”, ilman musiikkia, yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki lapset ovat laittaneet oman kynttilänsä ja koko havuspiraali on täynnä kynttilöitä ja niiden loistetta.

Lasten ja vanhempien poistuttua nimilapuin varustetut kynttilät sammutetaan ja kerätään pois ja jaetaan lapsille kotiin vietäviksi. Sen jälkeen aikuiset voivat halutessaan kiertää spiraalin ja hakea itselleen jouluvalon ja joulurauhaa. Juhlassa on ehdoton valokuvauskielto.

Havuspiraalin kiertäminen kuusen ja omenoiden tuoksuessa ja toisten laulaessa on lapselle valtava elämys, mutta sitä se on aikuisellekin. Spiraalin voi kulkea hitaasti tunnelmaan paneutuen, hakea oman jouluvalon ja istua vielä penkillä katselemassa ja hiljentymässä. Monille tulee kyyneleet silmiin, mutta sielu ja mieli rauhoittuvat.

Työskennellessäni kunnallisessa päiväkodissa järjestimme työkaverini Merjan kanssa omaan päiväkotiin adventtipuutarhan, Valopolun, kuten Merja huudahti kerrottuani siitä hänelle. Sielläkin aikuiset kiersivät hakemassa joulun valoa mieleensä ja istuivat hetken rauhan tunnelmassa. Moni kiitteli saamastaan sielunrauhasta, toiset istuivat kyyneleet silmissä.

Rauhallista adventin aikaa toivottaen

Irmeli

Lue lisää ...
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU