Elämää ja enkeleitä - Tanja Kettumäki

Elämää ja enkeleitä - Tanja Kettumäki

Elämää ja enkeleitä blogin takana on lahtelainen ALH enkelihoitaja ja -kouluttaja, regressiohoitaja, perinteisen lääketieteen akupuktuurihoitaja ja muusikko Tanja Kettumäki. Blogissaan hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään enkeleiden kanssa.

Selestial.fi

Olen vakuuttunut siitä, että enkelit rohkaisevat meitä elämään elämäämme aidosti omina itsenämme. Mitä tämä tarkoittaa? Jollain lailla tuntuu, että osa ihmisistä ajattelee, että enkelten kanssa työskentely vaatii seesteistä mielentilaa, elämistä niukkuudessa ja kaiken ylimääräisen karsimista elämästä. Tutkiskellessani näitä seikkoja, ovathan ne tavallaan totta: mielen on hyvä olla rauhallinen, mutta sydän voi samaan aikaan pursuta ilosta ja onnesta. Niukkuus ja ylimääräisen karsiminen elämästä tekee varmasti hyvää kaikille ajoittain, mutta enkelit haluavat meidän elävän myös yltäkylläisyydessä ja runsaudessa. Eivät he toivo meidän kituuttavan päivästä toiseen.

Näin kevään korvilla on ihana alkaa tehdä kevätsiivousta niin kotiinsa kuin itseensäkin. Oma puhtauden kaipuuni kiteytyi ensimmäiseen paastoon elämässäni. Kehoni puhdistuessa 10 päivän ajan huomasin, miten luonnollisella tavalla ajatukseni, puheeni ja tunteeni tekivät myös niin. Koin, että paasto veti energiani sisäänpäin, aivan kuin lepäämään ja keräämään voimia. Minun teki mieli vaipua enemmän itseeni, valikoin seurani ja sanani tarkemmin. Samanlainen tendenssi tuntuu jatkuvan vielä viikkoja paaston jälkeenkin; olen vain niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa minulla on hyvä olla. Käytän voimani vain siihen, minkä koen tärkeäksi.

Kaikki ajallaan

07 maalis 2014

Miten hienoa orkestrointia universumi, Jumala ja enkelit ylläpitävätkään! Asian ymmärtäminen vain vaatii välillä enemmän aikaa kuin haluaisi. Jonkin asian tietäminen on eri asia kuin sen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Voin lukea kaikki maailman kirjat ja imeä niistä tietoa ja toisten ihmisten ja henkioppaiden neuvoja ja kokemuksia, mutta se ei tarkoita, että saisin kaiken sen tiedon heti suoraan integroitua omaan elämääni. Tiedon muuttaminen viisaudeksi on mielestäni hyvin oleellinen taito sen kannalta osaanko tuoda kaiken oppimani konkretian tasolle omassa elämässäni.

Ilossa eläminen

17 helmi 2014

Eteeni on viimeaikoina heitetty tilanteita ja ihmisiä, joiden edessä olen pohtinut sitä, että onko ilossa ja valossa eläminen todellisuuspakoa? Onko enkelten kanssa työskentely ja heidän valonsa välittäminen elämistä vaaleanpunaisissa pilvissä? Olen päätynyt totuuteen, joka tuntuu minusta itsestäni luontevalta ja parhaalta: ilossa ja valossa eläminen on elämää parhaimmillaan. Se on taivaan tuomista maan päälle. Iloon ja valoon keskittyminen vahvistavat niitä omassa elämässäni.

Melkein enkeli

07 tammi 2014

Joulu meni ja vuosikin vaihtui uuteen. Ilolla toivotan uudet seikkailut, ihanat mielenkiinnonkohteet sekä runsauden tervetulleiksi elämäänne! Lomien aikana olen omassa elämässäni joutunut vastatusten jälleen oman oppiläksyni kanssa: kuinka olla oma itsensä. Miten hankalaa se välillä onkaan! Olen pienestä pitäen ollut kiltti tyttö, jopa syndroomaan saakka. Toisten ihmisten miellyttäminen on jotenkin ihon alla salakavalasti siten, ettei sitä aina edes huomaa. Miellyttämisentarpeen tiedostaminen ja esiin kuoriminen on varmasti yksi oman elämäni tärkeimmistä oppiläksyistä. Uskon, että en ole yksin tämän tunteen kanssa.

Kun siivet sain

13 joulu 2013

Minulla oli aivan ihana kokemus enkelihoitajana tässä pari viikkoa sitten: elämälleen suuntaa hakeva asiakas sai hoidossa juhlallisesti omat siivet! Tapahtumaa ei voi riittävästi sanoin arvottaa. Hoidon jälkeen asiakas oli aivan pökerryksissä ja kysyi vielä minultakin: ”Saanko aivan oikeasti pitää nämä siivet?” Kysymys oli esitetty jo enkeleille hoidon aikana ja vastaus oli taattu: tietenkin, ne ovat aina olleet osa sinua!

Sivu 6 / 6
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU